Stephin Merritt palaa juurilleen maaliskuun alussa ilmestyvällä Love at the Bottom of the Sea -albumillaan, joka yhdistelee akustista folkpopia syntikkapoppiin artistin 1990-luvun albumien tapaan. Mutta kuka on ristiinpukeutuja-Andrew?
The Men – Open Your Heart
Tänään eli maanantaina 30. tammikuuta Kuudennella linjalla esiintyvä amerikkalaisyhtye julkaisee maaliskuussa uuden albumin, jonka nimikappaleen kuulette tässä. Punk elää ja surisee.
Kesällä 29 vuotta täyttävä laulaja-näyttelijä julkaisee maaliskuussa jo viidennen albuminsa. Nuoruus-singlen perusteella Elvis istuu oikealla -albumi tuo kaivattua röyhkeyttä valtavirran suomirockiin. Kiitos siitä!
Uusiseelantilainen Phillipa Brown sekoitti elektropopin ystävien päät neljän vuoden takaisella esikoisalbumillaan. Black, White and Blue on ensimmäinen näyte 19. maaliskuuta ilmestyvältä Anxiety-albumilta. Tule takaisin, Phillipa!
Johannes Laitila – November
Johannes Laitila esittäytyi kaksi vuotta sitten sympaattista folkpopia sisältävällä Feathers-albumillaan. Uusi levy Hearts Somewhere ilmestyy maaliskuussa.
Raadin tuomiot
Antoinette Olivia
The Magnetic Fields – Andrew in DragOlen nälissäni, nälkäteema edessä. Keinuvat kahden virkkeen säkeistöt ja kertosäkeessä kunnolla puhtia, ja tämä herkkuhan loppuu aivan liian pian kuten tyttöystäväni tekemät keksit.
9
The Men – Open Your HeartKoetin etsiä tästä jotain, mikä ei toimisi. Mutta en löytänyt: tässä on tunne, riehuminen, melodia ja melu paketissa joka tuntuu nostavan pulssiani aika paljon, ja hypin ympäriinsä vaikka maha murisi loppupäivän.
10
Olavi Uusivirta – NuoruusNyt jotenkin alan vilkuilla jääkaapin suuntaan. Koukku on kyl hyvä mutta jotenkin ei pääse sisälle.
5
Ladyhawke – Black, White and BlueOnpas sokerinen tapaus mutta tuntuu hyvältä. Mikäs tällainen viikko on kun kolmas biisi jolle ysi tai enemmän. Rytmi jää luihin ja taustassa kivoja pikkujuttuja.
9
Johannes Laitila – November13 tusinassa näitä. Nyt jääkaapille.
3
Antti Lähde
The Magnetic Fields – Andrew in DragAlkaa vähän vaatimattomana puksutuksena, vaikka riimit toki alusta lähtien kohdallaan. Kertsi on sen sijaan suorastaan upea, sellaisella divinecomedymaisella tavalla. Tykkään kovasti siitä miten kertosäe syttyy ja sammuu hauskalla tavalla parin tahdin välein. Simppeli ja nerokas!
9
The Men – Open Your HeartPari ekaa tahtia: Buzzcocksin Ever Fallen in Love? No ei kuitenkaan. Mahtavaa kolmen soinnun rämisevää indierockia kuitenkin. Kuin Walkmen tai Constantines parhaimmillaan. Toivottavasti on hyvä keikka tänään teillä onnellisilla siellä.
9
Olavi Uusivirta – NuoruusHra Uusivarta osoittaa ihailtavaa röyhkeyttä vetäisemällä hihastaan varsin eriskummallisen Don Huonot meets Bowie meets Lynyrd Skynyrd -glam-county-suomirockrenkutuksen. Ihan ihmeellinen biisi, joka on tavallaan ihan mahtava – ja tavallaan todellakaan ei! Sanoiko joku Hector?
7
Ladyhawke – Black, White and BlueHauska mukamas-orgaaninen soundi ja 60-lukuinen kevytpsykedelia tuo mieleen Madonnan Beautiful Strangerin, jonka olin jo täysin ehtinyt unohtaa. Ei tämä yhtä kova biisi ole, mutta ihan lupaava näyte Ladyhawken kakkoslevyltä, jota odotan kyllä semi-innokkaasti.
7
Johannes Laitila – NovemberEn tykännyt kovinkaan. Kovin on kohteliasta ja varovaista musiikkia näihin edellisiin verrattuna. Pikkunätiksi jää, eikä biisi "lähde" oikein siinäkään vaiheessa, kun se periaatteessa "lähtee".
