Domino

68 Kaikki Dan Deaconin livenä nähneet ylistävät miestä hienoimmaksi asiaksi sitten viipaloidun leivän. Dan Deaconia vain levyltä kuulleet saavat sen sijaan American-albumin jälkeenkin ihmetellä, mistä ihmeestä pitäisi onnistua. Jean Ramsayn kaksoisolennosta käyvä Deacon on monialainen taiteilija, joka on yhtä kotonaan säveltäessään modernia klassista musiikkia kamariorkesterille, pystyttäessään multimedia-installaatiota arvostettuun taidegalleriaan, improvisoidessaan grindcore-yhtyeessä tai kiertäessään pikkuklubeja indierockyhtyeiden kanssa. Americalla hän yhdistää elektronista ja akustista, meteliä ja melodiaa sekä poppia ja avantgardea tavalla, jonka taustalla voi piillä paljonkin kiinnostavia ajatuksia (levyä ovat inspiroineet Yhdysvaltain politiikka ja maantiede). Levyyn sen suuremmitta intohimoitta tarttuva kuulija kuulee kuitenkin lähinnä melko tavanomaista, kraut-vaikutteista, räiskyvien rumpujen ja rutisevien kosketinsoundien täyttämää indierockia, joka muistuttaa Russian Futuristsin lofi-laulelmista, The Flaming Lipsin valloittavasta lapsekkuudesta ja Liarsin kaltaisten drone-jurnuttajien pakanallisista riiteistä. Ihan hauskaa musiikkia siis, muttei asiaa ykköskoriin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

High on Fire – De Vermis Mysteriis

Century Media

85 Teemalevy Jeesuksen kuolleena syntyneestä kaksoisveljestä, joka matkustaa ajassa heräillen eri ihmisten kehoissa väärässä paikassa väärään aikaan, on Sleepissäkin vaikuttaneen Matt Piken suunnasta saapuvana jotain vähemmän kahjoa. Doom-eepos Dopesmokerin muistanette? Jos ette, kuunnelkaa toki sekin, doom metal ei käy paljoa paremmaksi sitten missään. High on Firen kuudes levy on tuotantokopin puolelta Convergen Jacob Bannonin avustama. Edellinen levy, vuoden 2010 Snakes for the Divine onnistui biisirintamalla erinomaisesti, mutta yllättävänkin kiiltelevä äänimaailma vei High on Firen höyryjyräimitaatio-soundista rosoisimmat torahampaat. Tällä kertaa volyyminappulan kanssa leikkiminen voi ihan hyvin tuottaa taaksepäin kammatun hiustyylin, sillä Mysteriis on bändin uran lujimpia teoksia. Koska pelkkä tuotanto ei tee paljoakaan, epäilijät kääntyvät viimeistään Serums of Liaon, Fertile Greenin ja King of Daysin suurriffien hakatessa. Jos, kuten minä, ette pahastuneet Snakes for the Divinen äänimaailmasta, tämä on stoner-jättien viides vahva levy putkeen. Jos pahastuitte, tässä on jylisevä paluulevy. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

