TIP TAP TIP TAP! Täältä tullaan, jo perinteisellä tyylillä eli myöhässä. Tippa jäi päälle, myrsky kaatoi ensi vuoden saunapuut ja vesuri oli hukassa. Tiesittekö muuten, mitä eroa on joulupukilla ja basistilla? En kerro. Googlatkaa.
Tuloksiin. Tässä yleisstatsit jouluviikon LEVARISTA (oon kuullut, että nuoret kutsuvat Levyraatia tällä nimellä.)
Osallistujia 14. Raadin keskiarvo 5.83.
Olette olleet joulumielellä! Hyviä pisteitä, nääs.
Tulokset:
5. Pop. 1280 – Bodies in the Dunes 4.93 pistettä
Ville Anttonen – 9
”Tästä minä tykkään. Tämä on hyvää musiikkia. Hypnoottista kolinaa, jossa on sitä peräänkuulutettua energiaa. Heikommalle indiepopparille tulee uloste housuun.”
Joni Kling – 6
”Estetiikaltaan raadin nappaavin, mutta kun ei lähde lapasesta kunnolla. Laulusolisti ensiksi vaihtoon ainakin ja isommat vahvarit.”
Jere Valdemar Lundström – 4
”Likaista kuin kerosiini, korvia vihloo.”
4. Alpine – Hands – 5.21
Arttu Ala-Jokimäki – 7
”Tarttuva groove ja siistejä laulustemmoja. Pientä loppusilausta vaille tosi-jees, näinkin kuitenkin hyvä.”
Oskari Onninen – 3
”Jes. Pääsen vetämään samalla kertaa kaikki kuluneimmat indie-stereotypia-kortit. Eli Urban Outfittersin kokoelmalle ja Starbucksin taustamusiikiksi tämä. Videosta screenshotteja Tumblriin. Koukku on hyvä, mutta muuten tämä oikein huokuu mitäänsanomattomuutta ja maksimoitua laimeutta. Sound and aesthetics of 2011. Kiitti ja hei.”
3. Goldfrapp – Yellow Halo 5.79
Antti Lähde – 6
”Peruskiva GF-biisi Seventh Tree -levyn hengessä. Tuntuu, että biisistä olisi vähän isommalla paisuttelulla saanut aikaan jotain sykähdyttävämpääkin.”
Jukka Kuusisto – 5
”Jotain jäi puuttumaan.”
Jukka Niittymaa – 3
”Sitä odotti, että intro olisi päättynyt ja biisi alkanut. Näin ei käynyt.”
Pariisin Kevät tuntui saavan hieman ns. vetoapua ns. STREET TEAMILTA, mutta silti pisteet eivät riittäneet kuin kakkostilaan. Vakioliimanaamamme ja kulausjärvisemme eivät olleet niin vakuuttuneita kuin fanit.
2. Pariisin Kevät – Saari 6.57
Katso Nuorgamissa maailmanensi-illassa ollut video täältä!
Tiia Turunen – 9
”Näppärää ja toimivaa poppia! Kyllä Tuunelan tunet toimii.”
Riku Vuolukka – 9
”Täyttää lähes kaikki odotukset ja on juuri mukavan tiivis ja täyteläinen mutta sitä ”Pariisin Kevät –kertsiä” jää kaipaamaan.”
Ville Anttonen – 8
”Ihkua! Käyttääkö nykyajan nuoriso enää sitä sanaa?”
Antti Lähde – 5
”Sovitustyö on tehty hyvin. Kiivaasta tempostaan huolimatta biisi pysyy hyvin kasassa. Vähän hätäinen maku tästä kuitenkin jää. Biisistä tai tekstistä ei useammankaan kuuntelun jälkeen jää juuri mitään mieleen. Fanit tykkää, muut ei.”
Tanja Oksa – 3
”Tämä on ensimmäinen biisi Pariisin keväältä, jonka kuulen kokonaan. Valitettavasti en ole vakuuttunut. Peruspoppia hönteillä sanoilla ja hiirimäisellä laululla. Olen ollut siinä uskossa, että näillä on naislaulaja? 2000-luvun Puolikuu, paitsi että Puolikuu oli parempi. Ärsyttävä painotus laulussa, helpompaa kuulostaa helpoppaalta. Kamalat huudahdukset ja kuinka yllättävää, biisissä on taputuksia. Tasapötköä ärsytyksillä.”
VOITON VEI!
1. Tindersticks – Medicine 6.64
Tanja Oksa – 9
”Jännityksen sekaisin tuntein odotan, miltä uusi Tindersticks kuulostaa. Ja en joudu pettymään, Medicine kuulostaa juuri niin hyvältä kuin pitääkin. Bossa nova -henkinen tausta, sopivasti jousia, hiljainen piano ja Stuart A. Staplesin ääni – mikä kombo! Hra. Staplesin ääni saa polveni veteläksi joka kerta ja ei yhtään haittaa, vaikkei biisissä tule varsinaista kliimaksia, edes kertsiä. Upeaa tunnelmointia.”
Jukka Niittymaa – 7
”Ei ehkä maailman paras biisi, mutta sopi tähän hetkeen. Siitä pisteet.”
V.S. Luoma-aho – 5
”Ai Tindersticks on vielä kasassa? Musta vähän tuntuu siltä, että parhaat kiintiöhymistelyt tehtiin tänkin bändin osalta jo 90-luvun puolella. Ja ne ekatkin levyt on lopulta aika sisustuselementtimusiikkia. En keksi tälle biisille varsinaisesti mitään käyttötarkoitusta. Tylsä biisi, joka ei ole oikeastaan edes sävellys, vaan pikemminkin sovitus ja äänimaailmanypellys.”
Sitten vain seuraavan Levarin kimppuun, joka on jo täällä internetissä. Ja ihmelkää myös kokonaistaulukkoa. HIP HEI!