Suomeen…? Hjmm hjmm, Q-Tip tuumaa.

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#80 The Mountain Goats (uusi)

Mikä: John Darniellen tuottelias ja kulttiseurattu vaihtoehtofolk-yhtye, jonka teemaskaala on vaihdellut vapaapainista Raamatun kautta teinigoottiuteen.

Kauan odotettu: Darnielle itse pitää vuoden 2002 All Hail West Texas -levyä ”lo-fi-tuotantonsa kulmakivenä”. Samana vuonna ilmestynyt Tallahassee vei bändin 4AD:lle. Kolmanneksi kaanonlevyksi voinee lukea vuoden 2005 The Sunset Treen. Jokainen odottaja on kuitenkin yksilö: Darnielle on julkaissut tällä vuosituhannella 12 levyä, ja ”kyytiin” on voinut hypätä minkä kohdalla tahansa.

Tuleeko: Toivotaan, toivotaan. Bändin kiertueet ovat harvinaisehkoja, Euroopan-kiertueet vielä harvinaisempia. Syksyn 2017 keikat Tukholmassa olivat osa ensimmäistä Skandinavian-kierrosta 14 vuoteen – ensiyrityksellä Ruotsia raavittiin sentään linköpingejä myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#79 Gary Numan (–43)

Kuka: Känisevä syntikkapopin legenda ja robotti-wannabe, joka on luonut kolhoudesta ja tunnekylmyydestä linjakkaan joskin yksiulotteisen uran.

Kauan odotettu: Vuodesta 1979, jolloin Numan alkoi ympätä silloisen bändinsä Tubeway Armyn geneeriseen punkiin vaikutteita Bowielta, Ultravoxilta ja Philip K. Dickiltä.

Tuleeko: Flow-lauantain alkuillasta Numanille löytyisi telttapaikka, jos Suomessa vain olisi intohimoisia numanoideja. Heitä tarvittaisiin keikan järjestämiseen, sillä Numania on jo jonkin aikaa kiinnostanut saarnata vain käännytetyille.

Video ei ole enää saatavilla

#78 The Avalanches (–30)

Mikä: Sampleista kasattua tanssimusiikkia tekevä australialaisyhtye, joka julkaisi vuonna 2000 Since I Left You -indieklassikon ja palasi kaikkien yllätykseksi levytyskantaan 16 vuotta myöhemmin.

Kauan odotettu: Alusta asti, ja nyt taas hieman intensiivisemmin, kun yhtye onnistui sittenkin olemaan olemassa ja tekemään levyn.

Tuleeko: Nähtäväksi jää, menikö Avalanchesin ”juna” jälleen. Viime kesänä bändi kiersi pitkin Eurooppaa ja oli varmasti myös suomalaisfestivaalien toivelistoilla. Seuraavasta kiertueesta ei ole tietoa – ja kuten on käynyt ilmi – bändillä on taipumusta vuosien vaikeiluun.

Video ei ole enää saatavilla

#77 Melody’s Echo Chamber (uusi)

Mikä: Ranskalaisen Melody Prochet’n ranskapoppia, shoegazea ja progea yhdistelevä projekti.

Kauan odotettu: Prochet’n silloisen poikaystävän Tame Impalan Kevin Parkerin taikapölytuotannolla kuorrutetusta esikoisesta (2012) lähtien. Kesäkuun alussa ilmestyvä kakkoslevy nostaa odotukset vielä toiseen potenssiin.

Tuleeko: Kesällä 2017 Prochet joutui vakavaan onnettomuuteen, eikä ole sen jälkeen ollut julkisuudessa tai keikkaillut. Toivoa sopii, että hän palaa vielä joskus lavoille. Ja että suomalaispromoottorit ovat silloin valppaina.

Video ei ole enää saatavilla

#76 Frankie Rose (uusi)

Mikä: Frankie Rose, oikealta nimeltään Frankie Rose, on Dum Dum Girlsistä, Vivian Girlsistä ja Crystal Stiltsistä soolouralle lähtenyt indiemuusikko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Interstellar-levyn syntikkatykittelevästä avauskappaleesta ja Know Me -indiepophitistä lähtien.

Tuleeko: Toivottavasti. Rosen neljäs soololevy Cage Tropical ilmestyi viime vuonna ja osoitti, että Rosen magiasta on yhä hyvin paljon jäljellä, vaikka hänen päivänsä indiemedioiden otsikoissa alkavat olla luetut.

