Nainen jolla oli maine – Dusty Springfieldin vuosikymmenet

Dusty Springfield.

Dusty Springfield.

Pet Shop Boys ja Grammy-palkittu lauluntekijä Allee Willis kirjoittavat What Have I Done To Deserve This -nimisen kappaleen vuoden 1985 alussa, kun pojat vielä yrittävät läpimurtoaan Yhdysvalloissa. Laulua demottaessa bändin debyyttilevylle Neil Tennant ja Chris Lowe saavat idean: eikö olisi hienoa, jos kappaleelle saisi vierailevaksi vokalistiksi 1960-luvun ikonin Dusty Springfieldin?

Ongelma on, että kukaan ei oikein tiedä missä Dusty on. Brittipopin veteraani on muuttanut Los Anglesiin jo 1970-luvun alussa ja käy Lontoossa vain sillon tällöin promoamaan satunnaisia levytyksiään. 1980-luvun alun epäonnistuneen comebackinsa jälkeen hän tuntuu kadonneen maan päältä.

”Since you went away, I’ve been hanging around
I’ve been wondering why I’m feeling down”

Löytyy Dusty tai ei, on idea levy-yhtiö Parlophonen mielestä joka tapauksessa surkea. Dustylla on maine ”hankalana” artistina, tappelupukarina joka ei tee niin kuin tuottajat kauniisti pyytävät. Sitä paitsi jo vuosia on huhuttu, että Dustylla on paha alkoholiongelma ja mitä luultavammin – sniff sniff – myös muita ongelmia. Kukaan ei tiedä pystyykö tähti enää edes laulamaan.

PR-miehille aiheuttaa migreeniä Dustyn uraa varjostanut musta pilvi tähden seksuaalisuudesta. Viimeinen pitkäsoitto, vuonna 1982 julkaistu White Heat on hämmentänyt ostavan yleisön new wave -soundillaan ja kadonnut markkinoilta jälkiä jättämättä. Levy-yhtiölle melkein 50-vuotias Springfield on yhtä houkutteleva deitti kuin se vähän tärähtänyt täti, joka juo bileissä liikaa ja esittää nuoruutensa bravuureita tanssilattialla.

Pettareitten viesti kuitenkin lopulta tavoittaa Dustyn, joka ilmoittaa yllättäen olevansa projektista kiinnostunut, tosin turhauttavasti pari viikoa bändin Please-albumin julkaisun jälkeen. Neil ja Chris eivät lannistu, vaan tappelevat uusintaerän levy-yhtiön kanssa. Alkuvuodesta 1987 Dusty vihdoin lennätetään Lontooseen levyttämään kappaletta seuraavalle Pet Shop Boys -albumille.

What Have I Done To Deserve This on Actually-levyn toinen single ja samalla täydellinen väline esitellä Dusty Springfield maailmalle uudestaan. Kappaleen napakka biitti ja synteettiset torvet ja kellot soivat päivitettynä versiona klassisesta Motown-soundista. Sanoitus kertoo jonkinsortin epätoivosta, mutta Neil Tennantin laulusuoritus on pikemminkin kyllästyneen kuuloinen jättäen kaiken dramatiikan sen paremmin taitavalle Dustylle. Ja vaikka Dustyn laulusuorituksessa soi melodraama ja viileys, haluaa kappaletta ennen kaikkea tanssia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

What Have I Done To Deserve Thisin video on allegoria showbisnekselle. Sille samalle, johon Pet Shop Boys on koko uransa ajan niin ironisesti suhtautunut.

Musiikkivideolla valmistellaan suurta showta. Hermostuneet tanssitytöt lämmittelevät, muusikot harjoittelevat – ja kaiken kaaoksen keskellä, suljettujen esiriippujen takana, laulaa Neil Tennant. Jostain kuuluu myös toinen ääni; kaukaa menneisyydestä tuttu sensuelli kähinä. Kertosäkeessä esirippu vedetään vihdoin syrjään ja Dusty Springfield esitellään katsojalle. Dusty on tummine silmämeikkeineen ja vaaleine hiuksineen kuin kasariksi päivitetty versio itsestään: tuttu, mutta kuitenkin ajan henkeen tip top stailattu.

