Gaslight Anthem / Brian Fallon 26.06.2013 Rock The Beach, Helsinki.

Transgressive

77 Hyvä EP-levy tarjoaa yleensä ainakin yhden yllätyksen: näppärän coverin, viiston tyylikokeilun, räväkän instrumentaalin. Brooklyniläinen The Antlers hyödyntää formaattia kiitettävästi Undersealla, joka on yhtenäinen, bändille tyypillisestä indierocksoundista poikkeava kokonaisuus. Levyn neljä kappaletta ovat kuulaasti liplattavia tunnelmapaloja, joiden postrocktunnelmia väritetään muun muassa sordiinotrumpetilla (Zelda) ja kevyillä dub-sävyillä (Crest). EP:n keskeiseksi kappaleeksi nousee lähes 9-minuuttiseksi venyvä Endless Ladder, jonka kuplivaan raukeuteen on nautinnollista unohtua. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Cheek Mountain Thief – s/t

Full Time Hobby

55 Tunng-yhtye ei ole niin kauhean mielenkiintoinen. Se sekoittaa folkia, popia ja elektronisia elementtejä tavalla, joka on hetkittäin ihan viehättävää, mutta ei saa henkilöä riisuutumaan veuhkuissaan esimerkiksi alastomaksi. No, sen sitten tietää, mitä tapahtuu, kun ei-niin-kauhean mielenkiintoisen Tunng-yhtyeen jäsen Mike Lindsay menee ja perustaa sivuprojektin, joka sekoittaa folkia, popia ja elektronisia elementtejä tavalla, joka muistuttaa Tunngia, mutta ei ole edes niin mielenkiintoista. Cheek Mountain Thiefin nimetön esikoisalbumi turhake; ihan pätevä, mutta massaan hukkuva tekele, joka herättää parhaina hetkinään (Snook Pattern, Spirit Fight) mielleyhtymiä lahjakkaampiin hengenheimolaisiin, kuten Sufjan Stevensiin, Beirutiin ja King Creosoteen – ja saa koluamaan levyhyllyä niiden tuotosten löytymisen toivossa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Gaslight Anthem – Handwritten

Mercury

66 On tietysti makuasia, nouseeko fiilis parhaiten woo-ou-woo-oulla (Handwritten), ee-ee-e-eiillä (Howl), oh-sha-la-lalla (Here Comes My Man) vai oo-oo-oo-o-o-oo-oolla (Desire), mutta Gaslight Anthem ei jätä mitään sattuman varaan. Newjerseyläisyhtye huudattaa kuulijansa juhlatunnelmaan tämän äännemieltymyksistä riippumatta. Hyvät uutiset: Handwritten on parempi kuin jähmeä American Slang (2010) muttei yhtä hyvä kuin läpimurtoalbumi The ’59 Sound (2008) – saati laulaja Brian Fallonin ihastuttava Horrible Crowes -tuotos Elsie (2011). Mitään yllättävää Handwritten ei kuitenkaan tarjoa: se on juuri odotetun kaltainen kattaus poskiapunastuttavan tunteellisia lyriikoita (”With your Bette Davis eyes / and your mama’s party dress”), luomu-Killersiltä maistuvaa springsteenismiä, kesytettyä ruutupaita-punkrockia ja sydäntä pakahduttavaa urahtelua. Normista poikkeavat lähinnä neilyoungisti lompsuva Keepsake, U2-balladismin kanssa flirttaileva Mae sekä Too Much Blood, jota luotaantyöntävämpään testosteronirockiin eivät Seattlen ankeimmatkaan grunge-opportunistit milloinkaan yltäneet. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Susanna Hoffs – Someday

