Tämän Levyraadin kappaleilla on yhtä monta yhteistä nimittäjää kuin Pirkolla ja Klasulla. Ensimmäisenä yksi Kanadan monista lahjoista maailmalle. Broken Social Scenen jäsenenä popparien tietoisuuteen noussut ja sittemmin hurmoshenkeä herättäneelle soolouralle siirtynyt Leslie Feist.
Ryan Adams – Ashes & Fire
Pitkän ja vaiherikkaan uran tehnyt laulaja-lauluntekijä, maalari ja runoilija Ryan Adams palaa uudella levylle jokseenkin lähelle juuriaan. Levyä markkinoidessaan mies on tarjoillut maistiaisia livenä, akustisesti.
Neljäs sinkku Britneyn seitsemänneltä albumilta on klassisen Romeo & Julia -tarinan kertova, huilun siivittämä Criminal.
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinen
Yksi Suomen menestyneimmistä naisartisteista julkaisi syyskuun lopussa kokoelman, joka sisältää kaksi uutta kappaletta. Sinkuksi valikoitui kokoelman nimikappale.
9th Wonder – Band Practice pt. 2 feat. Median & Phonte
Arvostetun tuottajan syyskuussa ilmestynyttä Wonder Years -levyä saatiin odottaa vuosia. 9th Wonder ehti jo julkisestikin epäillä valmistuuko se koskaan.
Raadin tuomiot
Mynttoni Sinkkone
Feist – How Come You Never Go ThereHieman junnaava kappale,mutta pidin kuitenkin kovasti tunnelmasta, jossa oli kivasti blueshenkeä havaittavissa.Tuntuu vaan,että nykyään näitä samalta(hyvältä)kuulostavia naislaulajia on kyllästyttävän paljon.
8
Ryan Adams – Ashes & FireTäysin yhdentekevä sävellys,joka on kuultu jo 50 vuotta sitten.Harmi vaan, sillä Ryan Adams on tehnyt hyviäkin sävellyksiä joskus 10 vuotta sitten.
3
Britney Spears – CriminalMahtavaa! Britney selvästi haluaa valloittaa Venäjän markkinat huilusoundeilla.Voin kuvitella kuinka jossain Moskovan diskossa, porvarit tukehtuvat kaviaareihinsa tätä tätä tanssiessa.Totta puhuen ihan kamala kappale!
1
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenTuottajat ovat tuoneet Kaijan musiikin 2010-luvulle ihan kivoine kaikukitaroineen,mutta jotenkin Kaija ei viihdy nykyajassa ja ikävä 90-luvulle on kova.Yhdentekevä sävellys,mutta Kaijalle ei voi ykköstä antaa.
3
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteSai pääni heilumaan ylös ja alas,sekä tuntemaan itseni kotisohvallani tv-shoppia katsellessa helvetin cooliksi. Eikö se ole hyvän hiphop kappaleen merkki.
7
Aleksi Lehti
Feist – How Come You Never Go ThereNo tämä toimii! Ehkei parasta, mitä Kanadasta tulee, mutta piru vie tämä on hyvä. Eihän tuosta äänestä voi olla pitämättä.
9
Ryan Adams – Ashes & FireKai se nero on, mutta nyt ei vaan iske, ainakaan tälläisena versiona.
5
Britney Spears – CriminalNyt meni ohi. Ilmeisesti jos on Britney Spears voi laulaa mitä tahansa ja biisi soi radiossa. Olikohan huonoin biisi mitä olen neidiltä/rouvalta(?) kuullut. Yritin kyllä ymmärtää, mutta kun ei niin ei.
1
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinen"Anna mennä!". Vähän pisti hymyilyttämään. Yritin kuvitella itseni Down By The Laiturin telttaan. Siellä tämä toimisi, täydellisesti. Lokakuussa läppärin ääressä tämä toimii noin nelosen arvoisesti. Kertsin superkliseekompista plus 1.
