Ei tätä voi enää perusteellisemmin tehdä – Saara Aallon pitkä matka euroviisulavalle

”Kukaan ei ole valmiimpi euroviisulavalle kuin Saara Aalto.”

Anna Muurinen käy läpi kaikki Saara Aallon kahdeksan esiintymistä Suomen euroviisukarsinnoista reilun kymmenen vuoden takaisista taustakuorokeikoista tämän kevään biisiehdokaskolmikkoon.

Kun Saara Aalto astelee tiistai-iltana 8. toukokuuta Lissabonin Altice Arenan lavalle esittämään Suomen tämänvuotisen euroviisuedustuslaulun Monsters, ei mikään ole sattumaa. Ei laulusuorituksessa, ei esityksessä, eikä etenkään siinä, että Suomen edustaja kilpailussa on vuonna 2018 juuri Saara Aalto.

Määrätietoisesti kohti unelmiaan kulkenut oulunsalolainen on kertonut jo vuosia sitten päämääräkseen edustaa joskus Suomea Eurovision laulukilpailussa. Matkalla kohti unelmaansa hän on harjoitellut suurten massojen hurmaamista niin Kotkan Meripäivien merilaulukilpailussa, jonka lasten sarjan voitti 11-vuotiaana omalla sävellyksellään, kuin Britannian kivikovatasoisessa X Factor -tv-kilpailussa, jossa ylsi toiseksi vuonna 2016.

Hullunrohkeastikin heittäytyvä Aalto julkaisi jopa kiinankielisen albumin Ai De Zhu Fun vuonna 2013 ja esiintyi sen myötä muun muassa Shanghain elokuvajuhlien loppugaalassa, jossa hän lauloi kiinaksi arviolta 800 miljoonalle televisiokatsojalle.

Kukaan ei ole valmiimpi euroviisulavalle kuin Saara Aalto.

#1 Just – Dance My Heart Away (2004)

Ensimmäisen euroviisukokemuksensa Aalto sai vuoden 2004 Suomen-karsinnoissa. Ylen Tohlopin studioilla lavalle asteli nuori, määrätietoinen kolmikko, joka oli ottanut yhtyenimekseen Just. Terhi Lehtiniemen, Sanna Pirttisalon ja vasta 16-vuotiaan musiikkilukiolaisen Saara Aallon lauluun Dance My Heart Away liitettiin solistiksi tangoprinsessa Heidi Kyrö.

Esitys karsiutui finaalista sijoittuen yhdeksänneksi, mutta pörrötukkainen ja raspiääninen lukiolainen (ryhmässä vasemmalla) jäi monen mieleen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Hanna Marsh – Broken Flower (2008)

Neljän vuoden kuluttua Saara Aalto oli jälleen mukana, kun Tohlopin studioilla kisattiin vuoden 2008 edustuspaikasta. Aalto, joka oli tullut tv-katsojille tutuksi edellisvuoden Talent Suomi -ohjelmasta, kuului tällä kertaa Hanna Marshin taustaryhmään. Viisufanien keskuudessa innostuttiin Marshin rullaavasta kantrirallista Broken Flowerista ja toivotettiin Talentissa vakuuttanut Saara Aalto tervetulleeksi pian eturiviinkin.

Youtube-tallenne on Suomen-karsinnan finaalista Helsingin Kulttuuritalosta. Varsinaisen finaalin aluksi ”toisen mahdollisuuden” saaneet laulut kilpailivat finaalipaikasta. Broken Flower jäi karsintaan. Aalto laulaa taustakuorossa keskellä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Riikka Timonen – Meri (2009)

Vuoden 2009 Suomen-karsintoihin osallistunut Värttinä- ja AiA-laulaja Riikka Timonen esitti Tohlopin studiokarsinnassa Ville Laaksosen sävellyksen Meri. Taustalleen hän sai kuoron, johon kuuluivat Saara Aalto, Katri Kauppala, Riitta Keränen, Reeta-Leena Korhola ja Mari Multanen.

Taustakuoron vasemmassa laidassa laulanut Saara Aalto erottuu laulun loppupuolella dramaattisella kaatumiskoreografiallaan. Miehiään rannalla odottavien naisten tuska ei tavoittanut tv-katsojia finaalipaikan arvoisesti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Saara Aalto – Blessed With Love (2011)

Saara Aalto lähetti säveltämänsä ja sanoittamansa laulun Meant to Be vuoden 2010 euroviisukarsintojen avoimeen kilpailuun. Kisaan saapuneiden 277 demon joukosta sitä ei valittu Turun finaaliin.

