Ovatko yhtyeet todella kuolleet suomalaisessa listahittimusiikissa? Ja ennen kaikkea: jos ovat, niin miksi?
Jos tämän vuoden Emma-gaalasta pitää nimetä yksi aidosti merkittävä hetki, sitä ei ole vaikea keksiä.
Tuo hetki nähtiin, kun Haloo Helsinki! ja JVG nousivat yhdessä lavalle ja esittivät ensimmäistä kertaa yhteiskappaleensa Texas.
Kappale julkaistiin samalla myös Spotifyssa, jossa se on keikkunut julkaisustaan lähtien Top 50 -listalla. Kuuntelukertoja se on kerännyt suoratoistopalvelussa noin kolme miljoonaa.
Ei siis mitään poikkeuksellista tai tajunnanräjäyttävää. Sen sijaan Texasin merkittävyys perustuu johonkin ihan muuhun.
Kappaleella ovat mukana kaikki 2010-luvun merkittävät suomalaiset listahittiyhtyeet – ainakin jos haluaa kärjistää hieman.
Bändien kriisistä suomalaisessa hittimusiikissa, on puhuttu musiikkialalla suuren osan 2010-luvusta. On pohdittu sitä, ovatko yhtyeet muotona kuolemaisillaan.
Miksi kaikki uudet nimet tuntuvat olevan sooloartisteja? Miksi yhtyeet eivät nouse enää samalla tavalla suosituiksi kuin aiemmin?
Alan sisäisestä hämmästelystä tuli julkista viimeistään vuoden 2016 alussa, jälleen Emma-gaalan ansiosta.
Tuolloin Jare Brandin ja Ville Gallen muodostama JVG palkittiin vuoden yhtyeenä. Apulannan entinen basisti, nykyinen elokuvaohjaaja Tuukka Temonen ei tätä ymmärtänyt. Seuraavana päivänä hän twiittasi hämmästyksensä.
”Anteeks nyt vaan, mut mikä vitun yhtye JVG?”
Temonen yritti sanoa, että hänen mielestään JVG ei voinut olla oikea ”yhtye”, koska sen jäsenet eivät soita mitään soittimia.
Seurasi niin sanottu kohu, johon osallistuivat useat musiikkialan ihmiset ja jota käytiin läpi myös mediassa usean päivän ajan. Alkuhämmästelyn jälkeen keskustelussa päästiin myös varsinaiseen aiheeseen. Siihen, miten ohut suomalainen bänditarjonta todella tänä päivänä on.
Temosen kysymykseen on helppo vastaus: JVG ei ole ”mikä vitun yhtye” vaan Suomen suosituin yhtye. Sitä se on ollut lähes koko 2010-luvun ajan yhdessä Haloo Helsingin kanssa.
Samalla ne ovat yksiä harvoista kymmenen viime vuoden aikana alkunsa saaneista yhtyeistä, joista on tullut todella suosittuja. Samassa ajassa uusia sooloartisteja on noussut pinnalle lukemattomia, ja osa heistä on ehtinyt jo kadota pinnalta poiskin.
Jos Emma-palkintoja haluaa käyttää jonkinlaisena mittarina, voi huomata, että vuoden yhtyeen palkinnon on voittanut joko Haloo Helsinki! tai JVG viitenä viime vuotena putkeen.
Jos ei halua, muitakin keinoja näiden kahden bändin ylivallan ja yhtyeiden vähäisyyden toteamiseen on.
Palataan niihin kohta.
Tuukka Temonen ei pidä JVG:tä yhtyeenä.
Tosiasia on, että Suomessa on edelleen reilusti yhtyeitä.
On muun muassa Apulanta, Teflon Brothers, Roope Salminen & Koirat, Happoradio, The Rasmus, Santa Cruz, Sunrise Avenue, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Pariisin Kevät, Stam1na, Nightwish, Mokoma, CMX, Kotiteollisuus, Uniklubi, Amorphis, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Scandinavian Music Group, Atomirotta, Lordi, Viikate, Eläkeläiset, Rajaton, Dingo ja tietenkin Yö.
Lista olisi koko tämän jutun mittainen, jos haluaisi mainita kaikki.
