“Get Lucky voisi aivan hyvin olla peräisin 1970-luvun lopulta The Bee Geesin laulukirjasta.”
Kun Radio Aallon sloganina käyttämä sanapari ”pehmeä suosikki” on mitä suurin kehu.
”She’s up all night to the sun
I’m up all night to get some
She’s up all night for good fun
I’m up all night to get lucky”
Kun googlasin ”get lucky”, ensimmäisten osumien joukossa tuli ”get lucky ukulele”. Jos ukulele-versiolle on kysyntää, kappaleen täytyy olla hitti.
Ranskalaiskaksikko Daft Punkin pitkä hiljaiselo päättyi menestyksellä jo Yhdysvalloissa kultaa myyneellä Tron: Legacy -soundtrackilla, ja vahvasti uudelle mantereelle suunnatun uuden tulemisen aloitti Saturday Night Livessä mainostettu Get Lucky. 1970-luvun diskoa mukailleesta kevyestä house-kappaleesta tuli välittömästi valtava menestys, joka nosti Daft Punkin suosion etenkin Yhdysvalloissa ennennäkemättömälle tasolle: Get Luckystä tuli bändin ensimmäinen top 10 -menestys Hot 100 -listalla ja heti kakkonen, edellään toinen Pharrellin tähdittämä hitti Blurred Lines.
Siinä, missä Blurred Lines on täysin vastenmielinen kappale kuunnella ilmiselvistä syistä, samantyyppistä ”hän on tullut tänne pitämään hauskaa, tänään mulla käy flaksi” -sanomaa pehmeämmin julistava Get Lucky on ehta popklassikko. Se voisi aivan hyvin olla peräisin 1970-luvun lopulta The Bee Geesin laulukirjasta. Oman makunsa biisiin tuo Nile Rodgersin hienostunut funk-kitara, kun taas Daft Punk jo lähtökohtaisesti vie kappaleet New Yorkin sijasta Välimerelle.
Yhdistelmä on hienovaraisesti taivaallinen ja Daft Punkin tyylille ominaisesti anonyymi. Jos kappaleesta muuttaisi jotain elementtiä päällekäyvemmäksi, siihen kuvaisi ”bilevideon” tai ylipäätään yrittäisi tehdä siitä jotenkin voimakkaamman, se menisi pilalle.
Nyt Get Lucky luottaa kuuntelijan omaan mielikuvitukseen ja käsitykseen siitä, millaiseen tilanteeseen biisi on omiaan. Kappale kulminoituu lämpimään ja rullaavaan diskosovitukseen ja hämmästyttävän tiukasti ja varmasti tarkkaan mietittyyn ”Up all night to get lucky” -hokemaan, joka sopii sekä Pharrellin falsetin että Daft Punkin robottiäänen laulettavaksi.
Get Luckyn ilmestyessä Daft Punk oli pitkän uransa vuoksi muuttunut underground-bileiden toivemusiikista vinyylinkerääjien audiovisuaaliseksi toivesisustuselementiksi, joten Get Lucky ei ollut samalla tavalla pioneerimainen Daft Punk -hitti kuin esimerkiksi Around the World tai One More Time.
Juuri sen vuoksi se onkin erinomainen osoitus siitä, että kun kappale osuu täysillä napakymppiin, siitä tulee mittava hitti – olkoonkin vaikka teoriassa monessa mielessä epätrendikästä Saturday Night Feveriä – joka lävistää kaikki mahdolliset kuluttajaryhmät edelläkävijöistä ukulelensoittajien kautta rockpuristeihin ja vie esittäjänsä Grammy-gaalan palkintosateeseen ja lavalle Stevie Wonderin kanssa.
Juuri epätodennäköisyytensä ansiosta Get Lucky on 2010-luvun ehkä kovin popklassikko.