4
Markus Kahila
The Magnetic Fields – Andrew in DragSiirtymä kertosäkeeseen tuo mieleen Paul McCartneyn Beatles-aikaiset kupletit. Vaikka kieltämättä olisikin elähdyttävää kuulla Maccan julistavan rakkauttaan ristiinpukeutuvaan Anteroon, on hänen oma tuotantonsa kuitenkin parempaa. Lyhyt mutta kivuton. Seuraava.
5
The Men – Open Your HeartMiehet. Tähän kyllästyy jo ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, mutta minuutin jälkeen jotain tapahtuu ja itsepintainen paalujunttaus alkaa osua kotiin. En voi kuvitella juurikaan innostuvani tästä levymuodossa, mutta luulenpa että livenä tämä saattaa potkia kaiken sorttisia ahtereita.
7
Olavi Uusivirta – NuoruusOlavilla on ollut hienojakin kappaleita, erityisesti "Minä Olen Hullu" -plätyllä. Nyt ollaan selväjärkisiä, pohtivaisia ja vähän tylsempiä. Tämä jää kikkailuefekteistä huolimatta aika haaleaksi tapaukseksi, ja biisissä ei ole mitään joka rohkaisisi palaamaan siihen uudestaan. Siirrytäänpä siis suosiolla eteenpäin.
5
Ladyhawke – Black, White and BlueBiisi on oikein kunnollinen ja puksuttaa mainiosti eteenpäin. Mutta mutta, miksaajasetä saa nyt pyyhkeitä - en tiedä onko ongelma juutuubin klipissä, mutta tässä laulu on miksattu helvetinmoiseksi lyömäaseeksi joka mätkii kaiken tieltään. Tämä ei ole kompressointia vaan betonikengät. Soo Soo.
6
Johannes Laitila – NovemberPeruspop suurella tunteella on hankala laji.
3
Ville Anttonen
The Magnetic Fields – Andrew in Dragteemasta +1 plussan puolelle. muuten tuo on kuultu näissä raadeissa yli 20 kertaa eri nimillä
6
The Men – Open Your Heartuijui!!
9
Olavi Uusivirta – Nuoruusmukavinta suomipoppia mitä olen kuullut pitkään aikaan.
8
Ladyhawke – Black, White and Blueeipä jäänyt mitään käteen tästä vaikka kuinka pitäisikin olla kuuminta hottia
3
Johannes Laitila – Novembermelko yhdentekevää muttei ärsyttänytkään. symppis pianopimputus
6
Joni Kling
The Magnetic Fields – Andrew in DragAina välillä huomaa pettyvänsä siihen, miten vähän uudistettavaa Stephenin sinänsä toimivassa formulassa on. Pikkunäppärä tuotos.
5
The Men – Open Your HeartLähteen Antti sen jo mainitsi: Buzzcocks. The Meniä tässä kuulen vähemmän. Ei bändin parhaita ralleja.
7
Olavi Uusivirta – NuoruusBiisi on hävyttömän kova. Valitettavasti se on (koska Suomi) taas teksti, joka laskee pisteet. Kömpelöä nostalgisointia, joka välittää tehokkaasti mielikuvan, mutta on ulosanniltaan jossain Mieskoneen tasolla
8
Ladyhawke – Black, White and BlueAntti Lähde ehti taas jo toteamaan, että ysärin Madonna-retroilusta ei olla kaukana. Hyvässä ja huonossa: kiillotettu soundi syö entisestään koukkua, jossa ei ihan tarpeeksi ole addiktiopotentiaalia
7
Johannes Laitila – NovemberSolisi tippumaan jääneen kraanaveden lailla korvista ohi tässä muille pisteitä antaessa
3
Lasse Auranne
The Magnetic Fields – Andrew in DragEnsimmäinen kosketukseni artistiin. Luulin, että tämä on jotain surinarockia. Eipä ollut. Hauska nuhainen ääni jätkällä, muuten aika yhdentekevä. Kuten jo mainittu, loppusoinnut olivat hauskoja. Jos tämä olisi nauhoitettu mankalla, soitettu paskasti julkaistu 30 kpl kassupainoksena ja kanteen olisi piirretty kyrpiä niin sekoaisin ja antaisin täydet pisteet.