Monilla yhtyeistä menee myös hyvin. Esimerkiksi Tuukka Temosen entinen yhtye Apulanta on vakiinnuttanut suomalaisessa musiikkimaailmassa jo sellaisen aseman, ettei sen tarvitsisi tehdä yhtään mitään uutta, ja se voisi silti esiintyä vaikka jok’ikisellä kesäfestarilla ja saada vieläpä paikalle hurjan määrän yleisöä.
Siitä huolimatta Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin johtama bändi ei ole missään vaiheessa tyytynyt siihen, ettei ”tekisi mitään uutta”. Bändi julkaisee säännöllisesti uutta musiikkia ja järjestää villejä keikkoja. Viimeksi se ilmoitti esiintyvänsä ensimmäisen kerran Hartwall-areenalla.
Osalla suomalaisyhtyeistä menee selvästi lujempaa maailmalla kuin kotimaassa. Esimerkiksi Nightwishillä, The Rasmuksella, Santa Cruzilla ja Sunrise Avenuella on merkittävää kansainvälistä suosiota.
Suomalaisia yhtyeitä tarkastelemalla on myös helppo todeta, että toisissa musiikkilajeissa bändejä piisaa reilusti enemmän kuin toisissa.
Rockissa, hard rockissa ja metallimusiikissa yhtyeet eivät olet kuolleet mihinkään.
Sen sijaan popin, rapin ja EDM:n puolella on todella hiljaista.
Ei ole sattumaa, että juuri pop, rap ja EDM ovat ottaneet kymmenen viime vuoden aikana ylivallan listojen kärkisijoista. Vieneet rock-kansan kauhuksi pääesiintyjien paikan ”rock-festareilta”.
Yhtyeet ovat kadonneet marginaaliin samalla kun suomalaisten maine hevikansana on kaikonnut.
Siltä ainakin tuntuu.
Pop, rap ja EDM ovat pääosassa esimerkiksi Ruisrockissa, jonka julisteessa perinteiset bändit saavat tyytyä yleensä pienempiin fonttikokoihin.
Onneksi ei tarvitse luottaa pelkkään fiilistelyyn, vaan voi tarkastella listoja. Niitä musiikkialalla riittää.
On albumilista, singlelista, fyysinen albumilista, radiosoittolista, latauslista, striimauslista ja mid-price-lista.
Loppujen lopuksi ne kaikki kertovat useimmiten saman tarinan hieman eri tavalla. Eri musiikkilajien ja artistien suosio painottuu sen mukaan, mitä listaa tarkastelee.
Yksi perinteisimmistä on juuri albumilista, joka mittaa albumien myynti- ja kuuntelumääriä. Tätä juttua varten kävin läpi albumilistan kymmeneltä viime vuodelta, tammikuusta 2008 joulukuuhun 2017.
Sitä tarkastellessa on hyvä muistaa, että albumien kriisistä on puhuttu viime vuosina vielä enemmän kuin yhtyeiden kriisistä.
Kuka muka enää tekee albumeja, kysytään jatkuvasti. Todellisuudessa niitä tekevät edelleen lähes kaikki merkittävät sooloartistit ja yhtyeet, vähintäänkin kootakseen viimeisimmät hittikappaleensa yhteen.
Musiikkiteknologian muutos on toki vaikuttanut merkittävästi myös albumeiden kulutukseen. Vain harva ostaa enää fyysisiä albumeita – siksi erillistä ”fyysistä albumilistaa” on kerätty viime vuodesta lähtien. Yksittäisten kappaleiden kulutuksessa muutos on ollut vielä sekavampaa.
Siksi albumilista kertoo edelleen paljon sooloartistien ja yhtyeiden suosiosta.
Kuten sen, että yhtyeiden merkitys on selvässä laskussa.
Vielä vuonna 2008 albumilistan viikottaiseen kärkikymmenikköön mahtui keskimäärin noin 5,6 yhtyettä ja 3,6 sooloartistia. Vuonna 2017 asetelma oli kääntynyt käytännössä päälaelleen: sooloartisteja oli viikottaisessa kärkikymmenikössä keskimäärin 5 kappaletta, yhtyeitä puolestaan 3,5.
Näin jakautuivat yhtyeiden, sooloartistien ja kokoelmalevyjen osuudet prosentuaalisesti eri vuosina albumilistan kärkikymmenikössä. Grafiikka: Katri Määttänen.
