Lana Del Rayn 30. tammikuuta ilmestyvä Born 2 Die on yksi vuoden 2012 odotetuimpia albumeita. Ohessa video (joka on virallinen vaan ei kappaleen varsinainen video), jolla neiti Grantin voi bongata ilman sitä kuuluisaa rihman kiertämää.
Grandhearts – Maria
Grandhearts on Tampereella herran vuonna 2011 perustettu yhtye, joka kertoo ammentavansa vaikutteita muun muassa Gram Parsonsilta, Bram Tchaikovskylta sekä countrysta, powerpopista ja americanasta noin laajemminkin. Yhtyeen esikois-ep James & Laura ilmestyy joulukuun puolivälissä.
Kurt Wagnerin johtama Lambchop on vaihtoehtocountryn sielukkaimpia yhtyeitä. Yhtyeen yhdestoista albumi, helmikuussa julkaistava Mr. M, on omistettu edesmenneelle Vic Chesnuttille.
Where You Go I Go Too on 2000-luvun harvoja house-mestariteoksia. Sen pohjalta odotukset Hans-Peter ”Mahlanjuoksuttaja #92” Lindstrømin tulevaa albumia kohtaan ovat varsin korkealla. Norjalaisen diskoihmeen helmikuussa julkaistavalta Six Cups of Rebeliltä kuunnellaan funk-henkinen De Javu, jolla norjalainen venyttelee ensimmäisen kerran äänijänteitään.
Alcest – Autre Temps
Ranskalainen Neige on tehnyt musiikkia Alcest-nimellä jo yksitoista vuotta. Les Voyages De L’Âme on bläkkistä ja shoegazingia yhdistelevän synkistely-yhtyeen kolmas albumi ja Autre Temps sen ensimmäinen single. Levyllinen mustaa, myrskyistä ja uneliasta tunnelmointia luvassa tammikuun ensimmäisellä viikolla.
Raadin tuomiot
Vilho Pirttijärvi
Lana Del Rey – Born to DiePitkästyttävä teos, ei tästä voi heittää kuin jotain kliseitä tyyliin "kuka antaa minulle nämä menetetyt minuutit takaisin?
2
Grandhearts – MariaKertosäe oli ihan mukava, mutta tää kuulosti huonolla tavalla halvalta. Ois pitäny olla enemmän kyrpää. Listatut vaikutteet kyllä innostivat.
3
Lambchop – Mr. MKertakuuntelulla (kai oikeessakin Levyraadissa kuunneltiin biisit vaan kertaalleen?) kuunneltuna tätä oli vähän vaikea lähestyä, mutta oli tää nyt helvetisti parempi kun noi edelliset jo ihan siksi, että kappaleen äänimaailma oli mukava.
5
Lindstrøm – De JavuAloin ymmärtämään kappaletta paremmin, kun puolessa välissä laitoin lisää ääntä. Bassot ovat aika notkeat. Siltikin tämä oli aivan liian pitkä ja tosi tylsä. Tai sit se vaan on sitä, että en oikein ymmärrä näitä yli kuusiminuuttisia funkjumituksia. "I can't get no release", todellakin.
4
Alcest – Autre TempsTämän kierroksen miellyttävin. Ei tääkään silti mikään mestariteos ollut, mutta ihan mielenkiintoinen.
6
Tanja Oksa
Lana Del Rey – Born to DieLanalla on niin upea ääni, että pelkästään sillä saa jo pari pistettä ekstraa. Aika ilmeetön biisi, ei saa aikaan samanlaista hurmosta kuin edeltäjänsä Videogames. Mutta kuuntelin kuitenkin toisen kerran heti perään ja kuuntelen varmasti uudelleen vielä Levarin jälkeenkin. Tykkään kertsistä toisella kuuntelukerralla paljon enemmän kuin ensimmäisellä, vaikka "kiss you hard in the pouring rain" ei edustakaan kovin yllätyksellistä lyriikkaa (ai niin, mutta senhän piti alun perin olla fuck eikä kiss). Mutta on Lana silti enemmän kuin pelkkä nätti nassu.
8
Grandhearts – MariaKoskettimien kilkutus kuulostaa aika karmealta ja laulajan äänikään ei pelasta mitäänsanomatonta ja liian pitkää biisiä. Täysin turha kitarasoolo pitkittää sitä vain entisestään. Kuulostaa joltain yläasteen liikuntasalibändiltä. Kaksi säälipistettä.
2
Lambchop – Mr. MTunnelmallinen biisi, jonka kuuntelisin mielummin ilman laulua. Tai vaihtoehtoisesti Stuart A. Staplesin laulamana, joka toisi biisiin enemmän syvyyttä. Mutta muuten tykkäsin kyllä paljon - jousia oli käytetty säästeliäästi, joka sopi tähän paremmin kuin hyvin. Jäi jotenkin haikea olo kuuntelun jälkeen, mutta oikeastaan tää oli aika ihana! P.S. Biisin oikea nimi taitaa olla If Not I'll Just Die…
8
Lindstrøm – De JavuPitäiskö mun kuunnella tätä 7 minuutin ajan?! Alle minuutti kulunut biisistä ja nyt jo tökkii. House on yksi niitä genrejä, joita en voi sietää, joten arvostelunikaan ei ole kovin objektiivinen. Sori. En pysty kuuntelemaan pidempään, pysäytin kohdalle 3:20. Ihan hirveä, kuuntelen edellisen uudestaan rauhoitukseksi.
