
Röövel Ööbik.
Nuorgam tapasi Tallinnassa ug-levykauppiaan sekä maan lahjakkaimman riippumattoman musiikintekijän, ja sai muun muassa kuulla miksi meidän kaikkien on luovuttava älypuhelimesta.
Me suomalaiset alamme pikku hiljaa olla hajulla vähän muustakin Eestiin liittyvästä kuin siitä millä summalla saa lavallisen A Le Coqia SuperAlkosta. Osaamme reitin Kumuun, Depeche Mode -baariin ja Lentosataman merimuseoon.
Tänä keväänä teimme jo sujuvasti retkiä Tallinn Music Weekille kuulostelemaan mikä on kuuminta soundia Baltiassa. Samalla sumuverho veljeskansan musiikillisen perinnön edessä alkaa hälvetä…
Paluu Röövelin äärelle
Tunnelma on aavistuksen jännittynyt. Etusormi napsauttaa soimaan Röövel Ööbik -yhtyeen Popsubterranea-albumin, jota en ole kuullut sitten albumin ilmestymisvuoden 1992. Sooninen kuva ankkuroitui silloin välittömästi saarivaltakuntaan ja Swervedriverin tapaisiin surinaindiebändeihin, jotka aiheuttivat kohtuullista riippuvuutta ja ylevöityneen olon.
Silti, silloinkin, Raul Saaremetsin ja kumppaneiden intohimoisessa räimeessä oli jotain muuta. Jotain siinä juomavedessä, joka toi ihanan mystisen tunteen. Röövel Ööbikiä arvosti myös John Peel, joka keväällä 1993 kutsui yhtyeen sessioon BBC:n Maida Valen -studioille.
Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin analyyttinen, harmaita haivenia kasvava korva erottaa äänitteeltä vaatimattomat tuotanto-olosuhteet, mutta samainen intohimo säkenöi trendikkäiden wah wah -pedaalien ja vieraantuneen oloisen vokalisoinnin läpi yhä kirkkaana. Painetaanpa kuitenkin hetkeksi stop.
Kuuntele lukiessasi: NRGM Eesti-indie!
Eestin itsenäistymisestä on kulunut sata vuotta. Todella kovia kokenut maa on koko tämän ajan ollut ihan tuossa vieressä. Enimmän aikaa vähän kaukana, mutta viimeiset lähes kolmekymmentä vuotta todella lähellä.
Ja mikäs tässä on olla, vaikkapa eestiläisen taiteen äärellä: Arvo Pärtin Für Alina -pianoteoksen hiljaisuudentäyteiseen minimalismiin on ollut hyvä tuudittautua. Animaatioissa ja kuvituksissa, joita Priit Pärn on tuottanut, on taidokkaan absurdi meininki. Nuoren Kadri Voorandin ihan oikeasti moderni jazz on virkistävintä pitkään aikaan. Eestin maalaus- ja teatteritaide pulppuavat kiinnostavia juttuja. Ja jos osaa virittäytyä sopivalle taajuudelle, huomaa maan indiepopin ja -rockin olevan äärimmäisen kiinnostavaa.
Kyllästyneitä teolliseen?
Valtakuntamme päälehti esitti taannoin laajassa, Eestin kulttuuria käsittelevässä virallis-juhlallisessa jutussaan väitteen, joka pomppasi esiin: eestiläiset ovat kyllästyneet teolliseen popmusiikkiin. Siksi he hakeutuvat suurin joukoin erilaisen, taiteellisemman ja folk-vaikutteisenkin musiikin ääreen.
Nuorgam kysyi tästä Biit.Me-levykaupan Madis Nestorilta, joka istahti alas Must Puudel -ravintolassa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä.
”Tallinnaan pätee yksi todellisuus, ja muihin osiin maata toinen. Toki täällä on muitakin kaupunkeja, mutta ihmiset Tallinnan vaikutuspiirin ulkopuolella eivät ehkä ihan yhtä paljon seuraa tällaisia asioita. Eipä ole pahemmin levykauppojakaan, joista tehdä löytöjä”, Nestor sanoo.
