Eli kuinka uudet farkut eivät muuta maailmaa.
Härski, hauska, inhimillinen ja yhtä kertosäettä – aivan kuten Leevi and the Leavings ja elämä parhaimmillaan.
Oodi miehiselle materialismille.
Aiheena reppana, oman elämänsä kännipäissään pilannut antisankarimies – ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa.
Eli kuinka sisäpiirivitsistä tuli suuri suomalainen ensisingle.
Joululaulu, joka tekee muut joululaulut turhiksi.
Omiin ongelmiinsa on helppoa etsiä ratkaisuja. Maapallon pelastaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Vuonna 1983 Suomessa oli jupeista tuskin kuultukaan, mutta Gösta Sundqvist oli jo huomauttamassa keinottelemalla ansaitun rahan merkityksettömyydestä tärkeiden asioiden rinnalla.
48 sanaa, joita on puntaroitu jo 27 vuotta.
Ihanasti sanottu on kaikin puolin keskimääräinen Leevi and the Leavings -kappale.
Nuorgam kertoo, mitä saadaan, kun sekoitetaan Leavingsiin vähän Jaakko Teppoa.
Gösta Sundqvist maalasi kuvan maailmanlopusta.
Mikä olisi hienompaa kuin kaivata aina ajoittain menneitä ja samalla tuntea lämpöä nykyisyyttä kohtaan? Siinä on tavoitetta kerrakseen.
Sliipattu Motown-soul voi tarjota pakopaikan todellisuudesta.
Raparperitaivas on ajatuksena ihana sekä täysin vastuuton.
Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia siinä, kenen erheestä syntyy helvetin haloo ja kenen ei.
Iskelmät eivät ole todellisuutta, ja todellisuus ei ole iskelmää.
Göstan maailmassa seksi ei tarkoita ahdistusta ja hammastenkiristystä.
Leevi and the Leavings oli aina enemmän kotimaista kuplettimusiikkia kuin suomirock-akti, kuitenkin tuon vanhan lauluperinteen taiten nykypopiksi trimmaten.
Kenties planeetan historian heinoin yhdistelmä slaavilaista melankoliaa, italialaista naputtelua, hotellin drinkkibaarin synia ja espanjalaista kitararevittelyä.
