Pohjoinen asenne myy, mutta on bändeille kiviriippa – Onko oululaisessa juomavedessä jotain erityistä, ja kannattaako siitä edes puhua?

32-vuotias Radiopuhelimet on monelle oululaisen rockin arkkityyppi. Kuvassa Antti Annunen, J.A. Mäki ja taka-alalla Jyrki Raatikainen. (Kuva: Veera Uutinen)

Oulu on kylmä ja tuulinen rannikkokaupunki, jonka jakomielitautisessa kaupunki-identiteetissä kamppailevat ”pohjoisen pääkaupungin” kiiltävä imago ja kaukaisen pikkupaikkakunnan stigma. Kahlitseeko mielikuva musiikin tekijöitä? Onko äkkiväärästä outoilusta tullut itseisarvoista?

Äkkiväärää outoilua, pohjoista asennetta, rujoa jurottamista ja jotain omituista hanavedessä. Oululaisesta sähkökitaramusiikista on puhuttu tällaisia suuria linjoja noudattaen jo 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Terminologia soveltui hyvin kuvaamaan tuolloin pohjoisesta etelään vyöryneitä Radiopuhelimia, Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Marsia, Generatorsia ja muita Bad Vugum -levy-yhtiön tuotannoille ominaista soundia edustaneita. Jungle-lehti luonnehti Oulua Suomen Seattleksi.

Näistä lähtökohdista alkoi rakentua narratiivi, jota musiikkimediat, levy-yhtiöt ja musiikin ystävät toisintavat yhä tänäkin päivänä puhuessaan oululaisista bändeistä. On totta, että oululaista musiikkia yhdistää tietynlainen omaleimaisuus, mutta 2020-luvulle tultaessa on jo kysyttävä, onko mielikuva aikansa elänyt, ja ennen kaikkea, kahlitseeko mielikuva musiikin tekijöitä. Onko äkkiväärästä outoilusta tullut itseisarvoista?

”Diskurssi on se, että Oulussa on helvetin kylmä, se on eristyksissä eikä bändeillä ole muuta tekemistä kuin ryypätä treenikämpillä itsensä omituisiksi”, luonnehtii Juho Sarkkinen, joka on seurannut oululaista rock-elämää aitiopaikalta parikymmentä vuotta soittajana, kuluttajana ja Levykauppa Äxän tiskin takaa.

Sarkkisen yhtyeitä ovat muiden muassa Hindu Gods of Love, Madonnas, Troutmen, Rockmans, Uskovaiset ja viimeisimpänä rhythm & blues -trio Money & Gravy.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

”Ja onhan siinä toki totuuspohjaakin: Oulusta on fyysisesti pitkä matka esimerkiksi Helsinkiin, mutta henkisesti matka on vielä pidempi. Tässä kohtaa globalisaatio ei vielä ole saavuttanut Suomea, heimoajattelu elää täällä edelleen”, hän jatkaa.

Ajatus heimoajattelusta soveltuukin Ouluun erinomaisen hyvin. Harvassa suomalaisessa kaupungissa muusikoiden välille on päässyt syntymään yhtä tiivistä yhteisöä.

Pohjoisen identiteetin merkitys on kiinnostanut akateemisestikin. Oululainen etnomusikologi Mikko Heikkinen tutki gradussaan, kuinka paikallisuus määrittää toimijuutta ja toimijuus paikallisuutta. Hänen mukaansa paikallisuuden kokemuksen merkitys korostuu erityisesti puheessa paikallisen ruohonjuuritason toimijuuden oikeutuksista merkittävyyteen globaalissa maailmassa.

Äkkivääryydestä jauhaminen kyllästyttää monia paikallisia muusikoita, jotka haluaisivat musiikin pärjäävän enemmän omillaan, ilman historian painolastia. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin Tuomas Kumpulainen totesi haastattelupyyntöä esittäessäni ja juttuideaa selostaessani lakonisesti ”voi vittu” ja kertoi kohteliaasti, ettei usko hänellä olevan annettavaa keskusteluun.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi leimattiin itsetarkoituksellisen omituiseksi yhtyeeksi, vaikka ulkoisten seikkojen alla piileskeli yksinkertaisesti loistavaa popmusiikkia. (Kuva: Veera Uutinen)

Oulu on kylmä ja tuulinen rannikkokaupunki, jonka jakomielitautisessa kaupunki-identiteetissä kamppailevat ”pohjoisen pääkaupungin” kiiltävä imago ja kaukaisen pikkupaikkakunnan stigma. Näkyvimmin näitä piirteitä oulurockin vanhempi valtionpäämies, Suomen ensimmäinen kansainvälisestikin tunnustettu erikoismusiikkiyhtye Radiopuhelimet on käsitellyt tuotannossaan jo 32 vuotta iskien samalla tahattomasti leimansa kaikkia sitä seuranneisiin bändeihin.

