Grizzly Bear, turkit kammattuina.

Kevyen poljennon takaa hiipivä kitkerä epämukavuuden tunne, ja kahden viikon irtisanoutumisaika.

”Save up all the days
routine malaise
just like yesterday
I told you I would stay”

Grizzly Bear on newyorkilaisyhtye, joka reilun kymmenen vuoden aikana säveltänyt hauraan kaunista musiikkia herkille ihmisille. Yhtye alkoi vokalisti Edward Drosten makuuhuoneprojektina, mutta kun hänen demonsa niitti mainetta, projektista kasvoi bändi.

Grizzly Bearin musiikissa on aina ollut kokeellisempi vire, joka soljuu tummana ja säröillen keveiden popsävellysten pohjalla. Ilman tätä sävyä olisi Drosten kaunis ääni ja hänen bändikavereittensa vaaleanpunaiset taustaharmoniat ällömakeita. Grizzly Bear tarjoaa musiikillaan sokerin kylkeen aina ammo annoksen suolaa. Eritoten kappaleella Two Weeks.

”Would you always
maybe sometimes
make it easy
take your time”

Kappaleen ilmaan jäävät lauseet ovat kuin pätkiä paikalleen junnahtaneet pariskunnan keskusteluista. Arvoitus jää ratkaisematta, kuka satuttaa ja ketä. Kappaleen kevyesti virtaava ja häpeilemättömiä popkoukkuja käyttävä rakenne antaa kuitenkin vihjeitä jostain katkeransuloisesta mausta, joka jää kielelle muhkuraisesta menosta huolimatta.

Two Weeks on lyriikoiltaan todella yksinkertainen, siksi kappaleen musiikki on laskettava osaksi sen sanomaa. Kappaletta ajaa tasapoljentoinen sähköpiano, johon kontrapunktia luo Chris Bearin kulmikas rummutus ja Chris Taylorin katkeileva bassolinja. Rakastuminen on kepeää, kirpeää ja tuskallista työtä, mutta samalla vatsanpohjassa kihelmöi, päätä huimaa ja askel on kevyt. Kukapa ei antautuisi moiseen pyörteeseen. Two Weeks kaatuu eteenpäin, ja vaikka maa on vastassa, nauttii lennon jokaisesta hetkestä.

Veckatimestillä Grizzly Bear kampasi turkkiaan, ja selkeytti rohkeasti sävellyksellistä linjaansa. Albumi on yhtyeen kolmas, ja ensimmäinen jonka säveltämiseen yhtyeen jokainen jäsen osallistui. Two Weeks oli levyn ensimmäinen single, ja sitä siivitti kappaleen teemaa mainiosti syventävä video.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Grizzly Bearilta ei äänestetty muita kappaleita, mutta parillisen aiheen oli kappaleeseensa löytänyt Calexico, jonka Two Silver Trees noteerattiin.

Polyvinyl

75 Kun kriitikko Stuart Berman taannoin vertasi Animal Collectiven Centipede Hz -albumia tuulilasiin iskeytyvään burritoon, oli tuloksena uusi lentävä lause yhtyeen faneille… tai ainakin lisää naljailua itseriittoisten kriitikoiden hyperbolea kohtaan. No, koska kaikessa levottomuudessaan Breakup Song on kuin tuon loistavan levyn aavistuksen vaatimattomampi pikkuserkku, yritän keksiä yhtä biitistä jääneen vertauksen: Breakup Song on kuin täyteen tällinkiin koristeltu, epileptisesti vilkkuva joulukuusi, joka ilmestyy ajovaloihisi keskelle pimeää tietä viilettäessäsi vuoden 1982 Mitsubishi Coltilla oikeaa radiokanavaa etsien. Satomi Matsuzakin ääni on tällä kertaa vähemmän raastavaa kuultavaa kuin tavallisesti ja se onkin ainoa myönnytys. Instrumentaalisesti Breakup Song on valloittavan hermostunut sekasotku, joskin instrumenteista puhuminen tuntuu harhauttavalta – tästä multiefektoidusta flipperipelistä on vaikea erottaa, mikä soitin milloinkin on äänessä. Parasta Deerhoofia vuosiin edustava kakofonia lämmittää mieltä ja vie takaisin aikaan, jolloin indie oli viimeistä kertaa rehellisesti todella naiivilla tavalla hölmöä, +81 oli valtava hitti ja NBA:n pääsponsorina ei vielä ollut Taco Bell. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Dinosaur Jr. – I Bet on Sky