OMBRE – Believe You Me

Asthmatic Kitty

79 Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä arviota, googlasin kurillani, mahtaako joku olla lanseerannut termin ”New Age of New Age”. Näyttäisi olevan, Los Angeles Times. Sen enempää asiaa tonkimatta uskallan väittää, että Julianna Barwickin The Magic Place (2011) on genren virstanpylväitä: sen yhtä aikaa hauras ja kristallinkirkas sointi sai musiikkikriitikot huokailemaan ihastuksesta ja kaivamaan naftaliinista yksinomaan Cocteau Twins -käyttöön varaamansa kielikuvat ”äänten katedraaleista”. OMBRE on Barwickin ja muutaman vähälle huomiolle jääneen äänitteen Helado Negro -nimellä tehneen Roberto Carlos Langen projekti, jossa ensimmäisen ihmisäänen käsittelemiselle perustuvat ambient-rakennelmat yhdistyvät jälkimmäiselle ominaiseen latinofolkiin ja -psykedeliaan. Noin kolmen kappaleen ajan konsepti vaikuttaa maailman parhaalta: intromainen avausraita Noche Brilla saattelee Enyan savuiselle jazzklubille, Weight Those Words leiskuu Mulatu Astatken afrojazzin letkeyttä ja Vistate raottaa Barwickin katedraalien ovia ensimmäisen kerran miesäänelle. Kokonaiseen albumiin eivät kaksikon ideat tällä kertaa kuitenkaan riitä, vaikka levyä kaksi vuotta työstivätkin. Etenkin puolivälissään Believe You Me lipsahtaa sigurrósmaiseksi tylsistelyksi ennen kuin viime metreillään jälleen ryhdistäytyy. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Daniel Rossen – Silent Hour/Golden Mile

Warp

83 Grizzly Bearin kakkosmiehenä tunnettu Rossen julkaisi pienen, mutta paljon hyvää tarjoavan ep:n, joka on tässä Shieldsin odotuskiimassa hyvä vilkaista. Myös valitettavan vähän tunnettua Department of Eaglesia luotsaava Rossen tarjoaa karhuyhtyeen faneille ja uusillekin tulijoille barokkia ja kantrivaikutteista rokkia saumattomassa kokonaisuudessa. Silent Song nappaa ilmasta helpon, ilmavan ja vihellysherkän melodian suoraan 1970-luvun radioaalloilta, ja levyn lopetteleva Golden Mile kääntyy barokkivaikutteista kevyesti rullaavaan kantrirokkiin. Viidessä kappaleessa onnistutaan käsittelemään yksinoloa hyvin koristellun äänimaailman kautta. Kiima nousee – ei pelkästään uutta Grizzly Bearia, vaan myös muita Rossenin projektien julkaisuja kohtaan. Vaikka laulaja Ed Droste saa suurimman huomion, Rossenin kappaleiden vahvuus tekee palveluksen myös emoyhtyeelle ja todistaa, että kyseessä on monien lahjakkaiden yksilöiden projekti. Mutta nuokaan asiat eivät vie pois sitä, että Silent Hour/Golden Mile toimii jo omalla painollaan, tarvitsematta mitään ulkopuolista tukea. Kolme eri tarkoitusta kahdessakymmenessä minuutissa! (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

The Vaccines – Come of Age

Sony Music

79 The Vaccinesin toisen albumin nimi vihjaa, että bändi haluaisi aikuistua. Huolestuttavaa. Ketä aikuistunut Vaccines kiinnostaisi? Levyn ensimmäinen single No Hope antoi lisää aihetta huoleen: aivan kuin laulaja Justin Young olisi vaihtanut Strokes– ja Ramones-singlensä Dylan-boksiin ja alkanut harkita vakavasti otettavan taiteilijan uraa. Kun liian nopeasti huipulle nostettujen brittirockyhtyeiden kakkosalbumit ovat vieläpä säännönmukaisesti surkeita, eivät lähtökohdat Come of Agelle olleet järin lupaavat. Mutta: levyhän on mainio ja, mikä yllättävintä, eri tavalla kuin bändin puolentoista vuoden takainen What Did You Expect from… -esikoinen. Lontoolaiskvartetti on tehnyt samanlaisen loikkauksen kuin Arctic Monkeys kahden ensimmäisen albuminsa välillä; Come of Age on väsyneimmillään silloin, kun se yrittää toisintaa esikoislevyä ripeitä renkutuksia, (Ghost Town, kakkossingle Teenage Icon) ja kiinnostavimmillaan silloin, kun se höllää kaasua ja hakee inspiraatiota uusista suunnista. Ilmavasti svengaava Weirdo, Lloyd Colea ja Luke Hainesia naittava I Wish I Was a Girl sekä folkrock-kaunokki All in Vain todistavat lahjakkuudesta ja näkemyksestä, josta useimmat kakkosalbuminsa kanssa painivat indielupaukset voivat vain haaveilla. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Vaccines.

