Cardi B Sinkkuelämää-sarjaan! Unelmaroolit viidelle räppärille

Vaadimme Cardi B:n Sinkkuelämää-sarjaan! Kuvat: Teemu Kivikangas.

Nuorgam esittelee viisi muusikkoa, jotka joko eivät ole esiintyneet tv-sarjoissa tai ovat esiintyneet tyystin väärissä sarjoissa läpeensä epäsopivissa rooleissa.

Nuorgam Mk I:n aikana teimme toisinaan juttuja, joiden motiivia tai alkuperäistä kuningasideaa emme jälkeenpäin oikein muistaneet itsekään. Haluamme Petoksen Kotikatuun! Unelmaroolit kuudelle räppärille oli yksi niistä jutuista.

Koska emme muistaneet mistä – ja vielä tärkeämpää: miksi ihmeessä – tällainen idea oli siinnyt, päätimme luonnollisesti tehdä sille jatko-osan!

Ohessa esittelemme viisi muusikkoa, jotka joko eivät ole esiintyneet tv-sarjoissa tai ovat esiintyneet tyystin väärissä sarjoissa läpeensä epäsopivissa rooleissa. Unelmien rooleja räppäreille olivat loihtimassa televisiofabulistit ja räpentusiastit Juuso Janhunen, Tuomas Kokko, Oskari Onninen ja Santtu Reinikainen.

#1 Kasmir Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! -ohjelmaan

Kuka: Collarbone- ja 15 Minutes Before the Dive -yhtyeissä ennen läpimurtokesähittiään Vadelmavenettä laulanut Kasmir eli Thomas Kirjonen.

Ei esiintynyt: Tv-uutisissa Axl Smithin salakuvausoikeudenkäyntien yhteydessä. Hyvä niin.

Olisi pitänyt esiintyä: Syksyllä Kasmir palaa keittiöön, kun hänen resepteistään koostuva keittokirja julkaistaan. Jyrki Sukulalle on siis töitä.

Ohjelmassa Sukula marssii Siltaseen etsimään Kasmiria – ei löydä. Lopulta Sukula saapuu Kasmirin kotiin, mutta on tyytyväinen ruokaan.

Pitää löytää muuta haukuttavaa. Kasmir erehtyy soittamaan musiikkiaan.

”Vittu mitä väninää”, Sukula rähjää ja avautuu kameralle, että eikö tuo itse näe, mihin ura nykymeiningillä on menossa.

”Tajuuksä, että kohta sä oot taas Collarbonessa tai 15 Minutes Before the Divessa tai vittu keittiössä, kun noita bändejä ei enää oo!”

Kasmir vetäytyy kotiinsa, avautuu kameralle itkien, ettei ole koskaan kokenut mitään näin rankkaa. Hän kuuntelee Sukulan hänelle jättämiä levyjä Princestä Janelle Monáeen ja Rufus Wainwrightiin, tilaa Woltilla ruokaa ja pohtii elämäänsä.

Jakson lopussa studiolla äänitetään uusi kappale. Sukula huutaa, Kasmir kärsii. Lopputulos on suurempi hitti kuin Vadelmavene. (Oskari Onninen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Cardi B mihin tahansa valkoisten tylsimysten kansoittamaan sarjaan

Kuka: Vasta 25-vuotias newyorkilainen eteni silmänräpäyksessä strippiklubilta Instagram-julkkikseksi ja Love & Hip Hop: New York -sarjan tähdeksi ja edelleen Yhdysvaltain listaykköseksi sekä ensisinkullaan että debyyttialbumillaan. Cardi tunnetaan musiikillisen menestyksensä lisäksi no filter -tyyppisestä ulosannistaan ja jäljittelemättömästä, erilaisten viserrysten ja epätavallisen intonaation rytmittämästä puheenparrestaan. Tästä voitte katsoa, kun joka ilta miljoonayleisön edessä työkseen keskusteleva talk show -isäntä yrittää räpiköidä Cardin kelkan perässä pääsemättä edes lähelle kyytiin nousua.

Ei esiintynyt: Cardi B ei – murheellisesti – rikastuttanut sen koommin Ratsutilan nuoret-, Seinfeld– tai Girls-sarjojen kuin Kaikki rakastaa Raymondin tai Gilmore Girlsinkään kalmankalpeaa tavisgalleriaa. Luoja tietää, että hänelle olisi ollut käyttöä.