5
The Men – Open Your HeartTäytyy taas komppailla muita arvioijia: Mulla on Singles Going Steady, jota voin kuunnella Buzzcocks-vajareissa. Tän biisin perusteella bändin ympärillä pyörivä hype on käsittämätöntä. Toisaalta, kuunteleehan jengi Fucked Upiakin ihan innoissaan. En mä tajua sitäkään.
4
Olavi Uusivirta – NuoruusTässä oli sellaista väkisin väännettyä ironista nostalgiaa ja ties mitä. Olavi yrittää hiessä olla 50-vuotias vittumainen mutta viisas Suomi-rockin Ääni. Mutta kas, hän ei ole. Tällainen musiikki sopii Provinssirockin päälavalle sunnuntai-iltapäivänä. Ei jatkoon.
3
Ladyhawke – Black, White and BlueOtsassa valuu tuskahiki. Mä sekoan, mä kuolen. En halua olla pyörällä päästäni siiderihumalassa. En halua hyppiä tasajalkaa. En halua juosta tähtitaivaan alla kesäyönä ihastuneena. En halua ottaa ystävistäni iPhonella kuvia. En halua näitä asioita elämääni.
2
Johannes Laitila – NovemberTämä oli jo niin härski, että saattaisin olla sanaton. Jos biisin laimeus, kliseisyys ja myötähävettävyys ei olisi näin galakseja räjäyttävää sorttia, en edes huomaisi sen soivan. Lontoon metro. Ihmisillä kiire, mutta minne? Kenellä on aikaa pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta? Kysyn vaan.
1
Oskari Onninen
The Magnetic Fields – Andrew in DragMerritt peluuttaa ykkösketjuaan juuri sillä tavalla kuin vastustaja pystyy odottamaan. Silti nämä magneticfieldsimäiset harhautukset toimivat ihan entiseen malliin. Ja kertsi on aikamoinen ilmaveivi perusvahvan suorittamisen päälle. Sitä miten lätkä liittyy ristiinpukeutumiseen voitte kysyä allekirjoittaneen alitajunnalta.
9
The Men – Open Your HeartJos Replacements olisi ollut SST-bändi tai Our Band Could Be Your Life version 2012. Tän pohjalta väitän, että The Menistä tulee tän kevään puhutuin indiekitarajuttu.
9
Olavi Uusivirta – NuoruusWhere Is My Mind! Tekstin naiivi tunnelmointi toimi ekassa säkeistössä, mutta sitten tulee tosi pahat laskut. Muuten toki sellainen biisi, ilman tätä ja Olavin panosta ylipäätään ylpöt, sarat ja happoradiot olisivat kuseksineet suomirockin ikuisen liekin sammuksiin jo aikoja sitten.
7
Ladyhawke – Black, White and BlueOi jospa saisin kuulla tästä jonkun halpasyntikkaversion. Se paljastaisi tän biisin laulunkirjoitukselliset heikkoudet, mutta todistaisi kuitenkin, että jossain suihkumoottorituotannon alla on olemassa sydän.
4
Johannes Laitila – NovemberJos laimeus olisi nykytaidetta, tuo metro veisi Johanneksen suoraan näytteille Tate Modernin turbiinihalliin.
1
Anton Majava-Corbijn
Johannes Laitila – NovemberVideosta tuli mieleen sellainen nuori boheemi katusoittaja joka vetää että "aina matkalla jonnekin, miksette hetkeksi hiljenny mun kanssani?" No en halua kun vedät niin paskasti. Mutta laitan nyt euron tohon Starbucks-kuppiin että pysyt täällä Lontoossa etkä tuu meidän radioon.
2
Ladyhawke – Black, White and BlueTykkään tosi paljon kappaleen pseudo-orgaanisesta soinnista ja pienistä pilinöistä siellä täällä. Kertsi ei koukuta tarpeeksi, ja on ehkä miksattu vähän liian tuhdiksi. Tuli kuitenkin tosi hyvä olo.
8
Olavi Uusivirta – NuoruusHieno biisi mutta kuten Joni Cling sanoi, tekstit pilaavat. Toleranssini suomenkielistä rock-lyriikkaa kohtaan vähenee alati, vaikka missään Ylppö-sfääreissä ei sentään liikuta. Tätä ehkä kehtaisi nousuhumalassa fiilistellä. Että oisipa sitä syntynyt Kauko Röyhkänä. Tai edes Olavina.
6
The Magnetic Fields – Andrew in DragAivan ihanasti kertsi vaan pulpahtaa esiin!