5
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteLetkeää. Hiphopin ilmoitetaan kaipaavan vähän väliä uutta messiasta, mutta tämänkaltaista laatutyötä tulee nykyään todella laajalta rintamalta. Ei tämä ainakaan pelastajaa kaivannut.
8
Sami Sankilampi
Feist – How Come You Never Go ThereVähän tylsänpulskia biisi. Feist on pystynyt huomattavasti parempaankin. Mitäänsanomaton
6
Ryan Adams – Ashes & FireRyan sais myöskin keksiä jo välillä jotain uutta. Tämä juttu on kuultu vetävämpänä jo aiemmin.
4
Britney Spears – CriminalKömpelö. Muovinen. Kompasteleva. Oops! She didn't do it again!
3
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenKaija keskinkertaisempana kuin koskaan. Eiköhän tämä putoa tuolle samalle Irinahapporadionilkkumaa-porukalle.
4
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteYhdentekevyys oli tämän raadin teema. Sitä samaa mielikuvituksetonta linjaa jatkaa tämäkin.
5
Aki Pyykkö
Feist – How Come You Never Go ThereHieno ääni, ok biisi. Kyllä tätä levyllisen kuuntelisi.
7
Ryan Adams – Ashes & FireJos asuisin maalla, niin olisihan tämän tahtiin kiva puuhastella perunamaalla. Mutta ei tämä nyt ole yhtään Pirkon musiikkia. Kiva paita.
3
Britney Spears – CriminalOmassa genressään ihan ok, ei aiheuta raivareita tai aivoverenvuotoa.
5
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenToimiva kertsi, mutta ei oikein muuta.
5
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteMukavan laiska ja orgaaninen biitti, räppipuolelle olisi kaivannut vähän energisempää otetta.
7
Eetu Jokela
Feist – How Come You Never Go ThereTässähän ei periaatteessa tapahtunut mitään. Näpppärä pikku pop-kappale. Olisi kaivannut ihan pikkaisen enemmän ns. munaa, jotain pientä räväkkyyttä, mikä olisi tehnyt kasista ysin.
8
Ryan Adams – Ashes & FireTäähän oli yllättävän hyvä! Säkeistö mullanhajuista Appalaakki-menoa, kertsi taas kuulosti vähän uudemmalta, ja vei biisin ns. nextille levelille. Pop-musiikki nykypäivänä nyt muutenkin on kaikki vanhan lainailua - ei ole väliä onko kyseessä P-Amerikan kansanmusiikki vai nykyään ah-niin-cool brittiysärikitarointi. haterz gonna hate.
8
Britney Spears – CriminalMIKÄ VITUN HUILURIFFI? Aiheutti lähinnä epäuskoisia naurunpyrskähdyksiä. Iham helevetin paska. Miten Britnille on voitu antaa näin huono biisi?
1
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenKaija Koo riettaana. Kyllä tää varmaan soi karvanoppa-Corollien sterkoissa Lappajärven yössä. Tyylilajissaan ihan kelpo suoritus.
7
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteHei, tää oli hyvää ja simppeliä rap-musiikkia. Sample oli sielukas ja rap eteni. Thug lyfe.
8
Minna Suhonen
Feist – How Come You Never Go ThereSamaahan tässä vaan koko ajan toistellaan, kyllästyttää. Puutuu se tietty groove ja potku. Nyt en oo vakuuttunut.
4
Ryan Adams – Ashes & FireNo tuota ei nyt tämäkään oikein. Irtoa. Eipä kyllä Ryan silleen muutenkaan oo koskaan. Nyyh.
4
Britney Spears – CriminalKoskettavaa. Se kaikki tunne ja voima! Britney kuulostaa autotunetetulta pikkuoravalta. Melodia ihan ok mut toi kaddääm huilu on tosi irrallinen.
3
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenNosiisniin, kylhän se jää mieleen. Helppo biisi ja tarpeeks toistoa. Kylhän tuota kuuntelis ilman aivovauriota mut siis ei.
3
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteTää on niin kuultu etten jaksa ees kuunnella. Ja sit se vielä loppuu ku seinään. Onneks pää oli siellä vasta odottelemassa iskua.