”Toiseksi: folkmusiikki on ollut täällä aina iso juttu, mikä lähtee Laulufestivaalin perinteestä. Se ei ole todellakaan mitään uutta. Kun vielä ajatellaan kuinka suosittu aika normaalia, hyvin tuotettua kitararockia soittava Miljardid-yhtye (Estonian Music Awards 2018 -palkinnot albumille Kunagi Läänes: vuoden debyyttialbumi, vuoden rockalbumi, vuoden albumi) tällä hetkellä on, en ehkä ihan osta tuota väittämää.”

Madis Nestor.
Palatkaamme indieen, ja Röövel Ööbikin debyytin jälkimaininkeihin. Tuntuu, että hyvän aikaa oli melko hiljaista, vaikka joitakin bändejä olikin. Vaiko Eplik kommentoi epäsuorasti.
”EU:hun liittyminen (Eestistä tuli EU:n jäsen 1. toukokuuta 2004) potkaisi touhun isosti liikkeelle. Samaan aikaan maan talous kasvoi älytöntä vauhtia, oli joulu vuoden ympäri. Ihmisillä oli rahaa ostaa levyjä sekä käydä keikoilla, ja viina oli yhä todella halpaa. Artistin oli helppoa perustaa bisnes”, Eplik kertoo.
”Toisekseen, tekijänoikeuslainsäädäntö selkeytyi koko Baltiassa olennaisesti. Vuoden 2003 tietämillä liikkui huhuja, joiden mukaan Latvia ja Liettua eivät olleet koskaan maksaneet penniäkään rojalteja Madonnalle. Tämä kaikki muuttui. Siihen asti järjestelmämme oli sekava ja hyvin suljettu, ja on sitä tietyiltä osin vieläkin.”
Vaiko Eplik on pääasiallinen syy siihen, miksi Nuorgam matkusti Tallinnaan. Tämä 36-vuotias, äärimmäisen kiinnostava ja usein jollain oudolla tavalla kosmiselta kuulostava laulaja-lauluntekijä edustaa tietynlaista ikuista ideaalia: hän tekee taidettaan täysin omaehtoisesti, mutta on samaan aikaan suosittu ja vaikutusvaltainen.
Pelkästään Eplikin soolodiskografia käsittää kymmenen albumia. Hänen meriittilistaltaan löytyy muun muassa British Councilin vuonna 2008 myöntämä International Young Music Entrepreneur of the Year -tunnustus, jonka perusteluissa hänen mainittiin olevan ”erittäin luova ja vangitseva yksilö, joka suhtautuu musiikkiinsa selvästi intohimoisesti”.
”Eplik vaikuttaa olevan Eestin musiikkiteollisuudessa varsin vaikutusvaltainen tekijä. Tuomaristo arvostaa hänen tinkimättömyyttään ja läpeensä harkittua taiteellista lähestymistapaansa. Hän on määritellyt ajatuksiaan ja odotuksiaan heijastavan bisnesmallinsa. Tämä antaa hänen olla omassa rauhassaan erilainen.”

Vaiko Eplik.
Hienoltahan tuo kuulostaa. Nuorgam tapasi Eplikin hänen kotikulmillaan Tallinnan Telliskiven F-Hooneella, ja vaikutelma selkiytyi entisestään.
”Ajoitukseni oli täydellinen soolodebyyttini ilmestyessä vuonna 2004. Olin ensimmäisiä sukupolveni muusikoita, jotka päättivät laulaa eestiksi. Tuntui erittäin palkitsevalta, että myös omaa sukupolveani oleva yleisö otti minut heti avosylin vastaan”, Eplik kertoo.
”Olin tehnyt levyjä jo vuosituhannen vaihteesta lähtien erilaisten englanninkielisten bändien kanssa, kunnes sain käänteentekevän kokemuksen kuullessani ystävieni yhtyeen Ans.Andurin albumin Asfaldilapsed. He olivat tehneet vaikutuksen eestinkielisellä musiikillaan aiemminkin, mutta nyt tuntui että pojat, tämä on hyvä. Minun on parasta pysyä tahdissa!”
”Samaan aikaan muutkin kuin minä olivat tajunneet, että musiikkia on mahdollista tehdä kotona. Miksi maksaa studiosta kolmesataa kroonia päivältä, jos voit työskennellä kotona omassa tahdissasi?”