The Vaccinesin post-punkilla marinoitu indierock loi esittäjilleen räjähtävän alun. Ennen ensimmäistäkään julkaistua singleä hype yhtyeen ympärillä oli niin kova, että Vaccines päätyi esiintymään Jools Holland Show’ssa. Esikoisalbumi What Did You Expect From The Vaccines? (2011) jatkoi menestystä ja karautti brittilistan neljänneksi.

The Vaccines kitaristi Freddie Cowan vastaili Nuorgamin kysymyksiin bändin tänään ilmestyvän kakkosalbumin Come of Agen julkaisun alla..

Olitte elokuussa Red Hot Chili Peppersin lämppärinä Tampereella. Miten keikka meni?

”Keikka oli hieno kokemus. Tämä oli toinen keikkamme Suomessa. Ensimmäinen keikka oli festareilla, jonka nimeä en muista. Olisi mahtavaa hengata Helsingissä. Olemme vain niin kiireisiä, etten tiedä, ehdimmekö tulla. Käyn keikkakiireiden takia nykyään kotona vain kääntymässä.”

Kyseessä taisi olla vuoden 2011 Provinssirock. Millainen kokemus se oli?

”Heittelimme backstagelle frisbeetä. Rumpalimme osui frisbeellä Hanoi Rocksin laulajaa päähän, hän kääntyi ja katsoi meitä pahasti. Bändin porukka oli kyllä kummallisen näköistä.”

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”The Beatlesin Lady Madonna. Minulla on siihen viha–rakkaus-suhde. Olin nuorena isäni luona viikonloput, koska vanhempani olivat eronneet. Kun isäni vei minua autolla kouluun, hän soitti kyseistä biisiä. Minä tietysti vihasin koulua.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä sai sinut valitsemaan muusikon uran?

”Sain kitaran nuorena, ja se kiehtoi minua. En varsinaisesti pidä vieläkään muusikon uraa järkevänä valintana, enkä suosittelisi sitä pojalleni. En kuitenkaan osaa mitään muutakaan.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Uskon kohtaloon. Katsoisin, mitä tapahtuisi. Ammattiin pitää olla intohimoa. Ehkä olisin valokuvaaja, mutta en usko, että tulisin siinä ammatissa onnelliseksi.”

Jos The Vaccines olisi jäätelö, minkälainen jäätelö olisi kyseessä?

”Minttujäätelö, jossa on suklaapaloja. Sen olemassaolosta ei moni tiedä, mutta se on monien suosikki.”

Mitkä bändit tai artistit ovat mielestäsi aliarvostettuja, mitkä yliarvostettuja?

”The Horrors on aliarvostettu. He ansaitsisivat isomman yleisön (Freddien veli soittaa The Horrorsissa – toim. huom.). En tykkää puhua paskaa muista bändeistä, mutta en pidä Guns N’ Rosesista.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämässäsi?

”The Beach Boysin God Only Knows. Se on minulle aina ajankohtainen kappale. Se on vuodesta toiseen yhtä vaikuttava. Se tulee olemaan minulle aina tärkeä ja relevantti kappale.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko valehdellut musiikkimausta vaikuttaaksesi coolimmalta kuin olet?

”En muistaakseni. Pelkäisin, että jäisin siitä kiinni, enkä oikein usko, että sillä tavalla voi tehdä itsestään coolimpaa.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”En käy karaokessa kuin Japanissa. Siellä karaokeissa on aina meidän kappaleemme. Sen taustalle on tehty hauska video.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, jos olet hyvin, hyvin humalassa?

”Dr. Dren Xxplosivea.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on paras tapa tuhota baari?

