Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Juttusarja ilmestyy tammikuun jokaisena päivänä.
Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.
# 329 DWNSTRS – Handiclapton
DWNSTRSille ominaisilla hengästyttävillä sähköuruilla terästetty kappale todistaa, että kaoottisella yhtyeellä riittää vielä runsaasti energiaa mylviä. Hyvin nimetyn ja ideoidun EP:n erottuvimpiin, jännittävimpiin ja kiinnostavimpiin hetkiin kuuluva pätkä täynnä riipivää ahdistusta ja hermostuttavaa tunnelatausta. Toimii taustalla niin tuskassa kuin juhlassakin. (Verna Vuoripuro)
# 328 Emmy the Great – Paper Forest (In the Afterglow of Rapture)
Kristallin lailla helisevä ja kuulaan melodinen Paper Forest (In the Afterglow of Rapture) osoittaa loistokkaasti nuoren englantilaisen Emma-Lee Mossin vaikuttavat laulunkirjoittajataidot. Emmy livertää paratiisilinnun lailla melodian kiemurrellessa kuin synkän metsän halki kuulijan johdattava polku. Kerrassaan lumoavaa, kuten koko Emmy the Greatin Virtue-albumi. (Kimmo Vanhatalo)
# 327 Petri Nygård – Selvä päivä (feat. Lord Est)
Vuoden 2011 suurin kotimainen hitti on tämä. Piste. Jos haluatte perusteluja, niin Spotifyn mukaan Selvä päivä oli palvelun toiseksi soitetuin kappale. Siihen vielä kuusi miljoonaa Youtube-kuuntelua kaupan päällle. Ne riittävät. Selvä päivä on täydellinen suomalainen hitti; tanssittava yhteislaulurenkutus viinanhuuruisilla sanoilla. Vain tylsät eivät osaa arvostaa. (Matti Markkola)
# 326 Joe Goddard – Gabriel (feat. Valentina)
Hot Chipin tasolle ei ihan ylletä, mutta Goddardin soolo-EP:n nimibiisi on silti ihanuutta. Arkkienkeli saa raamatullisen tuomion osakseen Valentinan keskilämmöllä palavasta housediivalaulusta. Vokaalisamplet muistuttavat Durutti Columnin Vini Reilly -levyn oopperamutaatioista. Kyseessä on ristiriitaisesti kuin dramaattisempi ja samalla sisäsiistimpi Mr Saxobeat! (Gaius Turunen)
# 325 Tim Christensen and the Damn Crystals – The Damn Crystals
Tanskalaisen Tim Christensenin uusin levy ei ole miehen parhaita. Mutta aloitusraita The Damn Crystals on, kas kun heppu on yhdistänyt 10 minuuttia pitkään kipaleeseen periaatteessa useamman eri biisin ja puristanut jokaiseen osioon itsestään kaikki mehut. Loppulevy onkin alkuraidasta toipumista, mutta eipä sitä aloituksen jälkeen ole välttämätöntä kuunnellakaan. (Niina Virtanen)
Dizzy Miss Lizzy -yhtyeestä tuttu Christensen käyttää 646 sekuntia kristallien kiroamiseen.
Kappaleen voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.
# 324 Opeth – The Devil’s Orchard
Opethin The Devil’s Orchard on ainutlaatuinen metallibiisi, sikäli kun sitä sellaiseksi voi nimittää. Vaikka se pitää sisällään perinteistä kitarasooloilua ja Jumalan kuolemaa julistavia lyriikoita, olisi itse Zappakin ylpeä kappaleen jazzille ja progelle kumartavista melodiakuluista, kikkailuista ja rakennemuutoksista. Mystistä tanssia genrerajojen tuolla puolen. (Niina Virtanen)
# 323 Panic at the Disco – Sarah Smiles
Tänä vuonna entinen emobändi osoitti osaavansa tehdä kiinnostavaa poppia Vices & Virtues -levyllään. Sarah Smiles kuulostaa 20-luvun Pariisista temmatulta. Kornista nimestä huolimatta laulaja Brendon Urie hurmasi tulevan vaimonsa kappaleella. Eikä ihme, sillä biisi on ärsyttävän tarttuva ja mahdottoman suloinen, juurikin siksi, että se ei ole perusrakkausballadi. (Auroora Vihervalli)
Sarah Smiles löytyy Panic at the Discon kolmannelta albumilta Vices & Virtues.
# 322 Bottin, Francisco & Rodion – BFR (Space)
Nu-italo-maestro Bottin jamittelee kaveriensa kanssa vanhakantaisesti rynkyttävän tanssiraidan, jolla on geeneissään melko kattava neurodiskofunkin perimä: Talking Headsin Cities, pari Bowien F-alkuista biisiä, 20 prosenttia Princen tuotannosta. Tilaa on parketilla hintsusti, joten BFR uudisraivaa hosumalla kieli- sekä lyömäsoittimin. Yksinkertaista, liikuttavaa. (Harri Palomäki)
# 321 D-A-D – A New Age Moving In
Murean stoner-pörinän kuljettama hard rock -ralli on takuuvarmaa tanskalaislaatua – siis mitä oivallisinta jytäilyä. Tanakka soittotatsi ja sopivan karvainen soundi tukevat tyrnästi potkivaa biisiä, joka viehättää takuutarttuvalla melodiallaan sekä pontevalla soitannallaan. Kappaleen jämäkkä letkeys ja jympsäkkä groove täydentävät kokonaisuutta mitä mainioimmin. (Kimmo K. Koskinen)
A New Age Moving In julkaistiin lokakuussa ilmestyneellä Dic.nii.lan.daft.erd.ark-albumilla.
# 320 Black Motor – Voodoojenkka
Kusti Vuorinen on ihme jätkä. Sillä on varpaat syvällä mullassa ja pää jossain oksalla, lehtien seassa. Kustilla on oma älyttömän kova bändi, Tampo, mutta kyllä Black Motor tuntuu olevan se hienoin tapa saattaa näitä sävelkulkuja maailmaan. Sippola-Rauhala–Laihonen-triumviraatti louhii syvältä ja soittaa telepaattisesti, kuin toistensa päissä. Hiukan pelottavaa. (Arttu Tolonen)
# 319 Veronica Maggio – Jag kommer
Tässä on aivan vastustamaton kappale. Biisiin on tarttunut niin suuri annos rakastumisen ensihuuman ylikierroksia, että jo pelkästä Jag kommerin kuuntelusta meinaa hengästyä. Ruotsalaiset osaavat tällaisten kepeiden mutta ei lainkaan harmittomien poprallien tekemisen. Ja kun albumi on nimeltään Satan i gatan, pitäisi olla selvää, että kyse on silkasta neroudesta. (Tomi Palsa)
# 318 Erland & the Carnival – Map of an Englishman
Grayson Perryn Map of an Englishman on mitä vangitsevin maalaus: keskiaikainen kartta ihmismielestä, jota ympäröivät skitsofrenian ja paranoian valtameret. Erland & the Carnivalin laulu kertoo ahdistavasta aiheestaan huolimatta lohdullisen viestin: pelko piirtyy tekstissä vuoriston saartamaksi metsäksi, ja rakkaus on vahva. Biisi sitä paitsi kuulostaa Ristolta! (Antti Lähde)
Sarja jatkuu huomenna.