Mistä kaikki sitten lähti liikkeelle? Millaisia olivat ensikosketuksesi musiikkiin?
”Kasvoin Raplassa, syvällä maaseudulla. Vanhempani olivat töissä kolhoosissa, ja he olivat aika lailla iäkkäämpiä kuin kaverieni vanhemmat. Näin ollen meillä ei kuunneltu The Beatlesiä vaan Elvistä. Karsastin Beatlesiä, koska he äänsivät englantia väärällä tavalla.”
”Myöhemmin kun aloin ostaa levyjä, olivat kioskit väärällään puolalaisia piraattikasetteja. Muistan, että ensimmäinen omistamani Metallican äänite oli juuri tuollainen polski-piraatti, nimeltään Metal Ballads! Onneksi oli sentään Queenin Greatest Hits. Kioskeihin saattoi viedä oman tyhjän kasettinsa, johon sitten kopioitiin toivottu levy.
Radiomafiaa ja brittipophuumaa
Radiomafia oli monille eestiläisille musiikkifaneille tärkeä juttu, niin myös Eplikille.
”Pidin antennista kaksin käsin kiinni, jotta saisin nauhoitettua musiikin stereona. Sitten aloimme katsoa musiikkivideoita Viva Zwei -kanavalta. Crampsin Like a Bad Girl Should, Jon Spencer Blues Explosion… Ajattelin: okei, tuolla maailmassa tapahtuu jotain mistä minulla ei ole aavistustakaan.”
”Eestin kansallinen televisio äänitti Music TV:ltä videoita ja esitti niitä parituntisina ”Best of MTV” -blokkeina. Taistelu ruutuajasta saippuaoopperoita rakastavan siskoni ja minun välilläni oli rajua. Muistan, että siskoni löi minua kerran tuolilla päähän.”
Brittipop kuuluu musiikissasi, siitä ei pääse mihinkään. Bowie, The Beatles, XTC, ne 1990-luvun hullut vuodet…?
”Se hieman hävettää nykyään, tuo 1990-luvun brittipopin massiivinen vaikutus. Britit ovat vaan niin… typeriä. Eikä sieltä ole tullut aikoihin kovaa juttua, ei sitten Franz Ferdinandin debyytin. Se homma on huonossa jamassa”, Eplik sanoo.
”Meillä oli täällä silloin 1990-luvun puolovälissä bändi nimeltä Dallas, joka kuulosti vähän Stereolabilta. Niillä tienoin oma kiinnostukseni indiemusaan heräsi. Sitten halusinkin pitkän aikaa vain olla britti, enkä löytänyt mitään täältä Eestistä. Tai ainakin suljin korvani täysin.”
”Näin jälkikäteen se tuntuu hölmöltä, mutta hyvää tuossa aikakaudessa oli, että kirjoitin todella, todella paljon. Oli niin helppoa tehdä kaiken maailman pastisseja ja sitä kautta kehittyä biisintekijänä. Miettiä, miten Brett Anderson tai Jarvis Cocker tämän tai tuon tekisi… hyvä puoli 1990-luvun brittipopissa oli, että he varastivat klassisesta laulunkirjoituskaanonista 1960- ja 1970-luvuilta.
”Sooloartisti minusta tuli kai aika tavallisella tavalla: tuskastuin muusikoihin bändeissä. Heillä oli aina niin tiukat mielipiteet tyylistä. Samalla opetin päivätyökseni kitaransoittoa noin 40 oppilaalle. Suurimmalla osalla heistä oli tapana skipata tuntinsa, ja vietin siksi paljon aikaa yksin opetushuoneessa. Aloin itseäni viihdyttääkseni soittaa rumpuja ja muita instrumentteja. Päätös kypsyi siinä.”
”Paras Eesti 100 -ohjelma on epävirallista”
Palataanpa hetkeksi Eesti 100 -tunnelmiin. Kuten Suomi 100 -ohjelmakin, Eestin vastaava on tavallaan käsikirjoitettu fasadi, jota esitellään ylensyöneelle kotimaiselle ja kansainväliselle kulttuurimedialle suuren huomion toivossa. Toki sillä pyritään myös tuomaan sekä maan omien kansalaisten että ulkomaisten vieraiden mieliin oikeastikin tärkeitä tekijöitä ja teoksia, joita on kaikki syyt juhlia.
