Puhutaanko hetki säästä? 10 laulua, jotka ovat käyttökelpoisia small talk -keskustelun avaajia

Yleisradion uutislähetyksistä tuttu Erkki Nysten (1948–2012) oli parempi puhumaan säästä kuin useimmat ihmisistä, koska hän oli mm. meteorologi.

Suomalaisten artistien kappaleista löytyy mainioita avauslauseita sekä tyhjänpäiväisiin että syvällisempiin keskusteluihin, joissa käsitellään small talk -keskustelunaiheiden peruskiveä: säätä.

Sää on hieno, pätevä ja mahtavan geneerinen keskustelunaihe tilanteissa, joissa ei välttämättä olisi muuten mitään muuta keskusteltavaa. Säästä on myös kirjoitettu paljon lauluja. Kokosimme kymmenen jollain tavalla sääsidonnaista kappaletta ja poimimme lauluista yhden lauseen, jota voi käyttää small talk -keskustelun avauksena.

#1 Tapio Rautavaara – Sunnuntaina sataa aina (1955)

Keihäänheiton ja jousiammunnan olympiavoittajan, näyttelijän ja laulajan 63 vuotta sitten levyttämä kappale, josta voisi poimia useampiakin avauslauseita alakuloiseen sääkeskusteluun.

”Eipä taida auringolla meidän almanakkaa olla”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Olavi Uusivirta – Ollaanko tämä kesä näin? (2014)

Uusivirran kuudennen studioalbumin kolmas single, jonka sanoituksista voi poimia sujuvia lauseita sääjutustelun lisäksi keskusteluun menneistä kesistä.

”Ollaanko tämä kesä näin
Puistojen katveissa toistuvat kuviot”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Mari Rantasila – Auringossa (1988)

Näyttelijänäkin tunnetun Rantasilan hitistä nousi julkaisuaikanaan kohu sanoituksen itsetyydytysviittausten vuoksi. Sekä säänäkökulmasta että seksuaalisviritteisestä vinkkelistä keskustelunavauksia löytyy useita.

”Kun taas on syksy, keltaiset lehdet mätänee
Luumut tippuu syliin, kirsikat on kypsyneet”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Pete Parkkonen – Kohta sataa (2017)

Kahden ihmisen välisestä euforiasta kertovasta kappaleesta löytyy eroottisen tunnelman lisäksi mainiosti sääkeskusteluun sopiva punchline.

”Kohta sataa”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Vuokko Hovatta – Mustaa jäätä (2008)

Laulaja-näyttelijä Hovatan debyyttisooloalbumin kappaleesta voi poimia sääkeskusteluun runollisemman lähestymistavan.

”Viimeinen kurki kutsuu eksyneitä
Huurteinen hiekkalinna murtuu kohti rantaa”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 Eppu Normaali – Suolaista sadetta (2004)

Suomirockveteraanien kappaleesta voi poimia small talk -avauksen esimerkiksi tilanteeseen, jossa on poistumassa ravintolaillan päätteeksi kotiin.

”Pitäisi mennä nukkumaan
ulkona satelee”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Pariisin Kevät – Häikäisee (2012)

Arto Tuunelan yhden miehen projektista yhtyeeksi kasvaneen Pariisin Kevään kolmannen albumin päätöskappaleesta löytyy kelvollista sääkuvastoa small talk -tilanteisiin.

”Paras suojata silmät
Mua häikäisee niin”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Scandinavian Music Group – Kaunis Marjaana (2011)

Scandinavian Music Groupin kappaleista löytyy runsaasti säätematiikkaa käytettäväksi sääkeskusteluihin.

”Tänä aamuna heräsin elosalamaan”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 Don Huonot – Aurinkotanssi (1995)

Vuonna 2003 virallisesti uransa lopettaneen ja sittemmin lyhyitä paluukiertueita tehneen yhtyeen singlen tekstistä voi poimia lauseita myös ilmastopoliittiseen keskusteluun.

”Niin kauan kuin vesi virtaa
tuuli käy ja taivas on sininen”

#10 Kari Tapio – Myrskyn jälkeen (1995)

Vuonna 2010 kuolleen laulajan itsensä sanoittama kappale, joka kuvaa hänen elämänsä vaiheita ja taistelua alkoholiongelmaa vastaan. Sääpoliittisesti kappaleen pääsanoma on niin toteava, että keskustelun voi myös päättää siihen.

”Myrskyn jälkeen on poutasää”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!