Kevään 1918 hitit – kolme punaista ja kolme valkoista laulua sisällissodan melskeistä

Keväällä 1918 Suomi oli jakautunut kahtia varsin konkreettisesti.

Musiikilla oli tärkeä roolinsa myös vuoden 1918 dramaattisissa tapahtumissa. Sisällissodan molempien osapuolten keskuudessa tietyt sävelmät saivat tihentyneitä merkityksiä.

Keväällä tasan sata vuotta sitten eli vasta itsenäistynyt Suomi historiansa kenties traumaattisimpia kuukausia. Se, että sisällissodasta voitiin jatkaa edes kohtalaisen onnistuneen demokratiakehityksen tielle, taas on valtiomme suurimpia onnistumisia.

Mutta se historian oppitunnista, sillä tässäkin jutussa puhutaan musiikista. Sillähän oli merkityksensä myös keväällä 1918, kuten sillä yleensäkin tuppaa olemaan. Tässä esitellään kuusi sisällissotakevääseen ja itsenäisyyden varhaisvuosiin oleellisesti liittyvää kappaletta: kolme punaista ja kolme valkoista.

Kaikki näistä eivät olleet konkreettisesti juuri kevään 1918 hittejä siinä merkityksessä, että niitä olisi vielä laulettu sotatielle lähdettäessä. Viimeistään itsenäisyyden varhaisvuosina, sotaa puolin ja toisin muisteltaessa, jokaista näistä kuitenkin laulettiin – ja jokaiseen näistä tihentyi sellaisia merkityskerrostumia, joista vain harva yksinkertainen musiikkikappale pääsee osalliseksi.

Punainen #1: Kansainvälinen

Wikipediankin mukaan ”maailman kuuluisin työväenlaulu” oli vuonna 1918 jo hyvin tunnettu ja ilman muuta punaisen puolen yhteislaulumateriaalia. Vuoden 1871 Pariisiin kommuunin ajoilta periytyvä laulu – alkuperäiseltä ranskalaiselta nimeltään L’Internationale – levisikin kiivaasti vuosisadan vaiheen tienoilla työväenliikkeen kansainvälistyessä, ja jo sen nimessä tiivistyy varhaisen työväenliikkeen kaikkein vallankumouksellisin ajatus – se, että hyljeksittyjen yhteiskuntaluokkien kaikissa maissa tulisi samastua toisiinsa ja luokka-asemaansa, eikä kunkin omaan kansallisvaltioonsa. Samaan aikaan elettiin kansallisvaltioiden kulta-aikaa ja myös demokratiakehityksen vahvaa nousukautta, joka tietysti osaltaan mahdollisti työväenliikkeen nousun – mutta samalla kansallisvaltioaate oli perimmäisessä ristiriidassa Kansainvälisessä tiivistyvän ajatusmaailman kanssa.

Pierre Degeyterin sävellys Eugene Pottierin tekstiin julistettiin työväestön kansainväliseksi marssiksi vuonna 1900, minkä jälkeen käännöksiä ilmestyi nopeassa tahdissa. Suomenkielinen teksti julkaistiin ensimmäisen kerran Työmies-lehdessä 28.5.1905. Siitä vastasivat opiskelijat Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola, Sulo Wuolijoki ja Pertti Uotila.

Kansainvälinen pelaa tekstin dramaattisilla vastakkaanasetteluilla ja niiden kontrastilla melodisesti jopa kohottavaan marssisävelmään, eikä sen nopeaa suosiota tarvitse liikoja ihmetellä. Suomennos on äärimmäisen tehokas: jo ensimmäinen säe ”työn orjat, sorron yöstä nouskaa” rakentaa onnistuneesti kärjistyksen, joka on resonoinut läpi vuosikymmenten.

Venäjän Lokakuun vallankumouksen jälkeen Kansainvälinen joutui ikään kuin Neuvosto-Venäjän panttivangiksi siinä missä koko kansainvälinen työväenliikekin. Internationaalia retoriikkaa viljeltiin yhä ahkerammin, mutta uusi työväenliike oli alisteinen syntyneelle työväen valtiolle, joka virallistui Neuvostoliitoksi vuonna 1922 ja otti samalla Kansainvälisen kansallislaulukseen – kipakkaa historian ironiaa tämäkin. Itse laulun symboliarvoa tämä ei ainakaan vähentänyt. Vuonna 1934 Suomen sisäasiainministeriö kielsi sen esittämisen ulkotilaisuuksissa, mikä kielii siitä, että laulun agitointivoima koettiin suoranaiseksi poliittiseksi vaaraksi.