Video ei ole enää saatavilla

#75 (Sandy) Alex G (uusi)

Mikä: Alexander Giannoscoli eli Elliott Smithiin ja Built to Spilliin verrattu philadelphialainen laulaja-lauluntekijä ja Frank Oceanin yhteistyökumppani.

Kauan odotettu: Vuonna 1993 syntynyt Giannoscoli on jälleen yksi Bandcamp-tähti, mutta laajemmin noteeratuksi indienimeksi hän nosti itsensä julkaistessaan vuonna 2014 ensimmäisen ei-omakustanteensa DSU:n, jonka muun muassa Noisey, Vogue ja Washington Post listasivat vuoden parhaiden joukkoon. Lopullinen läpimurto oli Dominon vuonna 2017 julkaisema seitsemäs (!!!) levy Rocket.

Tuleeko: Giannoscolin asema sukupolvensa keskeisenä indienimenä alkaa olla sen verran sementoitu, että eiköhän.

Video ei ole enää saatavilla

#74 Best Coast (uusi)

Mikä: Kalifornialaisten Bethany Cosentinon ja Bobb Brunon duo, joka laulaa yksinkertaisia ja kesäisiä lauluja ”laiskottelusta, pilvenpoltosta ja kissoista”, kuten Cosentino on yhtyettä kuvannut.

Kauan odotettu: Kesästä 2010, jolloin Best Coastista tuli yksi viimeisistä buzzbandeista. Cosentino ja hänen Snacks-kissansa hurmasivat Twitterissä, ja yhtye julkaisi oivallisen Crazy for You -debyyttinsä, joka yllätti kaikki nousemalla Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 36.

Tuleeko: Tuskinpa, ellei pääse yli hypebändin kohtalostaan. Vuonna 2013 ilmestyneen kakkoslevyn tuotti Jon Brion, ja se pärjäsi listalla debyyttiäkin paremmin, mutta huuma oli ohi. Vuoden 2015 kolmoslevyä muistaa tuskin kukaan. Crazy for Youn kymmenvuotisjuhla odottaa kahden vuoden päässä, mutta saavatko yhden kesän ihmeet soittaa klassikkolevykeikkoja?

Video ei ole enää saatavilla

#73 Camera Obscura (–22)

Mikä: Skotlantilainen hissutteluindien mestariryhmä.

Kauan odotettu: Vuoden 2006 ylistetty Let’s Get Out of This Country -albumi oli läpimurto, vuoden 2009 French Navy -single indiediskokelpoinen moderni twee-standardi.

Tuleeko: Ensisijainen toive on, että yhtye virkoaisi. Nyt Camera Obscura on ollut hiljaa ja keikkailematta vuodesta 2015, jolloin sen kosketinsoittaja Carey Lander kuoli sairastamaansa osteosarkoomaan.

Video ei ole enää saatavilla

#72 Tegan and Sara (uusi)

Mikä: Kanadalaiset identtiset kaksoset Tegan ja Sara Quin, jotka aloittivat vuosituhannen vaihteessa kitaravetoisena indie-duona, mutta vaivihkaa muuttuivat suoraviivaiseksi popkaksikoksi.

Kauan odotettu: Riippuu siitä miten ajoissa Teganin ja Saran musiikkiin on tutustunut, mutta vähintään läpimurtoalbumista So Jealous (2004) lähtien.

Tuleeko: Jos Tegan and Saralla olisi kiinnostusta vierailla Suomessa, he olisivat todennäköisesti käyneet esimerkiksi Flow-festivaalilla jo vuosia sitten. Nyt tiedossa ei ole keikkoja ylipäätään missään.

Video ei ole enää saatavilla

#71 Beirut (–30)

Mikä: Newmexicolaisen multi-instrumentalistin Zach Condonin parikymppisenä luoma indiefolkyhtye, joka leikkaa ja liimaa maailman musiikkikulttuurit sopivan hippimäisiksi kollaaseiksi.

Kauan odotettu: Vuoden 2007 4AD-debyytin Flying Cup Clubin indiehitistä Nantesista lähtien.

Tuleeko: Tuskin mikään olisi ollut flowfestivaalimpi artisti vuonna 2008 kuin Beirut, mutta kiinnostus bändiä kohtaan on ollut siitä lähtien tasaisessa laskusuhdanteessa. Spekuloida voi korkeintaan sillä, ottaisiko Pori Jazz, Ilosaarirock tai Juhlaviikot Beirutin keikalle, jos saisi tarpeeksi halvalla.