2
Arttu Tolonen
Feist – How Come You Never Go ThereTämän sovituksen laiska funkki on aika vastaansanomaton. Vähän kuin kitaraton Free... Leslie tuo mystisen atmosfäärin.
8
Ryan Adams – Ashes & FirePerusturvallista Ryan Adamsiä... Tämä ei harmita, mutta ei kauheasti ihastutakaan. Taitavaa käsityötä.
7
Britney Spears – CriminalMaailman historia epäpastoraalisin huiluriffi, eli siitä diggasin, mutta biisi on paska ja Britneyn honotuksen ja kimityksen välimaastoon asettuva ääni ei toimi. Juntimpi versio Madonnan ja Mirwaizin jutuista...
3
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenEn ole ikinä tajunnut Kaija Koon viehätystä... Kertso on ihan huutonaurukamaa.
1
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & Phonte9th Wonderiin on tarttunut pieni siivu Dillan funkkia ja räpeissä on hyvä 90-luvun fiilis. Ei kerro mistään, mutta flow toimii.
8
Jari Mäkelä
Feist – How Come You Never Go ThereBlääh. Don't believe the hype.
4
Ryan Adams – Ashes & FireOh no, not again. Tylsää.
3
Britney Spears – CriminalOu nou nou (rahalla ja seksillä). Perushuono.
3
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenJuoskaa, kuolkaa (ennen kolmatta maailmansotaa).
4
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteOdotin ihmettä, mutta biisi ehtikin jo loppua.
4
Niina Virtanen
Feist – How Come You Never Go ThereFeistin tyyppisten pidemmän linjan hunajaisten naisartistien eduksi ei ole se, että 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana näitä hunajaisia naisia on kasvatettu jossain salaisessa artistihautomossa ja alettu heitellä musiikkikentälle käsikranaattien tavoin. Feistillä on kaunis ääni ja sielukas olemus, mutta niin on Agnes Obelilla, Maria Menalla, Laura Marlingilla ja Rebekka Karijordillakin. Ei ole helppoa olla nainen nyt kun naiset on niin hiton kovia. How Come You Never Go There on tyylikäs, vaan ei tarpeeksi omaperäinen.
7
Ryan Adams – Ashes & FireTämä on kuin piparminttusaippuaa. Tuntuu kivalta, tuoksuu hyvältä, mutta ei pysy käsissä sitten niin millään. Pyörii pehmeästi käsissä kestonsa ajan, mutta heti kun biisin laskee takaisin saippukulhoon ja sammuttaa hanan, tajuaa kaipaavansa kosteusvoidetta.
5
Britney Spears – CriminalKappas, chileläinen panhuilupoppoo asematunnelista on tehnyt poppilevyn! Eiku jaa, se olikin Britney Spears. Criminal vaikuttaa ensikuulemalta Britneyn uusimman levyn sinkuista helpoiten siedettävältä, ei tämä siinä määrin innosta repimään korvakäytäviä päästä paljain käsin niin kuin edellinen sinkku I Wanna Go. Lyriikoiden tematiikka on mukavasti Papa Don't Preachista pöllitty ja kahden pennin konetaustat kaivettu Max Martinin MacBookin roskakorista. Britney oli aikoinaan pop-taivaan kovimpia nimiä, nyt nainen tuntuu olevan surullinen has been, jota selän takana säälitään mutta ei hennota kovasti enää pilkatakaan. Harmiton tapaus.
2
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenEn tajua mistä tämä biisi kertoo. Olet liian kaunis häpeämään, vapaa ja onnellinen, joten anna mennä ja rietastele antaumuksella? Näytä sille kumilampaalle kuka käskee? Hyi Kaija, rietasta. Ja huono biisikin oli. Rietastelu-mielikuva oli silti mielenkiintoisinta mitä tällä biisillä oli tarjottavana.
