Se ei ollut comeback. Se oli Uusi loppu. Ja nyt se on ohi.
Tämä oli Nuorgamin Uusi loppu.
Uusi loppu alkoi 1.5.2018 ja päättyy tänään 31.5.2018 tähän artikkeliin. Toukokuun aikana Nuorgamin sivuilla julkaistiin 266 täysin uutta artikkelia. Näitä oli tekemässä yli 80 ihmistä – kirjoittajia, mutta myös kuvaajia, graafikoita, erilaisia digihanslankarieita ja muusikonrenttuja.
Enemmän toukokuun aikana julkaistuista artikkeleista hieman alempana.
Nrgm.fi-sivuilla julkaistujen juttujen lisäksi lisäksi Nuorgam tuotti Radio Helsingille klippisarjan 2010-luvun popklassikoista sekä viiden tunnin mittaisen Madonna-spesiaalin.
Moderneja popklassikoita soitettiin Tampereen Klubilla lauantaina 26.5. ja soitetaan Bar Loosen Rantapallo Festivaalilla lauantaina 2.6.! Madonnan tahtiin tanssittiin puolestaan B-Side Barissa lauantaina 19.5.
Lisäksi perustimme kaupan! Mukeja, t-paitoja ja ja kasseja saa sopuhintaan vielä perjantaihin 1.6.2018 kello 18 asti – mutta ei enää ikinä sen jälkeen!
*
Kaikki Nuorgamin julkaisema sisältö tehtiin vapaaehtoisvoimin, rakkaudesta lajiin.
SUURI KIITOS KAIKILLE NUORGAMIN TEKIJÖILLE!
Nuorgam kiittää myös yhteistyökumppaneitaan, joita ilman kaikki olisi ollut paljon vaikeampaa, ellei jopa mahdotonta. Kiitos siis Helsingin kaupunginkirjastolle, että pidät huolta serveristämme! Teidän ansiostanne toukokuussakaan julkaistut Nuorgam-jutut eivät katoa bittiavaruuteen, vaan ovat luettavissa toistaiseksi ikuisesti.
Lisäksi: Kiitos, Helmet Musiikki! Kiitos, Radio Helsinki! Kiitos, Tampereen Klubi! Kiitos, Bar Loose! Kiitos, B-Side Bar! Kiitos, Sideways! Kiitos, Aku Ankka! Kiitos, Pintandwefall ja Risto Ylihärsilä!
Kiitos kaikille sisältöjämme lukeneille, kommentoineille, jakaneille ja muilla tavoilla mukana olleille! #UUSILOPPU
Nuorgam Fun Stats N’ Facts 1.–31.5.2018
Nrgm.fi-sivuston kävijöistä 58,8% oli pääkaupunkiseudulta, eli Nuorgam on yhä nimestään huolimatta etelän vetelien media.
Enemmistö kävijöistä (63,8 %) käytti vierailullaan jonkinlaista mobiililaitetta. Loput oletettavasti halailevat yhä kellarissa MikroMikko Pentiumeitaan.
Jostain hämmentävästä syystä ulkomaisista tulleista vierailuista pronssipallille kampesi Peru, josta käväistiin saitillamme muutaman sadan session verran. Brasilialaisten kiinnostus suomalaiseen hardcoreen on toki ollut tiedossa jo pitkään, mutta onko Perussa syntynyt uusi skene, joille esimerkiksi suomalaisen hiphopin miesoletettujen välinen ystävyys on ”se juttu”? Hei, sinä Perussa tätäkin juttua lukeva: kerro meille, että mitä ihmettä?
Lähes 700 kävijää on uskaltautunut klikkaamaan Nuorgamin etusivulta löytyvää ”satunnainen”-nappia, vaikka taivasvarjele ja herrajumala, ties mitä sieltä saattaa arkistoistamme naamallenne tupsahtaa.
Siellä se on, oikeassa reunassa. Et uskalla.
Tätä kaikkea me teimme
Nuorgamin Uuden lopun suurin journalistinen ponnistus oli tietenkin 2010-luvun popklassikkoiden listaaminen. Äänestimme paremmuusjärjestykseen 300 vuosikymmenen timanttisinta ulkomaista kappaletta, joista sadasta korkeimmalle sijoittuneesta kirjoitimme esseemuotoiset tekstit.