”Kun alkuaikoina soitimme Skotlannissa, yleisö tuhosi baarin Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra) -biisimme aikana todella usein.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on ärsyttävin musiikkigenre, johon olet törmännyt?

”1980-luvun hevi, kuten Guns’n’Roses tai Hanoi Rocks… tai älä laita Hanoi Rocksia, en tunne heidän musiikkiaan. Tehän Suomessa rakastatte heviä? Rakastan kyllä Black Sabbathia, mutta vihaan tukkametallia, sitä popmetallipaskaa. Siinä sovinistisessa musiikissa lauletaan nahkahousut jalassa epäolennaisista asioista, kuten rock-starana olemisesta. Parasta Nirvanassa oli, että se tappoi tämän genren.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä bändiä tai artistia suosittelisit ihmiselle, jonka olet juuri tavannut?

”Vähän riippuu siitä kuka on kyseessä. Ehkä amerikkalaista R. Stevie Moorea. Hän itse asiassa on mielestäni kaikkein aliarvostetuin artisti.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä tavalla tuhlaat mieluiten aikaasi?

”Katson läppäriltäni rtv-ohjelmia. Voisin katsoa brittikomedioita, kuten Mustaa kyytä, koko päivän. En tekisi sitä kotona, mutta kiertue-elämän vastapainona se toimii.”

Kenen lauluääni saa ihosi kananlihalle?

”Annie Lennoxilla on mieletön ääni ja energia. En ole Eurythmics-fani, mutta Annien ääni iskee palleaan voimalla.”

Video ei ole enää saatavilla

Kohteliaisuus, jonka haluaisit kuulla musiikistasi?

”Se, että joku nuori on perustanut bändin tai aloittanut kitaran soiton takiamme. Rakkaus musiikkia kohtaan on puhtaimmillaan 14–15-vuotiailla. Et voi huijata sen ikäisiä. He eivät analysoi sitä, he vain diggaavat.”

Post Break-Up Sex -kappaleen aihe on mainio. Mistä idea tuli ja kuinka henkilökohtainen kappale on?

”Justin oli juuri eronnut, kun liittyi bändiin. Kyseessä on erittäin suora, rehellinen ja itsensä selittävä kappale.”

Ensimmäinen levynne oli hieno, pidin siitä ensi kuulemalta. Se sisälsi sekä bile-biisejä että melankoliaa. Toinen albuminne ei ole avautunut minulle ainakaan vielä. Mitä yrititte levyllä saavuttaa?

”Se on bändimme seuraava luku. Aiheet ovat erilaisia, kuten myös itse bändi. Yritämme tulla paremmiksi siinä mitä teemme ja toivon, että toinen levymme on edeltäjäänsä parempi.”

Suosio tuli bändillenne nopeasti. Onko tällä ollut jotain negatiivisia vaikutuksia?

”Olen soittanut kymmenen vuotta eri bändeissä. Meillä ei ollut mitään agendaa, se vain tapahtui. Vähän riippuu miten määrittelet menestyksen ja teetkö itsellesi merkityksellisiä asioita. Olisi mahtavaa, jos voisimme tehdä vielä viisi vuotta hyviä keikkoja ja levyjä; tehdä asioita, jotka merkitsisivät jotain. Halusimme välttää tekemästä keskinkertaista levyä, joita monet ovat tehneet. Nähtäväksi jää, onnistuimmeko siinä myös yleisön mielestä.”

The Vaccinesin toinen albumi Come of Age ilmestyy 3. syyskuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Ai ai, rankkasateet vai festaritko ovat vieneet raatilaiset mukanaan – tai kenties molemmat. Tällä kertaa uusia popmusiikin tuotoksia kommentoi vain kourallinen asiantuntevaa Suomen nuorisoa. Ensi kerralla suuremmalla joukolla, jookos?