Pari dustymaista kädenliikettä riittää kertomaan, että todellisten originaalien tarvitsee päivittää vain vaatekaappinsa, ei itseään. Rennon oloinen tähti istuu niin luontevasti Pet Shop Boysin ironiseen maailmaan, että katsoja jää pähkäilemään, kuinka tosissaan hän on ollut sillon joskus kauan sitte, ollessaan se pandasilmäinen tyttö taivaita hipovassa ampiaspesäperuukkissa.

Lontoo

Mary O’Brien syntyy vuonna 1939 Lontoon West Hampsteadissa. Hän on reipas poikatyttö: tukeva rillirousku ja melko rämäpäinen. Katolisen kasvatuksen saanut Mary – tai Dusty, kuten hänen ystävänsä helposti sotkeentuvaa Marya kutsuvat – opiskelee nunnien johtamassa St. Annen tyttökoulussa.

O’Brienin perhe on musikaalinen; isällä on laaja levykokoelma ja isoveli soittaa kitaraa ja kirjoittaa lauluja. Mary itse osaa laulaa ja huomaa pian saavansa parhaiten huomiota kotonaan juuri laulamalla. Vaikka Marya kannustetaan harrastuksessa, ei kukaan näe hänessä mitään erityistä tähtiainesta. Eräs luokkatoveri kuvailee Marya myöhemmin ”viimeiseksi ihmiseksi, jonka olisit voinut kuvitella showbisnekseen”.

Salaa Mary kuitenkin haaveilee. Hän on ollut pienestä pitäen intohimoinen Hollywood-elokuvien ystävä ja rakastaa varsinkin 20th Century Foxin musikaaleja ja niiden vaaleita tähtiä. Marylle Hollywood edustaa toista todellisuutta, paikkaa jossa jännittävät ja hohdokkaat ihmiset tekevät dramaattisia asioita, technicolor-väreissä. Dusty Springfieldin visuaalinen hahmo alkaa itää Maryn ikävystymisestä itseensä ja brittiläiseen keskiluokkaan ja sen hallitun, hillittyyn elämäntapaan sodanjälkeisessä Lontoossa.

”I was very self-conscious and plain at school. I wore National Health glasses and was very fat and shy. Then when I was 16 I did a really brave thing. I don’t know where I got the courage from, but I made a conscious decision to change my appearance. I must have hated myself so much.”

Teini-ikäisenä Mary alkaa tietoisesti puskea itseään viihdebisnekseen. Keikkailtuaan jo satunnaisesti pikkuklubeilla saa hän vuonna 1958 pestin tyttö-yhtye The Lana Sistersissä. Pari vuotta myöhemmin Dusty ryhtyy yhteistyöhön veljensä Tom O’Brienin sekä Tim Feildin kanssa ja on näin mukana perustamassa The Springfields -folktrioa.

Yhtye tekee levytyssopimuksen Philips Recordsin kanssa. Menestys tulee helposti: parissa vuodessa he nousevat viisi kertaa brittien top 40 -listalle ja Silver Threads and Golden Needles -sinkulla historiallisesti jopa Yhdysvaltain top 20 -listalle. Vuoden 1963 alussa he ovat yksi suosituimmista brittiyhtyeistä.

Dusty haluaa kuitenkin enemmän. Vuoden loppupuolella, marraskuussa julkaistu Dustyn ensimmäinen soolosingle, klassinen I Only Want To Be With You jatkaa kevyttä surffausta menestyksen harjalla. Sinkku on kansainvälinen hitti ja nousee Britanniassa sijalle neljä ja jenkkilistalla sijalle 12.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Dusty on moderni tähti. Hän on onnistuneesti sulattanut itseensä kaikki lapsuuden idolinsa valkokankaalta ja radiosta ja herättänyt luomuksensa henkiin swingaavan Lontoon maanisella energialla. Tuloksena on uusi prototyyppi: ensimmäinen brittiläinen naispuolinen pop-tähti. Dustyn look muodostuu mascaralla mustatuista pandasilmistä, hohtavan valkoisesta platinaperuukista ja pikku koreografioista, jotka saavat ajan muut tähtöset näyttämään puupökkelöiltä.