Vanguard

90 No tämäpä tuli puun takaa! Viime vuonna julkaistu The Banglesin comeback-levy Sweetheart of the Sun kävi lähellä täysosumaa, mutta yhtyeen laulaja-kitaristi Susanna Hoffsin soololevyltä ei osannut odottaa mitään. Somedayn upea vuosikertapop kuitenkin osuu napakymppiin kuin varkain. Kaunis, muhkeasti orkestroitu ja häpeilemättömän 1960-lukulainen levy lumoaa lämpimän välittömällä charmillaan. Parhaimmillaan Someday kuulostaa siltä kuin Burt Bacharach olisi tehnyt yhteistyötä The Mamas & the Papasin kanssa. Jouset vellovat kuin Tyynenmeren aallot, ba ba baat ja uu aat hellivät ja melodiat ovat kuin Kalifornian lämmössä kasvaneita kukkia. Huippuhetket, kuten kaihoisa Picture Me, riemukas One Day, romanttisen vanhanaikainen All I Need, majasteetillinen Raining ja huoleton This Is the Place ovat kerrassaan upeaa klassista kalifornialaista sunshine-poppia. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

The Memories – s/t

Underwater Peoples

71 Tein kesän alussa mixtapen, jossa oli pelkkiä sokkona valikoituja Camper Van Beethovenin, Dead Milkmenin, Royal Truxin ja Descendentsin kappaleita sekä pari raitaa Daniel Johnstonia. Kun sitä soittaa helvetin lujaa korvakuulokkeista, se saattaa juuri ja juuri pitää ihmisen täysjärkisenä ja ruumiinlämmön riittävän korkealla. Siinä on jotain samaa kuin vanhassa, kojelaudalla paahtuneessa Beckin Mellow Gold -kasetissa, jonka päivittäiseen kuuntelemiseen kokemus kesästä on joskus aikoinaan ankkuroitunut. Siinä on jotain samaa kuin valtavassa Banana Split -jäätelötuutissa, jonka ostin eräänä vähemmän vilpoisena darrapäivänä S-marketin itsepalvelukassalta ja josta tuli koko kesän ainoa arvokkaalta tuntuva kokemus. Tämän albumin kansi on samanvärinen kuin se jäätelö ja biisit kuulostavat samalta kuin edellä mainitut bändit. Mukaan räminään on ripoteltu hieman pakollista doo-woppia ja miltä-Phil–Spector-kuulostaisi-zombina-vaikutteita, mutta oli siinä jäätelössäkin liikaa kaikenmoista täytettä, joka oli vain pakko niellä. Come on, mitä oikein odotit kesältä? Italialaista gelatoa? (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

The Offspring – Days Go By

Columbia

26 Siinä se on keskellä levyä. Räikeänä, rumana, laskelmoivana, kaksinaamaisena ja eltaantuneena. Raikkaana ja tuoreena kuin auringossa mätänevä appelsiini – Cruising California (Bumpin’ In My Stereo), The Offspringin tämänkertainen yritys tehdä kesähitti. “With the radio on, plays it all summer long”, Dexter Holland laulaa. Saahan sitä uneksia. Mutta kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin, kuten entinen emäntä tiesi kertoa. Siksi Dexter ja kumppanit yrittävät kuulostaa levyn nimibiisillä Foo Fightersilta, All I Have Left Is Youlla U2:lta, Future Is Now’lla My Chemical Romancelta ja O.C. Gunsilla reggaen ja lattarin sekasotkulta. Jostain syystä yhtye on myös päättänyt tehdä uuden version vuoden 1992 Ignition-levyn Dirty Magic -kappaleesta. Kun Holland ei laula perseen sheikkaamisesta tai stringeistä, jotka ovat kuin hammaslanka, hän laulaa vanhenemisesta ja kuolemasta. Teini-ikäisenä olin The Offspring -fani, enkä haluaisi olla liian armoton yhtyettä kohtaan. Tämä levy on kuitenkin vain ja ainoastaan masentava. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Redd Kross – Researching the Blues

Merge

74 Redd Krossin comeback-levyn Researching the Bluesin nimi tuntuu viittaavan akateemiseen kuivakkuuteen, mutta pelko on turha. Tämä kalifornialaisyhtye on aina kuulunut enemmän purkkapopin, huonojen tv-sarjojen, b-elokuvien, lauantaiaamun piirrettyjen ja teinihömpän kuin ryppyotsaisen tosikkouden maailmaan, ja niin myös tällä kertaa. Partridge Family -pinsseillä koristellusta laukusta löytyy yhä beat-kirjallisuuden sijaan Tiger Beat -lehti. Voimapoplegendojen ensimmäinen levy sitten vuoden 1997 kuulostaa heti tutulta – 1960-lukulaiset soundit autotallirockista purkkapoppiin ja folkrockista merseybeatiin yhdistyvät hardrock-riffeihin ja suriseviin kitaroihin. Researching the Blues on vuoden tähän mennessä paras siivu klassista powerpoppia, mutta musiikin laadun lisäksi kultamitali irtoaa myös kilpailijoiden puutteen takia. Useammasta loistokappaleesta huolimatta levyä vaivaa soundillinen yksipuolisuus. Ainoastaan levyn päättävä Hazel Eyes pyrkii monipuolisempaan ilmaisuun. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Äänijännite – s/t

