Seasons (Waiting on You) -kappaleella Future Islands paljastaa avoimesti tunteensa ja opettaa, että myös sinä voit tehdä niin.
”You know, when people change
They gain a peace
But they lose one too”
Yksi popmusiikin perustavanlaatuisista myyteistä on ainutkertainen salamavalon välähdyksen kaltainen hetki, joka nostaa artistin tuntemattomuudesta tähteyteen. Yksi radiosoitto, yksi keikka tai yksi televisioesiintyminen muuttaa kaiken: luuserista tulee voittaja, mitättömyydestä tähti.
Usein menestys on hitaan rakentamisen tulosta, mutta toisinaan yksi hetki voi tosiaan olla ratkaiseva. Tällainen oli Future Islandsille Seasons (Waiting on You) –kappaleen esittäminen The Late Show With David Letterman -ohjelmassa 3.3.2014.
Esityksen keskiössä oli yhtyeen arkipäiväisesti pukeutunut (paita visusti housuissa!) ja selvästi päälaelta kaljuuntunut laulaja Samuel T. Herring. Herring hakkasi rintaansa niin, että töminä kuului laulumikrofonista, murisi kuin death metal -laulaja, riuhtoi mikkiä, kauhoi teatraalisesti ilmaa edessään ja tanssi tavalla, joka muistutti jonkinlaista sivuttaista versiota Chuck Berryn kuuluisasta duckwalkista.
Eleettömän ja ilmeettömän bändin edessä tapahtunut performanssi oli samalla sekä vaikuttava että hämmentävä kokemus.
Letterman-esiintymisestä tuli ohjelman YouTube-kanavan katsotuin video. Kuuluisuudet, kuten Bono, Debbie Harry ja Haruki Murakami, ylistivät yhtyettä. Herring poseerasi selfiessä Gwyneth Paltrow’n kanssa. Kotimaassaan Future Islands siirtyi pikkuklubeilta suurten festivaalien päälavavoille. Myös Suomessa yhtye huomattiin. Se esiintyi 2014 Ruisrockissa, 2015 Flow’ssa ja 2017 loppuunmyydyssä Circuksessa.
Mikä teki Season (Waiting on Youn) esityksestä niin vangitsevan? Osansa oli varmasti sillä, että Herringin tanssiminen näytti hassulta ja hänen tunteilunsa oudolta. Esityksestä tuli pienimuotoinen nettimeemi. Samalla tavalla kuin television laulukilpailun persoonallinen osallistuja tai vanhalla häävideolla hassusti soittava rumpali, Herringin esitys vetosi netin loputtomaan haluun nauraa erilaisuudelle.
Tärkeämpää kuitenkin oli, että Future Islands vangitsi yleisön avoimella tunteellisuudellaan. Sen esiintymisessä ei ollut mitään ironista tai coolia. Herring heittäytyi kappaleeseensa täysillä ja oli valmis tekemään itsestään pellen. Hänen tanssinsa ei ollut itsetietoista performanssia, vaan antautumista tunteiden tyrskyjen vietäväksi. Se kiehtoi ja vetosi, koska se antoi jotain aitoa, johon tarttua netin loputtoman kuva- ja äänivirran joukossa.
Future Islandsin suosio tuntuu liittyvän kulttuuriseen liikehdintään, jota on kutsuttu uusvilpittömyydeksi tai metamodernismiksi. Tässä ajattelussa postmodernin ironian ja kyynisyyden on korvannut tai ainakin niiden rinnalla elää vilpittömyys ja avoin tunteellisuus.
Kun nyt katson Seasonsin Letterman-esitystä, huomaan, kuinka kovasti Herring haluaa kommunikoida sisimpäänsä. Hän ravistelee meitä, tolkuttaa meille: ”Tämä on todellista, näin minä tunnen.” Samalla hän antaa myös katsojalleen luvan tuntea ja olla oma itsensä.
Nykyään ”ole oma itsesi” on tsemppimottojen ja inspiraatiotaulujen valjua sanahelinää. Rehellisyys tuntuu tarkoittavan sitä, että setämies laukoo mielipiteitään poterostaan ja uhriutuu, kun joku on eri mieltä. Future Islands ja Samuel Herring kuitenkin näyttävät, että ne voivat olla myös hyveitä.
”Keikkojemme perimmäinen tarkoitus on tuoda ihmiset yhteen. Saada heidät tuntemaan, että he voivat olla tunteellisia ja avoimia itsensä ja toistensa kanssa. Haluamme luoda tilan, jossa ihminen voi olla vapaasti oma itsensä”, Herring kommentoi vuonna 2017 GQ-lehden haastattelussa.
Seasons on kappale muutoksesta, ajan kulumisesta ja rakkaudenkaipuusta. Herring yrittää muuttua rakkaansa takia, olla jotain muuta kuin on.
”Seasons change, and I’ve tried hard just to soften you
Seasons change, but I’ve grown tired of trying to change for you
Cause I’ve been waiting on you”
Samuel T. Herring, älä koskaan muutu. Rakastamme sinua juuri tuollaisena.