“Lana Del Reyn persoona, vaurioitunut nuori kaunotar, ei matkalla ole ehkä syventynyt, mutta jokaisen julkaisun myötä siihen on tullut lisää myyttistä laahusta.”
“Lana Del Rey” näytti, kuinka passiivisesta uneliaisuudesta voi loihtia päättäväisen uran.
”I’m in his favorite sun dress
Watching me get undressed
Take that body downtown
I say ’you the bestest’
Lean in for a big kiss
Put his favorite perfume on
’Go play your video game’”
Siinä missä rockissa on aina arvostettu matkaa menestykseen, ankaraa keikkailua pikkuklubeissa ja nimen rakentamista raa’alla työllä, popissa sisääntulo on kaikki kaikessa. Eikä kukaan 2010-luvun popissa ole tehnyt näyttävämpää sisääntuloa kuin Lana Del Rey.
Kesällä 2011 viraalihitiksi muodostunut Video Games oli räikeässä kontrastissa kaiken sen ympärillä olevan kanssa. Orkestraalinen balladi henki yhtä aikaa 1960-lukua ja Los Angelesia, glamouria ja joutilaisuutta, viattomuutta ja turmelusta; kaikki David Lynch -henkisen samean prisman nähtynä.
Itse kappale tuntuu kertovan nuoren, alistuvaisen ja korviaan myöten rakastuneen nuoren naisen rakkaudesta vanhempaan ja vauraampaan mieheen – joka saatuaan oluen käteensä ja nähtyään naisensa suosikkiasussaan kehottaa tätä menemään pelaamaan ”videopelejään”, paljastavan vanhanaikainen termi sekin.
Riipaisevan kaunista kappaletta säesti kotikutoisen oloinen video, johon oli rinnakkain leikattu vanhoja kotivideoita, uutisvideoita ja itse Lana kujertamassa kappaletta silmäluomet raskaina ja huulet kuin ampiaisten pistämänä, yhtä aikaa kameralle poseeraten ja sitä tietoisesti väheksyen, kuten Instagram-sukupolven oman Brigitte Bardot’n kuuluukin.
Video Games (ja sen ohessa nettiin vuodettu Blue Jeans) poikivat Lanalle nopeasti rahakkaan levytyssopimuksen, jolloin hänen taustatarinansa pulpahti nopeasti pinnalle. Taiteilijanimen takana oli 26-vuotias Elizabeth Woolidge (eli Lizzy) Grant, jonka debyyttialbumi Lana Del Ray (a-kirjaimella siis) oli julkaistu vähin äänin vuonna 2010 ja vedetty markkinoilta Lizzyn alkaessa kunnolla rakentaa Lana-sivupersoonaansa. Odotellessaan maineen kolkuttavan ovelleen Grant ehti työskennellä viisi vuotta vapaaehtoistyössä auttamassa alkoholisteja, narkomaaneja ja kodittomia.
Video Gamesissa oli kaikki fabulöösin yhden hitin ihmeen ainekset, mutta jo debyyttialbumi Born to Die (2012) osoitti Del Reyn tulleen jäädäkseen. Yhdistämällä Video Gamesin retroestetiikkaan rautalanka-, elektro- ja hiphop-vaikutteita myöhemmässä tuotannossaan Del Rey on vuollut ohuelta vaikuttaneesta emopuusta kokonaisen tuotannon, joka hehkuu omintakeista lahjakkuutta. Lana Del Reyn persoona, vaurioitunut nuori kaunotar, ei matkalla ole ehkä syventynyt, mutta jokaisen julkaisun myötä siihen on tullut lisää myyttistä laahusta.