Olisi pitänyt esiintyä: On selvää, että Cardi B:n ainutlaatuisille lahjoille olisi ollut eniten käyttöä kahdessa rakastetussa vitivalkoisten New York -televisiosarjojen instituutiossa, Sinkkuelämää– ja Frendit-sarjoissa. Sinkkuelämää ja Frendit ovat niin voimakkaalla kloorilla valkaistun jauhon valkeita sarjoja, ettei niille nykyisessä muodossaan varmaan edes näytettäisi vihreää valoa vuonna 2018. (Toisaalta: onhan meillä Will & Grace. Taas. Ja Game of Thrones. Ja Billions. Ja… okei, unohtakaa, että sanoin mitään.)

Frendien tyhjästävalittajat Cardi piiskaisi ruotuun hyminöiden, keikausten, kiekausten, viserrysten ja villisti viuhtovien kahdeksansenttisten koristekynsiensä siivin. Jopa Chandler olisi niin ulalla, ettei kerrankin (vai kerrankaan? suomen kieli on niin vaikeaa… – toim. huom.) osaisi – taivaille kiitos – sanoa mitään vaan tuijottaisi chandlermäinen monttunsa auki tätä korkeampaa olentoa, joka on laskeutunut kolmannesta ulottuvuudesta sulostuttamaan piimänvalkean nuorisoseurakunnan turboahdettua versiota valkoisesta etuoikeudesta. Central Twerk, amirite?

Sinkkuelämän Carrie ei puolestaan ehtisi kirjoittaa pilottijaksossa kahta lausetta lobotomoitua aforismijournalismiaan ennen kuin Cardi soittaisi langattomalla lankapuhelimella naukuakseen puoli tuntia Carrien korvaan.

Tämä jättäisi neuroottisen Carrien niin syvään hämmennyksen tilaan, että kolumni jäisi valmistumatta ja hän saisi potkut. Irtisanominen ja kymmenien tuhansien dollareiden kolumnistikuukausipalkan (tiedän, tiedän: yrittäkää kestää…) menetys johtaisi asunnon menetykseen.

Kodittomana New Yorkin kaduilla harhaillessaan Carrie alkaisi ymmärtää massakulutushysteerisen myöhäiskapitalismin loogisen mahdottomuuden ja seuraukset erityisesti maapallolle, kolmannen maailman työläisväestölle ja urbaaneille köyhille. Hän alkaisi aktivistiksi, joka törmäisi vapaaehtoistyössään poliitikkoihin, virkamiehiin, bisnesmaailman edustajiin ja tavallisiin newyorkilaisiin kaikilta yhteiskunnan tasoilta.

Useimmiten hän kuitenkin taittaisi peistä narsistisen sortokapitalismin perimmäisen symbolin, Mr. Bigin kanssa. Sinkkuelämää-sarjasta kasvaisi globaalin kapitalismin tutkielma. Sarja voittaisi 28 Emmy-palkintoa ja siitä alettaisiin puhua ”kaikkien aikojen parhaana tv-sarjana”.

Ja kaikki tämä Cardi B:n ansiosta. (Santtu Reinikainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Future Viikinkeihin

Kuka: Aikamme suuri näkijä ja kokija. Georgian Atlantassa uransa aloittaneen räppärin tavaramerkki on överi-autotunetettu, laulun ja räppäämisen välimaastossa pujotteleva mumina-flow. Käsittämättömän tuottelias artisti on parhaimmillaan julkaissut yhdessä vuodessa kolme mixtapea ja albumin. Hän on myös 2010-luvun ainoa räppäri, jolla on ollut kaksi julkaisua Yhdysvaltojen Bilboard-listan ykkösenä samana vuonna. Satojen miljoonien striimauslukuihin yltäneitä biisejä tehtailleen artistin suosiossa on yllättävää lähinnä se, että hänen rosoinen autotune-tulkintansa on pahimmillaan – tai parhaimmillaan – kovin nihilististä ja vieraannuttavaa.

Ei esiintynyt: Future ei esiintynyt Donald Gloverin tähdittämässä Atlantassa, koska se olisi ollut aivan liian ilmeistä.

Olisi pitänyt esiintyä: History Channelin tuottama, Suomessa HBO:n jakelema Viikingit-sarja olisi kaivannut Futuren vierailua, tai jopa vakituista roolitusta. Tuotantokausi tuotantokaudelta älyttömämmäksi yltyvä Viikingit on tahattoman komiikan ja sopivasti pösilön toimintadraaman juhlaa.

Vai mitä pitäisi ajatella sarjasta, jossa Jasper Pääkkönen esittää norjalaista viikinkisoturia, jota pelätään tämän raivonpuuskien ja kyltymättömän verenhimon takia? Sitä silmienpyörittelyn ja hampaat irvessä päästeltyjen taisteluhuutojen määrää! Peter Franzén sentään yrittää, mutta koko homma on tehty historiallisesti lähes yhtä suurella epätarkkuudella kuin Soturiprinsessa Xena, joten viihdearvo on taattu.