Äänestyksen ykköseksi sijoittui Frank Oceanin Pyramids, josta voit lukea tästä. Hopeaa sai Daft Punk Get Luckyllaan ja pronssia Kanye West All of the Lightsillaan.
Sijoille 101–300 sijoittuneista kappaleista kirjoitimme tiiviimmin. Tekstit kokosimme neljään artikkeliin: 101–150, 151–200, 201–250 ja 251–300. Kokosimme popklassikkoäänestyksen tuloksista myös top 300 -soittolistan.
Äänestyksessä olivat mukana vuosina 2010–2017 julkaistut kappaleet. Kuluvan vuoden parhaat listahitit rankattiin Uuden lopun viimeisenä päivänä Markus Hildenin yksinvaltaisella päätöksellä.
Hilden toimi diktaattorina myös, kun arvovaltainen raati äänesti paremmuusjärjestykseen kaikki Madonnan 81 singleä. Suuren Madonna Countdownin kärkikolmikoksi muodostui Like a Prayer, Vogue ja Frozen. Tuloksiin voit tutustua tarkemmin täällä.
Kolmas suuri listauksemme koski artisteja ja yhtyeitä, jotka eivät ole vielä milloinkaan esiintyneet Suomessa. Päivitimme vuonna 2011 järjestämämme ”Tuoreen muffinssin kilpailun” ja äänestimme artistijoukosta sata, joita toivomme maamme rajojen sisäpuolelle kaikkein kiihkeimmin. Kärkinelikon muodostivat Kate Bush, Beyoncé, Daft Punk ja Sufjan Stevens.
Julkaisimme myös kolmiosaisen artikkelisarjan Flow Festivalin ikimuistoisimmista keikoista. 75 keikan joukkoon mahtui tietysti myös vuoden 2017 Flow-myrsky:
”Se oli aito rock’n’roll-myrsky.”
(Joni Kling)
Kesäkuun alun Sideways 2018 -festivaalia ennakoimme Kohti Sidewaysia! -juttusarjalla. Niko Vartiainen kirjoitti Deerhunterista, Joni Kling Warpaintista, Juha Merimaa myyttisestä Rodriguezista, Kari Koivistoinen No Fun At Allista, Mikael Mattila festivaalin ”kokeellisemman laidan” ohjelmistosta – ja Santtu Reinikainen tanskalaisen MØn sykähdyttävimmistä ponnarityyleistä.
Sidewaysiin saapuvan The Nationalin Suomen-konsertit laitettiin nippuun usean kirjoittajan voimin.
”Nuorgamin isukeista” koostuneen iskuryhmän suurprojekti Greatest Vits ilahdutti lukijoita toukokuun jokaisena päivänä musiikillisella puujalkavitsillä, joita koristivat Teemu Kivikankaan ikimuistoiset kuvataiteelliset teokset.
Uuden Lopun viimeisenä päivänä maailmaa rankaistiin vielä 100 bonuspuujalan megabläjäyksellä. Tavallaan kaikki siis huipentui ”suunnattomaan Drake-diaan”!
Tätä kirjoittaessa Nuorgamin Uuden lopun luetuin juttu on Pekka Laineen Rakkaallani on huono maine, jossa Ylen toimittajana ja Hypnomen-kitaristinakin tunnettu Laine kävi läpi vaikeaa suhdettaan nuoruutensa suureen rakkauteen, rockabillyyn, ja sen ympärillä olevaan kulttuuriin.
Hyvänä kakkosena luetuimpien listalla on valtamediassakin noteerattu artikkeli Tytöt ei soita kitaraa, jossa Matti Markkola kalkuloi, että vain noin 11,6 prosenttia Suomen suurimmilla festivaaleilla esiintyvistä muusikoista on naisoletettuja.
Markkola kirjoitti myös musiikkivaikuttaja Jussi Mäntysaaren ”kylmiksistä” ja Suomeen kaavailluista mutta toteutumatta jääneistä megakeikoista sekä houkutteli Anssi Kelan eli ”Antti Relan” valitsemaan 2000-luvun herkullisimmat Aku Ankka -lehdissä esiintyneet artistinimiväännökset.