”Äkkivääryyden konsepti on elänyt kauan. Siihen tuntuu liittyvän ajatus jostain oululaisesta mystiikasta. Antropologiassa puhutaan orientalismista, jossa itämaita mystifioidaan tarinoissa ja luodaan tietynlaista esitystapaa osin tahattomastikin. Tätä voi hyvin soveltaa Ouluun ja oululaisesta musiikista puhumiseen”, Sarkkinen pohtii.

”Näihin ’erikoismusaa’ soittaviin bändeihin on varmasti vaikuttanut tämä kaupunkikuva. Pieni kaupunki, keskustan harmaat kerrostalot, merituuli. Dystooppiset tehtaan piiput horisontissa työntävät ilmaan sakeaa kananmunamaista paskan hajua. Pakostakin se kai tarttuu täällä tehtävään taiteeseen”, sanoo muun muassa Siisteissä Jätkissä, Turhuudessa, Revulsionissa ja Pahassa Menossa soittava Aleksi Huhta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Henkinen ja fyysinen eristäytyneisyys ovat omiaan synnyttämään me vastaan muut -ajattelua, jonka pohjalta paikkakuntaan sidottu yhteisö syntyy ikään kuin huomaamatta.
Oulussa rock-orientoituneet ihmiset ovat löytäneet toisensa poikkeuksellisen hyvin. Kaupunki on pieni, joten oikeat ihmiset ovat vääjäämättäkin sattuneet samoihin iltamiin kerta toisensa jälkeen.

”Esimerkiksi Ruotomieli on ollut paikallisesti ihan helvetin vaikuttava bändi kahdellakin tapaa. Ensinnäkin ’Ruotiksen’ musiikki avasi silmiä: se ei ole suorinta mahdollista rockia, vaan sisältää kaikenlaisia proge- ja garage-elementtejä. Toisekseen se oli ensimmäinen ’oikea’ rockbändi, jota moni pääsi livenä todistamaan Oulussa. Ruotomieli keikkaili todella aktiivisesti pitkin ja poikin maakuntaa, ja keikkoja kävivät katsomassa usein samat tyypit”, Sarkkinen kertoo.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Etäisyys etelästä näkyy myös DIY-kulttuurin omaehtoisena kukoistamisena. Kun valtakunnan tason toimijat ovat kaukana, on pakko luoda omat jakelukanavat, muotokieli ja paikallinen keikkakulttuuri. 2000-luvun oulurockin nousuun merkittävänä syynä oli poikkeuksellisen runsas keikkapaikkojen määrä, joka on sittemmin valtakunnallista trendiä noudattaen lähtenyt laskuun.

”Oulussa oli varsinkin aiemmin suhteellisen helppoa päästä keikalle, nykyään ainoat matalan kynnyksen paikat hakea keikoille taitavat olla Tukikohta ja Ykän Pub”, Kantamus-yhtyeen laulusolisti ja kitaristi, aiemmin Mustasuossa musisoinut Aino Hannula kertoo.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Oma lukunsa on Oulun yli 2000-luvun alkupuolelta alkaen pyyhkinyt toinen noiserock-aalto, jonka etulinjassa operoivat Hebosagil, Viisikko ja Vene. Bad Vugum -bändien tapaan nämäkin yhtyeet onnistuivat ponnistamaan kansallisille markkinoille tekemättä juurikaan kompromisseja.

Runsaasti yhdessä keikkaillut ja julkaissut bändikolmikko onnistui vaikuttamaan siihen, miten metelimusiikkia voi tehdä ja esittää. Ilmiön varjopuoleksi voidaan mieltää se, että mielikuva oululaisuudesta äkkivääryydestä voimistui entisestään muualla Suomessa. Mielikuvaa rakensi samaan aikaan myös pop-estetiikalla leikitellyt teatraalinen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, jonka kiero huumori ja sellaiset julkaisut kuin Ruuvimeisseli perseessä veivät yhtyeen aina suurille festarilavoille saakka.

”Se bändi oli helppo käsittää etenkin ulkomusiikillisten seikkojen vuoksi hassutteluksi, vaikka itse musiikki oli ja on todella taitavasti sävellettyä popmusiikkia”, Sarkkinen toteaa.

”Musiikkimedioiden tapa käsitellä oululaista rockmusiikkia on aika surkuhupaisa. Meitäkin on lukemattomia kertoja verrattu Radiopuhelimiin, vaikka emme ole missään kehityksemme vaiheessa muistuttaneet heitä musiikillisesti tai henkisesti. Välillä on jopa tuntunut, ettei musiikkia ole oikeasti kuunneltu”, Hebosagilin kitaristi Antti Karjalainen kertoo.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Myös Huhta kertoo, että Siistien Jätkien ensimmäisellä Helsingin-keikalla paikalliset tulivat kertomaan, kuinka yhtye kuulosti monilta vanhoilta Oulu-bändeiltä, joista bändin jäsenet eivät olleet koskaan kuulleetkaan.