Video ei ole enää saatavilla

#70 Fiona Apple (uusi)

Kuka: 1990-luvulla hädin tuskin parikymppisenä läpilyönyt pianoa soittava vaihtoehtotähti, jonka laulut ovat henkilökohtaisia poliittiseen ja vereslihalle asti.

Kauan odotettu: Vuoden 1996 Tidal-levystä ja sen Grammyn voittaneesta Criminal-kappaleesta asti. Tällä vuosituhannella Applelta on lähinnä odotettu levyjä, joita hän on julkaissut vuosina 2005 ja 2012. Mahdolliset keikat ovat siihen päälle kivaa bonusta.

Tuleeko: Pahanlaisesti esiintymispelkoinen Apple on tehnyt uransa aikana neljä kiertuetta, joiden Euroopan-keikat voi laskea yhden käden sormilla. Eli ihme jos.

Video ei ole enää saatavilla

#69 Selena Gomez (uusi)

Kuka: Disneyn Wizards of a Waverly Place -sarjasta laulajan uralle ponkaissut supertähti, jolla on 137 miljoonaa Instagram-seuraajaa ja on-off-rakkaussuhde Justin Bieberiin.

Kauan odotettu: Kymmenen vuotta, Gomez perusti Selena Gomez and The Scene -yhtyeen vain 16-vuotiaana. Sooloura alkoi varsinaisesti vuonna 2013, jolloin ilmestyi Stars Dance -albumi, joka sisälsi muun muassa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top ten -hitin Come & Get It.

Tuleeko: Vuoden 2016 Revival-kiertueella Gomez oli buukattu keikalle Hartwall Arenalle, mutta hän joutui jättämään kiertueen koko Euroopan-osan väliin terveysongelmien takia. Toivo elää!

Video ei ole enää saatavilla

#68 Soccer Mommy (uusi)

Mikä: Bandcampista indieyleisön tietoisuuteen noussut nashvilleläinen college rock -artisti Sophie Allison, joka on nimennyt vaikutteikseen Mitskin ja Avril Lavignen.

Kauan odotettu: Siitä sekunnista, kun on kuullut Allisonin laulavan keväällä julkaistun Clean-debyyttinsä Your Dog -singlen ensimmäisen rivin.

Tuleeko: Levyn erinomaisuus oli yllätys, ja auttamattomasti myöhässä tätä festivaalikesää ajatellen. Syksyn Euroopan-kiertue ei tule Tukholmaa lähemmäs, mutta toivoa sopii, että Soccer Mommy on relevantti vielä kesän 2019 festivaalibuukkaajien silmissä.

Video ei ole enää saatavilla

#67 Kehlani (uusi)

Mikä: America’s Got Talentissa Poplyfe-coverbändin osana vuonna 2011 menestynyt r&b-laulaja, josta tuli sittemmin Grammy-ehdokas ja Eminemille ja Cardi B:lle kelpaava fiittaaja.

Kauan odotettu: Grammy-ehdokkuuden Kehlani sai vuoden 2015 You Should Be Here -mixtapellaan. Varsinaisena läpimurtona voi pitää tammikuun 2017 CrazySexySavage-debyyttilevyä, joka nousi jättihittien puutteesta huolimatta Billboardin kolmoseksi.

Tuleeko: Ottajia varmasti olisi Pori Jazzista Flow’hun ja Circusin pistokeikkaan, mutta onko Kehlanin suosio liian Amerikka-keskeistä. Viime vuoden Euroopan-kiertue jäi kesken tyräleikkauksen vuoksi. Konsertit nähtiin keskimäärin tuhannen katsojan klubeilla, mikä ei välttämättä ole paras diili Kehlanin kaltaiselle tähdelle.

Video ei ole enää saatavilla

#66 Annie Lennox (uusi)

Mikä: Skotlantilainen laulaja-lauluntekijä, josta tuli tähti Eurythmicsin toisena jäsenenä. Soolouralle hän lähti vuonna 1992 ja heti ensimmäinen levy Diva oli klassikko ja massiivinen hitti.

Kauan odotettu: Siitä lähtien kun Whyn laulukoukku kaikui ekaa kertaa jollain aikuiseen makuun sopivalla radiokanavalla, mutta se aikuisen maun omaava joukko ei ehkä kovin valtavaa salia täyttäisi.