Tutkivaa journalismia edustivat myös Juuso Määttäsen artikkeli Suomalaiset eivät enää kuuntele bändejä, jossa vertailtiin yhtyeiden ja sooloartistien suosion kehitystä myyntilistoilla, sekä Timo Pennasen Hitti omatekemä, jossa listattiin isoimmat kotimaiset hitit, jotka on säveltänyt, sanoittanut ja laulanut yksi ja sama ihminen.
Yksi eniten keskustelua herättäneistä artikkeleista oli Anna Brotkinin Uuden lopun ensimmäisenä päivänä julkaistu Miksi suomalaisissa sarjoissa soi niin paska musa, jossa käsiteltiin muun muassa norjalaisen Skam-nuortensarjan musiikkivalintojen taustoja. Brotkin kirjoitti jutut myös Janet Jacksonin The Velvet Rope -albumista ja Spice Girlsistä.
Paljon lukijoita keräsi myös Arttu Rantakärkän oululaista musiikkiskeneä kartoittava artikkeli Pohjoinen asenne myy, mutta on bändeille kiviriippa. Rantakärkkä kynäili myös omakohtaisen tekstin suoraan sanottuna erikoisesta harrastuksestaan:
”Katson ja arvioin YouTube-videoita, joissa minulle tuntemattomat ihmiset tulkitsevat Metallican Nothing Else Mattersin kitarasooloa.”
Metallica pääsi otsikkoon asti myös Mikael Huhtamäen jutussa Metallica? Kuin tuubillinen mätitahnaa, joka käsittelee kansainvälisten hittibändien ennen suurta läpimurtoaan tekemiä konsertteja puolityhjällä Helsingin Kulttuuritalolla. Huhtamäki kirjoitti artikkelin myös ulkomaisten artistien livealbumeista, jotka on taltioitu Suomessa.
Lukijoita kiinnostavaksi kysymykseksi osoittautui Ed Starink – millainen on mysteerimies Synthesizer Greatest -kokoelmien takana? Kalevi Suopursun kirjoittaman jutun keskimääräinen lukuaika oli kaikista Uuden lopun artikkeleista pisin, 7 minuuttia 25 sekuntia (Pekka Laineen rockabilly-vuodatus ylsi 6 minuuttiin ja 57 sekuntiin).
Suopursu kirjoitti ”syljeksityn syntikkataiteilijan” lisäksi Chris Rean kappaleista tehdyistä suomenkielisistä versioista.
Kieliasioita käsiteltiin myös Niina Virtasen jutussa Suomi laulettu, jossa ihmeteltiin muun muassa Manowarin ja Brian Jonestown Massacren suomenkielisiä kappaleita. Jutulle julkaistiin myös jatko-osa Bryan Ferryn ”erillisine saunarakennuksineen”, kiitos lukijoiden aktiivisuuden!
Artikkelissaan Vaikka ette päältä nää meikäläinen välittää Tuomas Kokko rankkasi sykähdyttävimmät kotimaiset hiphop-kappaleet miesoletettujen välisestä ystävyydestä. Tero Alangon kirjoitus Ilmakitaroita tuulikaapissa pureutui puolestaan suomalaisen shoegazen historiaan.
Antti Isokangas etsi kahdessa artikkelissaan populaarimusiikin kappaleiden sanoituksista niin maantieteellisiä kuin historiallisiakin virheitä.
Juho Ruotsalainen kirjoitti Proge okei -artikkelissaan, kuinka ”rockin Juudas ja vitsien punchline” eli proge onnistui lopulta sulautumaan kaikkeen kokeelliseen nykypoppiin.
Ville Similä herätti huomiota upealla vaatimuksellaan: Lakatkaa sanomasta Juicea ”Pauli Matti Juhani Leskiseksi”.
Pauli Matti Juhani Leskisestä (lakatkaa) kirjoitti myös Aki Luoto. Aiheena oli ”Valtakunnanvittuilijan” ja ”Kuningas-Paavon” eli Juicen ja Paavo Väyrysen vaikea suhde 1980-luvulla. Luoto kirjoitti Nuorgamiin myös Freud, Marx, Engels & Jungin Pekka Myllykoskesta poliittisena lauluntekijänä.
