Natalya Shevlyakova alias n.A.T.o.: tyttöpoppia burkassa.
Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.
Tyttöpopin tehtävä ei ole pelkästään viihdyttää ja ilahduttaa. Ehei! Tyttöpopin tehtävä on myös ravistella, ahdistella ja pakottaa kohtaamaan uusia asioita. Kunnon tyttöpop tähtää kuuntelijansa ihon alle, eikä lähde sieltä koskaan. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että tyttöpop on provosoivaa, aggressiivista ja törkeää. Mikään aihe ei ole riittävän pyhä, etteikö siitä voisi tehdä musavideota.
t.A.T.u. & n.A.T.o.
Provosointi tyttöpopin pääasiallisena sisältönä
Venäläisbändi t.A.T.u. oli alkujaan tuottaja Ivan Shapovalovin luomus. Shapovalovin todelliset lahjat eivät kuitenkaan olleet musiikin saralla, vaan provosoinnissa. Vaatii todellista vakaumusta tulla pidätetyksi tyttöpopin palveluksessa, mutta juuri näin Shapovaloville kävi.
Kappaleen Show Me Love piti olla t.A.T.u.: ensimmäisen levyn kolmas sinkku, mutta levy-yhtiön säätämisen vuoksi se julkaistiin vain Puolassa. Kappaleelle tehtiin myös musiikkivideo, joka jätettiin suurellisesta ideastaan huolimatta julkaisematta. YouTubesta se tietenkin löytyy:
Videon ideana on kuvata teinilesbokoulutyttömielenosoituksia ympäri maailmaa. Joissain paikoissa, kuten Shapovalovin kotikulmilla Moskovan Punaisella torilla, luvattomaan mielenosoittamiseen suhtaudutaan nyrpeästi. Shapovalov joutui ohjaajan ominaisuudessa putkaan. Lontoossa viranomaisahdistelu oli vähäisempää: miekkaria jouduttiin vain siirtämään Big Benin luota Tower Bridgelle.
Olennaista t.A.T.u.:ssa on, että bändi on peruskonseptiaan myöten provokaatio. Teinilesboilussa ei ole kyse ensisijaisesti seksistä, vaan provosoinnista. Show Me Loven video on siitä loistava osoitus. Luvattomien mielenosoitusten koko pointti on aiheuttaa kalabaliikkia ja hämmennystä. Videolla näytetään naisia suutelemassa eri puolilla maailmaa, eikä konteksti ole seksi vaan politiikka. Video yrittää tehdä t.A.T.u:n tytöistä teinilesbovapautuksen kärkihahmoja.
Provokaatio on läsnä muissakin alkupään kappaleissa. Biisin 30 Minut videolla räjäytetään koulu.
Yulia Volkova näyttää videolla aivan siltä kuin olisi karannut Gus van Santin kouluammuskeluelokuvasta Elephant. Van Sant ja Shapovalov panostavat molemmat siihen, että nuoret esiintyjät todella näyttävät nuorilta.
Tässä sama englanniksi nimellä 30 Minutes.
Seksiin t.A.T.u. pääsee vasta neljännellä videollaan, mutta Shapovalov päätti hoitaa senkin niin iskevästi kuin osasi: keskittymällä paljaan pinnan sijaan paljaaseen tunteeseen.
Kappaleen nimi on Prostye Dvizheniya. Suurin osa videosta on lähikuvaa Volkovan kasvoista. Ääniraita ja Volkovan ilmeet antavat ymmärtää, että hän runkkaa, mutta katsoja ei koskaan näe mitään muuta kuin kasvot. Videon ideana on keskittyä seksin tunteeseen objektifioinnin sijaan. Ja sehän on paljon hevimpää kuin mikään bikinimeininki.
Suositellaan kuunneltavaksi kovalla volyymillä avotoimistossa.
Pian t.A.T.u. kuitenkin suuntasi maailmalle ilman Shapovalovia, ja tämä ryhtyi kehittelemään uutta artistia, jonka nimi on n.A.T.o. Muslimi, nainen, itsemurhapommittaja. Moskovassa olleen keikan pääsyliput olivat lentolipun mallisia, hauskana viittauksena 9/11-iskuihin.
http://www.youtube.com/watch?v=xC4pokT2GW0
Biisin nimi on Chor javon. Tässä kohtaa on viimeistään selvää, että Shapovalovia kiinnostaa enemmän politiikka kuin seksi. Artistilla on burka, ja mustavalkoista uutiskuvaa piisaa.
Mahtavista ideoistaan huolimatta n.A.T.o. jäi tähdenlennoksi. Tässä artistin toinen video, Tajiksong.
http://www.youtube.com/watch?v=ievAh3AjANo
Yhteenveto
Hyvä provo ei tietenkään ole yhdestä miehestä kiinni. Vaikka Shapovalov jäikin kyydistä jo varhain, t.A.T.u:n myöhemmälläkin uralla osattiin. Kappaleen White Robe videon kuvauksissa ongelmana oli, että Volkova oli raskaana. Provokaattorille se oli tilaisuus.
Kärsimättömille tiedoksi, että teloitus alkaa kohdassa 2:40. Tässä vielä venäjänkielinen versio Beliy Plaschik.
Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyi maaliskuussa 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.
