Joni Kling

Joni Klingin piti kirjoittaa siitä, ettei hän enää osaa kirjoittaa popmusiikista. Hän ei kuitenkaan pystynyt edes siihen, koska on vain homeisessa tuolissa istuva viljapeltoindien apologisti romantisoimassa omaa kohtaloaan musiikin ikuisena outsiderina.

Warpaint on kymmenen vuotta kestäneellä levytysurallaan kasvanut monokromaattisesta kitararockista värikylläiseksi crossover-indieksi.

PC Music -kollektiivin heppoisin hitti oli uutuuttaan kimmeltävä pop-ansa ja esteettinen trippi, mutta oikean futurismin sijaan se sisälsi törkeää varkautta menneisyydestä, jonka luulimme tuntevamme.

Lady Gagan oli aika kirjoittaa itselleen anthem ja tarjota kädenojennus yleisölleen. Ottaessaan teemaksi oman outoutensa Gaga myös ensimmäistä kertaa normalisoi itsensä.

Arkinen pieni poplaulu pihatöitä tehdessä saadusta anafylaktisesta sokista sekä itsekunnioituksesta ja sen puutteesta.

Häirikkökarhu piinasi indiebändejä läpi koko 00-luvun, eikä kukaan tehnyt asialle mitään. Me selvitimme karhun rötökset vuodesta 2001 lähtien, ja katso mitä siitä lopulta seurasi.

Laulu on korkein olento; se on ihmisruumiissa, luonnossa, taiteessa, elämän ja kuoleman välttämättömässä yhdessä käynnissä. Sota ja seksi yhdistyvät toisiinsa, poltiiikka on yksi rakkauden muoto.

Spacemen 3 on se, mitä jää jäljelle psykedeelisen aistiräjähdyksen jälkeen. Jälkipsykedeelinen meditaatio. Viimeinen plateau.

Bongwater saattaa olla rasittava, raaka ja raivostuttavakin bändi, mutta kun duon musiikille antaa tarpeeksi tilaa, sitä ilman ei enää voi elää, Joni Kling kirjoittaa.

Häntä voi halutessaan verrata muusikoihin, jotka ovat häntä lahjakkaampia, tai taiteilijoihin, jotka ovat häntä lahjattomampia. Joka tapauksessa varmaa on, että hänen läsnäolonsa on aina statement, ja hän on viimeinen ihminen jota mielipiteesi kiinnostaa.

Kylmää, haaleaa, pistävää.

Joni Klingin lyhyt katsaus törkeyksiä nettigeneraattoreita nopeammin laukoneen ja omat demoninsa musiikilliseksi rapsodiaksi kanavoineen artistin elämäntyöhön.

Nuorgam esittelee kymmenen liian vähälle huomiolle jäänyttä, omaan ankaruuteensa tukehtunutta äijärockaktia suoraan historian lihaläjästä.

Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.

Kynnys uusilla kuvioilla työskentelyyn on matalampi, jos lauluntekijä on aina ollut hieman pikkuvanha tapaus.

Joni Kling esittelee yhdeksän Weird Alin irvailua artisteille, joiden sopisi olla kateellisia herran popneroudesta.

Aitosuomalaisen mielenlaadun tarkin kuvaus sisältää samalla toiveikkaan anthemin.

Se tunne, kun kuuntelen Katy Perryn uutta albumia, muistelen hänen fazerinsinisiä hiuksiaan ja Spotify mainostaa Subwayn uutta patonkia…

Joni Kling esittelee losangesilaisen noiserock-yhtyeen uran merkkipaalut konsonantteista objekteihin.

Kokeellista electronicaa, raskasta rockia, psyke- ja metelimusiikkia! Jos olet viikonlopun Helsingissä, suuntaa Ääniwalli-klubille!

Vuoden vaikuttavin crossover-levy vai vapaan assosiaation turhamaisuutta?

Kotimaisen hiphopin yksinvaltias itsetutkiskelun parissa.

Yrittääkö Grouplove määrittää rakkauden käsitteen uudelleen? What are they, stupid?

Leevi and the Leavings oli aina enemmän kotimaista kuplettimusiikkia kuin suomirock-akti, kuitenkin tuon vanhan lauluperinteen taiten nykypopiksi trimmaten.

Mazzy Starin paluulevy on sentimentaalinen muistuma ajasta, jonka olemassaoloon on vuosi vuodelta vaikeampaa uskoa, mutta jonka toisintoon on nautinnollista vajota.

Steely Dan on Amerikan oma Kraftwerk. Pintapuolisesti nörttejä, avoimesti snobeja.

Manageriveteraani Hygge Hyvärinen muistelee Talouskeittiö-yhtyeen tietä tähtiin.

Nörttitrusti yhdisti tanssimusiikin alkukannan ja indien slipoveriuden saaden aikaan hohkaavaa listaviileyttä.

Hippikollektiivin takana piilotteleva Alex Ebert jatkaa kumppaneineen tuttua classic rock -rituaaliaan.

Joel Grindin kuontaloprojektin kokoelma lakaisee lattiaa parturintuolin ympäriltä.