En ole koskaan käynyt Lontoossa, mutta olen haaveillut siitä useasti. Katsonut brittiläisiä sarjoja ja elokuvia. Lukenut matkaoppaita. Kuunnellut Pet Shop Boysia. Tiedän Notting Hillin, Holland Parkin ja King’s Crossin. Huomatkaa: tiedän, en tunne.
1990-luvulla olen haaveissani elänyt rave-bileet ja brittipopin kultakauden sekä kuunnellut radiosta, että East 17:n loistava Stay Another Day on joulun 1994 myydyin single. Elänyt populaarikulttuurin polttopisteessä.
Vuonna 2012 minulla ei ole kuitenkaan mitään suurta syytä matkustaa Lontooseen oikeassa elämässä. Tai on yksi: haluan ajaa metrolla West Endiin kuunnellen Saint Etiennen suurinta listahittiä He’s on the Phonea. Nousta ylös maanpinnalle Leicester Squarella, levittää kädet ja laulaa kappaleen ällistyttävän upean kertosäkeen:
”Yes
She never meant to call, she did anyway
And now he’s trying to find the words to say
Someday, someday”
Kutsuttakoon sitä vaikka Saint Etienne -pyhiinvaellukseksi. Ja ehkä Lontoo vuonna 2012 olisikin yhtä hurmaava kuin haaveitteni Lontoo vuonna 1995. Tiedän, että Saint Etienne on.
Silti tällä hetkellä sanon Lontoolle kuin kappaleen mies rakastajattarelleen: someday, someday.
Bonus!
Espanjalainen Princessa levytti alkuperäiselle varsin uskollisen version hienosti Suomessakin myyneelle Calling You -albumilleen (1996).