1
Alcest – Autre TempsTylsää. Eihän tässä periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään, mihin tarttua. Tummaa soitantaa ja aa-attelua. En keksi tästä mitään muuta sanottavaa.
5
Jukka Kuusisto
Lana Del Rey – Born to DieKaunista, herkkää, hieno laulusoundi, hyvä biisi. Täytynee panna levy hankintalistalle.
9
Grandhearts – MariaJäi kerrasta päähän soimaan. Hienot rokkikoskettimet ja sähkökitarasoundikin oli kohdallaan. Livenä luultavasti loistava.
9
Lambchop – Mr. MLoistava tunnelma. Haluaisin nähdä tämän yhtyeen yökerhossa keikalla.
7
Lindstrøm – De JavuJotenkin vain alkoi pitkästyttää.
4
Alcest – Autre TempsEn kylläkään löytänyt tästä sitä mustaa, mutta ihan mukavaa tunnelmointia. Vähän tasapaksuksi jäi, kuitenkin.
6
Jari Mäkelä
Lana Del Rey – Born to DieTykkään tummasävyisistä laulajattarista, joille ulkoisen karisman oheen tuo yleensä hyvä taustatarina tai pitkä ura uskottavuutta. Tässä vaiheessa Lanalla on vain huulet, mutta lupaavat.
7
Grandhearts – MariaAika iskelmällinen, aivan kuin popversio I Walk The Linesta. Tchaikovskyn mainitseminen tämmöisen vaikuttajana hämmentää.
5
Lambchop – Mr. MEn ole kohta kymmeneen vuoteen jaksanut seurata Lambchopin tekemisiä. Tämän tahdissa voisi lojua aivot pehmenneinä yökerhon loosissa. Peli olisi menetetty sen illan osalta.
4
Lindstrøm – De JavuLindstrøm on oma suosikkini, mutta tämä biisi ei koukuta tipan tippaa.
4
Alcest – Autre TempsTämä on ainakin tuhanteen kertaan viimeisen 25 vuoden aikana kuultu biisi, plagiaatin plagiaatin plagiaatti. Ja vielä umpitylsä.
3
Antti Lähde
Lana Del Rey – Born to DieNätti biisi, hieno ääni. Vähän liian samantyyppinen Video Gamesin kanssa, että aiheuttaisi sen suurempaa VAU-efektiä. Albumi kiinnostaa.
7
Grandhearts – MariaKoska tässä on tuttu ihminen, annan puolet tarjolla olevista pisteistä ja tyydyn kommentoimaan, että The Knack -c-kasetin esitteleminen musiikkivideossa on eräänlainen kulttuuriteko.
5
Lambchop – Mr. MPeruskivaa Lambchopia eikä yhtään enempää. Soljuu varmasti mukavasti osana albumikokonaisuutta, mutta ei tarjoa paljoakaan näin erillään kuunneltuna.
6
Lindstrøm – De JavuÄh. Lindstrøm on ihana ja nero, kosmisen parransivelydiskon suurin ja kaunein – kuunnelkaa vaikka I Feel Space (http://youtu.be/i7_edU9T2Ho). Mutta mitä ihmettä tämä on? Puolihumoristista Propellerheads-pauketta Austin Powersin traileriin 1990-luvun synkimmistä syövereistä? Big Beat Revival – ei kai sentään?
3
Alcest – Autre TempsIhan kivaa mutta kovin tasapaksua tunnelmointia "Ranskan Saralta".
5
Valtteri Vääri
Lana Del Rey – Born to DieNettihypeen ei näköjään tarvita kuin törröttävät huulet ja yks ihan ok biisi ja pian onkin tuleva levy "vuoden 2012 odotetuimpia". Siis kiva lauluääni ja ihan tavallaan kivan kuuloista musaa, mutta jokin mua tässä häiritsee. Olen vielä aika skeptinen, katsotaan uudestaan sitten kun se levy ilmestyy.
6
Grandhearts – MariaMua häiritsi tän biisin kuuntelussa kolme juttua: 1. epävireinen laulu; sekin voi toimia, jos tarkoituksella laulaa huolimattomasti (vrt. clap your hands say yeah) tai jos se muuten sopii biisin tunnelmaan. Tässä laulaja selkeesti kovasti yritti mutta yritykseksi jäi. 2. jotenkin kämänen soitanta: Tuli mieleen jotku yläasteen bändimeiningit 3. musavideo: Siis minkä helvetin takia aina pitää tehä soittovideo vaikka onkin pieni budjetti? Kai sitä nyt jotain muutakin vois keksiä välillä. Kaiken kritiikin jälkeen sanottava, että kertsi oli ihan kiva.