2
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhontePojilla on enemmän asiaa kun minulla keskittymiskykyä kuunnella, vaikka biisi mukavan kompaktiin mittaan on sovitettukin. Jannujen äänet soivat pehmeästi ja taustat keinuttavat rennosti, kyllähän tämän tahtiin voisi nyökytellä päätä eikä olisi niskat kipeänä seuraavana päivänä. Tavallaan olisi parempi jos olisi, voisin siinä tapauksessa jopa muistaa tämän biisin seuraavana päivänä.
5
Antti Lähde
Feist – How Come You Never Go ThereFeist ei ole koskaan ihan täysillä kolahtanut. Uusi albumi kuulostaa parin kuuntelun perusteella ihan kivalta. Tässä biisissä on näppärä sovitus ja ihan oikeita melodisia ja rytmisiä koukkuja, joten peukalo kääntyy ylös. Mutta edelleen tämä on jollain tavalla liian sisäsiistiä, että onnistuisi olemaan millään tavalla koskettavaa.
7
Ryan Adams – Ashes & FireRyanin uusi balladilevy on huomattavan tylsä ja yksitoikkoinen. Näin yksittäin kuunneltuna sen kappaleet toimivat huomattavasti paremmin. Vaan eipä tämä ole millään tavalla erikoinen; Ryanin nätti ääni nostaa fiilikset kuitenkin semipositiivisiksi.
5
Britney Spears – CriminalIntron huilusoundi ja -melodia vievät käpikseen. Jossain aiemmassa arviossa mainittu Venäjä-mielleyhtymä on vahvasti läsnä. Tästä tulevat mieleen myös Madonnan ja Mirwaisin touhut American Life -levyllä. Heikko esitys.
3
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenKaija Koo goes White Lies! Hämmentävä esitys Suomen Stevie Nicksiltä. Kertosäkeen miljoonan dollarin sointukuvio voi siivittää tämän isoksikin hitiksi. Toimii varmasti niille, joita kiinnostaa.
4
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteIhanat rytmit n' bassot. Enemmän albumiraita kuin sellaisenaan huikaiseva sinkkubiisi. Levy kiinnostaa.
7
Jani Vainio
Feist – How Come You Never Go There
7
Ryan Adams – Ashes & Fire
4
Britney Spears – Criminal
2
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinen
2
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & Phonte
7
Elina Iida Sofia
Feist – How Come You Never Go ThereTykkään Feistin uudesta levystä kamalasti ja tämä toimii sen kokonaisuuden joukossa, mutta on singlelohkareeksi aika keskinkertainen. Vähän kuin soutelisi varjostuvan pilvimassan alla ja tunnelma huomaamatta tihenee, mutta mitään ei tapahdu.
7
Ryan Adams – Ashes & FireVäsynyt folklänkyttely, joka aluksi miellyttää, mutta kolmen minuutin mittaan päästyään kuulostaa ärsyttävän pitkältä.
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenTarttuvuudessaan varmaan jossain Hotelli Vantaan Tulisuudelmassa suurikin rietasteluhitti, mutta yksikin musiikillinen mielikuvamatkailu niihin tunnelmiin on minulle liikaa.
3
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteBiitti kuulostaa laadukkaalta ja biisi soljuu ohi. Ok song
6
Markus Hilden
Feist – How Come You Never Go ThereEn ole vielä kuullut Metalsia, mutta tämän biisin kyllä monesti. Pikkunätti The Reminderilta jonoon jäänyt peruskappale. Melkein äh, mutta silti ihan jes.
6
Ryan Adams – Ashes & FireMr. Mandy Moore on selvästi aikuistunut, mikä saattaa tarkoittaa, että musasta tulee yhdentekevää. No, kantri on paskimmillaankin parempaa kuin hevi ja huono indie. Sellainen perusalbumiraitahan tämä on.
5
Britney Spears – CriminalTaas kelpo poplaulu Max Martinilta ja Shellbackilta huilujäljitelmineen. Vaatisi tosin paremman tulkinnan, joten ei oikein sovi Britneyn kaltaiselle tanssivalle nukelle - toisaalta luojan kiitos, ettei tätä kiekaissut sentään epävireisyydessäänkin rakastettava Katy Perry. Ja hassua ettei kukaan ole maininnut melodista yhteyttä Supertrampin Logical Songin kanssa. Lainaaminehan on imartelun asteista korkein, ainakin popissa. Hieman vastustan näiden "vanhojen" biisien ottamista mukaan, sillä onhan tätäkin diggailtu kuukausitolkulla.
