Kunnianosoitus Lapinlahden Lintujen Heikki “Hiski” Salomaalle

Hiski Salomaa kuvassa keskellä.

Eräs tarina siitä, miten yllättäväkin yhtye voi olla kovin kovin tärkeä.

Palasin heinäkuussa 2003 takaisin Suomeen Englannin Cambridgesta, jossa olin ollut pari–kolme kuukautta työharjoittelussa eräässä käännösfirmassa. Lentokentällä vastassa olivat lööpit, joissa luki:

“SUOSIKKIYHTYEEN LAULAJA KUOLLUT”

Laukkuja raahatessa mietin hiljaa mielessäin, että kenestäköhän on kyse. Ei se voi olla kukaan megatähti, koska nimeä ei mainittu… mitähän noita nyt olisi… Vastassa ollut äitikään ei osannut sanoa, että kuka se on.

Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Heikki ”Hiski” Salomaa (17.8.1959–2.7.2003), yksi Lapinlahden Lintujen perustajajäsenistä. Tieto iski minuun todella kovaa. Pakotin kavereita kotibileissä kuuntelemaan hänen laulamiaan kappaleita, minkä lisäksi päädyin kirjoittamaan nekrologin Rumba-lehteen.

Hiski oli aina ollut suosikkityyppini Lapinlahden Linnuista. Hän oli mainio näyttelijä, minkä lisäksi hänen karheansuloinen lauluäänensä oli todella persoonallinen. Myös kirjoittajana ja sanoittajana Hiski kunnostautui – hän oli Lappareiden levytettyjen kappaleiden suhteen toiseksi ahkerin laulutekstien tekijä, kunnes kuolo tuli ja hänet vei.

Tähän väliin on syytä muistuttaa, että Lapinlahden Linnut ei missään nimessä ole pelkkä huumoriretkue. Vaikka virne edellä mennäänkin, materiaalista välittyy aito huoli maailmasta ja sen epäkohdista. Yhtye on aina ollut pienen ihmisen puolella sortovaltaa vastaan. Jos useita kappaleita oikein pysähtyy kuuntelemaan ja funtsimaan, niistä löytää syvällistäkin sisältöä.

Hiskin kuolema oli yllätys kaikille. Sydänlihaksen laajentumisen aiheuttama sairauskohtaus vei pois nerokkaan artistin, jolla olisi varmasti ollut vielä paljon sanottavaa. Esimerkiksi postuumisti julkaistu novellikokoelma Pienet tarinat sen todistaa.

Hiskin kuolemasta tulee heinäkuussa 15 vuotta. Tutustu alla oleviin videolinkkeihin, ne toivottavasti välittävät edes murto-osan Salomaan hienoudesta.

#1 Älä viskaa mua pihalle – ”Luulin että se olet sinä”

https://www.youtube.com/watch?v=aLqfnIs8Rdo

#2 Sä teet mut hulluksi – ”Sä olet hallitsematon voimavara”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Fantastista – ”Kerrassaan hieno juttu”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Aimon virsi – ”Painallus sivulle ja pakki”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Vihtaasi on kustu – ”Miksi en ottanut heti kakkupalaa”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 Rakas, ukulele soi – ”Se oli väärinkäsitystä”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Viheltävä Ville & Pekka Petomaani – ”Osaisinpa olla myönteisempi mies”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Ihmistä kiusataan – ”Kaikki alkoi leikkikoulusta”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus! Laulu Lapinlahden Linnuille

Ystävät ja toverit! Kuunnelkaa ja katsokaa Lapinlahden Lintuja. Jos ette minua usko, niin uskokaa Kynsiä: ”…siinä samassa samaistuin Salomaan Hiskiin”.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!