Toinen maailmansota merkitsi niin sanotun vanhan työväenliikkeen lopullista kuoliniskua. Vuonna 1942 Neuvostoliiton kansallislauluksi otettiin ”suuri ja mahtava” -säkeestään tunnettu Neuvostoliiton hymni. Kansainvälisyysretoriikalle ei kylmän sodan polarisoituneessa maailmassa ollut enää käyttöä. Kansainvälinen laimentui retoriseksi viihteeksi, mitä kehitystä KOM-teatterin tunnettu versio 1970-luvulta ei ainakaan hidastanut.

Oheen linkitetty versio onkin varhaisin suomenkielinen Youtubesta löytämäni, Juho Koskelon ja Rosario Bourdonin orkesterin New Yorkissa vuonna 1919 levyttämä. Amerikansuomalaisen yhteisön sosialistinen henki ja vilkas levytystoiminta mahdollistivat vanhan työväenliikkeen klassikoiden taltioimisen aikana, jolloin nämä laulut olivat vielä elinvoimaisia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Punainen #2: Warshavjanka eli Varsovan laulu

Puolalainen vallankumouslaulu, jonka alkuperäisteksti on Waclaw Swiecickin vuodelta 1883; säveltäjää ei tiedetä. Sävelmä levisi Venäjälle sinne karkotettujen puolalaisten vankien mukana ja sitä kautta yleisemminkin kansainväliseen työväenlaulustoon. Kappaleen status ei kuitenkaan ole ollut samalla tapaa ikoninen ja virallistettu kuin Kansainvälisen, vaan siitä on tehty lukuisia versioita vaihteleviin paikallisiin käyttötarkoituksiin. Espanjan sisällissodassa se tunnettiin anarkosyndikalistien marssina.

Warshavjankan ensimmäisen suomenkielisen sanoituksen julkaisi Santtu Piri vuonna 1908, ja tuo versio on ilmeisesti ollut riittävän tunnettu levitäkseen ainakin amerikansuomalaisiin sosialistipiireihin, minkä alle linkitetty Juho Koskelon versio jo vuodelta 1916 osoittaa. Tämä versio julkaistiin uudelleen vuonna 1918, ja on oletettavaa, että sitä on laulettu punaisissa joukoissa ainakin muiden sävelmien ohessa.

Silti Warshavjanka näyttää olleen pitkään jossain määrin työväenlauluperinteen marginaalissa. Sen nykyään tunnettu suomenkielinen teksti, jonka tekijää ei tiedetä, julkaistiin kyllä Työväen laulukirjassa jo vuonna 1923. Tämä on siis se versio, joka alkaa säkeellä ”riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa”. KOM-teatteri popularisoi tämänkin kappaleen 1970-luvulla, ja 2010-luvulla sitä on lainaillut Paleface Helsinki-Shangri-la-menestyslevynsä biisissä Riisto räppääjä.

Uhmakas taisteluhenki leimaa toki jo alkuperäistä suomennosta, mutta vuoden 1923 versiossa militantti ote korostuu. Huomiota kiinnittää esimerkiksi säe ”kauhea joskin on puhdistustyömme”, mikä assosioituu nykykuulijan mielessä väistämättä muun muassa Stalinin vainoihin. Tässä laulussa alistetut luokat eivät todellakaan käännä alistajalle toista poskeaan. Mielenkiintoinen on myös lähes ohimenevä muistuma kristillisestä retoriikasta säkeissä ”porvarit, keisarit, helvetti heille / olkoon nyt töistänsä armollinen”.

Vuoden 1923 käännös onkin niin mehevä taistelulaulu, että olisi suuri kiusaus oikoa historian mutkia ja kuvitella juuri sitä lauletun sisällissotaan marssittaessa. Näin ei siis käynyt, mutta taisteluhenkeä on toki vanhemmassa suomennoksessakin, ja sisällissodan tapahtumat ja jälkiselvittelyt heijastuvat suoraan tunnetumman version yhä jyrkempään sävyyn.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Punainen #3: Punakaartin marssi

Tämä on alkuperältään aitoa kansan suussa syntynyttä lauluperinnettä, eli Lokakuun vallankumouksen innoittamana syntynyt marssintahtinen laulu, jonka varsinaisia tekijöitä ei tunneta – tai heitä ei oikeastaan ole edes olemassa. Sävel pohjautuu tunnettuun ruotsalaiseen snapsilauluun Ja må han leva sekä Wikipedian mukaan myös johonkin saksalaiseen nuorisolauluun. Tekstiversioita oli useampia, ja ne alkoivat levitä punaisissa piireissä nopeasti sisällissotaa edeltävinä kuukausina.

