Pekka Myllykoski (kesk.) ansaitsee tulla muistetuksi myös poliittisena muusikkona, Aki Luoto kirjoittaa. Kuva: Kari Rosenberg.
Pekka Myllykoski muistetaan pitkälti ryyppylauluja laulaneena country-muusikkona. Aki Luodon mukaan hän oli kuitenkin myös yksi kaikkein tärkeimmistä poliittisista laulajistamme.
Erityisesti yhtyeestä Freud, Marx, Engels & Jung tunnettu muusikko Pekka Myllykoski kuoli pitkän sairauden uuvuttamana 57-vuotiaana huhtikuussa 2017. Eri mediat julkaisivat Myllykoskesta tuolloin muistokirjoituksia, joissa tuotiin hienosti esiin verbaalinen virtuoosimaisuus, joka nosti Myllykosken suomalaisten tekstittäjien ykköskastiin.
Hänen mahtava tapansa luoda todenmukaisia ja -makuisia kielikuvia suomalaisesta elämästä ja sielunmaisemasta on puhutellut aina uusia kuulijoita viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Myllykosken tekstejä kuunnellessa tuntuu kuin hän käyttäisi sanoituksia yhden lisäinstrumentin tavoin, niin loogisen sulavasti hänen riiminsä ja sanaparinsa nakuttavat osana ”Freukkareiden” outlaw-countrya.
Monissa näistä muistokirjoituksista olin kuitenkin havaitsevinani yhden merkittävän unohduksen. Myllykosken alkoholismi ja kaikki siihen liittyvät uutisaiheet saivat hänen viime vuosinaan julkisuudessa niin suuren painoarvon, että tuntuu perustellulta nostaa esiin myös hänen hahmonsa muita puolia – erityisesti hänen poliittisuuttaan.
Minulle Pekka Myllykoski ja hänen yhtyeensä Freud, Marx, Engels & Jung oli (nimeään myöten) yksi maamme selkeimmin poliittisista ja yhteiskuntakriittisistä yhtyeistä. Erityisesti Freukkareiden ensimmäiset, Myllykosken ja Mikko Saarelan sanoittamat albumit, ovat täynnä nokkelia ja kriittisiä katsantoja tuolloiseen yhteiskuntaan ja maailmanmenoon. Heidän kritiikkinsä ja terävä satiirinsa tunnuttiin kyllä tiedostettavan tuolloin, mutta nykyisin yhtyeen poliittisesta puolesta ei enää juurikaan kirjoiteta. Kannattaisi, sillä tekstit ovat vielä nykyisinkin nasevia ajankuvia.
Osansa Myllykosken ja Saarelan satiirista saivat esimerkiksi rasistit (Jeesus oli mutakuono ja laajemminkin aihetta käsitellyt Buuri Johannesburgista), suomalainen elämänmeno (Kolme ja lisänumero) ja diktaattorit (Dracula ja Pyhä Nicolae -kappaleessa ennustettiin Romanian hirmuhallinnon romahdusta juuri ennen kuin niin tapahtui).
On mielenkiintoista, miten Myllykoski asemoi itseään suhteessa kriitikoihin ja yleisöön: hän halusi näyttäytyä käännöstekstiensä kautta lukeneena ja sivistyneenä ”kansan miehenä”, joka tietää mistä puhuu kommentoidessaan maailman tilaa. Toki tässä oli osaltaan kyse yhtyeen kappaleiden pohjina olevista alkuperäisteksteistä (suuri osa Freukkareiden kappaleista on suoria käännöksiä amerikkalaisista country-biiseistä), mutta suomalaiseen kontekstiin ne on käännetty kiinnostavalla tavalla.
Tästä hyvänä esimerkkinä on debyyttialbumin avausraita Pitkätukkainen punaniska, joka on käännös David Allan Coen kappaleesta Long Haired Redneck. Toisin kuin alkuperäisessä tekstissä, jossa laulaja on entinen linnakundi esittämässä countrya kyseenalaistavalle yleisölle, Myllykosken versiossa kyse on artistin ja kriitikoiden välisestä skismasta.
Tähän skismaan liittyen laulaja korostaa entistä yliopistotaustaansa heittelemällä kertosäkeeseen maininnan muun muassa filosofi Wittgensteinista. Tällä tavoin Pekka Myllykoski näyttäytyy tulkintani mukaan lukeneena hahmona korostaen samalla, ettei musiikkityyli itsessään tee musiikista ja muusikoista tyhmiä ja yksinkertaisia.
Miksi sitten tämä puoli on jäänyt Freud, Marx, Engels & Jungin maineessa taustalle, vaikka bändin poliittinen kritiikki on hyvin selkeää ja näkyvää, jos sitä vertaa monen muun poliittisena laulajana nähdym artistin lyriikoihin?
Yksi syy on varmasti Freukkareiden musiikkityyli. Tarttuva amerikkalainen country ei musiikkityylinä vain näyttäydy suomalaisille merkittävän yhteiskunnallisen kritiikin alustana. Ja totta kai tämä on myös aivan perusteltua: yhtyeen suurimmat hitit kuitenkin kertovat niistä baarireissuista, viinasta, juomisesta ja yleisestä rilluttelusta.
Toinen pohtimani syy liittyy samaan aihepiiriin, sillä konkretisoituivathan juomiseen liittyvät tarinat hyvin selvästi Myllykoskessa, johon yhtye viime vuosina pitkälti henkilöityi. Alkoholismi ja boheemi elämäntyyli nostivat hänet osaksi sitä pitkää arvostettujen suomalaisten miesartistien ketjua, joiden julkisesta hahmosta ja maineesta suuren osan muodosti juuri heidän suhteensa viinaan.
Tähän maineikkaaseen ketjuun voisi luetella vaikka kuinka monta nimeä Olavi Virrasta Rauli Badding Somerjoen kautta Juice Leskiseen ja Topi Sorsakoskeen, unohtamatta Kari Tapiota ja monia tangokuninkaallisia. (Aiheesta kiinnostuneille suosittelen Marko Ahon kirjaa Iskelmäkuninkaan tuho, jossa tarkastellaan suomalaisten muusikoiden maineeseen liittyvää viinankäytön ylistämistä.) Yhteistä näille artisteille on, että heidän alkoholinkäyttöään jopa kunnioitettiin ja se liitettiin olennaiseksi osaksi heidän persoonaansa ja julkista hahmoaan. Samaan kaartiin kuului Pekka Myllykoski.
Niin tai näin, Pekka Myllykoski oli merkittävä suomalainen muusikko, jonka merkitys suomenkieliselle musiikille ja lyriikalle oli valtaisa. Monet hänen sanoituksensa olivat kantaaottavia kommentaareja, ja niinpä hänet tuleekin muistaa nyt ja tulevaisuudessa myös poliittisena muusikkona, ei vain viinalaulujen laulajana.
Aivan kuten Tuomas Manninen kirjoittaa itselleni kyyneleet silmiin tuoneessa Helsingin Sanomien muistokirjoituksessaan: ”Mystinen, kossukuskinen metsätyömies toi paljon valoa peilisalien ulkopuoliseen Suomeen ja tähän välillä niin räntäiseen maailmaan.”
Lisää: Ylen Elävä Arkisto – Freukkarit nousivat suosioon viinaviisuilla ja yhteiskuntasatiirilla.
