
“Säveltäessään Midnight Cityn Anthony Gonzalez tuli tehneeksi sisäsyntyisyys vs ympäristö -debatissa vahvan kannanoton jälkimmäisen puolesta. Los Angelesin vaikutus kappaleen tummana kimaltelevaan soundiin on niin ilmiselvä.”
Kappale, jolla Anthony Gonzales ajoi sähkömoottoripyöränsä suurkaupungin valoihin – ja hittilistoille.
”Waiting for a roar
Looking at the mutating skyline
The city is my church
It wraps me in the sparkling twilight”
Ö-whiu-u-whö-ö-WHA! Ö-whiu-u-whö-ö-WHA! Ö-whiu-u-whö-ö-WHA! Ö-whiu-u-whö-ö-WHA-A-A-A!
Kaikkihan tämän tuntevat. Se on 2010-luvun the koukku: ensi kuuleman jälkeen laakista tunnistettava ulina, jota Samuli Knuuti kuvaili Nuorgamin 2000-luvun pophelmet -sarjan Midnight City -esseessään ”orgasmissaan piehtaroivaksi robottinorpaksi”.
Vielä edellislevy Saturdays = Youthilla osin lähes pastoraalista, joskin isosti kasaria, elektronista shoegazea tarjoillut nokkajehu Anthony Gonzalez ajoi Midnight Cityllä sähkömoottoripyöränsä suoraan kuluvalle vuosikymmenelle, suurkaupungin valoihin – ja ensimmäistä kertaa listoille.
Kappaleen massiivinen suosio jätti Gonzalezin ambivalenttiin mielialaan. Toisaalta oli tietysti mukavaa, että ohjelmistossa oli varma täky, johon yleisö reagoi. Toisaalta: kuten niin montaa puolivahingossa poptähteyteen tietyllä kappaleella singahtanutta taiteilijatyyppiä aiemmin, myös Gonzalezia ärsytti, että ihmiset sivuuttivat kokonaan hänen muun uransa, kymmenet kappaleet ja useat albumit, jankuttaakseen tästä yhdestä, loputtomasti.
Anthony, koska olen biljoonaprosenttisen varma, että luet tätä suomeksi kirjoitettua pienehkön musasaitin artikkelia juuri tällä hetkellä: Emme voi itsellemme mitään! Midnight City on vain niin penteleen hyvä!
Antibesin piskuisesta ranskalaiskaupungista kotoisin oleva Gonzalez oli kerännyt kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttanut Los Angelesiin ennen Midnight Cityn emolevyn Hurry Up, We’re Dreamingin säveltämistä. Säveltäessään Midnight Cityn Gonzalez tuli tehneeksi sisäsyntyisyys vs ympäristö -debatissa vahvan kannanoton jälkimmäisen puolesta. Suurkaupungin – ja nimenomaan Drive-elokuvan modernia noiria taustoittaneen Los Angelesin – vaikutus kappaleen tummana kimaltelevaan soundiin on niin ilmiselvä.
Mutta kiskaistessaan kappaleen koukun kaiketi hengellisen inspiraation puuskassa eetteristä Gonzalez suoritti samalla viharikoksen musiikkia vastaan. On nimittäin helppo esittää, että kappale on vähintään osavastuussa neljästä ja puolesta miljoonasta samaan tapaan mutta äärettömästi huonommin ulisevasta ja törisevästä syntikkafonilla/-huilulla/-bassopasuunalla/-jne. tehdystä koukusta, jotka täyttivät hittilistat vähän myöhemmin samalla vuosikymmenellä.
Mutta ei se mitään, Anthony! (Oletan, että olet jatkanut lukemista.) Me annamme sinulle anteeksi. Midnight City on kaiken sen arvoinen.