PIAS

61 I Bet on Sky on Dinosaur Jr:n kolmas albumi sen jälkeen, kun yhtye vuonna 2005 palasi kehiin lähes vuosikymmenen mittaisen poissaolon jälkeen. Kisaväsymys alkaa hiljalleen näkyä ja kuulua 46-vuotiaan J Mascisin johtaman vaihtoehtorocklegendan otteista: siinä missä Beyond (2007) ja Farm (2009) hehkuivat raskasta energiaa, loppuu polttoaine I Bet on Skylla melko varhaisessa vaiheessa. Erinomaisten Don’t Pretend You Didn’t Know’n (räväkkä mutta melankolinen, huipentuu yhteen Mascisin uran parhaista sooloista) ja Watch the Cornersin (keskitempoista tuksutusta, Neil Young -soinnuttelua) jälkeen albumilla ei kuulla mitään sellaista, mitä ei olisi kuultu jollain aiemmalla Dinosaur-albumilla paremmin toteutettuna. Lou Barlow’n ihan-kivat Rude ja Recognition tuovat pientä piristystä albumiin, jolla J Mascis tuntuu penkovan pöytälaatikoidensa perimmäisiä nurkkia. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Gallows – s/t

Venn Records

45 Brittiläinen punkyhtye ällistytti vuoden 2006 esikoisalbumillaan Orchestra of Wolves, jonka parhaat kappaleet, kuten Abandon Ship ja In the Belly of a Shark, pudottivat polvilleen vastustamattomalla energiallaan, kuulijaystävällisyyttä kunnioittavilla hc-sävyillään ja laulaja Frank Carterin antaumuksellisella tulkinnalla. Kakkosalbumi Grey Britain nousi Britannian top 20:een, mutta oli silti bändiin isosti satsanneelle Warnerille pettymys. Gallows sai kenkää ja laulaja Frank Carter lähti omille teilleen. Kolmannelle albumilleen Gallows on pestannut laulajakseen kanadalaisen Wade Macneilin, joka tunnetaan parhaiten Alexisonfire-yhtyeestä. Kysymys kuuluu: onko Gallows onnistunut Carterin lähdöstä huolimatta säilyttämään sen kipinän, jonka ansiosta yhtye aikoinaan erottui lukemattomista kaltaisistaan? Vastaus kuuluu: ei. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Grizzly Bear – Shields

Warp Records

87 Nyt rakennellaan niin kunnianhimoisia asetelmia, että ensikuulemalla meinaa tulla ähky. Shieldsin äänimaisemassa vuorottelevat pintapuolisesti folkahtavan rupisina soivat kitarat ja popin suorasukaiset tarttumapinnat, mutta taustalla häilyy koko ajan äärimmäisellä hienovaraisuudella poimittujen lainojen runsaudensarvi. Jos Shields olisi puisto, se oliisi maaginen paikka, jonka luulee tuntevansa, mutta jonka runsaina rehottavien ruusupuskien ja köynnösten takaa paljastuisi jo unohdettujen suuruuksien patsaita ja myyttisiin mittoihin kasvaneita kasveja, joiden oksilla vuorottelisivat surffikitaroilta ja vuoripurojen solinalta kuulostavien lintuparvien kuorot. Mutta hippeily sikseen. Kyseessä on yksi tämän vuoden hienoimmista, joskin monipuolisuutensa vuoksi kärsivällisyyttä vaativimmista kokonaisuuksista. Kappaleista esimerkiksi The Hunt kuulosti pidemmän aikaa täysin yhdentekevältä hissuttelulta, kunnes se lopulta aukesi korvissani haavoittuneisuuden ja joutilaan uneliaisuuden loistavaksi hymniksi. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Pietari – Hopeatähti

