Pakettiauto, kasa älylaitteita, viisi Nuorgamiittia, 52 tuntia ja noin 2700 kilometriä olivat riittävä lähtöpiste videoelokuvan lisäksi myös toiminnantäyteiselle kuvareportaasille.

Kisahallin parkkipaikka Helsingissä, kello puoli viisi perjantai-iltana. Kilometrejä jäljellä n. 2700.

Autossa istutuista tunneista merkittävä osuus käytettiin Nuorgamiin kirjoitettujen satunnaisten artikkeleiden lukemiseen Tässä näytettä antaa Antti.

Ensimmäinen pysähdys oranssiin liikennekeitaaseen osui Vaajakoskelle.

Markus ja “perillä on tuolla edessämme jossain”.

Niin, tuolla nelostien päässä jossain.

Seuraava pysähdyspaikka: ABC Viitasaari.

Helsingistä Nuorgamiin on matkaa 1334 kilometriä, joista Valtatie 4 kattaa 1287.

Nuorgam tuki epäsuorasti myös suomalaisen laatujournalismin tulevaisuutta eli Magneettimediaa.

Huomenna on ensimmäinen adventti. Tässä kuvassa lauletaan kaikkien tuntemaa musiikkikappaletta Hoosianna.

Nuorgamissa käymiseen kului yhteensä 52 tuntia. Vastaava toimittaja Matti Markkola oli vastaava kuljettaja kiitos yleisen ajokortittomuuden.

Yölliset elämänmerkit valkoassa pakettiautossa olivat lähinnä älylaitteiden valonkajoa. Arttu todistaa Nuorgamin sanaa iPadin loisteessa.

Matti kommentoi videolle päivän jännintä hetkeä: löytyykö avain “Fabion” vihreästä postilaatikosta vai ei.

Vastaus edellisen kuvatekstin kysymykseen: löytyi. Emme joutuneet nukkumaan autossa.

Hyvää huomenta Rovaniemi. Viiden tunnin unien jälkeen jaksaa taas.

Pro tip muille Nuorgamin-matkaajille: Huomioikaa, että Rovaniemeltä matkaa perille on 510 kilometriä, liki saman verran kuin Helsingistä Kajaaniin.

Napapiirillä nähdyt muut ihmiset: 3, nähdyt joulupukit: 0.

Antti esittelee Nuorgamin kenties ensimmäistä jättiviraalihittiä: Teuvo Hakkarainen ja bileet minareetin nokassa.

Ivalon ainut konditoria oli palanut vain muutamaa viikkoa aiemmin, joten emme saaneet muffinsseja Nuorgamiin vietäväksi. Kukat ovat hyvä suunnitelma b.

Matkaa Nuorgamiin noin 70 kilometriä. Aikaa Nuorgamin Alkon sulkeutumiseen vajaa tunti.

AIkaa Nuorgamin Alkon sulkeutumiseen: seitsemän.
- Perillä! Teemu näyttää taistelukuvaamisen / loppukirin mallia.

Nuorgamissa on yksi kauppa, jonka yhteydessä on Alko. Artun toteamus “Nuorgam on norjalaisten Tallinna” todettiin asiakaskuntaa ja heidän ostoksiaan seuraamalla paikkansapitäväksi.

Matti ja Markus kiittävät nuorgamilaisia siitä, että saimme lainata sivustolle heidän kylänsä nimeä.

Nuorgam Nuorgamissa.

Q: Lähtisitkö Markus Hildenin kanssa Nuorgamin kylälle? A: Lähtisin milloin vain!

Nuorgamin ainut baari Staalonpesä oli viimeistä päivää auki, sillä sesonki loppui elokuun viimeiseen päivään.

Baarinpitäjä Risto, jolle Staalonpesä oli järjestyksessään 17:s työpaikka.

Lopettamisriitti osa yksi: En tahdo sinua enää Staalonpesän tyhjässä karaokessa.

Nuorgam Nuorgamissa, osa 2.

Tämä Nuorgamin loppua symboloiva kuva on tribuutti Suomen Kuvalehden kansikuvituksille.

Antti laskee Nuorgamin Nuorgamin maan poveen.

Nuorgam hiljentyy seremoniallisesti muistelemaan mennyttä kahta ja puolta vuotta.

KIITOS 2011–2013.