“Frank Ocean tuntuu olevan se uuden mustan musiikin inhimillinen ääni, joka uskottavimmin osaa kuvata myös heikkouden ja eksyksissä olon hetkiä.”
Channel Orange -albumin tehokkain raita paljastaa pop-potentiaalinsa hetkessä. Siksi Lost on sekä täydellinen albumiraita että single.
”Got on my butter cream silk shirt
and it’s Versace”
Modernin r&b:n klassikoksi osoittautunut Channel Orange tarvitsi yhden täsmäsivalluksen, joka ei anna kuulijalle mitään mahdollisuuksia. Lost on tuo iskevyyden ja vastustamattoman tehokkuuden majakka rikkaan ja monisäkeisenä vellovan modernin soul-aallokon keskellä.
Kahdeksan sekunnin intro kallistaa jo vaakakupin Oceanin hyväksi. Eikä hän ole tässä vaiheessa vielä edes avannut suutaan laulaakseen. Biitti. Säälimättömän koukuttava synakuvio. Wham. Sain huomionne.
Lost on eräänlainen mustan popin klassisten hyveiden ja 2010-luvun henkisen sekaannuksen saumaton fuusio. Soulin henkis-tyylillisessä sukupuussa kappale sijoittuu mielessäni Motown-perinnön jatkajaksi. Se ei yritä vakuuttaa raakuudella, raivolla tai suureellisuudella. Se on häpeämättömän pop ja lähes sotilaallisen napakka arkkitehtuuriltaan. Se ei haaskaa aikaa hortoiluun, epämääräiseen hehkutukseen tai päämäärättömään tunnelmointiin, jollaista kunnianhimoiset r&b-artistit säännönmukaisesti ovat harrastaneet Kanye Westin herkistymisen jälkeisessä maailmassa.
Nautittavan rennosti puksuttavan musiikkikehikon osalta hommat etenevät yhtä vääjäämättömällä charmilla kuin Smokey Robinsonilla tai Michael Jacksonilla konsanaan. Malayn tuotanto on kuitenkin ainoastaan alusta itse asialle. Näennäisen harmittoman ja ristiriidattoman taustan ylle Frank Ocean rakentaa maiseman, jonka pinnan alla mitä ilmeisimmin kuohuu. Kertoja ja nainen, matkalla halki maailman, jossa menestyksen merkit ovat kaikkialla.
”Double D
Big full breasts on my baby
(Yo we goin’ to Florida) ”
Katsokaa. Olen härski ja suora. Katsokaa. Olen voittaja.
Välähdyksiä sieltä täältä. Amsterdam. Miami. Espanja. Matkalla keskellä unelmaa. Ainoa ongelma unelmaskenaariossa on kertojan äänensävy ja koko laulun perusmoodi. Lost ei ole voittajan tai itsevarman valloittajan puheenvuoro vaan pohjattoman melankolinen ja rikkinäinen tunnelmakuva.
Tällaisesta intiimisti tilittävästä tavasta kirjoittaa lauluja on toki tullut monen tämän vuosikymmenen r&b-meganimien tavaramerkki. Kanyen ja Draken musiikillisia vuodatuksia kuunnellessa on kuitenkin vaikea olla hämääntymättä heidän kannoillaan leijuvasta spektaakkelista. Onko avautuminen osa sirkusta?
Frank Ocean tuntuu tässä seurassa olevan se uuden mustan musiikin inhimillinen ääni, joka uskottavimmin osaa kuvata myös heikkouden ja eksyksissä olon hetkiä. Lost-kappaleen otsikon monimerkityksisyys toimii täydellisesti haikean mollimelodian parina. Lost. Eksynyt. Kadonnut. Hävinnyt.
”Now you’re lost
Lost in the heat of it all
Girl you know you’re lost
Lost in the thrill of it all”
Vastakkaisten voimien yhteisvaikutus on tehokas: surua parrasvaloissa, vaivoin pidäteltyjä kyyneleitä tanssilattialla. Tears of a Clown.
Lost Frank Ocean from Juliana Ardila on Vimeo.