Monsp Records

83 Pietari on ehdottomasti yksi kuluvan vuoden yllättäjistä. Turun seudulla uraansa aloitellut räppäri julkaisi vuosituhannen alussa yhden jo keräilyharvinaisuudeksi muuttuneen omakustanteen. Vuosikausiin Pietarista ei kuulunut mitään, mutta hiljaiselo päättyi, kun hän ryhtyi pari vuotta sitten keikkailemaan Kemmurun Jodarokin kanssa. Hiljattain ilmestynyt Hopeatähti-albumi yllättää tasokkuudellaan. Hopeatähdellä Pietarin vahvuudet ovat persoonallisuus ja maanläheisyys. Hän saattaa räpätä samalla raidalla niin lanttupihvien ihanuudesta kuin Jari Litmaselle rakentamastaan alttarista. Yhdysvalloista Pietarin sukulaissieluiksi voisi nimetä Lootpackin ja People Under The Stairsin. Pietarin lakoninen räppäystyyli yhdistettynä mukavasti nuhjuiseen samplepohjaiseen tuotantoon tekevät Hopeatähdestä yhden vuoden kovimmista kotimaisista räppilevyistä. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Sturm und Drang – Graduation Day

HMC

60 Jos Sturm und Drang olisi julkaissut kolmannen albuminsa heti kakkosen perään muutama vuosi sitten, niin ketään ei olisi kiinnostanut, mutta bändi piti ovelasti taukoa ja palasi ”aikuistuneempana”, mikä tietenkin on vain luonnollista, kun teinit varttuvat parikymppisiksi. Harmi, että tässä välillä suomalainen metalli on vuosikymmenen pakkotyrkyttämisen jälkeen kärsinyt inflaation ja Sturm und Drangin täytyy löytää oma kilpailuetunsa uudelleen. Sellaiseksi kehittyy ehkä hyvä biisimateriaali: Your Love Is for Salen jouset miellyttävät, Molly the Murderer on kasarisooloineen erinomainen single, Luckyn kertosäe toimii ja Fatherlandin sävellys riemastuttaa vaivattomalla majesteettisuudellaan. Vastapainoksi albumilla tosin on suorastaan kiusaannuttavan nickelbackmainen kappale nimeltä Party Like a Rockstar, sanoituksia ei uskalla edes kuunnella, biisit venyvät aivan liian usein viiteen minuuttiin ja bändin laulaja André Linman kuulostaa hitaammissa vedoissa imaisseen vaikutteita Ronnie James Dion sijaan Samu Haberilta. Positiivinen yllätys silti. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Toy – s/t

Heavenly Recordings

75 Neljä vuotta sitten BBC rankkasi kauhistuttavasti nimetyn Joe Lean & the Jing Jang Jongin popin seitsemänneksi kuumimmaksi tulokkaaksi nousevia artisteja esittelevällä Sound of… -listallaan. Jo seuraavana vuonna lontoolaisyhtye hajosi. Jälkipolville jäi muistoksi pikkuhitti I Can’t Feel My Legs, kaksi muuta singleä sekä kourallinen mairittelevia arvioita esikoisalbumista Eastern European Sex Worker, jota ei koskaan virallisesti julkaistu. ”Lelu” ei ole kaksinen nimi rockyhtyeelle, mutta sentään parempi kuin Joe Lean & the Jing Jang Jong, jonka jäsenistä kolme löytyy nyt viime vuoden tammikuussa ensimmäisen keikkansa soittaneen Toyn kokoonpanosta. Bändi kuulostaa luontevalta, vahvuutensa tunnistavalta ja yhteisen vision johdattamalta tulokkaalta. Sen ainekset ovat taiteellisemman indierockin peruskauraa: krautrockin motorista sykettä, shoegazen vellovia kitaratekstuureja, varhaisen Simple Mindsin ja 1970-luvun parhaan brittiprogen suureellisuutta. Kokonaisuudessa häiritsee oikeastaan vain Tom Dougallin laulu, joka tuo vaisuudessaan mieleen Badly Drawn Boyn Damon Goughin. Toy on noteeraamisen arvoinen ryhmä, joka tuo rohkeimmillaan (Drifting Deeper) mieleen kaveribändi The Horrorsin ja letkeimmillään (My Heart Skips a Beat) mainion, johonkin aikapoimuun kadonneen jenkkibändin Ambulance Ltd:n. Se jokin bändin musiikista kuitenkin vielä puuttuu; liian touhu lipsahtaa yhtä tyhjänpäiväiseksi paisutteluksi kuin jollain Secret Machinesilla. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Wild Nothing – Nocturne