7
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenKaijan tuplakokoelma on kertaistumalta aika kova urakka, mutta parhaimmillaan matsku on järisyttävän hyvää. Ei ihan Vapaa, mutta todella tarttuva melodia enkä yhtään epäile etteikö The Circus tämän tahtiin lauantaina sekoaisi. Melkeinpä parasta suomalaista radiopoprockia tällä hetkellä.
7
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteSaattaa osoittautua rap-puritaanien loppuvuoden suosikkialbumiksi. Toimii kaikessa retroilussaan yllättävänkin hyvin, mutta ei lopulta jättänyt kummoistakaan muistijälkeä näin semisti hip hoppia seuraavalle.
5
Valtteri Vääri
Feist – How Come You Never Go ThereVaikka kuinka haluaisin tästä pitää, niin kylmäksi vaan jättää. Mutta niin jätti aiempi levykin ja sitä ennen Broken Social Scene. Not my cup of cake.
5
Ryan Adams – Ashes & FireSiis hä? Eikö tää uhonnu lopettavansa musiikin tekemisen? No tais veri vetää kitaran ääreen, mutta aika laihoin tuloksin.
4
Britney Spears – CriminalMääkivä Britni ja kahen markan synahuilu ei vaan toimi.
1
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenEn tajua tätä. Ja hyvä niin.
1
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteIhan letkee raita. Näistä biiseistä paras vaikka loppuikin kuin seinään.
7
Vesa Rantama
Feist – How Come You Never Go ThereKyllä tämä Starbucksiin sopii, mutta en onnistu kaivamaan muuta kuin mukavuutta esiin.
5
Ryan Adams – Ashes & FireEn sano näin taitavasti tehdylle perinnefolkille ei, vaikka omaperäisyyspisteitä ei satelekaan. Piti tsekata: levylle päätynyt versio ei saavuttanut ihan vastaavaa intensiteettiä, mutta oli hyvään the Band -tyyliin sovitettu. Tykkään.
7
Britney Spears – CriminalHuilu ja kertsin melodia tuo mukavat 70-lukuvibat.Kyllä tää on parempi biisi kuin tuo Feist, mutta muovinen tuotanto laskee arvosanan samalle tasolle.
5
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenEn pidä 2000-luvun valtavirtarock-Killers-soundista, vaikka esittäjä olisi Kaija Koo.
3
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteTämä on tiukkaa retroilua ja sopivan ytimekäs biisi.
7
Tanja Oksa
Feist – How Come You Never Go ThereFeist on ihana. Tosin jostain syystä Metals ei ole vielä avautunut samalla tavalla kuin The Reminder, johon ihastuin heti. How Come You Neer Go There ei ole ihan parasta Feistia, mutta hyvä biisi kumminkin. Naisen ääni on niin kaunis, että kuuntelisin varmaan Feistia, vaikka laulaisi pelkästään puhelinluettelosta nimiä. Tarttuvaa. Suosikkikohta ajassa 2:09.
8
Ryan Adams – Ashes & FireRyan Adams ei ole koskaan innostanut sen enempää kuin Bryan Adamskaan. Eikä tämäkään akustinen pläjäys ollut mitenkään ihmeellinen. Ihan kiva. Mutta ei erotu joukosta mitenkään, hajuton ja mauton. Plussan puolella kumminkin.
6
Britney Spears – CriminalPanhuilu, Britneyn jokelteleva ääni, tympäisevä kertsi, jurnuttava tausta, surkuhupaisat sanat... Kamalaa. Mikä näitä (entisiä) tähtösiä vaivaa? Vai eivätkö Britni & kumppanit saa enää parempia biisejä laulettavaksi? Joku Toxic oli sentään tarttuva, tämä täysin turhanpäiväinen höttö.
