Timo, sukset, jazz ja mä – viisi olympiahiihtomatkaa jazzina à la Timo Lassy

”Aurinko paistaa. Nautin. Päivällisellä täytän punaviinilasini, annan saunapuiden pitää hiljaista ritinäänsä taustalla ja laitan Lassyn Round Twon levysoittimeen.”

Nuorgam käy rohkeasti syväälle korpimetsän tummaan syleilyyn. Sukset ovat kuin jazz, jazz kuin hiihtokilpailu ja tästä tulee kirjoittaa. Paradigmamme oikeutuksen haemme suoraan taiteilijalta itseltään.

Äitee Rantanen. Helena Takalo. Perhe Kirvesniemi. Pääsiäinen, mämmi ja Juha Mieto. Paavo M. Petäjä, lääkärilaukku ja Lahden doping-skandaali. John Coltrane, Charlie Parker ja heroiini.

Ismo Alanko Joululevyllään psykedeelisesti kyselemässä: ”Taide vai jazz?”

Aikakone. Lapsuus. Viattomuus. Harrastukset. To be precise, no hash or hashtags.

Eletään 1980-luvun alkuvuosia. Vantaalaisen lähiöala-asteen opettaja on kiinnittänyt luokan ilmoitustaululle alkaneen talvikauden ikoniksi valkoiselle paperilakanalle murretulla oranssilla painetun matriisin. Taulukkoon on kullekin oppilaalle nimikoitu oma henkilökohtainen rivinsä. Rivit on jaettu sarakkeisiin, sarakkeet soluihin. Yksittäinen solu edustaa viiden kilometrin hiihtomatkaa. Henkilökohtaiset solut on lupa käydä värittämässä, kun on vapaa-ajallaan sivakoinut vähintään yhden solun osoittaman tavoitteen.

Talven edetessä kollektiivisten suorituspaineidemme tabula rasa alkaa hiljalleen täyttyä merkinnöistä. Keväällä tuijotan noin puoltatoista värjäämääni saraketta. Tunnen pientä ylpeyttä. Tosin hybrikseni jää lyhyeksi, sillä parin oppilaan kohdalla värjättyjä sarakkeita on yhtä monta kuin itselläni soluja.

Nämä sarakesankarit ovat Vantaan hiihtoseuran nuoria kykyjä, jotka valikoituvat Uudellamaalla ikäluokkansa viidenkymmenen parhaan hiihtäjän joukkoon. Luokan hiihtomestareiksi heidät kruunataan talven päätteeksi – asianmukaisine palkintoineen, totta kai.

Toinen näistä lupauksista on Timo Lassy.

Hyvä on. En siis pärjää hiihdossa, mutta onneksi jäljelle jäävät lähiyhteisön normatiiviset pakkolajit, jääkiekko ja jalkapallo. En yrityksistäni huolimatta pärjää niissäkään. Onneksi on musiikki. Ja piano. Harrastus, jonka olemme Timon kanssa aloittaneet kuusivuotiaina. Tämän lajin takaa-ajokilpailussa pysyn vielä tasavahvana väliaikamittauspisteillä, esittäessämme vuorovedoin Aaronin Pianokoulun kanonisoituja teoksia luokkamme joulujuhlissa. Yleisön joukossa antautuville tulkinnoillemme taputtaa myötätuntoisen kohteliaasti Suomen Kuvalehden tuleva päätoimittaja, nyt jo emeritus Tapani Ruokanen.

Myönnetään. En muista mentiinkö luistellen, vai vieläkö puskettiin perinteisellä. Kronologia edellä saattaa siis olla väärä, mutta jotenkin tähän tapaan lapsuutemme ladut metsässä ristesivät.

Vuodet kuluvat, sukset ja pianot jäävät, soittimet eivät.