Vaiko Eplikillä on tästä oma näkemyksensä.
”Mielestäni täällä on epäonnistuttu laadittaessa vuoden suurta juhlaohjelmaa. Tuntuu, että hakemusten laadulla ja määrällä on ollut aivan liian suuri merkitys siinä kuinka näkyvimmät projektit ovat valikoituneet. Parhaat tähän mennessä kohtaamani jutut ovatkin tulleet virallisen ohjelman ulkopuolelta. Taiteilija Jaan Pehk julkaisi albumin nimeltä Sünnipäev. Hän käytti Garageband-ohjelman valmiita demotaustoja ja lauloi niiden päälle. Jaan on postmoderni nero.”
”Onneksi meillä on kesällä taas tulossa Laulufestivaali, ja se varmasti potkaisee juhlinnan rennommin käyntiin. Luulen kuitenkin, että juhlavuoden vaikutus tulee näkymään isommin vasta vuosien viiveellä. Tällä hetkellä Eesti on vielä jonkinlaisessa konfliktin kaltaisessa tilassa, eikä tätä laajaa sadan vuoden kulttuuriperinnettä oikein vielä pystytä käsittelemään. Suuressa satavuotisjuhlassa Vapaudenaukiolla soitettiin vanhoja hittejä lähinnä neuvostoajalta – ironista sinänsä – ja kansallishymni unohdettiin soittaa tyystin.”
Vaiko Eplikin tapaisen retroilevan artistin kohdalla kiinnostaa aina miten hän suhtautuu moderniin, uusimmalla tekniikalla toteutettuun popmusiikkiin, joka seuraa valtatrendejä. Onko uitava loputtomasti vastavirtaan vai voiko ajatella, että täysin modernin popmusiikin tekeminen olisikin lahjakkaalle tekijälle haaste, joka avaa mahdollisesti uusia uria?
”Itse asiassa olen viimeistelemässä albumia, jota pidän kokeiluna tuohon suuntaan. Olen tehnyt rumpukoneilla rytmejä ja editoinut niin kuin kuvittelisin robotin tekevän. Olihan se alussa hankalaa, koska päätin hylätä totutut kitarat ja pianot säveltämisen perustana. Mutta olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen tuloksiin.”
”Inspiraationa tähän seikkailuun oli kappale nimeltä Mr. Shadow, toinen kahdesta ensimmäisestä keinoälyn säveltämästä kappaleesta maailmassa. Sony-yhtiön laboratorion tutkijat Pariisissa syöttivät keinoälylle lukemattoman määrän olemassa olevaa musiikkia, ja se hämmensi niistä todella kiehtovan sopan. Kuultuani sen tuntui että minun täytyy kiirehtiä!”
”Lähtökohtaisesti minulla on isoja ongelmia nykyisen teollisen listapopin kanssa. Ensiksikin: musiikista tulee helposti hahmotonta, koska sillä tuntuu olevan ensisijaisesti jonkinlaisesta ulkopuolisesta tarpeesta kumpuava funktio (esimerkkinä streamauspalveluiden fiilis-listat – toim. huom.). Tuntuu myös, että on olemassa enää yksi relevantti ja tavoiteltavissa oleva musiikkigenre ja se on clickbait. Musiikkituotteen ulkoasu on ottanut myös mielestäni liian suuren roolin. Katsonkin usein musavideoita ilman ääntä, koska ääni on paketissa usein heikoin lenkki.”
”Samalla on vain reilua, että nykymeno on sellaista kuin se on. Teknologian nopeaa kehitystä on kuitenkin kiittäminen siitä, että minäkin sain aloittaa täysin itsenäisen musiikinteon. Ja aina on muistettava pitää mieli avoimena. Koska jos huomaat, ettet enää hyväksy maailman muuttumista, sinusta on tullut oman elämäsi kulttuurifasisti! Toivon ja odotan, että vielä tulisi joku täysin uniikki tekijä, joka pyyhkisi pöydän puhtaaksi. Sellainen hahmo kuin vaikkapa M.A. Numminen tai Gösta Sundqvist. Neroja molemmat.”