Käänne on tapahtunut juuri 2010-luvun taitteessa. Vuodesta 2010 lähtien viikottaisessa kärkikymmenikössä on joka vuosi ollut enemmän sooloartisteja kuin yhtyeitä.
Samanlaisen tulkinnan voi tehdä musiikkitoimittaja Timo Pennasen kokoamista vuoden suurimpien hittien listoista. Olen käynyt läpi Pennasen listat vuosilta 2008–2017. Vuoden 2017 on epävirallinen, koska sitä ei ole vielä julkaistu.
Myös Nuorgamiin kirjoittava Pennanen on todellinen suomalaisen listamusiikin ekspertti, joka on koostanut listan jokaisen vuoden suurimmista hiteistä Suomessa usealta vuosikymmeneltä.
Nykyisin Pennanen julkaisee vuosittaisen listansa Listablogi-sivullaan. Suurimmat hitit Suomessa -listaus koostuu vuosittain päivittyvällä laskentakaavalla kappaleiden keräämistä pisteistä eri tilastoissa. Tällä hetkellä merkitsevät eniten suoratoistot, radiosoitot ja singlelistasijoitukset.
Vielä vuonna 2008 hittilistan 50 kärjen joukossa oli melkein yhtä paljon yhtyeiden ja sooloartistien kappaleita: 23 yhtyeiden ja 27 sooloartistien biisiä. Sen jälkeen ero on kasvanut selvästi.
Vuodesta 2010 lähtien sooloartisteilla oli joka vuosi 50 kärjen joukossa vähintään 35 kappaletta, parhaimmillaan yli 40 kappaletta.
Näin paljon yhtyeillä ja sooloartisteilla oli kunakin vuonna kappaleita Timo Pennasen koostaman hittilistan 50 kappaleen kärkijoukossa. Grafiikka: Katri Määttänen.
Suomessa kuunneltava hittimusiikki on kasvavassa määrin yksittäisten artistien esittämää.
Ketkä harvat yhtyeet ovat silti onnistuneet menestymään?
Lähinnä Haloo Helsinki! ja JVG.
Kyseinen kaksikko hallitsee sekä virallista albumilistaa että suurimpien hittien listaa.
Kymmenen viime vuoden aikana Haloo Helsinki! on ollut virallisen albumilistan kärkikymmenikössä 118 viikkoa, JVG puolestaan 62 viikkoa.
Lähellä pääsevät vain Lauri Tähkä ja Elonkerjuu (52), PMMP (50) ja Nightwish (48). Kahta näistä ei ole enää olemassa, kolmas on ennemminkin mittavan uran tehneen klassikkobändin kuin varsinaisesti tämän hetken kuumimman nimen asemassa.
Nämä bändit keräsivät eniten viikkoja albumilistan kärkikymmenikössä vuosina 2008–2017. Grafiikka: Katri Määttänen.
Hittikappaleiden tilastossa ero on vielä selvempi. Haloo Helsingillä on kymmenen viime vuoden aikana ollut vuosittaisten 50 kärkikappaleen joukossa 13 biisiä, JVG:llä 12. Kotimaisista yhtyeistä seuraavina tulevat Apulanta ja Happoradio viidellä kappaleellaan.
Nämä bändit keräsivät julkaisivat eniten hittilistan 50 kärkeen mahtuneita kappaleita vuosina 2008–2017. Grafiikka: Katri Määttänen.
Albumilistalla kohtuullista menestystä ovat keränneet myös Kotiteollisuus, Yö, Rajaton, Stam1na, Viikate – ja Hevisaurus.
Jos lastenmusiikkia ei lasketa, listoilta saa hakemalla hakea Haloo Helsingin ja JVG:n lisäksi kotimaisia yhtyeitä, joiden ensimmäisestä levytyksestä ei olisi aikaa yli kymmentä vuotta.
Hittikappaleiden listalla on kolme uutta yhtyettä, jotka ovat onnistuneet saamaan 50 kärkikappaleen joukkoon enemmän kuin yhden kappaleensa: Teflon Brothers, Elokuu ja Roope Salminen ja Koirat.
