Tsuppadaidai! Uskokaa tai älkää, tässä on itse kukin onnistunut ryhdistäytymään. Siksi tulokset tulevat peräti ajoissa.
Oikea syy tähän on kylläkin se, että vaimo kielsi ampumasta raketteja ennen kuin levarin pisteet ovat eetterissä. Samoin skumppapullot ovat vielä lukkojen takana. Työ ennen huvia, myös uutena vuonna. Suojalasit ovat toki olleet päässä tapaninpäivästä lähtien.
Mutta asiaan. Stätsit ovat seuraavat. Osallistujia 12. Raadin keskiarvo 4.87. Eli joko biisit olivat huonoja tai teille ei kelvannut mikään.
Viidennelle sijalle raatihistoriamme huonoimmalla keskiarvolla jäi Irlannin ihanuus Sinead O’Connor. Reggae ei ollut yhtään okei.
5: Sinead O’Connor – How About I Be Me – 2.42
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=pH9jBQliw7g
Antti Lähde – 3
”Sineadin reggaefiilistely jättää niin kylmäksi, ettei edes joutaville ”tyylilajissaan pätevä” -lätinöille ole käyttöä.”
Lauri Ojanen – 2
”Älä ikinä päästä irlantilaista tekemään reggaeta.”
Santeri Pahnila – 1
”Kävelet (jostain syystä) ratakiskoja myöten. Horisontista näkyis’ olevan tulossa juna sinua kohti. Tämä biisi alkaa soida. Ei mitään syytä väistää.”
Sitten olikin tasaista. Nelossijalle ja marginaalisesti palkintopallipaikasta jää Sleigh Bells. Brooklyn-metelöinti kelpasi teille varsin kohtalaisesti, joskin mielipiteet jakautuivat lähes koko asteikon mitalle.
4: Sleigh Bells – Born to Lose – 5.17
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Jxw2K3_b468
Antoinette Olivia – 8
”Puhu kovempaa, en kuule! Rytmipuolen spastisuus erottaa Treatsin materiaalista selvästi. Onneksi koukut on vahvoja.”
Aleksi Konttinen – 4
”Diggasin ensimmäisistä paristakymmenestä sekunnista mutta sitten se hentoääninen nainen alkoi huokailla musiikin päälle ja pilasi kaiken eikä jossain vaiheessa mukaan tulleet taustan Skunk Anansie tyyppiset kiljahtelut auttaneet asiaa. Tylsä.”
Mikael Johannes Mattila – 2
”Noisepop-määritelmän perusteella olisin odottanut jotain muuta. SID-metallikitarat ovat aina kauheita, yhdistettynä lakoniseen twee-söpöilyyn lopputulos on kohtuullisen sietämätön. No, parempi kuin huutolaulu. Sellainen fiilis jäi, että kehnoa sävellystä on yritetty parantaa toteutuksella, johon on ängetty kaikki.”
Niukasti Sleigh Bellsin edelle kiilasivat Matthew Dearin synkeät äänimaisemat, joita lähes jokainen raatilainen olisi halunnut kuulla pidemmässä mitassa.
3: Matthew Dear – Headcage – 5.25
Olli Timonen – 7
Olipas lyhyt. Vaikutti introbiisiltä, joka vasta avasi tunnelmaa seuraavalle kappaleelle. Noh, joka tapauksessa kivan kuuloista äänimaailmaa ja hitaan jumittunut tunnelma. Toimii varmaan paremmin koko ep:n kokonaisuutena.
Jukka Kuusisto – 3
”Lupaava intro. Ai, siinä olikin koko kappale.”
Kakkosena Shearwater, joka kirvoitti tasaisesti ihanhyviä pisteitä.
Shearwater – Breaking the Yearlings – 5.58
Minna Suhonen – 8
”Tää oli hyvä ja kiinnostava. Voisin kuunnella tässä pariset kerrat vielä. En oo kyllä aiemmin kuullutkaan tämmöisestä, kiitos siis Nuorgam!”
Valtteri Vääri – 6
”Jäi nyt sitten kuitenkin melko ilmeettömäksi vaikka alku herätti toiveita. Yhden biisin perusteella paha sanoa, mutta ei taida Shearwaterilta tulla täysosumaa vieläkään?”
Santeri Pahnila – 4
”Ei tässä ole mitään punaista lankaa. Kunhan vain mölyävät. Huono juttu.”
Ja voiton vei The Hold Steady -miehen Craig Finnin isku lynnärimaaperälle. Voittomarginaalia nelossijan Sleigh Bellsiin olemattomat 0.75 pistettä ja kakkossijan Shearwateriin 0.34 pistettä, eli melkein Wassberg–Mieto-tyyppisessä niukkuusluokassa mennään. Mutta joka tapauksessa onnea vaan Craigille. Ehkä tämä käy lohdutukseksi puutteellisesta neromahla-artikkelista.
Craig Finn – Clear Heart Full Eyes – 5.92
Ville Anttonen – 8
”blueskaava vei voiton tällä viikolla”
Jukka Kuusisto – 8
”Suoraviivaista menoa. Arvioitavista ainut kappale, jossa on koko paketti kasassa. Ei tarjonnut mitään erikoista mutta erottui joukosta.”
Valtteri Vääri – 4
”Kai se on hyvä, että Finn suoltaa tämmöset turhuudet pois mielestä niin biisikynä on sitten terävämpi uutta Hold Steady -matskua kirjoittaessa.”
Ja siinä oli tämän viikon raati. Maanantaina nähdään, ellette räjäytä silmiänne taivaan tuuliin. Tästä vielä kokonaistilastot pällisteltäviksi. Minä lähden nyt paukuttelemaan. Naapureille tiedoksi, että turha tulla pensasaidan taakse kyttäämään. Ostin pelkästään matalia raketteja ihan siksi, etteivät muut pääse nauttimaan niistä. Ampukaa itse omat pomminne!