omakustanne

83 Syntikoita ja futuristista diskosoundia yhdistelevä Äänijännite pamahti tutkaani muutama vuosi sitten tiukalla keikallaan sekä Thrust EP:n voimin. Nyt Äänijännitteeltä on ilmestynyt kokopitkä omakustannelevy, joka kehittää yhtyeen soitinorkesterista laulu- ja soitinorkesteriksi. Instrumentaalikappaleiden ohella muutamassa kappaleessa laulaa Siinai-yhtyeessä vaikuttava Saku Kämäräinen. Levy toimii koko kompaktin 40 minuutin pituutensa, ajan ja lauluraidat tuovat odotettua vaihtelua yhtyeen tuotantoon. Avausraita Gelsomina, sitä seuraava Soft Grip sekä sykkivälle bassolla varustettu Mirage nousevat esiin parhaimpina ralleina, ja kaiken kaikkiaan levy on hyvin rakennettu. Täysosuma ei voi vielä puhua, mutta koska albumi saa aikaan halun päästä Äänijännitteen keikalle heilumaan kaljapäissään, on jotain tehty oikein. Uskonkin, että livenä materiaali nousee vielä toiselle tasolle. (Tero Uuttana)

Brian Fallon ja kumppanit, totuutta etsimässä.

New Jerseyn kukonpojat saapuvat Handwritten-albumin julkaisun myötä Provinssirockiin. Laulajakitaristi Brian Fallonin mielestä maailman tärkeintä musiikkia vuonna 2012 tekee Pearl Jam.

Lämmitellään vähän ensin. Minkä levyn ostit viimeksi?

”Tribesin Babyn.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”En ole kännissä kovin usein, mutta varmaan se olisi jotain hölmönhauskaa, kuten Lady Gagaa tai Rihannaa, tai jotain sen suuntaista. Jos siis olisin kännissä.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Pidän todella paljon The Naked and Famousin kappaleesta Girls Like You.”

Video ei ole enää saatavilla

Lehdistötiedotteessanne höpötetään paljon totuudesta ja siitä, kuinka etsitte sitä tulevalla levyllänne. Mitä näyttää-hyvältä-paperilla-liirumlaarumia tämä nyt on? Oletteko te ihan tosissanne? Mitä ”totuutta” te oikein etsitte ja mikä se on?

”Kyllä tämä on meille ihan tosi juttu. Meille totuuden etsiminen tarkoittaa lähinnä sitä, että mitä isompi bändistä tule, sitä henkilökohtaisemmaksi yritämme musiikissamme mennä. Yritämme löytää asioita, jotka meitä musiikissa alun perin kiinnostivat ja innostivat. Haluamme tehdä biisejä, jotka todella merkitsevät meille jotain, ja päästä välittömään yhteyteen yleisön kanssa. Emme halua muuttua osaksi jotain isoa tuotantokoneistoa, joka vain rullaa eteenpäin bändistä riippumatta.”

Äänititte tulevan albuminne Nashvillessa tuottaja Brendan O’Brienin (mm. Bruce Springsteen, Pearl Jam, AC/DC) kanssa. Oliko ratkaisu osa tätä alkuperäisen innostuksen etsimisprosessia?

”Osittain kyllä. Mutta Brendan O’Brien nyt vain on todella kovan luokan tuottaja. Hän on erittäin maanläheinen kaveri, ja tiesimme, että hän saisi levylle sellaisen ison rock and roll -soundin, jonka halusimme, mutta myös välittäisi tarpeeksi sisällöstä, jotta levystä ei tulisi vain joku yliammuttu, itsekeskeinen rock-klisee.”