1
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenEn ole oikein ikinä ymmärtänyt, miksi Kaija Koo on niin suosittu (varsinkin nuorten miesten keskuudessa). Kun mielestäni Kaijan biisit ovat tasapaksuja, lauluääni ei kovin kummoinen ja sanojen painotus todella rasittavan kuuloista. Ja tämäkään rallatus ei tee poikkeusta, ei jäänyt mitään mieleen koko biisistä. Next.
2
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteNo ainakaan se ei kestänyt liian kauan. Mutta mitä tästä nyt sanoisi, kun suurin osa hiphopista kuulostaa mun korviin aika samanlaiselta... Ei tää huono ollut, mielummin tätä kuuntelee kuin kahta edellistä. Pirkko-nassun verran tykkäsin kumminkin.
6
Markus Kahila
Feist – How Come You Never Go ThereJoutuu miettimään pitkään miksi tämä tökkii niin paljon. Biisi peruskamaa, hyvät sovitukset, asiallinen bändi. Sitten tulee kitarasoolo, ja yhtäkkiä biisi muuttuu kuunneltavaksi. Ei vain pysty sietämään nti. Feistin laulua. Allergia iskee. Kolahtaa yhtä huonosti kuin lipeäkala Jouluna. Tässä kohtaa pitää siis unohtaa kaikki objektiivinen arviointi ja odottaa kiltisti seuraavaa veisua.
4
Ryan Adams – Ashes & FireTämä biisi on se hetki Samettiklubilla jonka kohdalla mennään tiskille hakemaan kaljaa.
4
Britney Spears – CriminalHuilusample nostaa hymyn huulille. Säkeistön täsmäkoukku "BUM, BuM, Bum, bum" saa aikaiseksi ensimmäisen hörähdyksen. Aseen laukaisua jäljittelevä efekti sanan "criminal" jälkeen laukaisee huutonaurun. Ihmiset, jos tämä ei ole parasta huumorimusiikkia vuonna 2011, en tiedä mikä on.
10
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenMitenköhän vesica piscis on löytänyt tiensä Kaija Koon logoon…viittaako se mahdolliseen Kaijan vapaamuurarijäsenyyteen? Onkohan Kaija alottanut Madonnan tavoin kabbalan tutkimisen? Liittyyköhän yhteys jotenkin etymologisesti kalan rakkoon? Oli miten oli, Kaijan ääni on rispaantunut oikein hienosti ja saanut matkan varrella karismaa. Sääli että se pitää survoa väkivaltaisesti autotunen läpi, kuten aikamme henkeen kuuluu. Taustalla hinkuva biisihän on huttusen tukusta hankittu.
4
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhonteLoppui linkissä kesken, vai loppuiko…? Vaikea sanoa, biisissä ei tuntunut olevan alkua, keskikohtaa tai loppua. Siksipä juuri ihan miellyttävä tuttavuus; rauhallista humistelua ja jutustelua tasaisena jööttinä. Asia sanotaan ilman kiirettä, ja sitten nauha katki.
6
Jukka Niittymaa
Feist – How Come You Never Go ThereEn tiedä kumpi oli ennen; Lykke Li vaiko neiti Feist, mutta samasta lähteestä ovat tyylinsä ammentaneet. Kappale on ehdottomasti levyraatihistorian kärkikastia ja siksi annan jopa 8 pistettä.
8
Ryan Adams – Ashes & FireNeil Young ilman karismaa?
4
Britney Spears – CriminalTitsi. Tästä saisi kivan coverin jos ei muuta.
3
Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinenEnglanniksi esitettynä ja Manboyn esittämänä tämäkin kappale olisi ihan kiva. Suomeksi ja Kaijakoon esittämänä on vähän nolo, paitsi aikuisille naisille. Ja pudotus kertsistä säkeeseen on yllättävän kömpelö.
5
9th Wonder - Band Practice pt. 2 feat. Median & PhontePälä pälä jou, pälä pälä jeah.