
“Frankin Oceanin laulu poukkoilee ja vaeltelee falsettiin ja takaisin. Tämä on sivistyksen soundi – keinotekoinen, teeskentelevä, epäkonsistentti, ajoittain pikkusievä.”
Ihmisen rajapinta toisen luo on kuin integraatioprojekti helvetistä. Purkkakoodia syntyy ajatuksen nopeudella.
”No, I don’t like you
I just thought you were cool enough to kick it”
Ihmisen elämä on sotkuista ja sotkuisimmillaan se on silloin, kun koetamme luoda yhteyttä toiseen ihmiseen. Se tuo esiin kaikki epävarmuutemme, ja pään sisäinen monologi muuttuu torikokoukseksi, jossa kaikki eri impulssimme – hyvät ja huonot, rehelliset ja valheelliset – yrittävät huutaa toisiaan suohon.
Olemme itsevarmoja ja samalla sielumme huutaa hyväksyntää, validaatiota. Uskottelemme itsellemme olevamme epätoivoisesti rakastuneita ja koetamme kertoa itsellemme, ettemme oikeasti välitä. Emme oikeasti edes tykkää toisesta, mutta ajattelemme häntä koko ajan. Emme oikeasti edes halua olla toisen kanssa, mutta haluamme hänen ajattelevan meitä jatkuvasti.
Frank Oceanin Thinkin Bout You kertoo tästä sotkusta ja siitä hetkestä, kun kiihkeimmin selitämme asioita parhain päin, itsellemme ja sille toiselle, joka sai sotkun aikaan tai pakotti meidät sotkemaan paikat. Syy ei ole koskaan meidän.
Kappale on samanlainen paradoksi kuin tuo tilanne: minimalistinen rumpukonetausta pitää homman huomattavan tiukasti kasassa, mutta Frankin laulu poukkoilee ja vaeltelee falsettiin ja takaisin. Jousissyna tuo äänikuvaan imelän itsepetoksen tuoksua. Tämä on sivistyksen soundi – keinotekoinen, teeskentelevä, epäkonsistentti, ajoittain pikkusievä. On vaikea sanoa mikä on aitoa.
Sanoitus on hyvin puheenomainen, täytesanoineen päivineen, ja kaikki ajattelun ristiriitaisuudet on kirjoitettu ja laulettu auki. Kertoja haluaa niin paljon, on himossaan niin alaston, eikä näe tätä hetkeä pidemmälle.
Ja kukapa meistä ei olisi heikkona hetkenään suhtautunut toisiin ihmisiin utilitäärisesti, keinona hiljentää se huuto edes hetkeksi.
Mutta harva meistä osaa tehdä ristiriitaisimmista impulsseistaan näin kaunista musiikkia.
https://youtu.be/CTUyABibswM