Tero Kartastenpää kokosi Nylon Beatin viisauksia parinkymmenen vuoden takaa muun muassa kehosta, feminismistä ja Pertti Olavi ”Spede” Pasasesta (lakatkaa).
Gaius Turunen viritti Jim Steinman -mittarinsa ja rankkasi Meat Loafin ja Bonnie Tylerin taustalla vaikuttaneen lauluntekijä- ja tuottajalegendan uran merkittävimmät hetket ”eeppisyysprosentin” mukaan.
Prosenttimittari oli käytössä myös Teemu Fiilinillä, joka asetti ulkomaisten artistien pseudosuomenkieliset artistinimet järjestykseen. Mittayksikkönä oli ”hauskuus”.
Kimmo Vanhatalo vei artikkeleillaan lukijat niin 1980-luvun new wave -kummajaisten kuin 1990-luvun postmodernin kirpputorimusiikin jäljille.
Aikakautta luotasivat myös Samuli Knuuti, joka kirjoitti Call Me by Your Name -elokuvan pinnalle palauttamasta Psychedelic Fursista, sekä Juuso Räsänen, joka kirjoitti Retroaallonharjalla-artikkelissaan merkittävimmistä uuskasarimusiikin ilmiöistä. Räsänen muisteli myös jäähyväiskiertueensa tekevää Paul Simonia.
1980-lukua louhi myös Arttu Tolonen, joka kirjoitti aikakauden ”mötkösoundista”, Waterboysin ja Midnight Oilin kaltaisiin yhtyeisiin personoituvasta ”reilun kaupan rockista”. Tolonen kokosi myös soittolistat diskopallon loisteesta uutta relevanssia 1970- ja 1980-luvun taitteessa etsineistä rockdinosauruksista sekä 25 vuoden ikään tulleesta mannereurooppalaisen dubin suuruudesta, Basic Channelista.
Diskografiat-juttusarja sai Nuorgamin Uuden lopun myötä vahvistusta Arttu Tolosen Weather Report -artikkelista sekä Hannu Linkolan Grandaddy-syväsukelluksesta, joka oli niin-maan-perusteellinen kuin Reinikainen.
Toinen Reinikainen, Santtu Reinikainen (ei sukua), rankkasi järjestykseen 1990-luvun grungeimmat elokuvat The Singlesistä Reality Bitesiin ja listasi Kohti Sidewaysia -juttusarjaamme tanskalaispoppari MØn olennaisimmat poninhännät. Lisäksi hän kokosi jutun tv-unelmarooleista räppäreille.
Jarkko Immonen kirjoitti koskettavasti siitä, kuinka vanhemmuus – tai pelkkä ajatus lähestyvästä vanhemmuudesta – voi muuttaa ihmisen kokemusta taiteesta. Lisäksi Immonen kirjoitti Drive-by Truckers -yhtyeen problemaattisesta suhteesta Etelään sekä organisoi ”Roadhouse-levyraadin”, joka asetti Twin Peaks: The Return -televisiosarjan musiikkiesitykset paremmuusjärjestykseen.
Antti Lähde kokosi yhtyeen ”vavahduttavimmat eläin-cameot” Def Leppardin Animal-musiikkivideossa sekä laati ABC-oppaan kutkuttavasti nimettyjen musiikkityylien saloihin. (Nyt tiedätte, mitä vastata, kun kuulette seuraavan kerran hyytävän kysymyksen: ”Mentäiskö meille kuunteleen vähän harsh noise wallii?”)
Lisäksi Lähde spekuloi Niko Vartiaisen kanssa, millaista elämää LCD Soundsystemin James Murphy olisi viettänyt, jos kaikki hänen laulujensa sanoitukset olisivat sataprosenttisesti totta.
Juha Merimaa puhalsi pölyt All Time Top 1000 Albums -teoksestaan ja kummasteli, mitä levyjä Colin Larkin olikaan 25 vuotta sitten ennustanut ”tulevaisuuden klassikoiksi”. Lisäksi Merimaa kirjoitti Burt Bacharachista ja esitti kansakuntaa jo pitkään riivanneen kysymyksen: ”Kuka hitto on John Hiatt?”
