Miten kävi ”tulevaisuuden klassikoille” neljännesvuosisadan takaa? 10 valintaa Colin Larkinin 1990-luvun alun listaraamatusta

Olen aina pitänyt listakirjoista, joissa popmusiikin merkkiteoksia laitetaan kaanoniin. Yksi ensimmäisiä lukemiani oli Leppävaaran kirjaston musiikkiosastolta löytämäni brittiläisen musiikkitoimittaja Colin Larkinin All Time Top 1000 Albums (1994).

Toisin kuin useimmat vastaavat listateokset, Larkin ei rakentanut teostaan yhden suuren listan muotoon, eikä myöskään edennyt aikajärjestyksessä. Sen sijaan teos on jaettu alalistoihin: The Top 250 Rock and Pop Albums, The Top 100 Jazz albums, The Top 50 Live Albums, The Top 20 Bedsitter Albums. Ja niin edespäin.

Kiehtovin kategorioista on The Top 10 Albums Destined to Become Classics. Siinä Larkin yritti siis ennustaa vuoden 1993 levyistä kymmenen, joista muodostuisi huomisen klassikoita.

Nyt, neljännesvuosisata myöhemmin, on aika selvittää, miten Larkin arvioissaan onnistui.

#10 Counting Crows – August & Everything After (1993)

Sha-la-la-la-lallaa. R.E.M.-henkisen Counting Crowsin debyytti on edelleen kalifornialaisyhteen suosituin levy – Spotifyssa yhtyeen kymmenestä suosituimmasta kappaleesta tältä levyltä on neljä, mukaan luettuna yhtyeen ylivoimaisesti suosituin kappale Mr. Jones, jolla on huomattavat 170 miljoonaa kuuntelua.

August & Everything After on myös ainoana yhtyeen levyistä Acclaimed Music -sivuston eri listauksia koostavassa metalistassa. Sijoitus on 1577.

Robert Dimeryn 1001 Albums You Must Hear Before You Die -kirjaan (2015) levy ei mahtunut, mutta belgialainen Studio Brussels on listannut levyn 500 kaikkien aikojen parhaan levyn joukkoon vielä vuonna 2015.

Itse en ole levyn tällä vuosituhannella juuri koskenut, mutta eihän se huonolta kuulosta, joskaan ei kovin jännittävältäkään. Tuttu levykauppias sanoi pitävänsä levyä hyllyssä, mutta lähinnä vanhojen asiakkaiden nostalgiannälkää tyydyttääkseen. Vaikea on kuulla levyä klassikkona, joka löytäisi vuosikymmenestä toiseen uusi kuulijoita.

https://youtu.be/_LzSJV90EBE

#9 Sheryl Crow – Tuesday Night Music Club (1993)

This ain’t no disco. Sheryl Crow’n debyytti on tekijänsä suosituin levy, joskaan suosion määrä ei ole aivan ilmeinen: Crow’n kymmenen kuunnelluimman Spotify-biisin joukossa on levyltä kaksi kappaletta, joskin 43 miljoonaa kuuntelua kerännyt All I Wanna Do on suosioltaan omassa luokassaan.

Kriitikkojen suhde levyn on ristiriitaisempi. Allmusic ei pidä levyä Crow’n parhaana ja antaa suosituslevykseen sitä seuranneen nimettömän levyn. Acclaimed Musicissa Tuesday Night on kuitenkin Crow’n ainoa Top 3000 -listasijoitus, sijalla 1932. Levy pääsi mukaan myös 1001 Albums… -kirjaan. Vielä vuonna 2013 ranskalainen FNAC listasi levyn yhdeksi 823 korvaamattomasta levystä.

Itselle tämänkin kuuntelu jäi jo ysärillä hitteihin, mutta kyllähän sen kaupallinen pirteys hyvältä kuulostaa. Tuesday Night Music Clubin kutsuminen klassikoksi tuntuisi silti liioittelulta.

#8 Sting – Ten Summoners Tales (1993)

Kaikkeen sitä uskonsa menettää, mutta ei Stingiin. The Police -keulakuvan neljäs soololevy osoittautui jättimenestykseksi ja myi yli 10 miljoonaa kappaletta. Spotifyssa Stingin kymmenestä suosituimmasta kappaleesta neljä tulee Ten Summoners Talesilta, mukaan lukien ”Piikin” kuunnelluin soolokappale, 68 miljoonaa kuuntelua kerännyt Fields of Gold (The Policen suosituimmat ovat toki kaukana edellä).

Allmusic suosittelee Stingin diskografiasta juuri tätä levyä, mutta 1001 Albums… -levyjen joukkoon se ei mahtunut. Acclaimed Musicin top 3000-listalle se mahtuu nipin napin (sija 2923), edellään peräti kaksi muuta Stingin sooloa, Dream of The Blue Turtles (1985) sijalla 1404 ja …Nothing Like The Sun (1987) sijalla 1872. Tuoreimmista listauksista Ultimate Classic Rock listasi levyn 1990-luvun top 100 -listalleen.