Sarjan viidennellä kaudella yksi sen keskushenkilöistä, viikinkiprinssi Björn Ironside päätyy mm. Pohjois-Afrikkaan ja Välimeren kuhiseviin kauppakaupunkeihin. Futuren olisi pitänyt olla tällä kaudella aavikkorannikon mystinen oraakkeli. Näkijä, joka lausuu aikansa surullisista kohtaloista epämääräistä, mutta kaikki erämaan vaeltajat hämmennyksen ja suurien visioiden valtaan saattavaa runonlausuntaa. (Juuso Janhunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Are Seinfeldiin

Kuka: Are on muun muassa freestyle-taidoistaan ja itseironian sävyttämästä huumoristaan tunnettu jyväskyläläinen räppäri. Hän julkaisi Jaalan elämää -esikoislevynsä vuonna 2010, jolla hän räppää esimerkiksi: ”Ei vaan kiinnosta miltä kämppä näyttää, se on vitun sama, ei siellä kukaan tuu käymään.”

Ei esiintynyt: Are ei esiintynyt 1980-luvun hittisarja Ihmemies Macgyverissa, koska erinomaisesti onnistuneesta koekuvauksesta huolimatta näyttelijä Dana Elcar tuli valituksi Pete Thorntonin rooliin. Tuotantoyhtiö kiitti Area mielenkiinnosta ja perusteli päätöstään sillä, että Phoenix-säätiön johtotehtävissä toimivan henkilön esittäjäksi sopii paremmin Area vanhempi mies.

Olisi pitänyt esiintyä: 1990-luvun klassikkokomediassa Seinfeldissa epäonnen soturit George Costanza ja Are ajautuvat tukkanuottasille. George istuu lounasravintolassa ensitreffeillä viehättävän tummaverikön kanssa.

Georgen poistuessa wc-tiloihin naisen seuraan liittyy Are. Hetkeä myöhemmin Georgen ja Aren välille kehittyy lakonisia nokkeluuksia vilisevä dialogi. Sananvaihdon jälkeen tummaverikkö päättää poistua lounasravintolasta Aren seurassa, koska hänellä on tuuheampi tukka kuin Georgella. Muuta merkittävää eroavaisuutta heillä ei oikeastaan olekaan. (Tuomas Kokko)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Pikku G Leijonan luolaan

Kuka: Henri Vähäkainu, yli 150 000 levyä myynyt entinen esiteinitähti, kepulainen ja nykyinen nostalgia-artisti ja start-up-yrittäjä.

Ei esiintynyt: Nuorgam ei saanut käsiinsä listaa tv-ohjelmista, joihin Pikku G:tä on pyydetty tuomariksi, juontajaksi tai muuten vain naamailemaan, mutta se on todennäköisesti hyvin pitkä.

Olisi pitänyt esiintyä: Aiemmin Leijonan kitana tunnetun Leijonan luolan seuraava tuotantokausi kaipaa tähtiyrittäjää, joten kesäfestaribuumin ja vaihtelevasti startanneen comebackinsä jälkeen Pikku G astelee tuomariston eteen.

Anne Berner (kesk) on palannut ministeri-Audista tuomariksi, samoin julkisuuspelostaan yli päässyt Toivo Sukari (kehittyvien maakuntien Suomi). Hjallis Harkimokin (Liike nyt) haluaa kaiken mahdollisen näkyvyyden epäpoliittiselle epäpuolueelleen.

Pikku G on jo aiemmin kertonut vaihtaneensa keskustalaisuuden kokoomuslaisuuteen. Muutenkin hän on aina ollut yrittäjähenkinen – harva muistaa, että hän on tehnyt biittejä Coach Beats -nimisen tuottajakaksikon alaisuudessa muun muassa JVG:lle ja Cheekille.

Vuonna 2010 julkaistussa haastattelussa Pikku G sanoi yhä elävänsä säästöillä, jotka on tienannut Räjähdysvaara-vuosinaan. ”Kun rahaa alkaa seuraavan kerran tulla isosti sisään”, hän aikoo sijoittaa.

Nyt sitä tulee. Pikku G esittelee yleisölle AppGyver-nimisen sovelluksen, jolla yritykset pystyvät luomaan alkeellisia pienoissovelluksia omiin tarpeisiinsa. Sille on kerätty jo vuosia riskirahaa. Sijoitukset lasketaan kuudella numerolla. Pikku G on yrityksen operatiivinen johtaja. Työntekijöitä on kymmeniä.

Suomen uuden innovaatiopoliittisen strategian ansiosta Leijonan luolassa jaetaan tällä kaudella myös Tekes-rahaa. Sitä AppGyver on saanut jo aiemmin.

Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus. (Oskari Onninen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!