Captured Tracks

80 Jack Tatumiin henkilöityvä Wild Nothing herätti kohtalaisen laajasti ns. indieväen huomiota jo parin vuoden takaisella debyyttialbumillaan Gemini sekä sitä seuranneella Golden Haze -EP:llä. Levytykset esittelivät 1980-lukulaisesta indiepopista tyylikkäästi ammentavaa mutta riittävästi myös omaa näkemystä sisältävää dreampopia, jollaista viime vuosien aikana on tosin levytetty varsin runsaasti. Kakkosalbumi Nocturne vakuuttaa kuitenkin, ettei Tatumin ja Wild Nothingin tapauksessa kyse ole pelkästään trendituulien armoilla seikkailevasta päiväperhosta, vaan levytys levytykseltä omaan ilmaisutapaansa rohkeammin luottavasta luomisvoimasta. Wild Nothing taiteilee dreampopille tyypillisen utuisuuden ja toistuvuuden parissa, mutta onnistuu melko hyvin välttämään tyylin ikävystyttävimmät kliseet. Nicolas Vernhesin (Atlas Sound, Dirty Projectors) tuottamalla Nocturnella keskitytäänkin siihen, missä Wild Nothing on parhaimmillaan: haikeasti kaikuviin kitara- ja laulumelodioihin, joiden alla viehättävän pelkistetty rumpu-basso-rytmi pitää yllä tasaista liikettä, kuria ja järjestystä. Parhaiten Wild Nothingin idea kiteytyy albumin alkupuolella (Shadow, Nocturne), mutta kokonaisuuden kannalta levy on silti kiitettävän hyvin tasapainossa. Aiempaan tuotantoon verrattuna Nocturne kuulostaa miellyttävän itsevarmalta, dynaamiselta ja täyteläiseltä. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Lapset, Jukka-setä on tällä kertaa hyvin, hyvin vihainen. Mitä on tapahtunut kesälaitumille karanneen Suomen nuorison halulle toteuttaa levyraatilainen kansalaisvelvollisuutensa? Ei hyvää, sen verran voin teille paljastaa. Kesälomilta palannutta levyraatia vaivautuivat täyttämään lähinnä Nuorgamin torin omat asukit, jotka elävät liian suuressa vastaavan toimittajan (jota myös ”Ruhtinaaksi” kutsutaan) pelossa tohtiakseen olla osallistumatta. No, levyraati se on suppeakin levyraati, kuten vanha kansa tapaa sanoa.

Mennään siis tuloksiin. Tällä kertaa siniristilippu ei liehunut, sillä Kerkko Koskinen Kollektiiveineen jäi jumbosijalle. Muun muassa Nuorgamin kalasatamassa suursuosiota nauttiva Pet Shop Boys ylsi yllättäen ainoastaan neljännelle sijalle, joskaan mitäänsanomattoman miellyttävä kappale ei varmasti auttanut heidän asiaansa.     Ylivoimaiseen voittoon Grizzly Bearin sekä St. Vincentin ja David Byrnen ohi kaahasi indie-veteraani Chan Marshall eli Cat Power, joka päätyy säännönmukaisesti myös sekalaisten ”indie-rockin kuumimmat pimut” -listojen kärkeen. Ei sillä, että minä siitä jotain tietäisin.

5. Kerkko Koskinen Kollektiivi – Nukun hiljaa kirkkomaassa 3,86

Video ei ole enää saatavilla

Oskari Onninen – 4
”Kun Ultra Bra ei voi tehdä oikeaa comebackia, päädymme tällaiseen suorittamiseen ja ylisäveltämiseen.”

4. Pet Shop Boys – Invisible 5,14

Video ei ole enää saatavilla

Jarkko Immonen – 5
”Videon kanssa kokonaisuus toimi hyvin seesteiseen aamuun, mutta pelkkänä biisinä melko yö-chatin taustamusaa. Ikävä sanoa PSB:stä, mutta minkäs teet.”

3. St. Vincent & David Byrne – Who 6,43

Video ei ole enää saatavilla

Joni Kling – 7
”Kaksi sen tason huippulahjakkuutta yhdessä, että eikö tämän pitäisi kuulostaa vielä hieman paremmalta?”

2. Grizzly Bear – Sleeping Ute 6,86

Video ei ole enää saatavilla

Antti Lähde – 8 
”Aika yllättävääkin rönsyilyä minimilistisuudessaan täydellisen Veckatimestin jälkeen. Vaatii pari kuuntelua, että tähän vyörytykseen pääsee sisään.”

Antoinette Olivia – 9
”Melko arvaamaton mutta päättäväinen, ja ideoita useampaankin biisiin.”

