
“Vaikka John Hiattilla itsellään ei koskaan ole ollut Yhdysvalloissa top 40 -hittiä, ovat monet miehen kappaleista häntä itseään tunnetumpia.”
Olet luultavasti kuullut Järvenpään Puistobluesiin saapuvan John Hiattin kappaleita, vaikka et tunnistaisi hänen nimeään.
Järvenpään Puistobluesin pääesiintyjäksi kesäkuussa saapuva John Hiatt voi vaikuttaa vain yhdeltä kitaraa soittavalta hattupäiseltä äijältä festivaalilla, jonka lava on sellaisia pullollaan.
Viidettä vuotta jatkuvalla 30-vuotisjuhlakiertuellaan olevan Hiatt on kuitenkin ennen muuta lauluntekijä. Vaikka hänellä itsellään ei koskaan ole ollut Yhdysvalloissa top 40 -hittiä, ovat monet miehen kappaleista häntä itseään tunnetumpia. Nuorgam poimii tästä viisi esimerkkiä.
#1 Thing Called Love (1987)
Hiattin parhaaksi mainitulle levylleen Bring The Familylle säveltämä menopala, jonka varaan Bonnie Raitt rakensi läpimurtonsa kaksi vuotta myöhemmin.
#2 Sure as I’m Sitting Here (1974)
Hiatt ei lähtökohtaisesti kirjoita kappaleita muille vaan aina itselleen. Muut vain nappaavat niitä versioitavikseen. Ensimmäisinä mahdollisuuteen tarttui jo uransa laskuvaiheessa ollut Three Dog Night, joka poimi viimeisen top 40 -hittinsä Hiattin debyyttilevyltä Hangin’ Around the Observatory.
#3 Riding With the King (1983)
Kun Eric Clapton ja B.B. King tarvitsivat vuonna 2000 nimiraidan yhteislevylleen, päättivät he napata sen Hiattin paria vuosikymmentä varhaisemmalta, samannimiseltä levyltä. Ja mikäs siinä, kappale tuntuu kuin kirjoitetulta kahdelle avoautossa cruisailevalle blues-miljonäärille.
#4 Something Wild (1993)
Ikipunkkari voi tuntua oudolta hahmolta versioimaan roots-muusikkona tunnettua artistia, mutta niin vain Hiattin Something Wild löysi tiensä Iggy Popin vuoden 1990 albumille Brick by Brick. Poikkeuksellisesti Popin versio oli ensimmäinen julkaistu; Hiattin oma levytys päätyi vasta vuoden 1993 Perfectly Good Guitar -levylle.
#5 Have a Little Faith in Me (1987)
Jos Hiattin tuotannosta pitäisi nimetä yksi laulu, Have a Little Faith in Me olisi vahva ehdokas. Bring The Family -albumilta löytyvän kappaleen ovat versioineen niin Joe Cocker, Jewel kuin Jon Bon Jovi, mutta tehokkain on silti Hiattin intohimoinen originaali.
John Hiatt Puistobluesin pääkonsertissa 30.6.2018 Järvenpään Vanhankylänniemessä. Lisätietoa täältä.