3
Lambchop – Mr. MKivan tunnelmallinen kappale. Tuli joulu mieleen. Tätä kuunnellessa vois juoda glögiä ja katsoa lumisadetta kynttilänvalossa.
7
Lindstrøm – De JavuTylsä, ylipitkä, junnaava, mielenkiinnoton.
1
Alcest – Autre TempsKiva kontrasti videon ja biisin välillä. Ei ollenkaan hassumpi kipale. Hyvää soitantaa.
7
Lauri Ojanen
Lana Del Rey – Born to DieLanalla on hyvä ääni ja biiseissä on ollut hemmetin hieno tunnelma. Niin tässäkin. Ei yhtä mieleenpainuva kuin Video Games tai Blue Jeans, mutta kyllähän tämä hyvää lupailee levyä ajatellen.
8
Grandhearts – MariaFirman pikkujoulubändi, jonka kannattas ehkä ennemmin pysytellä covereissa ja firman pikkujouluissa.
1
Lambchop – Mr. MKomia on biisi ja hienosti välittyi tunne. Haikeus on vaikea laji ja Lambchop osaa ainakin tämän biisin perusteella hyvin.
8
Lindstrøm – De JavuTähän ei voi lainata mitään muuta kuin Kanye Westin College Dropoutin Graduation Day skitin ensimmäisiä sanoja: "what the fuck was that".
2
Alcest – Autre TempsHyvää tunnelmametallia, jossa voisi olla kyllä enemmänkin metallia. Ei näitä bändejä liiaksikaan ole.
7
Petri Mäkelä
Lana Del Rey – Born to DieEnpä ole näin välinpitämätöntä ja tunteetonta tulkintaa kuullut hetkeen. Voiko pussata ironisen lujaa?
3
Grandhearts – MariaOlin kuulevinani esityksen takana idean, jonka olisin halunnut kuulla mielummin
4
Lambchop – Mr. MUpeat jousisovitukset ja laulaja "delivers it". Voisin kuunnella albumillisenkin.
7
Lindstrøm – De JavuMä en tästä tajua kyllä mitään, oon vaan kuullut että nero on ja kovinta koskaan. En ny tiiä.
4
Alcest – Autre TempsPeruskatatoniajämäbiisi. Ainakaan tästä en löytänyt jälkiä black metalista sen enempää kuin shoegazingistakaan.
3
Janne Maja
Lana Del Rey – Born to DieYlituotettu.
4
Grandhearts – MariaTyylikkäät retrosoundit. Kova kertsi.
8
Lambchop – Mr. MTunnelmointia. Liikaakin.
5
Lindstrøm – De JavuJumitusta.
2
Alcest – Autre TempsTummaa.
3
Ville Anttonen
Lana Del Rey – Born to Diekivat jouset ja ihan kiva laulu
6
Grandhearts – Mariapersoonallista suomalaista pitkästä aikaa. biisi nyt on vähän siinä ja tässä
7
Lambchop – Mr. Mmukavan eteeristä musiikkia pihalla tallusteluun
7
Lindstrøm – De Javuolen pitänyt miehen aiemmista tuotoksista, mutta voi jeesus kun tämä oli tylsä.
3
Alcest – Autre Tempsmielenkiintoisin näistä
8
Jukka Niittymaa
Lana Del Rey – Born to DieEi periaatteessa huono, mutta aika tylsä.
5
Grandhearts – MariaKuulostaa demolta ja näyttää halvalta. Ja kertsi on sanoituksiltaan keskivertoa turhanpäiväisempi ja hölmö.
3
Lambchop – Mr. MEi pöllömpi tsipale, vaikka aika harvoin tämmöselle kamalle on tilausta.
7
Lindstrøm – De JavuLiian sillisalaattia ollakseen kuunneltavaa.
2
Alcest – Autre TempsKivat kitarat ja muutenkin hyvä kokonaisuus. Illan parasta antia ja ainoa jonka kuuntelin melkein kokonaan.
8
Minna Suhonen
Lana Del Rey – Born to DieNo juu ei oo Video Games, mut kai tää oulrait on. Vähän yhdentekevä.
6
Grandhearts – MariaIhan hauskan kotistudiomainen soundi, mut itsessään tavanomaisen kuulosta settiä. Tuskin tulee kuunneltua tän perusteella.
4
Lambchop – Mr. M"Vaihtoehtocountry"? Iisi lisningiä. Ei ominta settiä eikä tää biisi muuttanut mieltä. Mut silleen ihan ok pehmyt soundi.
5
Lindstrøm – De JavuKohtuullisen kuuloinen, joskin turhan pitkä. Ei kuitenkaan innosta pahemmin. Ja 5 min jälkeen ei jaksa enää kuunnella ollenkaan.
4
Alcest – Autre TempsSoljuva ranskan kieli lienee yksi heikkouteni. Erityisesti oman kielitaidon kannalta. Mutta kyllä sitä kuuntelee mielellään. Muuten kuunneltava, mutta tylsähkö äänimaailma tässä. Tällä laadulla ainakin puuroutuu ikävästi. Kai tää kuitenkin eniten kiinnosti, siitä trés bien!