Dustyn tärkein ase on kuitenkin asenne: rento viileys ja tuo pieni hymy, joka kertoo, että hän saattaa olla hyvinkin tosissaan – tai sitten ei. Dusty on taiteilija, joka esittää tähteä. Näyttelijä tai drag-queen, jonka rooli on olla Dusty Springfield.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Vuosikymmenen loppuun asti Dusty on pysäyttämätön. Hänellä on laaja-alainen musiikintuntemus ja riittävästi omapäisyyttä vaatia levyilleen paras mahdollinen materiaali, parhaat mahdolliset muusikot ja riittävästi aikaa studiossa. Toisin kuin monen muun ajan naistähden, Dustyn levyjä ei kasata päivässä.

Dusty ei itse kirjoita kappaleitaan, mutta saa nopeasti itselleen ihailijoita monista ajan tärkeimmistä hittinikkareista, kuten Burt Bacharachista ja Carole Kingistä. Käytännössä Dusty myös pitkälti tuottaa levynsä, mutta on ennenkuulumaton ajatus, että naispuolisen artistin nimi lukisi levynkannessa myös tuottajana. Dusty ei välitä niin kauan kuin hän saa olla sanomassa, miltä levyjen tulee kuulostaa.

Kaikki etuoikeudet muihin ajan naistähtiin, kuten Luluun tai Sandie Shawiin, verrattuna Dusty ostaa menestyksellään. Levy-yhtiö suostuu ”hankalan” tähtensä vaatimuksiin, koska tähden levyt myyvät hyvin. Vuosikymmenen loppuun mennessä Dusty nettoaa yli 20 listahittiä molemmin puolin Atlanttia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Dustyn linja vetoaa myös kansainvälisesti. Italialaiset käännösballadit, kuten You Don’t Have To Say You Love Me, nousevat listoille jopa Suomessa, ja Britanniaan Dusty tuo mustaa Motown-soundia paitsi omien levytystensä kautta, myös kutsumalla amerikkalaisia tähtiä lukemattomiin tv-spesiaaleihinsa esiintymään. Dusty osaa laulaa soulia, iskelmää, bossanovaa, jazzia, poppia… mitä tahansa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Tehtyään mielestään kaiken mahdollisen brittiläisten muusikoiden kanssa, Dusty lentää Memphisiin levyttämään puhdasveristä soul-albumia Jerry Wexlerin, Arif Mardinin ja Tom Dowdin johdolla. Lopputulos, ajattoman hienostunut Dusty in Memphis, valitaan toistuvasti kaikkien aikojen parhaiden äänilevyjen joukkoon. Levyn ensimmäinen single Son Of A Preacher Man nousee Britannian ja Yhdysvaltojen top 10:een ja jää elämään yhtenä Dustyn muistetuimmista ikivihreistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Artistina Dusty on siis menestys. Poptähtenä hänellä on kuitenkin vaikeutensa.

Show-bisneksessä kaikki on toistoa. Tuttujen hittien toistoa, vanhojen koreografioiden toistoa, tuhansien samankaltaisten haastattelujen toistoa.

Parhaiten pärjäävät kovapäisimmät: ne, jotka kykenevät sietämään loputonta odottelua kuvauksissa tai hotellihuoneissa, eivätkä välitä, vaikka elämä tuntuisi valuvan hukkaan keikkabusseissa. 1960-luvulla kukaan ei odota, että pop-ura jatkuisi kauan, rautaa taotaan niin kauan kuin se on kuuma. Levytykset, televisio-esiintymiset, keikat, kuvaukset ja haastattelut seuraavat toisiaan loputtomana nauhana. Ja yleisö odottaa tietenkin, että tutut hitit toistetaan joka ilta tutulla tavalla.

Dusty ei ole kovin hyvä toistossa. Hän ikävystyy nopeasti. Eikä hän koskaan ihan oikeasti tunnu uskovan Hollywoodin mantraa siitä, kuinka shown täytyy jatkua silloinkin, kun asiat eivät mene putkeen.

Vuosikymmenen vaihteessa yleinen maku siirtyy kohti uusia suuntauksia ja artisteja. Ihmiset ovat valmiita uuteen aikakauteen, ja 1960-luvun ikonit tuntuvat pölyisiltä muistoilta eilisestä muodista. The Beatles hajoaa, Lulu siirtyy yökerhoihin ja Cilla Black televisioon. Brittipopin kultakausi on takanapäin. Levytysten korkeasta laadusta huolimatta myös Dustyn hitit käyvät vähiin.