5. Jens Lekman – Erica America 3,8

Video ei ole enää saatavilla

Markus Kahila – 1
”Tämä Eerika tekisi intiimille tunnelmalle osapuilleen yhtä eetvarttia kuin Herms Nielin samannimisen wermacht-marssin pajauttaminen soimaan ensitreffeillä. Tässä lähes joutui vatkaamaan tärykalvojaan sukkapuikoilla jotta pystyi naaraamaan tämän kirotun kupletin kokonaan läpi. Täysin pöyristyttävää settiä, ja tuotantoarvoiltaan ehtaa omakustannedemolaatua. Mutta Jensilläpä on levy-yhtiö takanaan. Kenties takana myös kunniakas tulevaisuus?”

4. Cup – I’m Just Fighting 4,4

SoundCloud-linkki

Antti Lähde – 5
”Enää kolme vuotta Mobyn Everything Is Wrongin 20-vuotisjuhlapainokseen.”

3. The Vaccines – No Hope 4,6

Video ei ole enää saatavilla

Joni Kling – 5
”Rakastan ensimmäistä säkeistöä ja tapaa, jolla Justin Young ei suostu lupaamaan mitään. Mitään annettavaa ei ole. Justin Young – rehellinen mies.”

2. Four Tet – Ocoras 6,6

Video ei ole enää saatavilla

Tuomas Kokko – 7
” Jotain tässä on. Jotain kummallista ja kiehtovaa. Four Tet toistaa itseään, mutta minkäs sille voi, kun on niin hyvä tässä. Jos yhä olisi Radiomafia, Leena Lehtinen soittaisi tätä Marginaalissa.”

1. Calexico – Para 7,2

Video ei ole enää saatavilla

Jukka Kuusisto – 7
“Taas tätä: hyvin tehtyä ja periaatteessa hyvältä kuulostavaa musiikkia, josta kuitenkin puuttuu se jokin, että kiinnostuisin. Särmää, asennetta tai jotain…”

Brittiläinen indierockyhtye The Vaccines julkaisee kakkosalbuminsa Come of Agen 3. syyskuuta. Onko bändi kypsynyt, niin kuin levyn nimi lupaa? The Vaccines vierailee Suomessa 1. elokuuta Red Hot Chili Peppersin Tampereen-keikan lämmittelijänä.

Video ei ole enää saatavilla

Jens Lekman – Erica America

31-vuotiaan göteborgilaispopparin kolmas studioalbumi I Know What Love Isn’t julkaistaan 3. syyskuuta. Albumin ensimmäisellä maistiaisella Erica Americalla kuullaan australialaista laulajatarta Sophia Brousia. Videon on ohjannut Marcus Söderlund. Lekman esiintyy Helsingin Tavastialla 10. syyskuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Calexico – Para

Teksasilainen alt.country-suosikki julkaisee 11. syyskuuta seitsemännen studioalbuminsa Algiersin. Levyn ensimmäisenä maistiaisena kuultavan Para-kappaleen videon on ohjannut Zack Spiegler.

Video ei ole enää saatavilla

Four Tet – Ocoras

Flow Festivalilla elokuussa dj-keikan Cariboun kanssa tekevä Kieran ”Four Tet” Hebden julkaisee jo seitsemännen studioalbuminsa, Pinkin. Britannian albumilistan Top 40:een tunkeutuneen There Is Love in Youn (2010) seuraaja ilmestyy 20. elokuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Cup – I’m Just Fighting

Shine 2009 ei riitä Mikko Pykärille ja Sami Suovalle. Kaksikon uusi projekti tottelee nimeä Cup. I’m Just Fighting -kappaletta seuraa myöhemmin omakustanteinen albumi Red Book.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 53 Chairlift – Amanaemonesia

Olisivatpa kaikki elektropop-biisit yhtä kekseliäitä kuin Chairliftin Amanaemonesia. Kappaleen säkeistön laulun ja biitin välinen polyrytmia on niin harhauttavaa laatua, että aivot pehmenevät ja lantio vääntyy totaalisen solmuun. Kun kertosäe upottaa valtavan melodiakoukun sydämen sisään, mitään ei ole enää tehtävissä: diskopallo pyörii ja muistikuvat hälvenevät. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 52 Washed Out – Soft