Asiakkaat Helsingistä arvostavat
Entä millaista on yrittää myydä äänilevyjä Eestissä aikana, jolloin koko maailma on pieni kylä, jossa kaikilla on samaan aikaan pääsy samoihin levyihin samaan aikaan kaikista maailmankolkista? Annetaan Madis Nestorin vastata.
”Ei se ihan helppoa ole. Myyn vinyyliä, ja täällä levyjen ostajat tuntuvat olevan enimmäkseen hiukan kapeakatseisia. Heitä on hankala saada kiinnostumaan jutuista, jotka eivät ole heille entuudestaan tuttuja. Heitä on helppo verrata esimerkiksi Helsingistä tuleviin asiakkaisiin, jotka tuntuvat olevan kiinnostuneita aivan kaikesta ja arvostavat valikoimaani nimenomaan sen kohtalaisen laajuuden vuoksi. Onneksi minulla on aika hyvä vainu sellaisten juttujen suhteen, jotka tulevat katoamaan kaupan hyllyiltä nopeasti. Mutta samalla yritän olla myymättä samalle asiakkaalle enempää kuin yhden kappaleen samaa levyä. Hamstraaminen rakettimaisesti nousevan hinnan toivossa on Discogs-markkinoilla todella yleistä.”
”Eestiläisiä levyjä tulee nykyään ilahduttavan paljon. Vielä vähän aikaa sitten yhteen laatikkoon mahtui koko vuoden kaikki kotimaiset julkaisut. Tällä hetkellä määrä on lähes kolminkertainen. Kysyntääkin on, mikä näkyy kauppani myydyimpien levyjen listauksesta, jossa kärkipaikkoja pitävät yleensä kotimaiset levyt. Ihmiset julkaisisivat varmasti vielä paljon enemmänkin vinyyliä, jos sen painattaminen olisi hieman halvempaa.”
Miten levykauppias näkee Eestin riippumattoman musiikkiskenen voivan tällä hetkellä?
”Skenejen kehittyminen on ollut aika pitkälti kiinni yksittäisten levyjen vaikutuksesta. Kun Vaiko Eplik aloitti soolouransa, hän sai nopeasti seuraajia. Oli paljon nuoria tyyppejä, jotka lainasivat suoraan häneltä. Nyttemmin hyviä asioita tapahtuu vaikkapa progen puolella. Bändit, kuten Põhja Konn sekä Progress, vetävät keikoilleen paljon sekä todella nuorta että iäkästä väkeä, ja se on minusta hieno juttu.”
”Seksound on hieno ja tuottelias label, joka on saanut Pia Frausin sekä muiden pääasiassa kitaravetoista indiepoppia tekevien artistiensa avulla jalan oven väliin Japanin-markkinoille. Se on upeaa. Tuonkaltainen musiikki on täysin universaalia. Se toimii jossain määrin lähes joka paikassa.

Pia Fraus.
Eestiläisessä indie-kitarapopissa on usein jännä tunnelma, ilmava ja kepeä. Mielenkiintoinen yhdistelmä alakuloa ja euforisuutta. Samankaltaista tunnelmaa saattoi aiemmin aistia 1990-luvun puolivälissä, ruotsalaisen indiepopin kultakaudella. Voiko tällaista yleistystä tehdä, ja jos voi, mistä ihmeestä se tunnelma mahtaa suodattua musiikkiin?
”Tuossa saattaa hyvin olla vinha perä. Luulen, että monissa laululiikkeen myötä tunnetuksi tulleissa kappaleissa on tuo sama fiilis. Laulufestivaalin perinne on täällä varsin syvä, ja nykyiset kitarabändit ovat varttuneet sen vaikutuspiirissä etenkin bändien jäsenten omien vanhempien kautta, jotka ottivat laululiikkeeseen osaa sen merkityksen ollessa suurimmillaan.”
”Ennen täysin pimennossa olleen venäjänkielisen vähemmistömmekin suunnalta on alkanut kuulua edes jotakin. Narvan skene on yhä suuri tuntematon meille, mutta artisteista Misha Panfilov on noussut jazzfunkillaan esille.”