8
The Men – Open Your HeartIhan älyttömän kova. Tulee mieleen nuori Josh Homme tequilapullon kanssa aavikolla. En varmaan levyä suurkuluttaisi mutta keikan missaus harmittaa.
8
Jukka Kuusisto
The Magnetic Fields – Andrew in DragTuli Lou Reedin Transformer mieleen, ja sehän ei voi olla huono asia.
7
The Men – Open Your HeartUskottavan tuntuista menoa. Keikka oli varmaan hyvä.
8
Olavi Uusivirta – NuoruusEi ihan levyn Minä olen hullu tasoista materiaalia. Hyvä levy tulossa kuitenkin, epäilemättä.
8
Ladyhawke – Black, White and BlueIhan kiva, muttei paljon enempää.
6
Johannes Laitila – NovemberTäyttää kansainväliset mitat, mutta minun makuuni vähän särmätöntä.
7
Valtteri Vääri
The Magnetic Fields – Andrew in DragAika harmitonta ja sympaattista. Jos sanat olis ollut tylsemmät niin ois jääny Järviseks.
7
The Men – Open Your HeartNyt tulee vahvasti mieleen The Rural Alberta Advantagen eka levy. Mutta ei siinä mitään, hyvin potkii tämäkin!
8
Olavi Uusivirta – NuoruusEkaan kertsiin asti olin sillee että täähän on iha hyvä. Sitte alkoi pitkästyttää. Ja lopussa jo melkein vitutti.
4
Ladyhawke – Black, White and BlueMun fiilikset meni tän biisin aikana mustasta valkosen kautta siniseen, eli aika surullinen olo jäi.
3
Johannes Laitila – NovemberKovin on moneen kertaan tämä kuultu.
2
Milla Suomalainen
The Magnetic Fields – Andrew in DragNo olipas söpöä. Jotenkin tuo pulputus ja heiluminen hermostutti, muuten oisin tykännyt enemmänkin.
7
The Men – Open Your HeartBuzzcocks kuultu täälläkin läpi. Ei se väärin ole. Tämä on mainio. Ihanat kitarat, kiva laulu. Ältsin kiva meno. Jeaaaaa.
10
Olavi Uusivirta – NuoruusEi kerrota kelleskään mut mun mielestä toi poika on aina ollut aika söpö. Ja oon yrittäny siks tykätä sen musiikista. Ikävä kyllä se ei oel saanut aikaisiksi mitään ihmeempää. Tässäki sanat ärsyttää. Yh. Ei kai tätä tarvii kuunnella kokonaan?
3
Ladyhawke – Black, White and BlueIhan kiva mutta ei tanssita enkä halua kaivaa tätä Juutubesta lisää.
6
Johannes Laitila – NovemberOisko tää ollut hyvä jos video oliskin ollut joku söpö ja melankolinen animaatio? Vaikka pupu ja kissa, etsimässä elämän tarkoitusta? Mulla ei ole oikein käyttöä tämmöselle musiikille, se on tehty jo niin monesti ja niin paljon paremmin. Tämä ei tavoittanut sydäntäni. Jos ois ollu se animaatiovideo ni sit ehkä ois tavoittanut.
6
Susa Murtomäki-Lehto
The Magnetic Fields – Andrew in DragIhana biisi! Heti lisää musiikkia tältä tyypiltä!
10
The Men – Open Your HeartKeskivertopunk.
7
Olavi Uusivirta – NuoruusEn ole koskaan pitänyt Olavi Uusivirtaa söpönä.
7
Ladyhawke – Black, White and BlueValmistauduin inhoamaan, mutta eihän tämä hassumpaa ollutkaan. Pitänee tutustua.
8
Johannes Laitila – NovemberRauhallista ja miellyttävää, mutta vähän särmätöntä.
8
Johanna Santala
The Magnetic Fields – Andrew in DragLaulajan äänestä plussaa, mutta muutoin ei kyllä iskenyt ei.
5
The Men – Open Your HeartTässäpä oli ihan yritystä. Sopivasti potkii.
8
Olavi Uusivirta – NuoruusSanoitukset ei kosketa meikäläistä millään tavoin, eikä melodiatkaan sen puoleen..
3
Ladyhawke – Black, White and BlueEipä jää jälkipolville kertomista tästä, huomenna olen jo unohtanut tämän laulelman.
4
Johannes Laitila – NovemberIhan kaunista sinällään, mutta ei tästä kyllä mitään käteen jää. Väritöntä, hajutonta, mautonta.