John Martinin käsitys Saatanasta vuodelta 1824.
Kaikkihan sen tietävät, Saatana kiinnostaa. Niin myös pop-musiikissa.
Viimeistään siitä asti kun professori Wolandin jalat napsahtivat moskovalaiseen katukiveen, on populäärikulttuurin sisällä kulkenut saatanallinen virtaus. Tavallaan tämän Saatanan schtick on hyvin yksinkertainen: entäs jos absoluuttinen paha ei olisikaan koominen verta spruittaleva ja liekkejä pierevä keihästäjä, vaan jotain sivistyneempää, seksikkäämpää – pikemminkin pirullisen vetoavaa?
Bläkkis-Saatana on väkevä muttei järin jännittävä, blues-Saatana jo lähempänä mutta sadan vuoden aikana loppuun kaluttu, okkultistien kulttisaatana jää korttitemppujen varjoon. Mikäs henkilö tämä Saatana sitten oikein on?
Nuorgam tiivisti säkeet viiteen piirteeseen ja poikkigenreiseen soittolistaan.
#1 Saatana on rakastaja
Silvana Imamilla on hankala suhde Saatanaansa, Veronica Maggio eläisi jo mielellään ilman omaansa, Emilia hoitaa omansa kanssa homman loppuun vaikka mies jo pyytäisi armoa, ja Funkadelicin Miss Lucifer haluaa vain tyydyttää. Mikäs siinä.
#2 Saatana on jyystäjä
Instrupuolella Saatana tarjoaa ns. kunnon tykitystä ilman armoa, tulee se sitten Nightsatanilta, Jukka Toloselta tai Alamaailman Vasaroilta. Saatanan kanssa voi myös lähteä juoksulenkille (Van Halen), kilpa-ajoihin (Kontra) tai discoon vuohimiehen kanssa (Goat). Ja eihän tätä poljentoa voi inhimillinen sielu vastustaa!
#3 Saatana on sympaattinen
Kari Peitsamo, ennen teologian opintojaan, kertoo tarinan Viidennen linjan pornokaupassa päivystävästä Saatanasta, joka ainoana menee vanhan yksinäisen miehen hautajaisiin. Muut tuomitsevat, Saatana ei. (Todettakoon myös, että tämän biisin sisäisessä ontologiassa Ville Valo lienee siis Saatanan poika, eräänlainen epä-jeesus.) Toisaalta myös Tori Amoksen Lucifer-isukki, joka aina suosii tihkua oikean sateen sijaan, ja klassikkoaloituksena maailmanhistoriaan vipinää pistävä The Rolling Stonesin paholainen.
#4 Saatanalla on parhaat bileet
Poutatorven Saatana järkkää jatkot vähän Alamaailman Vasaroiden hengessä, Clap Your Hands Say Yeahin Saatana käskee tanssimaan. Tom Waitsin musta ratsastaja lähestyy asiaa pikemminkin Hannibal Lecterin gastronomisesta kulmasta käsin. Saatana ottaa hatsit Gansta Patin kanssa ja tarjoaa kapitalismin suloista cheddarin, prostituuttien ja mammonan piirasta D’Angelolle.
#5 Saatana on lopullinen
Tiettyä alullisuutta ja lopullisuutta ei voi väistää, kun ollaan tekemisissä tällaisten teemojen kanssa. Saatana esittäytyy kohteliaasti, onhan hän hyvällä maulla ja kunnon omaisuudella varustettu mies. K-X-P:lle Saatana on yksinkertaisesti herra. Ja lopulta Sun Ra istuu takan äärelle keskustelemaan ydinsodasta saman herrasmiehen kanssa. Voimme kuvitella jään kilahtavan viskilasissa (miksi nämä amerikkalaiset lutraavat aivan hyvää viskiä jääpaloilla?), Luciferin vähän kohentavan tulta, herrojen kääntyvän toistensa puoleen ja toteavan, että se ydinsota, se se vasta on motherfucker.
Bonus!
Ehkä suurin vääryys maailmassa on, että Rowan Atkinson muistetaan ainoastaan Mr. Beanina. Tässä kuitenkin Atkinsonin stand-up-tyylinäyte artikkelin teemasta.