Ensimmäinen sana: Slowdive. Syvältä pumpulin keskeltä nouseva narkomelodia kiertelee, kaartelee ja tempautuu termiikin mukana korkeuksiin. Toinen sana: baleaarinen. Kenkiinhän tässä taas tuijotellaan, mutta mitäs kummaa, popot tapailevat varovasti askelia shuffle-kompin tahtiin. Mitä tässä kiirehtimään, kun ei ole varsinaista määränpäätäkään. Rannalla kun ollaan. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 51 Tyler, the Creator – Yonkers

Räpin uusi paha poika ja OWFGKTA-kollektiivin jäsen teki keskinkertaisen levyn, jonka rosoinen kasettiestetiikka viehätti mutta myös turrutti. Siltä lohkaistu Yonkers on vuoden parhaita biisejä. Levyn loputon itseironia on problemaattista: Tyler uhoaa tökkivänsä bloggaavia hipsterhinttareita hangolla (pitchfork), mutta elää ja kuolee juuri näiden blogien kautta. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 50 Yuck – Get Away

Kummasti enemmän amerikkalaiselta kuin brittiläiseltä kuulostava lontoolaisbändi teki levyllisen 1990-luvun lämpöä hehkuvaa kitaramourua, joka ei kuitenkaan sorru sisällöttömään retroiluun. Jo debyytin avausraita Get Away on täynnä riffejä, joista yhtyeen esikuvat olisivat kateellisia, aivan syystä. Sen pitäisi olla jokaisen tulevan ilmakitaristin ohjelmistossa. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 49 Eleanoora Rosenholm – Valo kaasumeren hämärässä

Aiemmin Eleanoora Rosenholm kertoi makaabereja tarinoita ruumiinvalvojaisista. Silloin hän oli raadollisuudessaankin herttainen. Mutta kun hän nyt vie pommi-iskun jälkeisille raunioille, hyytyy kuulijan hymy. Ulkokohtaisen tarinoinnin tilalla on jotakin paljon kouriintuntuvampaa – hämmennys keskellä todellisuutta, joka on yhtäkkiä muuttunut untakin epätodemmaksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 48 Justice – Civilization

Lähestulkoon maailmanlopulta ja moottorin jyrinältä kuulostavan alun jälkeen biisistä kuoriutuu tarttuva tanssihitti, joka kuulostaa ylilyödyltä mutta silti sivistyneeltä. Ranskalaisduon odotetun kakkosalbumin Audio, Video, Discon ainoa aidosti yksinään toimiva kappale, josta löytyy vielä Justicelle aiemmin ominaista hulluutta ja luovuutta ilman yliyrittämistä. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 47 Battles – Futura

Tämän pitäisi soida Groove FM:llä. Ehkä se tulee kymmenen vuoden päästä soimaankin. Battlesin Futura on funkyin kappale miesmuistiin. Kun John Stanierin takoma rytmi alkaa minuutin kitarannytkyttämisen jälkeen kuulua, ei lantio pysy perässä. Hitaahko rytmi vie mukanaan kuin lumivyöry. Futura on täynnä virtuoosimaista taituruutta, järkeä ja ennen kaikkea tunnetta. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 46 LMFAO – Party Rock Anthem

Kuluneen vuoden ykköstanssittajasta ei liene epäselvyyttä. LMFAO:n yhdistelmä OutKastin hulluutta ja Black Eyed Peasin avaruusajan tuotantoa lanasi tanssilattiat sileiksi Hangosta Nuorgamiin. Bändi selvästi ymmärsi varsin syvällisellä tasolla, että promillelukemien ollessa noususuhdanteessa ja desibelimäärän noustessa toiselle sadalle, turha älyllisyys on pahasta. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 45 Tv-resistori – Koputan puuta