Tuleeko: Epätodennäköistä, ellei Pori Jazz räväytä. Annie Lennox täyttää suuria konserttisaleja tarpeeksi monessa markkinassa, ettei hänelle tarvitse buukata tuotannollisista syistä myöhemmin peruttavaa keikkaa.

Video ei ole enää saatavilla

#65 Conor Oberst (+16)

Mikä: Entinen lapsinero, laulaja-lauluntekijä joka tunnetaan parhaiten vuoteen 2011 jatkuneesta Bright Eyes -yhtyeestään. Lisäksi hän oli mukana Monsters of Folk -superbändissä vuonna 2009 ja on julkaissut tällä vuosikymmenellä neljä soololevyä. Viimeisin niistä, nimeltään Salutations, ilmestyi viime vuonna.

Kauan odotettu: Bright Eyesin 2000-luvun alun läpimurrosta asti.

Tuleeko: Oberstin toivominen tarkoittaa käytännössä Bright Eyesin toivomista, ja vaikka comeback-nostalgiakiertueita ei vielä ole luvassa, laulaja soittaa valikoituja nuoruuskappaleita yhä keikoillaan. Flow-festivaalin iltapäivän hattuslotissa (mm. Ryan Adams vuonna 2017) olisi Oberstille erinomainen paikka, joka toivottavasti vielä täytetään.

Video ei ole enää saatavilla

#64 Kacey Musgraves (uusi)

Mikä: Kolmekymppinen Grammy-voittaja, kantritähti ja parhaassa tapauksessa crossover-tähti Nashvillestä.

Kauan odotettu: Keväästä 2018, kun rundi-inkkarit löysivät Musgravesin kolmannen levyn Golden Hourin turvamusiikikseen.

Tuleeko: Tuskin saapuu edes Eurooppaan ennen kuin kantritähteyden pölyt on lopullisesti karistettu. Jos niin ylipäänsä tapahtuu joskus.

Video ei ole enää saatavilla

#63 Sebadoh (uusi)

Mikä: Indie rockin indierockmaisuuden maailmanennätys, joka muuttui Lou Barlow’n puuhasteluprojektista oikeaksi bändiksi 1980-luvun lopulla tämän saatua potkut Dinosaur Jr.:sta.

Kauan odotettu: Noin neljännesvuosisadan ajan. Sebadoh oli ja on tärkeä bändi maltillisen kokoiselle joukolle sinnikkäitä indierockveteraaneja kauhtuneissa t-paidoissaan, joissa lukee usein esimerkiksi ”Yo La Tengo”, ”Guided by Voices” tai ”Posies”.

Tuleeko: Jos virtaa vain vielä riittää, niin mahdollista. 2000-luvun ensimmäinen Sebadoh-albumi Defend Yourself (2013) toi bändin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan – muttei Suomeen. Barlow nähtiin Helsingissä joulukuussa, kun Dinosaur Jr. esiintyi Tavastialla alkuperäiskokoonpanossaan.

Video ei ole enää saatavilla

#62 Q-Tip (uusi)

Mikä: Yksi räpin eläviä jumalkuvia, jonka paikka pantheonissa voisi olla hiukan samanlainen kuin Willie Nelsonilla countryssa. Teki suurtyönsä viime vuosina uudelleen aktivoituneen ja lopettaneen A Tribe Called Questin jäsenenä.

Kauan odotettu: Vuodesta 1990 – muodossa tai toisessa.

Tuleeko: Konsertoi vielä viime syksyyn asti sekä soolona että osana A Tribe Called Questiä, mutta jälkimäisen pantua pillit pussiin mahdollisuudet ovat tilastotiedettä perversseihin solmuihin mankeloiden puolittuneet.

Video ei ole enää saatavilla

#61 Gas (uusi)

Mikä: Saksalainen elektronisen musiikin moniottelija ja Kompakt-levy-yhtiön perustaja Wolfgang Voigt. Gas-nimellään Voigt on julkaissut kuusi albumia syvälle ikimetsiin tunkeutuvaa ambientin ja teknon rajaseuduilla kummittelevaa LSD-hakuista äänimassaa. Itse hän kuvailee musiikkinsa olevan ”metsän tuomista diskoon tai toisin päin”.

Kauan odotettu: Realistisesti vasta viime vuodesta lähtien. Vuosituhannen vaihteessa julkaistujen levyjen aikaan Gasin tuskin odotettiin ilmestyvän Suomeen esittämään musiikkiaan, mutta viime vuoden Narkopopin jälkeen Voigt herätti myös projektin livekeikat henkiin.