1. Cat Power – Ruin 8,29

Video ei ole enää saatavilla

Oskari Onninen – 9
”Tämän ja Cherokee-biisin pohjalta ilmoitan jo nyt pettyväni aivan tolkuttomasti, jos syksyn levy ei ole 9-barrier-bestnewmusic-albumoftheyear-parastajuurinytjamelkeinikinä-materiaalia.”

Justus Pienmunne – 9
”Nojuuu!!!”

Parlophone julkaisee Pet Shop Boysin yhdennentoista studioalbumin syyskuussa. Elysium-nimisen albumin tuotannossa duon apuna on ollut Andrew Dawson, joka tunnetaan yhteistyöstään suurimpien hiphop- ja R&B-tähtien, kuten Kanye Westin, Jay-Z:n ja Draken, kanssa. Levyn ensimmäisen biisimaistiaisen, Invisiblen, videon on ohjannut Brian Bress.

Video ei ole enää saatavilla

Kerkko Koskinen Kollektiivi – Nukun hiljaa kirkkomaassa

Johanna Kustannus julkaisee Kerkko Koskinen Kollektiivin nimettömän esikoisalbumin 24. elokuuta. Jazzista ja instrumentaalimusiikista popin pariin palanneen Ultra Bra -säveltäjän kollektiivissa laulavat Paula Vesala (PMMP), Vuokko Hovatta ja Manna.

Video ei ole enää saatavilla

Grizzly Bear – Sleeping Ute

Vuolaasti kehuttu Veckatimest (2009) vei Grizzly Bearin jopa Yhdysvaltain albumilistan top 10:een. Sleeping Ute on ensimmäinen lohkaisu sen vielä nimeämättömältä seuraajalta, jonka Warp julkaisee albumin 17. syyskuuta. Brooklynin indieihme lähtee syksyllä Euroopan-kiertueelle, joka ulottuu lokakuun 27. päivänä Tukholman Bernsiin, mutta ei tälläkään kertaa Suomeen.

Video ei ole enää saatavilla

St. Vincent & David Byrne – Who

Flow Festivalin sunnuntaina 12. elokuuta huipentava Anne Clark alias St. Vincent yllättää yhteisalbumilla Talking Heads -legenda David Byrnen kanssa. Kaksikon tiet ristesivät, kun Clark astui Imelda Marcosin kuvainnollisiin kenkiin Please Don’t -kappaleessa Byrnen ja Fatboy Slimin taannoisella Here Lies Love -konseptilevyllä (2010). 4AD julkaisee Love This Giant -albumin 10. syyskuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Cat Power – Ruin

Matadorin 11. syyskuuta julkaisema Sun on jo yhdeksäs Cat Powerin albumi. Se on artistin ensimmäinen alkuperäismateriaaliin perustuva Cat Power -levy sitten vuoden 2006 The Greatestin. Levyn tuotti Cat Power eli Chan Marshall itse ja miksasi Philippe Zdar Cassius-yhtyeestä.

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#60 Grizzly Bear

Mikä? Kokeileva newyorkilaisyhtye, joka tajuaa melodioiden päälle.

Odotettu? Erityisesti upean Veckatimest-albumin (2009) jälkeen. Kaikkein vihkiytyneimmät indiediggarit ovat odotelleet kauemminkin.

Tuleeko? Hankala tapaus, sillä karhu on uinunut lähes koko vuoden ja keikkailee muutenkin harvakseltaan. Seuraava albumi kuitenkin tuonee ryhmän Eurooppaan.

Video ei ole enää saatavilla

#59 Bat for Lashes

Mikä? Brittimuusikko Nathasha Khan on viime vuosien kiinnostavimpia uusia naisartisteja.

Odotettu? Viimeistään kahden vuoden takaisen, salaperäisesti viekotelleen Two Suns -albumin jälkeen.

Tuleeko? Suomessa listakamaa, joten eiköhän, kunhan uusi albumi saadaan uunista ulos.

Video ei ole enää saatavilla

#58 Orchestral Manoeuvres in the Dark

Mikä? Syntsapopin uranuurtajaduo, joka otti Kraftwerkin soundit sekä teknologiafetissin ja yhdisti ne periliverpoolilaiseen popmelodian tajuun.