Ten Summoners Tales on listan levyistä ensimmäinen, jota tohtisin kutsua klassikoksi. Ikääntynyt paljon paremmin kuin Fields of Goldin video.

#7 Paul Weller – Wild Wood (1993)

Paul Wellerin toinen levy on kriitikkojen suosikki. Se on mukana 1001 Albums… -kirjassa, se on Allmusicin suositus Wellerin soolodiskografiasta ja hänen ainoa soololevynsä Acclaimed Musicin top 3000 -listalla, sijoituksella 1491 (The Jamilla on listalla neljä levyä ja The Style Councillakin yksi). Belgian Studio Brussels valitsi levyn vuonna 2015 yhdeksi top 500 -levyistä.

Spotify-kuuntelussa levyn suosio on selvästi vaatimattomampaa. Wellerin kymmenestä suosituimmasta soolobiisistä vain yksi, levyn nimibiisi, on kymmenen suosituimman kappaleen joukossa ja jää kuudella miljoonalla kuuntelullaan aika kauas muiden listan levyjen kärkikappaleista.

Itseäni levy ei ilmestyessään juuri kiinnostanut eikä kiinnosta nytkään, kuten ei käytännössä mikään muukaan The Jamin jälkeinen Weller. En pitäisi klassikkona kuin pahimpien Weller-fanien unelmissa.

#6 Crash Test Dummies – God Shuffled His Feet (1993)

Mmm mmm mmm mmm. Hittikappale on niitä lauluja, joita joko inhotaan tai rakastetaan, mutta ainakin se muistetaan. Samaa ei voi sanoa God Shuffled His Feet -albumin muista kappaleista – tai Crash Test Dummiesin muusta urasta.

Mmm Mmm Mmm Mmm on kerännyt Spotifyssa 58 miljoonaa kuuntelua, yli 40 miljoonaa enemmän kuin yhtyeen yhdeksän muuta suosituinta raitaa yhdessä. Bändin kymmenestä Spotifyssä soitetuimmasta kappaleesta kahdeksan tulee tältä levyltä.

Vähemmän yllättävästi God Shuffled His Feet on Allmusicin suositus yhtyeen diskografiasta – kuka osaisi nimetä yhtään muuta Crash Test Dummies -levyä? – mutta ei mahdu Acclaimed Musicin listalle tai 1001 Albums -kirjaan.

Larkinin voitaneen sanoa osuneen ainakin tässä harhaan. Vaikka Mmm Mmm Mmm Mmmiä (nimi on melkein yhtä ikävä kirjoittaa kuin se on lausua) voisi kuvata pikkuklassikoksi, albumia ei mitenkään.

Hieman nolostellen tunnustan, että nostalgisista syistä pidän siitä itse. Klassikkoa levystä ei silti saa.

#5 Lemonheads – Come on Feel The Lemonheads (1993)

Ei tainnut Larkin osua tässäkään ihan kohdalleen. Vaikka Evan Dandon johtaman Lemonheadsin kuudes levy saavutti yhtyeen korkeimmat listasijoitukset, sen ainoaksi varsinaiseksi klassikkolevyksi on helppo nostaa It’s a Shame About Ray (1992). Ray on Allmusicin valinta ja löytyy niin 1001 Albums -kirjasta kuin Acclaimed Musicin top 3000 -listalta. Come on Feel The Lemonheads sen sijaan joutuu tyytymään paikkaan Acclaimedin ”bubbling under” -osastolla. Vuonna 2013 ranskalaiskriitikko Gilles Verlant näyttää listanneen levyn rockhistorian 300 parhaan levyn joukkoon.

Spotifyssakin Come on Feel The Lemonheads häviää Raylle. Kymmenestä yhtyeen suosituimmasta kappaleesta neljä on Raylta on ja kolme Come Onilta. Levyn kuunnelluin kappale Into Your Arms (6 miljoonaa kuuntelua) häviää selvästi Mrs. Robinsonille (16 miljoonaa kuuntelua).

Omassa hyllyssäni Come on Feel The Lemonheads on säilyttänyt paikkansa, mutta jos mieleni tekee kuunnella Dandoa, ei valintani kuitenkaan osu siihen.

#4 Pearl Jam – Vs. (1993)

Vuonna 1993 Pearl Jam oli nosteessa. Debyyttilevy Ten (1991) oli ”räjäyttänyt pankin”, ja vaikka yhtye oli kieltäytynyt tekemästä Vs.-albumin kappaleille videoita, nousi se silti viideksi viikoksi Yhdysvaltojen listakärkeen ja myi ensimmäisellä viikollaan enemmän kuin mikään muu levy oli sitä ennen myynyt.

Klassikkostatuksen kohdalla tilanne on kaksijakoinen. Nykytarkastelussa yhtyeen kanonisoiduin levy on Ten: se on Allmusicin valinta, Acclaimed Musicin listalla selvästi korkeimmalla (sija 133) ja yhtyeen ainoana levynä mukana 1001 Albums… -kirjassa.