Tuleeko: Ei mitenkään mahdotonta. The Other Sound on kuitenkin käytännössä ainoa vaihtoehto, vaikka Gasin kuuleminen Turussa Uittamon lavan metsissä Ilmiössä olisikin valtavan upeaa.

Video ei ole enää saatavilla

Mexican Summer

65 Aurinkoista garagepoppia ja surf-vaikutteita yhdistelevä kalifornialainen Best Coast on tullut tutuksi slacker-imagostaan, joka myös kuuluu yhtyeen sympaattisessa musiikissa. The Only Place on parin vuoden takaisen edeltäjänsä tavoin ladattu täyteen rannalla lojuvaa vetelehtimistä ja huolettomuutta pursuavaa naivismia. Myös kotiseuturakkaus kuultaa läpi albumin kappaleista, sillä jo nimibiisi The Only Place hehkuttaa Kalifornian ihanuutta. Soundillisesti uusi albumi on kuitenkin askeleen edeltäjäänsä kypsempi ja kenties hienostuneempi. Tämän vuoksi yhtyeelle tyypillinen, melko tasainen kappalemateriaali muodostaa debyyttiä miellyttävämmän kokonaisuuden, vaikka mielenkiinto ei pysykään yllä koko levyn mittaa. Liekö sattumaa, että Best Coastin albumien julkaisupäivämäärät ovat toistaiseksi osuneet kesän kynnykselle? Kaliforniassahan on lähes aina rantakelit, mutta näin pohjoiseurooppalaisesta näkökulmasta yhtyeen levytyksille on oma tilauksensa suven lähestyessä. Kulunutta vertausta käyttäen: jatkuva auringonpaiste saa toivomaan myös niitä sateisempia päiviä. The Only Placella tätä vaihtelua ei juuri kuulla. Sesonkimusiikkina albumi puolustaa debyytin tavoin kuitenkin paikkaansa. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Emma Salokoski Ensamble – Valoa pimeään

Warner

66 Maamme eturivin laulajiin lukeutuva Emma Salokoski vaihtoi ensembleineen kolmannen albumin myötä levy-yhtiötä laadustaan tunnetulta, mutta piskuiselta Texicallilta suuremman volyymin Warnerille. Samalla kokoonpano on ottanut askeleen kohti popimpaa ilmaisua. Vierailevien säveltäjien tuotoksista rakennettu albumi on kappalemateriaaliltaan epätasainen. Sama pätee Salokosken sanoituksiin, joissa hienojen säkeiden soljuvuutta häiritsee paikoitellen kankea ja kömpelö riimittely. Palataan, Musta taivas ja Aallon harjalla ovat viipyilevyydessään albumin parhaimmistoa ja kenties lähimpänä sitä soundia, jossa Salokoski on toistaiseksi ollut omimmillaan. Niiden rinnalla esimerkiksi sinkkubiisi Dalai Lama ja Älä huuda tuntuvat jopa hieman kertakäyttöisiltä. Valoa pimeään on kuitenkin perusteltu ja osittain onnistunutkin yritys laajentaa Salokosken repertuaaria. Taitavana laulajana Salokoski tuo lämpimästi soivalle levylle hieman sitä sielua, joka kappalemateriaalista on jäänyt puuttumaan. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Richard Hawley – Standing at the Sky’s Edge

Mute

79 Kymmenen vuotta romantiseeraamista Roy Orbisonin ja The Everly Brothersin jalanjäljissä sai riittää Richard Hawleylle. Seitsemännellä studioalbumillaan tämä Pulpissa ja The Longpigsissäkin kitaraa soittanut sheffieldiläinen yrittää keksiä itsensä uudelleen – ja varsin hyvällä menestyksellä. Brittilistan kolmanneksi ilmestyessään singahtanut Standing at the Sky’s Edge jyrähtää käyntiin She Brings the Sunlightilla, joka suodattaa krautrock-jumitusta ja Spiritualized-psykedeliaa brittirockiin hyvin samankaltaisesti, mutta monta pykälää onnistuneemmin kuin vaikkapa Oasis viime albumeillaan. Levyn nimikappale jatkaa tenhoavasti yhden soinnun ympärillä kieppuvaa tunnelmointia, kun taas suloinen balladi Seek It muistuttaa Hawleyn trubaduurijuurista. Noin puolet levyn kappaleista ei säväytä sävellyksinä, joten mikään merkkiteos Standing at the Sky’s Edge ei ole kuin artistin oman uran puitteissa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Adam Lambert – Trespassing