Teflon Brothersin historia on yli 10-vuotinen, mutta ensimmäisen levynsä yhtye julkaisi vuonna 2009. Elokuu on ehtinyt jo pistää pillit pussiin lyhyen historiansa aikana.
Albumilistalla yli kymmenen viikkoa kärkikymmenikössä on uusista yhtyeistä kerännyt sama kolmikko ja niiden lisäksi Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.
Siinä se. Muita ei ole noussut esille.
Teflon Brothers on yksi tuoreimpia kestolistamenestyjäksi nousseita suomalaisbändejä – eikä sitäkään jokainen pidä bändinä.
Ei voi sanoa, että kukaan ei olisi yrittänyt.
Sen tietää myös Joonas Keronen.
Hän oli yksi viidestä Kauniit & Uhkarohkeat -yhtyeen jäsenestä. Bändi teki levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa loppuvuodesta 2015 ja julkaisi Kuningatar-nimisen esikoissinglensä vuoden 2016 alussa.
Kun Warner oli tehnyt sopimuksen bändin kanssa vuonna 2015, alettiin porukkaa saman tien hehkuttaa muun muassa toimittajille. Levy-yhtiön edustajat olivat varmoja, että yhtye lyö isosti läpi. ”Vihdoin uusi hittiyhtye”, annettiin ymmärtää.
”Kuulin vasta jälkeenpäin, kuinka kovaa meitä oli hehkutettu muille. Meidät onnistuttiin pitämään onneksi hyvin maan tasalla”, Keronen kertoo.
Levy-yhtiössä oltiin aidosti innoissaan uudesta lupaavasta yhtyeestä. Warner oli voittanut taistelun: muutkin Suomen suuret levy-yhtiöt olivat yrittäneet saada Kauniit & Uhkarohkeat riveihinsä.
Aluksi myös näytti siltä, että suurille puheille oli aihetta. Kuningattaresta tuli hitti. Se on kerännyt yli 3,3 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, mikä on kova määrä käytännössä tyhjästä nousseen yhtyeen esikoissinglelle.
Sitten yhtyeen sisällä alkoivat ongelmat, joille ei tullut loppua. Ne kaatoivat bändin noin vuodessa.
Ongelmien perimmäinen syy kiteyttää hyvin sen, miksi Suomessa on niin vähän bändejä tällä hetkellä.
Kauniit & Uhkarohkeat -viisikon jäsenet eivät halunneet olla vain bändi.
Eivät ainakaan Tuukka Temosen määrittelemällä perinteisellä tavalla, jossa bändi koostuu esimerkiksi solistista, kitaristista, basistista ja rumpalista. Porukasta, jossa jokainen haluaa soittaa jotain soitinta ja yksi tai useampi haluaa laulaa.
Sen sijaan viisikko halusi uudistaa koko sanan merkityksen.
He halusivat perustaa yhtyeen, joka rakentaa soundinsa pop-sooloartistien tapaan yhdessä modernien musiikkituottajien kanssa, ja jolle biisien sanat ja melodiat ovat kaikki kaikessa. Soittimia, soittamista ja keikkailua ehtii miettiä sitten joskus.
Teini-ikäisistä lähtien toisensa tunteneet Keronen, Eetu Kalavainen, Lauri Halavaara, Roope Palve ja Joona Koskela aloittivat musiikin tekemisen yhdessä vuonna 2014. Ensimmäisen vuoden ajan he keskittyvät vain mielestään hyvien kappaleiden tekemiseen.
”Käytiin me välillä treenikselläkin, vaikka ei oltukaan vielä päätetty, mitä soitinta kukin soittaa. Treenit oli silloin ’treenejä’, eli tuntikausia käsittämättömän tyhmien vitsien kertomista ja nauramista”, Keronen kertoo.
Keväällä 2015 viisikolla oli mielestään viisi hyvää kappaletta valmiina. Bändi teki alkuperäisten demojensa taustatkin koneellisesti, ilman oikeita soittimia.
Porukalla oli valmiiksi yhteyksiä musiikkialalta, eikä kestänyt kauaa, kun moni merkittävä ihminen innostui uudesta pop-tyylistä menevää musiikkia tekevästä yhtyeestä. Manageriksi tuli Jussi Hautala. Pian sen jälkeen mukaan liittyivät arvostetut tuottajat Hank Solo ja Jonas W Karlsson. Pari kuukautta myöhemmin porukalla oli jo levytyssopimus. Warnerille he päätyivät, koska saivat yhteyshenkilökseen pitkän uran musiikkialalla tehneen Lasse Kurjen.