Punakaartin marssi vaikuttaa olleen Kansainvälisen ohella sellainen kappale, jota sisällissodan punaisella puolella ollaan kaikkein todennäköisimmin ihan oikeasti laulettu. Ikoniset avaussäkeet ”köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa / kärsimysten malja jo kukkuroillaan on” tiivistävät oikeastaan koko sen mielentilan, josta vallankumouksellinen sosialismi Suomessa ammensi.

Punakaartin marssin luonnetta orgaanisesti syntyneenä kansanperinteenä alleviivaa sekin, että Väinö Linna laittoi Tuntemattomassa sotilaassa kirjan suurimman humoristin, sotamies Vanhalan, laulamaan juuri tätä laulua muutetuin sanoin. Kyse on lopulta samasta ilmiökokonaisuudesta kuin lasten laulaessa ”kevät tuli, lumi suli / lumen alta esiin tuli Batman” tai ”Muumipeikko, Pikku Myy / junan alle litistyy”. Suuret ideologiset voimainponnistukset eivät olisi mahdollisia ilman ryhmähenkeä edesauttavaa yhteistä huumoria ja meemikulttuuria, joka voi toki käsitellä vakaviakin asioita vakavaan sävyyn, kuten tässä.

Punakaartin marssista ei valitettavasti löydy kovin vanhoja versioita Youtubesta tai Spotifysta. Tämä Arja Saijonmaan melko tunnettu tulkinta karnevalisoi kappaletta kepeällä tunnelmallaan entisestään, mutta kaiketi se on vain sopivaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

* * *

Valkoinen #1: Jääkärimarssi

Valkoisen puolen ikonisimmasta kappaleesta ei liene kysymystä. Jääkärimarssin syntytarinaa on mytologisoitu huolella: syksyllä 1917 Latviassa tuolloin rintamalla olleiden jääkäreiden keskuudessa järjestettiin kilpailu parhaan isänmaallisen marssisanoituksen aikaansaamiseksi, ja jääkäri Heikki Nurmion voittanut teksti sitten salakuljetettiin Suomeen ja Jean Sibeliukselle, joka sävelsi sen kolmessa päivässä, kertomansa mukaan ”syvän isänmaallisen tunteen vallassa”.

Sisällissota syttyi vain muutaman kuukauden kuluttua, ja nykytarkastelijalle jää vaikutelma, että Jääkärimarssi kirjoitettiin käytännössä kisabiisiksi; kuvio on suunnilleen sama kuin jos mietittäisiin kiekon MM-kisoihin suurin odotuksin valmistautuessa, että nyt pitäisi saada kova hitti vauhdittamaan meininkiä, mitäs jos pyydetään tota Cheekiä tekemään sellainen, eikös se ole se isoin nimi tällä hetkellä.

Jääkärimarssi runtattiin valkoiseksi tunnuslauluksi niin määrätietoisesti, ettei siinä varmaan rivimiehillä ollut juurikaan sananvaltaa. Mielenkiintoista on tekstin varhainen Suur-Suomi-uho, jossa on ironisia sävyjä saavia piirteitä. Alkuperäisessä tekstissä Suomen ulottuvuuksia määriteltiin säkeellä ”Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa”. Viro piti tunnetuimpaan versioon muuttaa Hämeeksi, koska huomattiin Viron olevan saksalaisten etupiiriä, eikä aseveljiä sopinut ärsyttää. Virolaisten omaa näkemystä maansa valtiollisesta asemasta kukaan ei ilmeisesti tullut kysyneeksi.

Tällaiset detaljit ankkuroivat Jääkärimarssin vahvasti vuosien 1917–1920 skeneen, jossa haaveiltiin ”kolmen kannaksen rajasta” ja yleensäkin sotilaallisesta suurvallasta, joka dominoisi kaikkea Uralilta länteen. Kappaleen vihaa uhkuva tunnelma sopii myös murroskauden yleiseen mentaliteettiin.

Onkin jopa yllättävää, että Jääkärimarssi on välttynyt anakronismiksi ajautumiselta: erilaiset perinnekuorot tekevät siitä säännöllisesti uusia versioita, linnanjuhlissa se kuullaan ensimmäisenä biisinä ja Youtube on täynnä erilaisten leijonavaakunaa oheiskuvana käyttävien hahmojen linkityksiä siitä, saatetekstinä vaikkapa ”Itsenäisen Suomen muistolle 1917–1994”.