RCA

73 Ei ihme, että Adam Lambert on keikkaillut Queenin setien kanssa: nimikappaleella hän laulaa melkein kuin Freddie Mercury. Lambertin ei kuitenkaan kannattaisi missään nimessä lähteä kiertävän vanhainkodin kehäraakkien kelkkaan. Trespassing on nimittäin oivallinen pintapopalbumi ja seisoo ylväästi omillaan, jopa useiden isompien starojen viimeaikaisten tarjoomusten yläpuolella. Nimibiisi ja Kickin’ In ovat Pharrell Williamsin parhaita tuotoksia sitten Madonnan Give It 2 Men, ja Cuckoo keimailee kuin kasarirockfaneja viihdyttävä drag queen. Lambertin, Bruno Marsin ja Dr. Luken kirjoittama Never Close Our Eyes ja Pop That Lock tarjoavat ajanmukaista soundia, Broken English laahustaa valtatien reunaa varovaisen toiveikkaana ja Chokehold loistaa levyn loppupuolella. Lopun hitaampiin vetoihin Lambertin voimakas ääni ja persoona tuovat oikein piristäviä klassisen limudiskodiivaballadin aineksia. Varsinkin Outlaws of Love käy kaltaiseni slovarinystävän sydämeen. Albumin ansiot huomioon ottaen ihmettelen, että ensimmäiseksi sinkuksi valittiin sinänsä mainio Better Than I Know Myself, joka kuitenkin tarvitsee albumikontekstia hengittääkseen – se on biisi, joka ei takuulla jää päähän formaattiradion hittivirrasta. Kokonaisuutena Trespassing liippaa aika läheltä sitä, mitä Adam Lambert kykenee tarjoamaan. Hieman lisää rohkeutta soundimaailmaan ja biisirakenteisiin sekä pari takuuvarmaa superhittiä, niin se olisi siinä. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Sara – Se keinuttaa meitä ajassa

Mercury

40 Saran kuudes pitkäsoitto Se keinuttaa meitä ajassa on yhtyeen muihin albumeihin verrattuna varsin aikuismainen – olemmeko todella jo näin vanhoja? Levyn avaus- ja nimiraita lähtee näppärällä kitaralla liikenteeseen, mutta nuoruusvuodet ovat jääneet taakse, mikä näkyy ja kuuluu siinä, ettei biisi oikein syty missään vaiheessa. Kuulostaa siltä kuin kappaleen tempoa olisi nostettu pykälä pykälältä nopeammaksi, kunnes yhtye olisi ilmoittanut, että nyt ei jaksa enempää. Avauskappaleen jälkeen levy seilaa jossain Suomi-iskelmän ja perinteisen Saran välimaastossa. Bändin voimavara on ollut kautta historian sen dramaattisuudessa, ja sitä löytyy tältäkin levyltä. Muun muassa kappaleet Minun taivas, minun maa sekä Hiljaiset siivet edustavat Saran ominaisinta soundia ja nousevatkin materiaalista esille isoina esityksinä. Valitettavasti muu materiaali on pääsääntöisesti tylsää, ja paikka paikoin yhtye kuulostaa synkältä Mikko Kuustoselta. Saran aikuistuminen on toki ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että yhtyeen ura on kestänyt pian kaksikymmentä vuotta. Valitettavasti tämä levy ei saa aikaan kylmiä väreitä. (Petrus Koskimies)

Video ei ole enää saatavilla

Zebra And Snake – Healing Music

100 % Records

70 Cut Copyn jalanjälkiä seuraava Zebra & Snake on nauttinut suosiota jo pidemmän aikaa, mikä on ymmärrettävää, kun kuuntelee kahden miehen kokoonpanon esikoislevyä. Biisit ja toteutus ovat tuoreita, ja levyllä kuuluu poikamainen ”antaa mennä vaan” -henki. Mistään mullistavasta klassikosta ei ole kysymys, mutta varsin kelvollisesta kokonaisuudesta, jolle varmasti löytyy kuulijakuntaa ulkomaita myöden. Zebran And Snaken tyylitietoinen pop on omiaan kesän festivaaleja silmällä pitäen ja löytää tiensä autostereoihin ja festarireissujen kohokohdaksi. Money in Heaven avaa pelin varsin mallikkaasti, ja koko albumi toimii miellyttävästi. Uskallan suositella Healing Musicia kesän 2012 viralliseksi bilemusiikiksi, sen verran vahvasti levystä paistaa läpi bikinit, siideri, bisse, puisto ja chillaus. (Petrus Koskimies)