Viime vuoden ehdottomasti paras kotimainen pop-albumi oli Tv-resistorin eponyymi kolmoslevy. Jos näit Ykän, Päivin, Aleksin, Tomin ja Honkan soittamassa syksyn viimeisillä keikoilla Koputan puuta, yhtä levyn monista huippuhetkistä, tiedät että yhtye oli elämänsä kunnossa. Mitä tahansa he tekevätkään tulevaisuudessa, tulevat numerot aina olemaan heidän puolellaan. (Mikko Valo)

Respa sanoi loppuvuodesta hei hei.

Kuuntele Koputa puuta Spotifyn kautta tästä.

# 44 Cults – Go Outside

Manhattanilaisduo Cults vastasi eräästä vuoden 2011 debyyttialbumeista. Yhtyeen uudelle vuosituhannelle päivitetty spektoriaaninen tyttöbändipop kuulosti suorastaan hätkähdyttävän omaperäiseltä – samanaikaisesti jokseenkin valheellisen viattomalta ja kimmeltävän kohtalokkaalta. Go Outside oli todistuskappale ”A” Madelin Follinin ja Brian Oblivionin popneroudesta. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 43 The Vaccines – Post Break-Up Sex

Lontoolaisyhtyeen ässäsingle vaikutti ensi kuulemalta huvittavalta. Yhdistelmä kaikuisia nakutuskitaroita ja lakonisia ihmissuhdepohdintoja oli kuin räätälöity menestysresepti indiepopmaineeseen. Vaccines osoittautui kuitenkin riemastuttavaksi, jopa sielukkaaksi kitarabändiksi, eikä Post Break-Up Sex suostu poistumaan päänsisäiseltä soittolistalta sitten millään. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 42 Freeman – Mattolaituri

Suurenmoisen Liian myöhään -hitin jälkilämmössä paistattelevat Freeman ja Uusi fantasia päättivät viisaasti yhdistää voimansa kokonaisen pitkäsoiton parissa. Lopputuloksena oli mainio Freeman IV, jolla muistettiin historia, mutta katsottiin myös tulevaisuuteen. Paula Vesalan sanoittama koskettava Mattolaituri vei mukanaan kuin aallot ja mäntysuopa elämän tahrat. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Ennen kuin The Vaccinesin esikoisalbumi singahti julkaisuviikollaan Iso-Britannian albumilistan neljännelle sijalle, yhtyeen suurin meriitti oli kolmas sija BBC:n Sound of 2011 -äänestyksessä.

Tuo tarunhohtoinen kolmas sija, se on fakta, jota yhdessäkään The Vaccinesia käsittelevässä artikkelissa ei ole jätetty mainitsematta. Eikä jätetty tässäkään.

Mutta mitä se oikeastaan merkitsee? Mitä meidän pitäisi sen perusteella odottaa The Vaccinesilta?

Vastaus: ei mitään. Ellei sitten satu pitämään sellaisia artisteja kuin The Bravery, Corinne Bailey Rae, Ellie Goulding ja Little Boots aivan mielettömän poikkeuksellisina lahjakkuuksina.

Ne ovat muuten menestyneet BBC-pollissa The Vaccinesia paremmin. Ne ovat voittaneet sen.

”Where you been / you can say / Hey hey hey hey yeah you may”

The Vaccines tarvitsi vain 84 sekuntia esitelläkseen itsensä suurelle yleisölle. Sen verran kestää yhtyeen esikoissingle Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra), joka avaa myös yhtyeen maaliskuussa julkaistun esikoisalbumin.

Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra) on musiikillisesti silkkaa surfrockissa tislattua Ramonesia. Kappale luotaa ihmismielen kipupisteitä juuri niin syvällisesti kuin sen nimen perusteella voi päätellä.

