Jeffree Star – aito vai feikkiaito?
Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.
Tyttöpoppiin liittyy paljon arvolatauksia. Aito on hyvä, feikki on huono. Artistin henkilökohtaisista tunnoista kumpuava kama on hienoa ja laskelmoitu taktikointi kamalaa. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin poksauttamaan moiset kuplat. Rakastan itse kaikkea muovista ja keinotekoista, ja levitän mielelläni feikkiyden ilosanomaa.
Azealia Banks, Kesha, Jeffree Star & the Donnas
Katy Perry on muovinen. Azealia Banks on aito. Toistaiseksi kaikki on selvää. Ongelmia syntyy, kun aitouden estetiikkaa rakennetaan riittävän teollisesta lähtökohdasta. Lopputulos on feikkiaito, tai aitofeikki. Tässäkin kannattaa muistaa, että laskelmoitu ja huono eivät ole synonyymejä.
Azealia Banksin toinen musiikkivideo 212 vuodelta 2011 on malliesimerkki aitouden estetiikasta:
Aitous alkaa tietenkin siitä, että video on mustavalkoinen. Se sijoittuu urbaaniin ympäristöön (liikennevalo, kulmakauppa, tiiliseinä). Tanssissa ja liikeissä on kepeän spedeilyn tuntua. Kamera kiinnittää huomiota suun liikkeisiin. Mikki Hiiri -paitainen Banks esiintyy tavallisena hahmona cooliin hipsterijäbään verrattuna. Ihan lopussa on pätkä, jossa Banks on ikään kuin ei esiintyisi kameralle.
Kommenteissa voi ottaa kantaa siihen, onko Banksin viime vuonna julkaistu video Atlantis autenttista rumuudella mälläystä vai laskelmoitua retroironiaa:
Jenkkiartisti Keshalle on rakennettu white trash -imago, esimerkiksi Tik Tok -videossa. Rähjäinen olemus ja kännäämiseen ja sekoiluun keskittyvät sanoitukset hakevat aitoutta, mutta musiikin äärimmilleen tuotettu soundi ei tue tätä pyrkimystä. Kesha vaikuttaa nuhjuiselta rikkaalta ihmiseltä. Ehkä se on tarkoituskin.
Rappioromantiikka on edukseen Take It Off -kappaleen videolla:
Itseeni vetosi erityisesi kännitekstaamiseen liittyvä pätkä: “Get my drunk text on / I’ll regret it in the morn”. Joskus humalassa tekee mieli tehdä jotain tyhmää juuri siksi, että se on tyhmää. Laskelmoinnista huolimatta, tai sen takia, Kesha onnistuu videoissaan tavoittamaan jotain.
Kappaleen innoituksena on ollut drag show, ja se näkyykin paremmin kappaleesta tehdyllä vaihtoehtoisella videolla:
Drag nostaa hienosti esiin aidon ja keinotekoisen summittaisuuden. Harva asia on muovisempaa kuin drag, mutta samalla se on autenttista alakulttuurillista itseilmaisua. Ollaanko tässä nyt sitten aitoja vai feikkejä?
Videon yleisen trash-estetiikan keskellä varsinaista drag-kulttuuria käy edustamassa moottorisahan kanssa heiluva Jeffree Star. Tässä hänen videonsa Beauty Killer:
Take It Off on suosittu nimi biisille. Sen nimisiä kappaleita ovat tehneet muun muassa The Black Eyed Peas, Busta Rhymes, De La Soul, Kiss, LL Cool J ja The Donnas. Nykymusiikin perinteisin tapa olla uskottava ja aito on keskittyä rock-meininkiin.
Tässä The Donnas -bändin Take It Off, vuodelta 2002:
The Donnas kierrättää laskelmoidusti rockin peruskliseitä. Bändiskabassa on alussa nolo yhtye, mutta sitten paikalle rymeltää The Donnas. Rokkimeininki iskee eloisasti ankeuden keskellä. Rockin kyky päräyttää meininkiä ankeaan taviselämään lienee parhaiten esillä Twisted Sisterin videolla We’re Not Going to Take It.
Yhteenveto
Mitä aitous tarkoittaa? Onko Keshan hampparityyli autenttisempi vai vähemmän autenttinen kuin The Donnasin rokki? Onko poptähti aina muovisempi kuin rokkari, ja onko muovi aina epäaitoa?
Aitous on tyyli muiden joukossa. Ei sen aidompaa kuin mikään muukaan.
Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Sarjan kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy alkuvuodesta 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan.