Video ei ole enää saatavilla

Zulu Winter – Language

PIAS

73 Viime vuonna perustettu lontoolaiskvintetti esittäytyy kaikin puolin pätevällä esikoisalbumilla, jossa kitarapopin ja -rockin viime vuosina pinnalla olleet tyylisuuntaukset sekoittuvat luontevalla ja varmaotteisella tavalla. Zulu Winter yhdistelee Friendly Firesin ja Yeasayerin pseudo-eksoottisia tanssirytmejä kuulaina helmeileviin kitarakudelmiin, jotka muistuttavat tavanomaisimmillaan Temper Trapin laimeasta stadionindiestä ja kunnianhimoisimmillaan Animal Collectiven hullunrohkeudesta. Hiukan liian täyteen ahdettu albumi on parhaimmillaan You Deserve Betterin kaltaisissa ilmavammissa kappaleissa, joissa laulaja Will Dauntin kypsä, Simon Aldredista (Cherry Ghost) muistuttava lauluääni pääsee oikeuksiinsa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Kevätpörriäinen, Kevätpörriäinen. Varastin sisääntulovitsini tästä mainiosta julkaisusta. Se menee näin:

Mitä yhteistä on jalkapalloerotuomarilla ja poliisiautolla?
Molemmilla on pillit päällä.

Arvatkaapas, missä Jukalla on pilli? HAH.

Keskity, Jukka, anna meille Levyraati numero 32:n tulokset. Kuka sen sanoi? Kuuletteko te pääni sisäisiä ohjeita?

Nomuttajoo, asiaan: Osallistujia oli vaatimattomasti yhdeksän ja te kaikki olitte kovin anteliaalla tuullella pisteiden suhteen.

5. Saint Etienne – Tonight, 4.67 pistettä

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=UEWEAqNR2XQ

Pitkälta levytystauolta palaavat etiennet eivät keränneet sympatiaanne. Vimpaksi jäivät, ihanat.

Anton Majava-Corbijn
Jos tämä olisi Madonnan uusi sinkku, tykkäisin paljon enemmän.
5

Lauri Rikkonen
Huoletonta nostatusta tarjosi tämä. Ei palani kakkua, mutta en keskenkään lopettanut.
5

Jukka Kuusisto
Liian tasapaksu tausta tappoi kiinnostuksen ja rupesin ajattelemaan muita asioita. Sympaattisen kuuloinen laulaja ei pelastanut kappaletta.
5

4. Best Coast – The Only Place, 5

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=yoPoRuNTo9U

”Kevään odotetuimman indiealbumin” ykkössinkku ei menestynyt teidän kynsissänne ja korvissanne.

Antti Lähde
Miellyttävä kepeydessään ja melodisuudessaan, mutta kokonaisuutena (odotetun) valju. Rumpalin soitto on mahdottoman tylsää, laulajan ääni persoonallinen, mutta vähän kaksijakoisella tavalla. Kitarat helisee kivasti, mutta niinhän ne ovat tietysti tehneet jo 50 vuotta. Paras meininki oli c-osassa. Ehkä Best Coast on jollekin tärkeä bändi, en tiedä, mutta hirmuisesti kimallusta ja puhtia kaipaisi, jotta erottuisi massasti – saati nousisi edes jonkun Primitivesin kaltaisten menneisyyden umpikeskinkertaisuuksien parhaiden biisien tasolle.
6

Joni Kling
Lähtikö se toinen tyyppi kävelemään bändistä? Ei vissiin, koska Bethany ei biisejä osaa kirjoittaa. Ehkä tämän kirjoitti Snacks-kissa? Tai Wawwwes?
5

Lauri Rikkonen
Tytöllä kiva ääni. Muuten turhake.
3

3. Patti Smith – April Fool, 5.67

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BcR3I3Qk1XU

Pronssia vanhemmalle rouvalle!