Tässä kuitenkin Jääkärimarssista vaihteeksi instrumentaaliversio kapellimestari Robert Cajanuksen ja Helsingin filharmoonikkojen esittämänä Berliinissä vuonna 1928.

https://www.youtube.com/watch?v=-QW-cb0QOjw&t=53s

Valkoinen #2: Vilppulan urhojen muistolle

Pohjanmaalaisen Heikki Klemetin säveltämä ja sanoittama kappale ei raikunut keväällä 1918, vaikka syntyikin sisällissodan aikana. Ensiesityksensä se sai heinäkuussa 1918. Vilppulan urhojen muistolle viittaakin suoraan sisällissodan tapahtumiin: säepari ”Laurilan työ sekä Vilppulan vaihe / lapsien lapsille laulujen aihe” liittyy jääkärieversti Matti Laurilan voittoisiin toimiin ratkaisevan Vilppulan rintaman komentajana.

Laurila, hänen isänsä Matti Laurila vanhempi ja veljensä Ilmari Laurila tunnettiin ”Lapuan lumiaurana”, mikä lienee viittaus 1600-luvun sotapäällikköön Åke ”Lumiaura” Tottiin. Vilppulan urhojen muistolle on väkevää pohjalaisuhoa, ja sen tunnetuin säe on heti ensimmäinen: ”Kytösavun aukeilla mailla on kansa / mi aina on vaalinut vapauttansa”. Teksti asettaa muun Suomen oikeastaan Pohjanmaan siirtomaaksi: ”Utsjoki, Häme, koko Karjalan puoli / tuntevat mikä on Ilkan suku”.

Lapuan liikkeelle Vilppulan urhojen muistolle oli erityisen tärkeä kappale, ja esimerkiksi Martti Ahdin teoksessa Kaappaus? on huvittava kuvaus siitä, miten Mäntsälän kapinan johtohenkilöt laulattivat antautumisensa yhteydessä Kytösavun aukeita maita kerran toisensa jälkeen.

Kappaleesta löytyy Youtubesta monia erilaisia versioita, ilmeisesti lähinnä ns. isänmaallisen kansanosan toimesta, mutta esittäjiä on kreditoitu videoihin heikosti. Tämä hakutuloksissa ensimmäisenä vastaan tuleva, oletettavasti melko vanha tulkinta on paras, mutta esittäjää en ole onnistunut löytämään.

https://www.youtube.com/watch?v=CYniRx6ETxI

Valkoinen #3: Vöyrin marssi

Tämäkin on niitä kappaleita, joille ei voi osoittaa yhtä tekijää. Se on ilmeisesti syntynyt sisällissodan aivan alkuvaiheissa pohjalaisen, valkoisen kansanosan keskuudessa ns. orgaanisesti. Vöyrissä toimi improvisoitu sotakoulu, jossa Saksasta palanneet jääkärit kouluttivat valkoista armeijaa. Laulussa viittaillaan muihinkin pohjalaisiin paikkakuntiin, mutta kumarretaan niin syvälle Saksan suuntaan, että pieni epäilys tietystä tilaustyönomaisuudesta jää.

Vöyrin marssia on kaiketi laulettu sisällisssodassa nimenomaan pohjalaisissa joukoissa. Voinee sanoa, että yksi sen säepari – ”pikkuryssät Pietarissa näkee pahaa unta / Venäjä on rajamaa ja Suomi valtakunta” – on resonoinut alkuperäisen kontekstin unohduttua niinkin vahvasti, että siitä inspiroituivat ensin sotien välisen ajan Suur-Suomi-ajattelijat ja sitten sotien jälkeen kaikki ne, jotka mielellään ottaisivat revanssin.

Lopulta laulu näyttää irronneen monen mielessä synty-yhteydestään täysin. Oheen linkitetyn Youtube-videon lataajakin väittää saatteessaan suoraan, että kappale kertoisi talvisodasta. On vähän vaikea ymmärtää, miten kenellekään laulua itse asiassa kuunnelleelle voisi syntyä sellainen käsitys, mutta tässä liikutaan aihemaailmassa, jossa melko monia asioita on vaikea ymmärtää.

Lisävalaistusta aiheeseen kaipaavat voivat lukea esimerkiksi Youtube-videon kommentteja. Luonnollisesti tällekään levytykselle ei löydy minkäänlaisia esittäjäkrediittejä. Kovin vanha versio ei mahda olla kyseessä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!