Saaran vuoro astua eturiviin koitti vuoden kuluttua. Laulullaan Blessed With Love hän liittyi samalla Suomen euroviisukarsintoihin osallistuneiden naissäveltäjien harvalukuiseen joukkoon (muun muassa Liisa Akimofin, Pirjo Bergströmin, Eeva Kiviharjun ja Chris Owenin seuraan). Hän oli nimennyt omakseen ottamansa musiikkityylin eeppiseksi rakkauspopiksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Blessed With Love sijoittui vuoden 2011 viisukarsinnassa toiseksi. Kappale kääntyi Aallon lauluista ensimmäisenä kiinaksi ja julkaistiin nimellä Ai De Zhu Fu. Se myös antoi nimen kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneelle kiinankieliselle levylle. Aalto levytti laulun myös japaniksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Saara Aalto – No Fear (2016)

Aasian-valloituksen, Disney-hitti Frozenin suomenkielisen dubbauksen ja television The Voice of Finland -kilpailun jälkeen tuli jälleen euroviisuilun vuoro. Vuonna 2016 Saara Aalto osallistui kisaan omalla sävellyksellään ja sanoituksellaan No Fear. Ennakkosuosikkiasemasta huolimatta kilpailunumero ykkösestä tuli lopputuloksissa kisan kakkonen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 Saara Aalto – Monsters (2018)

Euroviisukarsintamenestys ei jäänyt vuoden 2016 suurimmaksi Saara Aalto -uutiseksi. Syksyn ja talven mittaan hän tavoitti jälleen uutta yleisöä kilpaillessaan Ison-Britannian X Factor -tv-kilpailussa. Muun muassa Sharon Osbournen jokaviikkoinen hehkutus sai suomalaisetkin kiinnostumaan ohjelmasta.

Euroviisuhaaveistaan avoimesti puhuneen Saara Aallon ympärillä alkoi liikkua huhuja hänen mahdollisesta osallistumisestaan kilpailuun Ison-Britannian edustajana. Niinpä ei ollutkaan järin suuri ihme, että Yleisradio pisti marraskuussa 2017 oman UMK-demohakunsa poikki ja kutsui Saara Aallon Suomen edustajaksi ohi oman kilpailunsa. Euroviisukarsintoja järjestävissä maissa menetelmä ei ole poikkeuksellinen (Ruotsi valitsi edustussävelmänsä yhden solistin finaalilla jo vuonna 1964), mutta Suomessa kerta oli ensimmäinen ja hätäjarrulla tehty päätös ainutlaatuinen.

Niinpä Suomen euroviisukarsinnat käytiin vuonna 2018 kolmen Saara Aallon esittämän laulun kesken. Kansainvälisen tekijätiimin yhteistyönä syntyneen Monstersin kirjoittivat Joy ja Linnea Deb sekä Ki Fitzgerald ja Saara Aalto. Monsters on Debien kolmas euroviisuihin osallistuva sävelmä. Edellinen oli vuoden 2015 voittobiisi Heroes, jonka esitti Måns Zelmerlöw.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Saara Aalto – Domino (2018)

Dominonkin takana on tuhtia viisuosaamista. Saara Aallon, Johnny Sanchezin ja Will Taylorin lisäksi lauluntekoon osallistunut Bobby Ljunggren tunnetaan kuuden euroviisun säveltämisestä (Ruotsille ja Liettualle) ja Thomas G:sson peräti 14 euroviisulaulun tekijänä – kirkkaimpana kruununa Loreenin voittolaulu Euphoria vuonna 2012. G:ssonin Taboo kilpailee tänä vuonna Maltan edustajana.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Saara Aalto – Queens (2018)

Queensin loivat Saara Aallon säveltämän jännittävän perusmelodian ympärille Tom Aspaul, Farley Arvidsson, Charlie Walshe ja Arto Ruotsala.

Mitään ei jätetty sattuman varaan lavaesiintymisenkään puolesta, sillä Suomen-karsinnan esitykset laati Britannian X Factor -kilpailun koreografi Brian Friedman. Hänen jälkeään on nähty euroviisuissa ennenkin, Irlannin Jedward-yhtyeen riehakkaassa esityksessä vuonna 2011.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Suomalaiset puhelinäänestäjät ja kansainvälinen ammattilaisraati valitsivat Suomen 52. euroviisuedustussävelmäksi Saara Aallon esittämän laulun Monsters.

Lopullista, Lissabonin lavalla nähtävää esitysversiota joudutaan odottamaan 8. toukokuuta käytävään ensimmäiseen semifinaaliin asti. Jos Monsters selvittää tiensä siitä finaaliin, toteutuu Aallon unelma lauantaina 12. toukokuuta.