Kaikki tapahtui nopeasti ja tuntui menevän hyvin.
Liian hyvin.
”Jälkikäteen on helppo nähdä, että se oli alun alkujaan mahdoton projekti. Se, että kaikilla meillä oli loppujen lopuksi niin erilaiset toiveet bändiä kohtaan, ei mahdollistanut meidän toimimista bändinä”, sanoo Keronen.
Kun biisejä kirjoittavasta kaveriporukasta tuli levytyssopimuksen allekirjoittanut bändi, olisi heidän pitänyt pystyä toimimaan kuten perinteinen bändi.
Kenelläkään ei ollut selkeitä vastuualueita eikä kukaan tiennyt, kuinka bändin päätökset tehdään. Lopulta kaikki yrittivät tehdä samaan aikaan samoja asioita, ja jokaisella oli erilainen näkemys siitä, miten asiat pitäisi tehdä. Uusia kappaleita ei syntynyt, koska yhtäkkiä kaikella oli liian paljon merkitystä, eikä mikään ehdotus ikinä tuntunut sopivan jokaiselle.
Hehkutus bändin ympärillä laantui. Yhtye lopetti keikkailun. Vuoden 2016 lopussa viisikko oli käytännössä varma, että homma ei jatkuisi. Tänä keväänä bändiltä kuitenkin julkaistiin vielä valmiina olleista kappaleista koostettu Bändinperumislevy, joka toimi samalla yhtyeen lopullisena päätöksenä.
Keronen ei usko palaavansa enää takaisin bändielämään, mutta on tyytyväinen opettavaiseen Kauniit & Uhkarohkeat -projektiin sen hankaluuksista huolimatta. Hän kirjoittaa nykyään kappaleita muille suomalaisartisteille.
Kauniiden & Uhkarohkeiden tarina ei ole viime vuosien aikana ainut laatuaan.
Viime keväänä Universal Music toi isolla ryminällä julkisuuteen tyhjästä syntyneen viisihenkisen Kuumaa-nimisen yhtyeen.
Sitä hehkutettiin julkisessa lehdistötilaisuudessa täysin poikkeuksellisen lahjakkaaksi porukaksi, joka tekisi vihdoin hiteiksi nousevaa uudenlaista bändimusiikkia. Kuulostaa tutulta. Yhtye esiintyi samana kesänä Provinssissa.
Kuumaa on yhä olemassa, mutta ensimmäinen vuosi ei ole vaikuttanut menevän ihan toivotusti. Yhtyeeltä on julkaistu kolme kappaletta, niistä kaikki ovat saaneet Spotifyssa noin 200 000 toistoa. Radiossakaan ne eivät ole mainittavasti soineet.
Tuoreimpien Facebook-päivitysten perusteella Kuumaa jatkaa yhä yrittämistä.
Ehkä yritys palkitaan, ja bändi nousee seuraavaksi isoksi nimeksi, kuten kaikki Universal Musicin toimitusjohtajasta Kimmo Valtasesta lähtien viime vuonna lupailivat.
Tai ehkä seuraava suursuosioon nouseva yhtye onkin aivan erilainen kuin se, mitä levy-yhtiöt yrittävät tällä hetkellä löytää kuumeisesti: bändiä, joka tekisi käytännössä ihan samaa hittimusiikkia kuin sooloartistit.
Sellainen erilainen yhtye voisi olla esimerkiksi tänä keväänä ensimmäisen kappaleensa julkaissut Ruusut, joka ei kuulosta samalta kuin muut bändit tai sooloartistit ja on siksi kerännyt lyhyessä ajassa musiikkialalla poikkeuksellisen paljon kiinnostusta.
Varmaa on ainakin se, että levy-yhtiöillä on kova halu muuttaa tilastoja. Uudet edes etäisesti potentiaaliset hittibändit kaapataan heti, kun sellaisia tulee.
Heti, kun joku pop-porukka haluaa tehdä musiikkia tosissaan yhtyeenä.
