“Starboyta tehtäessä Abel Makkonen Tesfaye ei ollut enää mikään tavallinen parikymppinen kanadalainen, vaan supermallia tapaileva 26-vuotias maailmankuulu poptähti.”
Kanadan tähtipoika laulaa tähtipoikaelämästä.
”Look what you’ve done
I’m a motherfuckin’ starboy”
Lätkätermit sallitaan, kun puhutaan Abel Makkonen Tesfayesta eli artistista nimeltä The Weeknd. Onhan mies kotoisin jääkiekon pääkaupungista Kanadan Torontosta.
The Weekndin kolmannen studioalbumin nimikkokappale ja avausraita ei ole jatkoajan ratkaiseva taitava yksilösuoritus tai alivoimalla väkisin ronkittu räkämaali vaan treeneissä lihasmuistiin taottu, asiansa osaavien tekijöiden nätti viisi vastaan viisi -tasakenttäkuvio.
Yleisö ei voi kuin huokailla katsomossa, kun Starboy lähtee käyntiin. Se mitä se saa, ei ole taiteellisesti kaunista tai yllätyksellistä, vaan, ah, niin tehokasta. Ammattilaisten työtä. Punalamppu syttyy joka kerta. 1,3 miljardia näyttökertaa YouTubessa ei saa onnenkantamoisella.
Starboyn moottorina toimii vierailevan pakkiparin Daft Punkin oman päädyn pakki–pakki-avaus ja siitä syntyvä biitti. Klap klap klap klap klap-klap-klap. Kertosäkeen hahattava synakuvio on laitaa pitkin viilettävä voimahyökkääjä.
The Weeknd oli Ranskan kypäräpäiden studiolla Pariisissa äänittämässä I Feel It Coming -kappaletta, kun kuuli rytmin kantautuvan toisesta huoneesta. Tämän peruskiven päälle artisti laulaa kuuluisuuden kirouksista ja droppailee kalliita automerkkejä.
Starboyn lyriikat eivät ole universumin kiinnostavimmat, mutta se annettakoon anteeksi. The Weeknd tekee vain sen, mikä riittää: ampuu maalin takakulmalle syötetystä avopaikasta.
Starboyta tehtäessä Abel Makkonen Tesfaye ei ollut enää mikään tavallinen parikymppinen kanadalainen, vaan supermallia tapaileva 26-vuotias maailmankuulu poptähti. Kuten popmaailman ironiaan kuuluu, teki Starboy hänestä vielä kuuluisimman tähden.
Starboy on The Weekndin isoin hitti kaikilla mittareilla. Siitä on jo tulossa artistin oman nimensä veroinen brändi. Tätä kirjoitettaessa artisti lakimiesjoukkoineen hakee suojelua tavaramerkilleen.
Laulu edustaa The Weekndin tuotannon sitä osaa, jonka autonsa Kehä 3:n varren ostoshelveteistä hankkivakin voi kuvitella pystyvänsä laulamaan ratissa tai karaokessa. Jos ei muita kohtia, niin ainakin kertosäkeen.
Sitä laulaessa me kaikki voimme kuvitella olevamme ykkösviisikon maalintekijöitä, niitä vitun tähtipoikia.