Janne Siironen loi katsauksen myyttiseen Eden Ahbeziin, Hollywoodin L-kirjaimen alla bunkanneeseen esihippiin, jonka Nature Boy -klassikosta tuli kuluneeksi 70 vuotta.
Vielä vanhempia asioita kaiveli Niko Peltonen, joka kirjoitti kevään 1918 hiteistä listaten ”kolme punaista ja kolme valkoista laulua sisällissodan melskeistä”.
Veikko Eranti pohti suomalaisten pmuusikoiden tarvetta musiikillisiin viittauksiin kappaleidensa sanoituksissa metapop-esseessään Oman hännän imeskelyn jalo taito. Eranti kirjoitti myös siitä, millaisen kuvan Saatanasta saa poplaulujen perusteella.
Kauhistuttavien teemojen parissa viihtyi myös Ossi Oinas-Panuma, joka listasi suomalaisen käännösmusiikin kymmenen kauhistuttavinta teosta Dannyn Noidasta Ankin Aaveeseen.
Antti Koivumäki jututti sarjakuvataiteilija JP Ahosta Belzebubz-aiheesta ja muisteli Lapinlahden Lintujen Heikki ”Hiski” Salomaata, jonka kuolemasta tulee heinäkuussa kuluneeksi viisitoista vuotta.
Lisäksi Koivumäki toimi taustatoimittajana Mervi Vuorelan kirjoittamaan juttuun Klamydia-yhtyeen kappaleiden sisältämistä anaaliviittauksista. Artikkeli oli rajattu kymmeneen olennaisimpaan kappaleeseen, joten suinkaan jokainen vaasalaisyhtyeen pyllystyge ei mukaan mahtunut.
Ville Särmä piipahti etelänaapurissa selvittämässä, millaista on eestiläinen indie vuonna 2018. Mikko Pihkoluoma puolestaan raportoi tuoreeltaan Ranskan Cannesista käsin kesällä ensi-iltaan tulevasta Whitney Houston -dokumenttielokuvasta.
Henri Pienimaa kirjoitti kotoa lähtemisen teemoista amerikkalaisessa midwest emossa. Teemu Purhonen kävi puolestaan läpi mikkeliläisräppäri Ilkka Kalevi Tillasen 20-vuotisen uran.
Antti Piirainen kirjoitti 70 vuotta täyttäneestä Brian Enosta. Mikael Mattila jututti Helsingissä esiintynyttä Kaitlyn Aurelia Smithiä. Rami Turtiainen laittoi Timo Lassyn miettämiään jazzin ja murtomaahiihdon välisiä yhtäläisyyksiä.
Euroviisueksperttimme Anna Muurinen kävi läpi Saara Aallon pitkän tien Eurovision laulukilpailujen finaaliin. Teemu Eskelinen puolestaan ihasteli euroviisut voittaneen ABBAn tuotannon himmeämpinä pidettyjä helmiä.
Pyry Waltari kirjoitti artikkelit elokuvasäveltäjänä tunnetun Ennio Morriconen poptuotannosta sekä venäläisistä lauluista, joissa käsitellään jalkapalloa.
Oskari Onninen kirjoitti Nuorgamin historian viimeiseksi jäävässä artikkelissa (jos tätä ei lasketa) suhteestaan Lapko-yhtyeeseen. Onninen myös kävi läpi Nuorgamin levyraadissa vuosina 2011–2012 arvioidut 315 kappaletta ja poimi joukosta ”kymmenen övereimmin aliarvioitua”.
Joni Kling hämmensi ihmis- ja eläinkuntaa kartoittamalla 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä indierockbändien musiikkivideoissa seikkaileen ”häirikkökarhun” vaiheita. Lisäksi Kling kirjoitti ajatuksia herättävän esseen Kaikki on hyvää, jossa käsitteli oman henkilöhistoriansa kautta muun muassa 1960-luvun demonisoimista ja ”poptimismin” valheellisuutta.
Iida Sofia Hirvonen luki Tommi Liimatan toimittaman kirjan Waldemar Walleniuksesta ja nosti esiin neljä asiaa, jotka nykypäivän musiikkikriitikot voisivat oppia toimittajalegendalta.