Kappaleessa viitataan absurdisti amerikkalaiskirjailija F. Scott Fitzgeraldiin, se sisältää neljä sanaa ranskaa ja koostuu muilta osin ihastuttavan tyhjäpäisistä säkeistöistä, kuten: ”Where you been / you can say / Hey hey hey hey yeah you may”.

Ei paha, mutta kai The Vaccinesilla on tarjottavanaan jotain muutakin?

Kyllä ja ei.

What Did You Expect from the Vaccines? on oikeastaan samaa tavaraa alusta loppuun: varhaisen Beach Boysin ja priimakauden Ramonesin melodista kolmen soinnun poppia The Strokesin esikoisalbumilta napatuilla sovituksilla ja kolhonkaikuisilla kitarasoundeilla.

Lyhyitä kitarasooloja ja kieli poskessa kirjoitettuja tekstejä. Poikamaista hoilotusta. Kahdella sanalla sanoen: hyvää meininkiä.

Ja mikä tärkeintä: kuuntelu kuuntelulta paremmalta maistuvaa meininkiä.

What Did You Expect from the Vaccines? on niitä levyjä, joita tulee kuunneltua enemmän kuin ne ”ansaitsivat”. Sillä kyllähän kuulijan omatuntoa hiukan kolkuttaa, kun Post Break-Up Sexin ja If You Wannan kaltainen briljantti hömppärock raikaa stereoissa seitsemättä kertaa samalla, kun pitkänimisten teksasilaisyhtyeiden kunnianhimoiset postrockeepokset pölyttyvät pöydänkulmalla – muovikääreissään ja kuulijaansa yhä odottaen. Mutta minkäs teet.

Kuin puolivahingossa The Vaccines saavuttaa silloin tällöin musiikissaan myös syvempiä sävyjä. A Lack of Understandingin ja Wetsuitin kaltaisissa kappaleissa, joissa tempot ovat rauhallisia ja tunnelmat melankolisia, lontoolaisyhtye kuulostaa yllättävän paljon kahden ensimmäisen levyn aikaiselta Interpolilta.

Sitä puoltaan vahvistaessaan The Vaccines voi luoda itselleen yllättävänkin pitkän uran. Yhtyeen seuraavalta albumilta on joka tapauksessa lupa odottaa jo paljonkin.

79

Lontoolaisyhtye yhdistää esikoisalbumillaan Ramonesin ja varhaisen Beach Boysin yksinkertaiset melodiat 2000-luvun alun New York -indien sovituksiin ja tuotantoon. Kahdella sanalla sanoen: hyvää meininkiä.

The Vaccines esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla 5. toukokuuta.

Video ei ole enää saatavilla

The Vaccines – Post Break-Up Sex

Esikoisalbumi edustaa valheellista viattomuutta. Se kertoo haaveista, jotka eivät toteudu, antaa lupauksia, joita kukaan ei lunasta, ja innoittaa ylisanoihin, joita kukaan ei usko.

Esikoisalbumi on rakkauden näyttelemistä. Se tuskin kestää, mutta mitä sitten?

Vuoden 2011 aikana olemme jo ehtineet ihastua kiihkeästi artisteihin, joista emme vielä hetki sitten olleet kuulleetkaan: tammikuussa lankesimme Chapel Clubiin, helmikuussa huokailimme James Blaken perään ja maaliskuussa muhinoimme The Vaccinesin kanssa.

Ja sama ensihuuman ja väistämättömän unohduksen kierre jatkuu vuoden loppuun asti: yksi huhtikuun odotetuimmista treffikumppaneista on Jamie Woon, toukokuussa puolestaan himoitsemme Austraa (kuvassa laulaja Katie Stelmanis).

Jos tähän on lääke, emme kaipaa sitä.

Video ei ole enää saatavilla

Ikävöitkö The Knifea? Ei hätää, Austra lohduttaa. Domino julkaisee kanadalaisduon esikoisalbumin Feel It Break 17. toukokuuta.