Spotifyn kymmenen soitetuimman Pearl Jam -kappaleen listalla on neljä Tenin kappaletta. Vs. tulee kuitenkin hyvänä kakkosena. Top 10:ssä siltä on kaksi biisiä, joista Daughterilla on kunnioitettavat 36 miljoonaa kuuntelua.

Pearl Jam on myös laajemmin melko kanonisoitu yhtye: Acclaimed Musicin listalla yhtyeellä on peräti viisi levyä, joista Vs. toiseksi korkeimmalla (sija 753) – siis selvästi ylempänä kuin yksikään tämän listan aiemmista levyistä.

Itselleni Pearl Jam on jäänyt hivenen vieraaksi, mutta kysyessäni asiaa muutamalta yhtyeen fanilta vakuuttivat he Vs.:n olevan klassikon siinä missä Teninkin. Hyväksytään.

#3 Garth Brooks – In Pieces (1993)

Kaupallisen kantrin megatähden Garth Brooksin viides levy on listan vaikein arvotettava. Brooks on toki myynyt kuin häkä – hän on Yhdysvaltojen eniten levyjä myynyt sooloartisti, bändeistäkin edellä on vain The Beatles. Arvostusta Brooks on kuitenkin saanut niukemmin, eikä yksikään hänen levynsä yllä esimerkiksi Acclaimed Musicin top 3000 -listalle (kaksi on sentään bubbling under -osastoa) tai 1001 Albums… -kirjaan.

Spotifystakaan ei ole apua Brooksin suosion arviointiin, sillä albumiformaattiin yhä uskova Brooks pitää musiikkinsa poissa suoratoistopalveluista. Täytyy siis tyytyä muihin lähteisiin.

Besteveralbums.com listaa In Piecesin Brooksin kymmenenneksi parhaaksi levyksi, Omaha.com ja Ranker sijoittavat sen Brooksin diskografiassa kolmanneksi. Rokkaavampaa soundia hakeneesta In Piecesistä ei tullut missään tapauksessa crossover-levyä, joka olisi kasvattanut Brooksin suosiota kantriyleisön ulkopuolella.

Itse en valitettavasti osaa sanoa asiaan juuta enkä jaata, koska Brooksin musiikki ei minua kiinnosta. En lukisi klassikoksi.

https://youtu.be/_I4m1GM2wdE

#2 Aimee Mann – Whatever (1993)

Tässä kohden tekisi mieli soittaa Larkinille ja kysyä, vieläkö hän pitäytyy kannassaan. Sillä vaikka Aimee Mannin Whatever oli ja on kehuttu levy, on se sittemmin jäänyt rasittavasti nimetyn Bachelor No. 2 (Or, the Last Remains of the Dodo) -levyn (2000) jalkoihin. Molemmat ovat Acclaimed Musicin listalla (Bachelor sijalla 2265 ja Whatever 2479:s), mutta lähes kaikki Whateverin valinnat kriitikkolistoille ovat ajalta ennen Bachelorin ilmestymistä. Voi siis sanoa, että Bachelor on sivuuttanut Whateverin virallisena valintana Mannin tuotannosta.

Spotifyn top 10 -listan katsominen ei auta, sillä Whatever ei jostain syystä ole Spotifyssa. Joka tapauksessa listaa dominoivat Magnolia-elokuvan soundtrack ja Mannin uusin levy Mental Illness (2017).

Oma suosikkini Mannilta on Lost in Space (2002). Pidän toki myös Whateveristä, mutta en nostaisi sitä todellisten klassikkolevyjen joukkoon.

https://youtu.be/FStzRzKqbE8

#1 Nirvana – In Utero (1993)

Larkin päättää listansa melko varmalla valinnalla. Vaikka mikään ei sivuuta Nevermindin (1991) asemaan Nirvana arvostetuimpana albumina, In Utero pääsee sentään melko lähelle.

Acclaimed Musicin listalla Nevermind on kolmas (!) ja In Utero 101:s – siis korkeammalla kuin muut yhdeksän albumia tällä listalla. Lisäksi In Utero on mukana 1001 Albums -teoksessa. Spotifyn suurimpien Nirvana-hittien kymmenen kärjessä levyltä on mukana vain Heart-Shaped Box, mutta toistoja sillä on peräti 128 miljoonaa.

Klassikko on klassikko, ja kriitikkotoveri määritteli In Uteron ”ajattelevan ihmisen valinnaksi” ohi Nevermindin. Nuorempana pidin levyä yhtyeen parhaana – enää en, mutta ilmankaan en haluaisi olla.

Mitä jäi rannalle?

Vuonna 1993 julkaistiin myös muun muassa Wu-Tang Clanin Enter the Wu-Tang (36 Chambers), Björkin Debut, Sueden Suede, Sepulturan Chaos A.D. ja Janet Jacksonin Janet. Niitä pohtiessa Larkinin lista vaikuttaa kovin yksipuoliselta. Mutta ottaen huomioon, että kymmenestä levystä kahdeksan on edelleen mukana Acclaimed Musicin top 3000 -listalla, ei osumatarkkuutta voi ihan huononakaan pitää.