Kun kuulin missä ja kenen kanssa teitte levyn, mieleeni tuli The Cramps, joka halusi ehdottomasti tehdä debyyttialbuminsa Sam Phillipsin Sun-studiolla. The Crampsille autenttinen rock and roll -fiilis oli kaikki kaikessa.

”Nimenomaan! On paikkoja, joihin mennään juuri tuon fiiliksen takia. Drive-By Truckersilla on kappale [Carl Perkins’ Cadillac], jossa sanotaan…

”Nashville is where you go
to see if what they said is so”

“Aika hyvä summaus siitä mistä hommassa on kyse.”

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleenne ovat usein melankolisen sydäntäriipiviä ja henkilökohtaisiä, mutta teitä on usein nimitelty bändiksi, joka haluaa olla tietoisesti ”cool”. Ärsyttääkö?

”Luulen, että tässä hetkellisyyttä korostavassa ja kaiken digitalisoivassa maailmassa ’coolia’ on olla rehellinen. Jos rehellisyys on ’coolia’, se kelpaa minulle. En kyllä ole koskaan ennen ollut ’cool’, joten tavallaan se on ihan mukavaa, heh. En esimerkiksi ollut yläasteella koskaan ’cool’.”

Onko tällä jotain tekemistä The Gaslight Anthemia akustisemman ja tunnelmallisemman The Horrible Crowesin perustamisen kanssa?

”Ei ollut, ei.”

Mikä The Horrible Crowesin tilanne muuten on? Voivatko yhtyeet elää samanaikaisesti?

”Crowes on tällä hetkellä telakalla, se oli koko ajan tarkoitettukin vain väliaikaiseksi jutuksi. Se oli hauskaa puuhaa sillä välin, kun Gaslight oli tauolla.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

”Uuh. Tiedätkös, yksi tiedostavimmista bändeistä on varmaan Pearl Jam. He ovat todella perillä asioista, eikä heitä pelota tarttua isoihin maailmanpoliittisiin aiheisiin. He ovat hyvin tietoisia ristiriidoista ja siitä missä ihmiset tarvitsevat apua. He ovat mukana Surfrider Foundationin toiminnassa pelastamassa maailman meriä. He ovat sosiaalisesti tiedostavimpia bändejä maailmassa juuri nyt, joten kuules, minun on pakko vastata Pearl Jam.”

Onko totta, että kun menit lapsena levykauppaan, myyjä suositteli sinulle The Clashin ensimmäistä levy ja sanoi sen muuttavan elämäsi?

”Kyllä. Itse asiassa hän osti levyn minulle. Niin paljon hän uskoi asiaansa. Se oli melko hullua.”

Onko muita kappaleita, levyjä tai artisteja, joilla olisi ollut samanlainen vaikutus elämääsi?

”Toki! Kun kuulin ensimmäistä kertaa Bob Dylania, se muutti elämäni. Samoin oli Nirvanan kanssa. Joskus myöhemmin, kun kuulin Hot Water Musicia, pääni räjähti. Se oli minulle valtava juttu ja harppaus eteenpäin. En ollut ikinä kuullut mitään niin sydämellistä ja kiihkeää mutta silti melodista. Kun ajattelee kiihkeää musiikkia, mieleen tulee Black Flag tai Minor Threat, hehän ovat todella intensiivisiä. Mutta oli hienoa kuulla melodista musiikkia, joka on yhtä kiihkeää, kuulla jonkun jätkän vain pistävän itsensä likoon. Minulle se oli oleellinen juttu.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä artistia tai bändiä suosittelisit ensimmäisenä mielenkiintoiselle tuttavuudelle?

”Juuri nyt suosittelisin varmaan bändiä nimeltä The Lumineers. Mainio uusi bändi.

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on noloin omistamasi levy?

”Ei minulla ole oikein mitään noloa. New Kids On The Block ehkä?”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”Hmm… En. Heh.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”En, ehdottomasti en. Se olisi liian karmivaa.”

Viimeinen kysymys: Milloin voimme odottaa [Fallonin teinivuosien sooloprojektin] No Releasen paluuta?

”Öö… siis minkä?”

No Releasen.

”Aaa… hehee, ette koskaan! Siis todellakaan, ikinä.”