Musiikkilukiossa wannabe-metallikitaristiminäni hengailee omissa rock-porukoissaan, tyytyen lähinnä seuraamaan sivusta pianonsoiton saksofoniin vaihtaneen orastavan jatsarin jamittelua lupaavan free jazz -rumpalin, Jukka Viikilän kanssa. Viikilä tosin yrittää porttiteoriaa ja lyö käteeni John Zornin levyn, josta en ymmärrä mitään. Sittemmin Jukka vaihtaa rummut kynään ja kirjallisuuden Finlandia-palkintoon. Minä kaivan zornit esiin. Timo kiittää uravalalinnastaan Viikilän hänelle kokoamia jazz-mixtapeja ja edesmennyttä big band -pedagogi Erkki Lehtimäkeä.

Ylioppilaiksi kirjoitettuamme huomaan seisovani rynnäkkökivääri rinnallani vesilammikossa nahkaremmisitein kiinnitetyt sukset jalassani. Lammikkoa kiertää musta asfalttipelto, jonka päälle on kiusan maksimoimiseksi satanut puolen millimetrin kerros nuoskaa. Hikoilen ja palelen samanaikaisesti. Vituttaa. Hiihtänyt en ole vuosikausiin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Armeija jää, sukset jäävät, enkä kuule Timosta iäisyyksiin. Hiljalleen korviini alkaa kantautua tietoja Lassyn musisoinnista niin Ultra Bran, Jimi Tenorin kuin monen muunkin tunnetun suomalaisartistin kanssa. Aamun sanomalehdestä luen miten U-Street All Stars levyttää legendaariselle Blue Notelle ja valitaan Pori Jazzin Vuoden Taiteilijaksi.

Sitten tulee The Five Corners Quintet, Lassyn yli kymmenvuotinen sooloura, valtava joukko muita produktioita, aina yhtyelevytyksistä ja konserteista eri kokoonpanoissa elokuvamusiikin säveltämiseen. Mies ehti myös olla mukana perustamassa We Jazz -konseptia yhdessä Matti Niveksen kanssa.

Eräänä satunnaisena päivänä satunnaisessa kuussa satunnaisena vuonna istun musiikin tuotantokurssilla. Tällä kertaa luennon aiheena on jazz-albumien tuottaminen. Luennon pitää Teppo Mäkynen, joka esittelee työn alla olevaa uutta projektiaan. Projekti on Lassyn soolouran esikoislevy The Soul & Jazz of Timo Lassy. Kuuntelemme vielä julkaisemattomalta albumilta näytteitä, joiden päätyttyä päätän lähettää Timolle terveisiä Mäkysen välityksellä. Aina valoisaan tyyliinsä hän lupaa toimittaa terveiseni perille, varmistaen vielä erikseen kuka niitä toivoo kerrottavaksi. Arvoitukseksi jää, tavoittavatko ne vastaanottajaansa koskaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Eletään kevättalvea 2018. Talviolympialaiset Etelä-Koreassa ovat päättyneet. Mitalisaldo? Vaatimattomassa saaliissa niistä hiihtolajeistakin sentään muutama. Noh, unohtamatta jonkun testosteronihöyryissään kuninkuuslajiksi nimeämän matkan tuomaa lohtukultaa. Timo ei ole seurannut hiihtoa liki kolmeenkymmeneen vuoteen, taannoin nelikymmenvuotislahjaksi saamillaan suksilla sen sijaan viihtynyt erinomaisesti edelleen.

Olympialaisten aikaan seisoin maalaisjärven kevätjäällä. Sukset jalassani. Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Täytän lapsuuteni häpeätaulukon sarakkeita neljässä päivässä alakoululaisen hiihtourani verran.

Aurinko paistaa. Nautin. Päivällisellä täytän punaviinilasini, annan saunapuiden pitää hiljaista ritinäänsä taustalla ja laitan Lassyn Round Twon levysoittimeen. Aurinko laskee, kultaa vastapäisen horisontin ja piirtää tumman siluetin jään päällä kelluvien saarten havupuista. Levyllä vieraileva José James laulaa. Ajattelen kesää.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mutta siirrytäänpä sisustuslehtimäisestä narratiivista nykyhetkeen.

