Leevi and the Leavings Top 40

#37 Sunnuntaiksi San Franciscoon (1995)

LeeviRakkauden
Uusrempseää Leeviä parhaimmillaan.

”DC-10 kiertää Bermudan kolmion
kaiken varalta tarkistan lukemat
ja löysään kiristävän solmion”

Rakkauden planeetta -albumin ilmestyessä 1995 näytti siltä, että Leevi and the Leavings olisi jo tehnyt parhaat levynsä. Yllättäen tuo yhtyeen 11. studioalbumi liittyi niiden jatkeeksi, kyeten haastamaan jopa sellaiset mahtikansiot kuin Häntä koipien välissä ja Mies joka toi rock ’n’ rollin Suomeen.

Rakkauden planeetta merkitsi uuden elämänilon ja huumorin ja ilmaantumista yhtyeen musiikkiin. 1980-luvun alun leikittelevän melankolian muututtua levy levyltä totisemmaksi Leavings onnistui nyt tekemään pitkästä aikaa tuoreita, riemukkaitakin lauluja, jotka samalla sisältävät myhäilevää nostalgiaa ja löytävät itsestään ikämiesmäisen erotiikankaipuun. Vakosamettihousuinen mies esimerkiksi on silkkaa kalojen sokkoammuntaa suurten ikäluokkien tynnyriin.

Joka tapauksessa Sundqvist kirjoittaa kuin kenttälääkärin piristysruiskeen pakaran oikeaan yläneljännekseen saaneena: levyllisen täyteen pophelmiä. Singlepainotteisen yhtyeen tuotannossa Rakkauden planeetta on albumiksi poikkeuksellisen tasalaaatuinen. Toisaalta tarjonnan runsaudessa varsinaista stand out -kappaletta ei löydy. Sunnuntaiksi San Franciscoon oli esimerkiksi piilotettu Rautia-mainoksissa liikasoittoa saaneen Vasara ja Nauloja -singlen kääntöpuolelle.

Kappaleiden popdynamiikkaa tehosti sekin, että teksteihin oli ilmaantunut uutta suoraviivaisuutta. Tässä uusrempseydessä voi nähdä viitteitä bändin kaikkein tärkeimmästä meriitistä. Siitä, että pohjimmiltaan Leevi and the Leavings oli aina enemmän kotimaista kuplettimusiikkia kuin suomirock-akti, kuitenkin tuon vanhan lauluperinteen taiten nykypopiksi trimmaten. Tässä taidossa Sundqvist nousee Vexi Salmen, Juha Vainion ja Martti Innasen tasolle.

Ja samalla Sundqvist kuitenkin leikkii vaivatta amerikkalaisen klassikkopopin perinteillä kuin Suomen oma Stephin Merritt tai Michael Stipe. Pieniä popminiatyyrejään virittelevä näprääjä, ”tinkerer”. Kaliforniaan sijoittuvassa kappaleessa geometrinen jangle-kitara on juuri oikealla paikallaan, vangittuna täsmälliseen karmakaruselliin. Hymnimäinen taustalaulu nostattaa lentoaiheisen kappaleen kahdeksaan mailiin. Sundqvist saa kaiken tämän kuulostamaan uskomattoman vaatimattomalta. Tarinassa Bermudan kolmiota fallisella suihkukoneellaan kiertelevä kosmopoliitti kapteenikin on tyystin arkipäiväinen hahmo, jonka valloitukset lopulta kuitataan lakonisella toteamuksella:

”Sori, ootsä Suomesta?
Oh no…”

http://youtu.be/hcz5t160u_Q