Odotettu? Jotkut varmasti jo vuodesta 1979, jolloin debyyttisingle Electricity ilmestyi Factory-levymerkillä, mutta useimmat kuitenkin vasta Enola Gayn breikattua yhtyeen 1980-luvun alussa.

Tuleeko? Hyvin mahdollista, sillä comebackin tehnyt yhtye on viime vuosina keikkaillut ahkerasti ja raahannut vielä mukanaan Villa Nahia lämppärinä. Vuonna 1993 Vanhalle ylioppilastalolle buukattu keikka peruttiin.

Video ei ole enää saatavilla

#57 Stars of the Lid

Mikä? Lähes kaksikymmentä vuotta aaltoilevan uneliasta ambientia tarjoillut teksasilaisduo.

Odotettu? Vuoden 2001 The Tired Sounds Of oli arvostelumenestys, joka viimeistään nosti bändin suuremman yleisön suosioon.

Tuleeko? Suomalainen suosio rajoittunee Street Spirit -foorumille, ja bändin viimeisin Euroopan-kiertue on vuodelta 2007. Epätodennäköistä siis.

Video ei ole enää saatavilla

#56 Happy Mondays

Mikä? 1980- ja 1990-luvun vaihteen Madchester-huuman huuruisin bilebändi.

Odotettu? Sen parikyt vuotta. Tosin bändi oli välillä telakallakin. Odotuskiima nousi uuteen kukoistukseen 24 Hour Party People -leffan (2002) myötä.

Tuleeko? Juuri nyt bändi ei ole erityisen aktiivinen, mutta toisaalta on yhä hengissä, joten miksei?

Video ei ole enää saatavilla

#55 St. Vincent

Mikä? The Polyphonic Spreen ja Sufjan Stevensin riveissä aloittanut laulaja-lauluntekijä Annie Clark, joka julkaisi kitarapedaalisäksätykseen pohjautuvan, puhkikehutun nelosalbuminsa Strange Mercyn syyskuussa.

Odotettu? Fanit vuoden 2008 Actor-levystä lähtien, loput indierunkkarit hullaannuttuaan tänä syksynä Strange Mercyyn.

Tuleeko? Viimeistään ensi vuoden Flow’hun.

Video ei ole enää saatavilla

#54 Ennio Morricone

Kuka? Yksi elokuvahistorian parhaista säveltäjistä, joka kykenee kaunistamaan kaikkea spaghettiwesterneistä The Missionin kaltaisiin eeppisiin valtavirtaelokuviin.

Odotettu? Noin viisi vuosikymmentä.

Tuleeko? Mahdollisuuksien rajoissa, jos joku rakentaa tarpeeksi hyvän tapahtuman ja investoi siihen riittävästi rahaa. Kuuleeko Helsingin Juhlaviikot? Musiikkitalo?

Video ei ole enää saatavilla

#53 The Shins

Mikä? Viime vuosikymmenen tärkeimpiä yhtyeitä amerikkalaisessa indierockissa.

Tuleeko? Oh, Inverted World (2001) oli suunnannäyttäjä, joka sai pian seuraajia niin ostavasta yleisöstä kuin muusikkopiireistäkin.

Tuleeko? Jäsenvaihdosten ja nokkamies James Mercerin sivuprojektien jälkeen The Shins on tehnyt uutta musiikkia. Ensi vuonna julkaistavan albumin myötä mahdollisuudet saada yhtye myös Suomeen ovat jälleen olemassa.

Video ei ole enää saatavilla

#52 The Hold Steady

Mikä? Varttuneiden rocktoimittajien suosikkiyhtye, jonka rönsyilevän amerikkalaisen rockin kruunaavat runolliset sanoitukset.

Odotettu? Vuodesta 2007, jolloin läpimurtolevy Boys and Girls in America julkaistiin Euroopassa.

Tuleeko? Tukholmaa lähemmäs Suomea yhtye ei ole toistaiseksi päässyt, vaan toivottavasti tilanne muuttuu ensi vuonna julkaistavan kuudennen albumin myötä.

Video ei ole enää saatavilla

#51 Camera Obscura

Mikä? Melodista ja hempeää indiepoppia soittava skotlantilaisyhtye.

Odotettu? Ainakin sitten vuoden 2006 ylistetyn Let’s Get Out of This Countryn.

Tuleeko? Yhtye elää tällä hetkellä hiljaiseloa ja nauhoittelee uutta levyä, joten tuskin aivan pian.

Video ei ole enää saatavilla