Video ei ole enää saatavilla

The Gaslight Anthem Provinssirockissa sunnuntaina 17.6. Lisätietoa festivaalin kotisivuilta.

Video ei ole enää saatavilla

Sori. Taas venähti.

No niin, kansalaiset. Sunnuntai-ilta venyi todella pitkäksi pitkäksi Kalervoa Storyvillen nurkkapöydässä lohduttaessa (Leijonien tappiot tietävät hänelle tulonmenetystä), mutta nyt on aika koota levyraadin tulokset.

Hyväähän tässä on se, että vaikka kaukalon puolella saatamme ottaa turpiin pohjois-amerikkalaisilta, sama ei toistu saralla, jolla on oikeasti väliä. Niin: musiikissa suomipoika voittaa aina!

Tälläkin kertaa Suomi otti tuplavoiton kanadalaisten ja jenkkien nenän edestä, ja jäipä taakse yksi irlantilainenkin. Kultakantaan selviytyi oma poikamme Gracias, jonka videota hyvä ystäväni Njassa kuvaili ”timanttisen hypnagogiseksi meiningiksi”. Mutta tiedättehän Njassan – minun korvaani hänen höpinänsä kuulostavat usein yhtä selkeiltä kuin Janne Gallen-Kallela-Sirénin.

Mutta mennäänpä tilastoihin. Kiitos kaikille osallistujille; teitä oli tällä kertaa yhdeksän. Levyraadin voittanut Gracias sai yhteensä 72 pistettä, kun taas jumboksi jäänyt jenkkinelikko The Gaslight Anthem jäi vaivaiseen 48 pisteeseen. Sehän on kuin häviäisi 5-0!

Mainittakoon vielä, että Muuan mies ylsi pistekeskiarvoon 6,66. Jyväskyläläisten folk taitaakin olla varsin pakanallis-okkultistista sorttia.

5. The Gaslight Anthem – 45 – 5,33

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=TTB2dJ6VqPA

V.S. Luoma-Aho – 5
”En oikein osaa päättää, onko tää kamala vaiko ihan jepa. Jotain hirvittävän, kamalan 2000-lukulaista tässä on.”

Antti Lähde – 8
”Killers + Get-Up Kids ei voi olla huono yhdistelmä. Yksinkertaista, mutta todella toimivaa rockmusiikkia.”

4. Glen Hansard – Philander – 5,55

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=NbfEFA0ZI68

Antti Lähde – 5
”Vähemmän ärsyttävää kuin Hansardin jutut yleensä, mutta ei kosketa, ei imaise mukaansa sinänsä tyylikkääseen maailmaansa.

Oskari Onninen – 6
”Yllättävän hyvä Hansardin biisiksi. Sopivassa telkkusarjakohtauksessa käytettynä tämän voisi 1) muistaa ja 2) muistaa hyvällä.”

3. Cold Specks – Holland – 6

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=LN_L6xmz688

Jukka Kuusisto – 3
”Goottirock ja doom my ass. Jotain rajaa siihen genrekosiskeluun.”

Janne Samuli Sirviö – 9
”Jumalauta! Kovin biisi levyraadissa vähään aikaan! Loistava tunnelma, hieno tuotanto, upea ääni. Video tuki biisiä ja toisinpäin. Nautin suunnattomasti.”

2. Muuan mies – Hämeentie – 6,66

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=3eKhb5MX6pU

Antoinette Olivia – 4
”Että näin.”

Oskari Onninen – 9
”Tykkäsin tästä hurjan paljon jo keikoilla. Mustan huumorin ja kaurismäkeläisyyden sävyttämä yltiölakonia lastenlaulumaisessa biisissä on jo idean tasolla parhautta.”

1. Gracias x JTT – Night Shift – 8

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=PKMR3gqp0Rg

V.S. Luoma-Aho – 6
”Ymmärrän fiiliksen jota tavoitellaan, mutta en ole kiinnostunut siitä juuri nyt.”

Jukka Kuusisto – 9
”Genreä, jota en käytännössä kuuntele. Mutta nyt menee albumin osto vakavaan harkintaan. Kaikki toimii: tyylikäs ja elegantti kokonaisuus.”