2010-luvun popklassikot

#3 Kanye West – All of the Lights (2010)

”Kanyen elämä julkisuuden valokeiloissa oli vuonna 2010 niin vaikeaa, että hänen oli pyydettävä ostoslistallinen A-sarjan tähtiä esittämään kappale, jolla tuettiin ketäpä muutakaan kuin Kanye Westiä.”

Kanye Westin megalomaanisin pophitti on Band Aid -single Kanyelle itselleen.

”Cop lights, flash lights, spot lights
Strobe lights, street lights
All of the lights, all of the lights”

On megalomaniaa ja maksimalismia. Sitten on jotain vielä enemmän.

Kanye Westin tapauksessa Rihannan fiittaus ja The-Dreamin, Elton Johnin, Draken, Elly Jacksonin, Alicia Keysin, Fergien, John Legendin, Charlie Wilsonin ja Kid Cudin keräileminen samalle kappaleelle ”ylimääräisinä muusikoina” on ihan tavallinen ja arvattava suoritus.

Vuonna 2010 se oli hauska kanyemainen ”vitsi” eikä edes verrattavissa tuleviin neronleimauksiin ja turautuksiin, joista me emme vielä tienneet mitään.

Kanye oli vastikään eronnut Amber Rosesta ja aukonut VMA-gaalassa päätään Taylor Swiftille siihen malliin (”Imma let you finish, but…”), että jopa presidentti Obama oli todennut hänen olevan jackass. Michael Jacksonin kuolemasta oli puolitoista vuotta. Popin kuninkaan vapautuneelle valtaistuimelle oli vain yksi ottaja.

Tuolloin ilmestyi My Beautiful Dark Twisted Fantasy. All of the Lights oli yksi sen neljästä ennakkosinglestä. MJ:n kuoleman Kanye mainitsee jo toisessa lauseessaan.

Mutta se muista tyypeistä, sillä kappaleen perusteella Kanyen oma elämä julkisuuden valokeiloissa oli tuolloin niin vaikeaa, että hänen oli pyydettävä ostoslistallinen A-sarjan tähtiä esittämään Band Aid -singlen tyyliin kappale, jolla tuettiin ketäpä muutakaan kuin Kanye Westiä.

My Beautiful Dark Twisted Fantasy on edelleen Kanye Westin poplevy (vaikka listasijoituksissa se ei näy) ja All of the Lights sen tyylipuhtain poplaulu (sekään ei näy listoilla), joka on kuusiminuuttisessa komeudessaan todiste siitä, että popissa tai pizzassa ei voi koskaan olla liikaa juustoa – kunhan juusto on tarpeeksi laadukasta.

Ja tässä sitä kuulkaa piisaa: minuutin alkusoitto, koska toisia lauluja varten esirippu pitää avata erikseen, jonka jälkeen taivas täyttyy tähdistä, kullasta ja mirhamista. Vuosituhannen torvikoukku, Rihanna ja sämpleriniskuja, joiden synkoopit pohjannevat korkeampiin matemaattisiin laskelmiin.

Juuri debytoinutta Drakea tarvitaan lopulta tuplaamaan yksi Rihannan säe. Elton John saa fiilistellä ensin seppohovina pianon takana, kunnes päästetään revittelemään taustalaulajana loppusoitossa kuin mikäkin studiobändin pomo.

Kaikki tämä sen vuoksi, että Kanye West voi esittää yhden iltapäivälehtikelpoisen opetustarinan perheväkivallasta, vankilatuomioista ja lähestymiskielloista. Tai moninaisten metaforien kautta ilmeisesti hänestä itsestään uuden ajan uomo universalena, jonka luomistyölle sana daughter on sopiva metafora.

All of the Lightsissa listataan nopeita autoja ja pyrstötähtiä kuin seuraavaksi listaan kuuluisi diskopallo, mutta taika tapahtuu vasta hieman myöhemmin. Ja se tapahtuu tavalla, jolla sen ei pitäisi.

Jos popmusiikin kautta voi saavuttaa pyhän, se todennäköisimmin tapahtuu hetkenä, joka on lähinnä popmusiikin pohjimmaista olemusta.

Eli höpöilyä, jonka päästää vahingossa ihon alle, vaikkei oikein yhtään ymmärrä, mitä sillä oikein tarkoitetaan.

Vierailijasumien, magnum opusten, King Crimson- ja Bon Iver -sämplejen ja kaiken rahatukoilla hankitun sijaan maagisin ja liikuttavin Kanye West -hetki ikinä on, kun Kanye päättää listata taksonomiseen tyyliin läpi kaikki ne valot (kuusi kappaletta) ja elämät (neljä kappaletta) ja päättää mantransa typerimpään kuviteltavaan latteuteen:

”Rock life every night!”

Genius-sivustolla luettelorakenteen muiksi käyttäjiksi listataan Raamattu, Homeros ja Walt Whitman, mutta nerous ei ole kopioitavissa.

Seuraa kertosäe, ja Rihanna pyytää laittamaan valot päälle, jotta ”kaikki” saataisiin näkyviin. Tuo ”kaikki” on silloin tasan yksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!