Kansallisaarre laulaa eräällä suomipopin kirkkaimmista helmistä
“Kovin helposti ei kiinni saa
Sitä kadonnutta nuoruutta
Ja mieletöntä fiilistä
Kun on ensi kertaa kännissä”
Muistatteko, missä olitte kuullessanne Gösta Sundqvistin kuolleen? Minä muistan tismalleen, missä olin.
Olin ulkoilmakahvilassa Bulgarian vuorenrinteillä roikkuvassa Veliko Tarnovossa, kun ystäväni Antti lähetti minulle tekstiviestin, jossa hän kertoi Göstan siirtyneen ajasta ikuisuuteen.
Haluaisin muistaa tekstarin tarkan sisällön, sillä Antilla on hauska tapa ilmaista asioita. Mutta en muista. Sen muistan, että ensimmäistä pitkää aikuisiän suhdettani seurannut lyhyempi suhde oli juuri päättynyt suunnilleen niin sekavissa merkeissä kuin nämä asiat nyt voivat päättyä.
Siellä minä sitten istuin, bulgarialaisessa vuoristokylässä, ja tuijottelin vuorille. Ei ollut enää tyttöystävää, ja Göstakin oli kuollut. Se kaikki tuntui aivan kohtuuttomalta, lähes absurdilta.
Gösta Sundqvist oli nimittäin hahmo, joka kosketti meitä suomalaisia niin poikkeuksellisella tavalla, että hän oli melkeinpä omaa tietään kulkevan suomalaisuuden symboli. Sellaisen suomalaisuuden, joka on rehdin jöröslaavilaisuutensa keskellä myös nokkelaa, viisasta, lämmintä ja enemmän kuin vähän outoa. Eivätkä kansallisaarteet saa kuolla ennen aikojaan.
Bulgarialaisessa hotellihuoneessani seuranani olivat vain torakat, jotka valvottivat koko yön.
Harmi että siinä vaiheessa langattomat nettiyhteydet ja kaikenmoiset mobiilit digivimpaimet olivat lähinnä Minority Report -leffasta tuttua tulevaisuusfantasiaa. Olisin nimittäin voinut lohduttautua torakanhävitysprojektini keskellä kuuntelemalla Leevi and the Leavingsin tuotantoa – ja erityisesti tätä kappaletta. Voi olla, että itkulta ei olisi vältytty.
Sillä mikä voisi tarjota sen katkeransuloisempaa katarsista kuin Itkisitkö onnesta? -kappale? Käsittämättömän tyylipuhtaasti rakennettu sävellys, joka sisältää klassisia, onnesta haikeita Gösta-melodioita ja itkettävän toden sanoituksen elämän pettymyksistä ja epäreilujen tosiasioiden hyväksymisestä.
(Se oli retoriikkaa, älkää vastatko.)
Mitä tulee siihen, liittyykö ovesta tulevasta luodista alkava ja kassi kädessä kyhjöttävään tyttöystävään päättyvä sanoituksen osio muun tekstin tarinaan vai onko se vain fragmentti, joka sopii biisin yleisteemaan ja -tunnelmaan – sen saa joku lyyrisemmin suuntautunut päätellä.
Minulle riittävät muun muassa sellaiset asiat, että Göstan laulama ”mieletöntä fiilistä” on jollain oudolla tapaa hienoimpia hetkiä suomalaisen musiikin historiassa, ja että ”vituttaa”-sana ei ole koskaan kuulostanut kauniimmalta.
Ja että Itkisitkö onnesta? on yksi parhaista maassamme koskaan sävelletyistä puhtaista popkappaleista.