Jukka Kuusisto
Odotukset olivat korkealla, eivätkä ne ihan täyttyneet. Vähän koukkua olisi kaivattu lisää. Ei huono, mutta ei toivottavasti tulevan albumin paras raita.
7

Mikael Johannes Mattila
Tässäkin on ihan mukavan kepeä svengi, mutta samalla vähän huonolla tavalla AOR-mainen. Verlainekin päästettiin irti vähän turhan myöhään, vaikka kitarakuviot selkeästi biisin mielenkiintoisinta antia ovatkin. Itse soundissa oli tosin vähän Nels Cline-pastissia.
5

2. Edward Sharpe & the Magnetic Zeros – That\’s What\’s Up, 6.44

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EyzacUdRlx4

Lauri Rikkonen
Tämähän pumppasi hienosti. Tuli mieleen kevätauringon lävistämä huoneilmassa leijaileva pöly, kun sen näin.
8

Joni Kling
Helvetissä on erityinen paikka ihmisille, joilla oli maallisen vaelluksensa aikana tapana kantaa akustista kitaraa mukanaan puistoissa. Heidän vartaloitaan keitetään hiljaisella tulella maustamattomassa nuudelikeitossa. Toisinaan tämä bändi heittää keikan.
7

Antoinette Olivia
Nyt on kuunneltu Simon & Garfunkelia urakalla. Melko pirteä mutta menee nyt ohi.
6

1. Notkea Rotta – Paluu betoniin, 7.33

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BrcIDdpz74o

Notkis ei teiltä heikkoja arvosanoja saanutkaan, joten voitto oli ylivoimainen!

Ville Anttonen
rotalla on oma oikeasti originelli tyylinsä. kappalekin on hyvä ja tarttuva
9

Mikael Johannes Mattila
Tässä SMC-poppoon aloittamassa, lähiö-Helsingin romantiikkaa lyhytelokuvin kuvaavassa meiningissä on jotakin tosi sympaattista. Mutta hyvä biisihän tämä oli muutenkin, tymäkkä flow ja vastustamattoman svengaava biitti. Erottuu tässä porukassa ehdottomasti edukseen.
8

Antti Lähde
Hyvähän tämä on. Lähtökohtaisesti livenä soitettu hiphop kiinnostaa vähemmän kuin ohjelmoitu ja/tai sampleihin perustuva, mutta tämä toimii. Vähän pelotti biisin alkaessa, että mennäänkö tässä sanoinkuvaamattoman kauhean funkmetalin puolelle, mutta kertsiä edeltävä rumpu/kitarabreikki olikin yksinkertaisuudessaan biisin parhaita puolia.
7

Sitten katsahdetaan vielä kaikkien aikojen kokonaistulokset, joissa Notkis kipusi peräti kakkoseksi!

Ensi viikkoon!

Notkean Rotan nimetön albumi julkaistaan 18. huhtikuuta. Mukana nyt myös Rane Raitsikka! Paluu betoniin -videon on ohjannut Pablo Films.

Video ei ole enää saatavilla

Best Coast – The Only Place

Kevään odotetuin indiealbumi? Vai vain yksi tuhannesta samankuuloisesta kitaranrämpytysturhakkeesta? The Only Place on paitsi ruodittavaksenne tarjottavan kappaleen, myös Best Coastin kakkosalbumin nimi. Se ilmestyy 15. toukokuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Edward Sharpe & the Magnetic Zeros – That’s What’s Up

Alex Ebertin 60-lukuinen indiefolkyhtye julkaisee toukokuun lopussa seuraajan kolmen vuoden takaiselle Up from Below -esikoisalbumilleen, josta muodostui kohtalaisen iso hitti. That’s What’s Up on levyn ensimmäinen single.

Video ei ole enää saatavilla

Saint Etienne – Tonight

Saint Etinenne julkaisee toukokuussa Words and Musicin, joka on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi sitten vuoden 2005 Tales from Turnpike Housen. Albumilla tuotantoapua antavat niin bändin pitkäikäinen yhteistyökumppani Ian Catt sekä 2000-luvun popin kultasormi Richard X.

Video ei ole enää saatavilla

Patti Smith – April Fool

Rockrunoilijoiden kuningatar on tehnyt yhdennentoista albuminsa Bangan tutun taustabändinsä säestämänä. Keäskuussa julkaistavan albumin kappaleet käsittelevät niin Amy Winehousea, Johnny Deppin syntymäpäivää kuin viimevuotista Japanin tsunamia. April Fool -kappaleessa kuullaan kitarassa Televisionin Tom Verlainea.

Video ei ole enää saatavilla