Visa Högmander haravoi poplaulujen sanoituksista käyttökelpoisia lauseita säätilaa koskeviin small talk -keskusteluihin – niin suomeksi kuin englanniksi.
Heidi Simomaa puolestaan etsi laululyriikasta ”sinua” koskevia metaforia ja selvitti kardiologilta, kuinka vaarallisia ovat erilaiset hittibiisien sanoituksissa esiintyvät sydänvaivat.
Veikko Halmetoja kirjoitti musiikkimaailman ”olennaisista Suomi-neidoista”, Ilkka Pernu Vain elämää -sarjan ikimuistoisimmista lauluesityksistä, Mirko Siikaluoma laulun ja räpin rajaa hämärtäneistä nykyhiteistä ja Mikko Valo oseanialaisen kitarapopin helmistä.
Moni Uuden lopun artikkeli syntyi tuttuun tapaan joukkovoimalla. Visa Högmander organisoi viidennen osan suosittuun juttusarjaan Mitäs menit kysymään, jossa vastataan muusikoiden lauluissaan esittämiin kysymyksiin.
Kimmo K. Koskisen komennossa puolestaan tutkailtiin, mitä bändien eponyymit kappaleet – kuten vaikkapa Black Sabbathin Black Sabbath tai Iron Maidenin Iron Maiden – kertovat bändistä itsestään.
Joukkovoimalla suunniteltiin myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen toteutumatta jääneitä (SAD!) kultajuhlia, räätälöitiin räppäreille elokuvarooleja (mistä tulikin mieleen: erotatko muuten Palefacen ja Paperi-T:n toisistaan?) ja lueteltiin täydellisen yhdentekeviä anekdootteja 2000-luvun alun indiebändeistä.
Lisäksi käytiin läpi 1980-luvulta tähän päivään asti veivanneiden hard rock -dinosaurusten historiaa ja kohotettiin maljaa kotimaisille vuoden 1998 huippualbumeille.
Arvioimme myös levyjä – emme erityisen kattavasti mutta kuitenkin 26 kappaletta. Korkeimman arvosanan sai Iceagen Beyondless, jolle Tero Alanko antoi 95 pistettä sadasta. Vahvan suosituksen saivat myös Jukka Nousiaisen (90), Vestan (86), Suonuotion (86) ja Beach Housen (85) uudet albumit.
Jesus Jones comeback-levy Passages sai Tapio Aholalta 32 pistettä. Hyvästi, Jesus Jones.
Juttujen lisäksi Nuorgam julkaisi yhden sarjakuvan ja kaksi musiikkivideota.
Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen sarjakuva käsitteli jokaiselle musiikinystävälle tuttua aihetta, korvamatoja.
Musiikkivideoista ensimmäinen oli Brexit Song, Nuorgamin omin voimin syntynyt ehdokas Britannian seuraavaksi euroviisuksi. Odottelemme yhä BBC:n vastausta.
Jälkimmäinen video oli puolestaan World Baking Dayn kunniaksi julkaistu Leipää, eli Pintandwefallin hiivamaisen kohottava tulkinta Hot Chipin indiediskoklassikosta Over and Over. Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilän äänittämä ja tuottama kappale kirvoitti ylisanoja paitsi Hot Chipin Alexis Taylorilta ja Joe Goddardilta, myös YleX:n Miikka Koivistolta, joka soitti kappaleen Uuden musiikin vaihtoehto -radio-ohjelmassaan.
Sekä Brexit Songin musiikkivideon että Leipään musiikkivideon askaroi Teemu Kivikangas. Kappaleet sanoitti ja Brexit Songin myös sävelsi Antti Lähde. Brexit Songin musiikin tuotti ja pääosin soitti Aki Ala-Kokko.
*
Siinä se! Enempää emme ehtineet emmekä yacxaneet – kymmeniä, satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia ideoita jäi toteuttamatta, mutta olihan sitä jo tässäkin.
Seuraavaksi: LOPETETAAN SAITTI – ja tällä kertaa lopullisesti.
Kiitos vielä aivan kaikille! Brexit Songin sanoin:
”The years we had together
they surely were the best”