Eletään toukokuuta 2018. Lassy on huhtikuun lopulla julkaissut soolouransa kuudennen, tupla-albumin mittaiseksi paisuneen Movesin yhdessä tutun luottonelikkonsa LötjönenKontrafouris-Mäkynen-Assefa kanssa. Kokonaisuus on äänitetty tiukassa aikataulussa edellisvuoden marras-joulukuussa, heti marraskuun puoliväliin päättyneiden kiertuekiireiden jatkoksi. Kappaleita Lassy on toki työstänyt koko syksyn, pöytälaatikoistakin kaivettu kimpassa muutamia vanhempia.

Saksalaisen levy-yhtiön kanssa on taitettu peistä levyn pituudesta. Lassy pitää päänsä ja saa haluamansa tuplan. Vierailijakatraassa vilahtelevat konkarinimet Eero Koivistoisesta, newyorkilaisen Joyce Elaine Yuillen kautta kaikkialla hääräävään Miettisen Karriin, jonka joku kai Paleface-nimelläkin tuntee. Suurimman roolin vierailijoista saa kuitenkin Valtteri Pöyhösen luotsaama ja Ricky-Tick-kollektiivista lohkaistu vaskipuhallinryhmä Ricky-Tick Big Band Brass.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vaikka kesän kukkivien syreenien huumaava tuoksu lähestyy vääjäämättä räntäsateen uhallakin, ei ajatus hiihdon ja jazzin metafyysisestä liitosta jätä minua rauhaan. Siispä päätän asettaa Timolle dialektisen haasteen. Pientä päänvaivaa Hegelin ja Ismon Hengessä [sic]. Sukset vai jazz? Vaiko sittenkin sukset ja jazz?

Puhumme Timon kanssa pitkän tauon jälkeen puhelimessa. Jokin aika puhelumme jälkeen sähköpostini muistuttaa uudesta viestistä palvelumuotoillulla merkkiäänellä. Viesti on Timolta. Kaukaa haetun tehtävänannon hajanaiset palaset ovat asettamassani Tetriksessä taittuneet toistensa lomiin ja synteesi Lassyn mielessä saanut muodon, muoto tuekseen sisällön. Värjätyn matriisin, jonka symbolisissa soluissa ja allegorisissa sarakkeissa hiihtokilpailut ovat representoituneet musiikiksi.

Täkyiksi fonistille annostelemistani olympiamatkoista on viimein tullut jazzia, jotka Timo Lassyn kommentoimina ja omin käsin Nuorgamin lukijoille poimimina valintoina tarjoillaan tässä.

#1 Maastohiihto, miesten ja naisten sprintti

Jazzina: Charlie Parker, koko tuotanto

”Pippurisesti poreileva funky bebob pitää tempon kiihtyvänä loppuun asti. Piristystä kaivataan, Go Yarbird!”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Maastohiihto, naisten 10 km (v) väliaikalähtökilpailu

Jazzina: Miles Davis – Milestones

”Kepeästi svengaavalla vahvalla otteella eteenpäin, vain voittajia äänessä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Maastohiihto, miesten 4 x 10 km (p+p+v+v) viestikilpailu

Jazzina: John Coltrane – A Love Supreme

”Kaikille osuuksille löytyy karaktääriä keskittyneeseen vahvaan joukkuesuoritukseen.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Ampumahiihto, naisten 10 km takaa-ajokilpailu

Jazzina: Stan Getz – The Bossa Nova Albums

”Pitää olla tarvittaessa keskittyneeseen tähtäykseen rauhoittavaa, mutta samalla myös lempeän iskevää hiihtotempoa tukevaa meininkiä. Myös sakkoringille.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Maastohiihto, miesten 50 km

Jazzina Pharoah Sanders – mm. albumit Thembi ja Karma

”Pitkää kaarta ja hereillä pitävää spirituaalista sykettä kaivataan tähän kestosuoritukseen.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!