Kun sataa ja on harmaata, on kaunista, tietää Ruth-Ann Boyle.
On vuoden 2013 ensimmäinen päivä. Juuri sellainen päivä, jollaisen voi melkein arvata olevan vuoden ankein. Ulkona sataa kaatamalla. On harmaata ja liukasta. Olen yksin. Hyvää uutta vuotta, maailma.
Aamulla hampaita harjatessani tiedän, että juuri tänään kirjoitan Oliven You’re Not Alonesta.
1990-luvun hienoimpiin lukeutuva poplaulu kertoo etäsuhteesta ja kaipauksesta, mutta sen uljaan haikeuden voi laajentaa lohduttamaan jokaista yksinäistä ja ahdistunutta. Michael Jackson lauloi vuotta aiemmin tavallaan mainion You Are Not Alone -balladin, mutta sen sokerisuus peitti harmillisesti alleen kaiken hyväntahtoisuuden. Sen sijaan Ruth-Ann Boylen Tracey Thornea trance-perinteisiin naittava lämmin laulu antaa uskoa siihen, että asiat ovat huomenna oikeasti paremmin.
“You’re not alone
I’ll wait ’til the end of time
Open your mind
Surely there’s time to be with me”
Kriittisesti tarkasteltuna sanoitus on silkkaa pöytälaatikkohattaraa vakuuttaen, että unelmien prinssi tai prinsessa tallustaa yhtäkkiä takaisin suoraan syliin, mutta kuten parhaassa popmusiikissa, se esitetään niin vakuuttavasti, että kuulija kokee kappaleen syvällisen lohduttavaksi. Lisäksi viipyilevä breakbeat-soundi onnistuu maalaamaan taustan niin lumoavaksi, että kyynikonkin on mahdotonta olla heltymättä. Joskus harmaa on maailman kaunein väri.
Olen yhä yksin, mutten yksinäinen.
