
“Koskaan ennen Hotline Blingiä ei räppäri ollut tehnyt julkisesti jotain näin ihanan ja nerokkaan noloa alleviivaamatta, että tää on sitten vitsi hei!”
Tällä kappaleella Drake tanssi itsensä jutun kirjoittajan sydämeen.
”You used to call me on my cell phone
Late night when you need my love
And I know when that hotline bling
That can only mean one thing”
Tunnustusten aika: en aluksi juuri välittänyt Hotline Blingistä – edes sen jälkeen, kun tiesin ystävieni intoilevan, etteivät ole juuri muuta päiväkausiin kuunnelleet.
Tämä ei ole varsinaisesti ensimmäinen kerta, kun olen ollut väärässä.
Epäonnistuminen kappaleesta innostumisessa on sikälikin tuomittavaa, että sen soundi on niin omalaatuinen. Toki riisuttua r&b:tä oli tehty 2010-luvulla niin paljon – eikä vähiten Draken toimesta – että sille oli keksitty niinkin typerä nimi kuin PBR&B hipsterikalja Pabst Blue Ribbonin mukaan.
Mutta Hotline Bling oli jotain vähän erilaista: trooppisesti thaihierovaa nyyhkyminimalismia, joka kuulostaa vähän siltä kuin Whamin Club Tropicana olisi pumpattu täyteen hevosrauhoittavia ja suljettu pehmustettuun eristysselliin, jossa In the Air Tonightin hiljaisten kohtien rummut soivat taustalla. (No okei, ehkä aika vähän, mutta Phil Collinsin rummut ainakin kimmahtelevat pehmeästi huoneen seinistä.) Drake on jatkanut myöhemmin samalla trooppisella sekoituksella murskahiteillään One Dance ja Passionfruit.
Kappaleella ei ollut alun perin mitään aikomusta olla hitti. Drake julkaisi sen Soundcloud-sivullaan eräänlaisena Meek Mill -dissausraita Back to Backin b-puolena. Mutta niin vain kävi, kuten joskus käy: ihmiset löysivät kappaleen omine neuvoineen ja pitivät sen tenhoa vastaansanomattomana.
Moni internet-tuohtuja on pitänyt kappaleen sanoitusta ongelmallisena. Se saattaisi olla sitä enemmänkin, ellei Draken (tai siis tarinan kertojan) vaikerrus siitä, ettei ex-tyttöystävä pysy enää kotona vaan ramppaa ulkona uusien kavereiden kanssa, kuulostaisi niin pohjattoman säälittävältä äninältä, että yritys kontrolloida paljastuu siksi mitä se onkin – naurettavaksi. Vaimeahkoa lutkaleimausta on toki kuultavissa.
Vaan on kappaleessa aitoa haikeuttakin, peräänitkua ja menetystä ja peruuttamattomuutta. Etenkin kertosäkeessä, jossa Drake kietoo menneisyyden vonkauspuhelut lähinostalgian huntuun. Hän saa nimittäin kännykän konseptin kuulostamaan arkaaiselta. Tuulahdukselta kitten heels -kenkien, Kate Hudsonin romanttisten komedioiden, All Saints -halternecktoppien ja simpukkapuhelinten romanttisesta maailmasta. Ehkä yksinkertaisesti siksi, että käyttää sellaisia aataminaikaisia käsitteitä kuin ”hotline” ja ”puhelimella soittaminen”.
Samaan kategoriaan kuuluu myös musiikkivideo ajankohtaisena tai merkityksellisenä kulttuurituotteena. Ja kuinka ollakaan: Hotline Blingin video on yksi niistä harvoista 2010-luvun musavideoista, jotka ovat murtaneet tiensä lähelle yhtenäiskulttuurista tunnistettavuutta.
Tällä videolla Drake faijatanssi itsensä tuhansiin meemeihin ja suoraan minun sydämeeni. Koskaan aiemmin ei räppäri ollut tehnyt julkisesti jotain näin ihanan ja nerokkaan noloa alleviivaamatta, että tää on sitten vitsi hei! Siksi(kin) Hotline Bling yksinkertaisesti on koettava videonsa kera.