”Oululaisuus on yhtä aikaa sekä myyntivaltti että riippakivi: jotkut saattavat kiinnostua musiikista enemmän sen alkuperän vuoksi, mutta samalla se tuntuu värittävän monien tapaa vastaanottaa sitä. Vähän samantapainen juttu kuin Alice in Chainsin niputtaminen grunge-porukkaan, kun sattuivat olemaan kotoisin Seattlesta”, Antti Karjalainen kertoo.

”Ei minua haittaa, että Kantamus niputetaan Oulu-bändiksi. Lähetin tuossa keväällä Tarinoita suosta -levyn masterin ennakkokuunteluun kaverille, joka oli juuri muuttanut Tampereelle. Sieltä tuli viesti: ’JESSS. IHANAA. TÄLTÄ KUULOSTAA OULU.’ Kyllä siitä tuli tosi hyvä olo”, Aino Hannula kertoo.

Kantamus-yhtyeen Aino Hannula (vas.) kertoo tärkeimmiksi oululaisiksi vaikuttajikseen Veneen, Turhuuden, Hebosagilin ja varsinkin Viisikon. (Kuva: Mikko Rajakangas)

Haastateltavien puheessa korostuu yhteisöllisyys ja tietynlainen kyläjuhlamaisuus, joka nostaa päätään aina säännöllisen epäsäännöllisesti.

”Kai se on lopulta väärin puhua oululaisesta asenteesta – ehkä asenne tulee tavasta, jolla ihmiset vaikuttavat täällä keskenään ja käyvät toistensa keikoilla kenties enemmän kuin muualla. Skenehajontaa on varmasti ainakin vähemmän kuin suuremmissa kaupungeissa. Folk, punk, metalli ja kaikki muut ovat täällä ihan samaa skeneä. Oulussa kaikki tuntevat toisensa, tai vähintäänkin tunnistavat kadulla. Vene on sama, vaikka pyrkimykset olisivatkin erilaiset”, Juho Sarkkinen summaa.

Bonus!

Jotta tämä juttu ei menisi liiaksi yleisen tason mutusteluksi ja historian vatvomiseksi, on hyvä ottaa loppuun konkreettinen katsaus nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Radiopuhelimien Jyrki Mäki ja THJKB:n Tuomas Kumpulainen laativat pyynnöstä omat parasta oulurockia juuri nyt -listansa.

Jyrki Mäen Oulu Top 5

#1 Nuoret Marttyyrit

”Ensin häiritsi nuoriröyhkämäisyys, että onko esikuva liian silmiin- ja korviinpistävä. Mutta: bändi on sittemmin vakuuttanut omalla ilmaisullaan ja on kehittynyt koko ajan. Tämä trio on aina innostava kokea keikalla: harvinaisen kiinteää ja sulavaa yhteissoittoa; tarkkaa, mutta vailla puristusta.”

#2 Havut

”Pienimuotoista, mutta välttää söpöilyn. Ei vain ajatuksia, vaan myös tunnelmia herättäviä viisuja. ’Ensin katoaa sanat, sitten ihmiset.’ Odotan lisää.”

#3 Vene

”Bändi, joka on liikkeessä räimesuolla, onnistuneen lennokkaasti.”

#4 Dimi

”Dimi on musiikin monitaituri, jonka intensiivinen musa toimii sekä soolona että bändinsä kera.”

#5 2–7 Miehen Trio?

”Reipas sekoitus kantria, hilipiliä, kansanmusaa, äkkiväärää remellystä, ehkä välillä vakaviakin sävyjä.”

Tuomas Kumpulaisen Oulu Top 5

#1 Traumaxol

”Oikein kivaa äkkiväärää outoilua.”

#2 Taukki

”Täysillä turpaan.”

#3 Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi

”Kivoja kaljanjuontikavereita.”

#4 Hebosagil

”Eppu Normaali ja Kike Elomaa samassa paketissa.”

#5 Tyhjä pää

”Tekee mieli tehdä remontti tai kaksi.”

Kirjoittaja on tamperelaistunut oululainen. Kanta-Oulun juomavesi valmistetaan Oulujoen pintavedestä. Osassa kaupunkia siihen lisätään 2–3 % alkaloitua pohjavettä, ja tietyillä alueilla vesi on pohjavettä. (Lähde: http://www.oulunvesi.fi/usein-kysytyt-kysymykset)

Hebosagilin koliseva jyystö on löytänyt yleisönsä hyvin Oulun ulkopuolellakin. (Kuva: Veera Uutinen)