”Konemusiikissa alkoi täälläkin tapahtua isommin Soundcloudin lyötyä läpi. Olen kirjoittanut tallinnalaiseen Müürileht-kulttuurijulkaisuun Uus Eesti Biit -nimistä kolumnia. Viimeisimmän jutun aiheena oli itse asiassa suomalais-eestiläinen hiphop-duo nimeltä Automaattinen Tunteidenkäsittely.”
Se onkin kiintoisa aihe: Miksi Suomen ja Eestin välillä tuntuu tapahtuvan riippumattoman popmusiikin saralla edelleen niin vähän? Luulisi, että olisi maailman helpointa kärrätä artisteja, tuottajia ja bändejä pienen lahden yli.
Suomalaisesta näkökulmasta tämä on tavallaan ymmärrettävää. Olemmehan me lähes aina katsoneet katkeran ihailevasti läntiseen naapuriimme sekä Britanniaan ja tietenkin lähettäneet kaihoisan Coca Cola -röyhtäyksen Rapakon taakse. Muihin suuntiin ei täältä perinteisesti ole pahemmin vilkuiltu.
”Yksi tekijä tuossa saattaa olla meidän näkökulmastamme, ettemme enää yksinkertaisesti pysy kärryillä siitä mitä Suomessa tapahtuu. Radiomafian aikoihin tiesimme kaikki mahdolliset 22-pistepirkot, sielunveljet sun muut. Stupido Twins on julkaissut paljon täkäläistä indierockia ja punkia, mutta motiivi siihen saattaa olla muu kuin kulttuurivaihto.”
”Tallinn Music Week on onneksi muuttanut tilannetta paremmaksi. Sen ansiosta eestiläisillä lupaavilla artisteilla on edes jonkinlainen mahdollisuus tehdä Suomessa keikka tai pieni rundi.”
Palataan vielä Vaiko Eplikin luo, sillä eräs asia jäi vielä askarruttamaan: Sinä, Vaiko, et räplännyt kännykkääsi kertaakaan haastattelun aikana. Puhelin ei tainnut käväistä edes esillä. Miten tämä voi olla mahdollista?
”En omista älypuhelinta. Olen seurannut monien taiteilijaystävieni laiskistuvan ja heidän tuotteliaisuutensa lakastuvan älypuhelimen myötä. Älypuhelimen seurassa ihmisellä ei ole koskaan tylsää. Mistä monien upeiden bändien luovuus on lähtenyt liikkeelle? Kyllä, tylsyydestä. Sitä paitsi puhelimet tuottavat liikaa melua. Arvo Pärtin sanoin: ’There has to be silence so that there can be music’.”
Vaiko Eplik Top 5
Nuorgam pyysi Vaiko Eplikiä listaamaan tuotannostaan viisi kappaletta, joiden hän kokee olevan erityisen merkityksellisiä.
#1 Vaiko Eplik – Someday I Will Be Rockstar
”Minä siskoni kanssa hulluttelemassa. Olin kolmetoistavuotias…”
https://soundcloud.com/vaiko-eplik/someday-i-will-be-rockstar
#2 Claire’s Birthday – Venus
”Brittipop-vuodet. Pulp-vaikutteet ovat tässä selkeät. Tämä oli yhtyeemme Claire’s Birthdayn isoin hitti, vuodelta 2000.”
#3 Vaiko Eplik ja Eliit – Armastus päästab maailma
”Indie-kauden alku. Toiselta sooloalbumiltani.”
https://www.youtube.com/watch?v=_mGgG9WsDDI
#4 Vaiko Eplik – Homne päev
”Varielu-albumiltani. Tätä pidetään yhtenä parhaista tuotoksistani. Nautin yhä tämän soittamisesta livenä.”
https://www.youtube.com/watch?v=o4BjiDKEdJ4
#5 Vaiko Eplik – Motetes Morudais
”Elektronisempi soundi alkaa luikerrella sisään. Tuleva levyni tulee olemaan vaikuttunut valkoisesta soulista. Kuten tämäkin biisi.”