Kirjoittaja

Joni Kling

”Kaikki on hyvää” – eli kuinka häpeä omasta musiikkimausta vei minut ensin poptimismin ansaan ja sitten möhötuoliin homehtumaan

”Kaikki on hyvää” – eli kuinka häpeä omasta musiikkimausta vei minut ensin poptimismin ansaan ja sitten möhötuoliin homehtumaan

Joni Klingin piti kirjoittaa siitä, ettei hän enää osaa kirjoittaa popmusiikista. Hän ei kuitenkaan pystynyt edes siihen, koska on vain homeisessa tuolissa istuva viljapeltoindien apologisti romantisoimassa omaa kohtaloaan musiikin ikuisena outsiderina.

Kitara kainaloon, diskoteekki kutsuu – siispä hymyä huuleen, Warpaint-gootit!
Kohti Sidewaysia!

Kitara kainaloon, diskoteekki kutsuu – siispä hymyä huuleen, Warpaint-gootit!

Warpaint on kymmenen vuotta kestäneellä levytysurallaan kasvanut monokromaattisesta kitararockista värikylläiseksi crossover-indieksi.

#46 QT – Hey QT (2015)
2010-luvun popklassikot

#46 QT – Hey QT (2015)

PC Music -kollektiivin heppoisin hitti oli uutuuttaan kimmeltävä pop-ansa ja esteettinen trippi, mutta oikean futurismin sijaan se sisälsi törkeää varkautta menneisyydestä, jonka luulimme tuntevamme.

#75 Lady Gaga – Born This Way (2011)
2010-luvun popklassikot

#75 Lady Gaga – Born This Way (2011)

Lady Gagan oli aika kirjoittaa itselleen anthem ja tarjota kädenojennus yleisölleen. Ottaessaan teemaksi oman outoutensa Gaga myös ensimmäistä kertaa normalisoi itsensä.

#82 Courtney Barnett – Avant Gardener (2013)
2010-luvun popklassikot

#82 Courtney Barnett – Avant Gardener (2013)

Arkinen pieni poplaulu pihatöitä tehdessä saadusta anafylaktisesta sokista sekä itsekunnioituksesta ja sen puutteesta.

Kalapuikkojahdista huumehelvettiin – Häirikkökarhu vuosituhannen alun indierock-kuvastossa

Kalapuikkojahdista huumehelvettiin – Häirikkökarhu vuosituhannen alun indierock-kuvastossa

Häirikkökarhu piinasi indiebändejä läpi koko 00-luvun, eikä kukaan tehnyt asialle mitään. Me selvitimme karhun rötökset vuodesta 2001 lähtien, ja katso mitä siitä lopulta seurasi.

Leonard Cohen – Kuningas, Soturi, Rakastaja, Velho
Diskografiat

Leonard Cohen – Kuningas, Soturi, Rakastaja, Velho

Laulu on korkein olento; se on ihmisruumiissa, luonnossa, taiteessa, elämän ja kuoleman välttämättömässä yhdessä käynnissä. Sota ja seksi yhdistyvät toisiinsa, poltiiikka on yksi rakkauden muoto.

Spacemen 3 – oodi katuhässäkälle
Diskografiat

Spacemen 3 – oodi katuhässäkälle

Spacemen 3 on se, mitä jää jäljelle psykedeelisen aistiräjähdyksen jälkeen. Jälkipsykedeelinen meditaatio. Viimeinen plateau.

Bongwater – unipäiväkirjoja ja popkrääsää
Diskografiat

Bongwater – unipäiväkirjoja ja popkrääsää

Bongwater saattaa olla rasittava, raaka ja raivostuttavakin bändi, mutta kun duon musiikille antaa tarpeeksi tilaa, sitä ilman ei enää voi elää, Joni Kling kirjoittaa.

Godstar – viisi Genesis P-Orridgen inkarnaatiota

Godstar – viisi Genesis P-Orridgen inkarnaatiota

Häntä voi halutessaan verrata muusikoihin, jotka ovat häntä lahjakkaampia, tai taiteilijoihin, jotka ovat häntä lahjattomampia. Joka tapauksessa varmaa on, että hänen läsnäolonsa on aina statement, ja hän on viimeinen ihminen jota mielipiteesi kiinnostaa.

Sky Ferreira – Night Time, My Time

Sky Ferreira – Night Time, My Time

Kylmää, haaleaa, pistävää.

Rock over London! Rock on, Chicago! – Wesley Willisin riivatun kaunis maailma

Rock over London! Rock on, Chicago! – Wesley Willisin riivatun kaunis maailma

Joni Klingin lyhyt katsaus törkeyksiä nettigeneraattoreita nopeammin laukoneen ja omat demoninsa musiikilliseksi rapsodiaksi kanavoineen artistin elämäntyöhön.

Itsenäisten rekkakuskien voima – 10 vihaista vaihtoehtorockyhtyettä, jotka katosivat

Itsenäisten rekkakuskien voima – 10 vihaista vaihtoehtorockyhtyettä, jotka katosivat

Nuorgam esittelee kymmenen liian vähälle huomiolle jäänyttä, omaan ankaruuteensa tukehtunutta äijärockaktia suoraan historian lihaläjästä.

Aloha, So Hammered by Joni Kling
Viimeiset virret

Aloha, So Hammered by Joni Kling

Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.

Paul McCartney – New

Paul McCartney – New

Kynnys uusilla kuvioilla työskentelyyn on matalampi, jos lauluntekijä on aina ollut hieman pikkuvanha tapaus.

Dare to Be Stupid – Weird Al Yankovicin yhdeksän parasta omaa sävellystä

Dare to Be Stupid – Weird Al Yankovicin yhdeksän parasta omaa sävellystä

Joni Kling esittelee yhdeksän Weird Alin irvailua artisteille, joiden sopisi olla kateellisia herran popneroudesta.

#4 Pohjois-Karjala (1986)
Leevi and the Leavings Top 40

#4 Pohjois-Karjala (1986)

Aitosuomalaisen mielenlaadun tarkin kuvaus sisältää samalla toiveikkaan anthemin.

Katy Perry – PRISM

Katy Perry – PRISM

Se tunne, kun kuuntelen Katy Perryn uutta albumia, muistelen hänen fazerinsinisiä hiuksiaan ja Spotify mainostaa Subwayn uutta patonkia…

No Age, No Gain – lyhyt oppimäärä No Agen musiikkiin

No Age, No Gain – lyhyt oppimäärä No Agen musiikkiin

Joni Kling esittelee losangesilaisen noiserock-yhtyeen uran merkkipaalut konsonantteista objekteihin.

Kohti supermassiivista mustaa aukkoa – kuusi syytä suunnata Super Massive -festivaaleille

Kohti supermassiivista mustaa aukkoa – kuusi syytä suunnata Super Massive -festivaaleille

Kokeellista electronicaa, raskasta rockia, psyke- ja metelimusiikkia! Jos olet viikonlopun Helsingissä, suuntaa Ääniwalli-klubille!