Dusty – pölyinen?

Dusty – pölyinen?

Los Angeles

Dusty päättää toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja muuttaa Yhdysvaltoihin, lapsuutensa taikamaahan. Uusi levytyssopimus ja manageri aurinkoisessa Los Angelesissa käynnistävät vuosikymmenen hyvin. Dusty saa kuitenkin pian huomata olevansa pikkukala isossa uima-altaassa.

Amerikka ei ihan tunnu ”tajuavan” Dustya. Hän ei ole mikään yökerhodiiva, ja ajatus laulamisesta ilta toisensa jälkeen uhkapelaajien ikävystyneille vaimoille Las Vegasin kaltaisissa viihdekeskuksissa saa Dustyn – tämän omien sanojen mukaan – hulluuden partaalle.

Dusty ei myöskään ole mikään PR-miehen unelma. Hän tuntuu olevan haastatteluissa aina joko liian avoin tai epäilyttävän salaperäinen. Dusty esimerkiksi antaa jo vuonna 1970 haastattelun Evening Standard -lehdelle, jossa puhuu avoimesti biseksuaalisuudestaan. Nykypäivänä moinen tuskin nostaisi montaa kulmakarvaa, mutta tuolloin asia on ennenkuulumaton. Dustyn imago on ollut ehkä hohdokas, mutta hän on samaan aikaan ollut myös brittien oma naapurintyttö. Homoseksuaalisuus on edelleen tabu, ja Dusty maksaa paljastuksestaan kovan hinnan keskiluokkaisen yleisönsä keskuudessa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Dusty toimii tunteella, eikä tunnu juuri miettivän julkisuuskuvaansa. Samaan aikaan huonosti laitettu tukka lehtikuvassa voi saada epävarman tähden raiteiltaan. Dusty haluaa olla pidetty, mutta näyttää toistuvasti keskisormea väärille tahoille. Vuoden 1979 Lontoon-konsertissa Dusty esimerkiksi vitsailee, kuinka illan kunniavieras Prinsessa Margaret on vain yksi salin monista ”kuninkaallisista” (viitaten lukuisiin ”kuningattariin” eli homomiehiin yleisössä). Margaretia ei naurata, ja parin viikon päästä Dustylle tulee postia hovilta: anteeksipyyntö allekirjoitettavaksi Monarkian loukkaamisesta.

Aiemmin vuonna 1964 Dusty on kieltäytynyt laulamasta vain valkoisista muodostuvalle yleisölle Etelä-Afrikan konserteissaan, jonka johdosta koko kiertue on täytynyt perua. Dustya pidetään hankalana – mitä järkeä pöhkön pop-artistin on sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu?

Vuosikymmenen kuluessa Dusty tuntuu kadottavan uransa suunnan. Vaihtuvat managerit ja levy-yhtiöt eivät auta asiaa. Dusty alkaa epäillä koko uransa mielekkyyttä. Hän ei halua enää olla Dusty Springfield, mutta ei oikein tiedä mitä muutakaan tekisi? Lopulta Dusty päätyy tekemään sitä mitä muutkin Beverly Hillsin varakkaat ja ikävystyneet naiset: hän shoppaa, lounastaa ja juoruilee, popsii rauhoittavia ja juo liikaa drinkkejä loputtomilla hyväntekeväisyysillallisilla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Harvat levytykset ovat pahimmillaankin laadukkaita. Dustylla saattaa olla huono maine, mutta mitä levytyksiin tulee, monet huippumuusikot haluavat edelleen olla mukana studiossa tekemässä uutta Dusty Springfield -albumia. Suurin ongelma tuntuu aina olevan epävarma tähti itse. Aikasemmin laulajaa niin hyvin palvellut perfektionismi halvaannuttaa hänet studiossa. Pahimmillaan Dustyn vokaaleja levytetään tavu kerrallaan.

Jos paparazzit tai TMZ:n kaltaiset juorusivustot olisivat olleet voimissaan 1980-luvun alussa, olisi Dusty ollut se päivittäinen uutistarina säälittävästä has-beenistä ja tämän sekoiluista. Amerikka on antanut Dustylle paljon, nimittäin uran aallonpohjan ja riipuvuudet alkoholiin, kokaiiniin ja mielialalääkkeisiin. Itsetuhoinen käytös on sekä ammatillista että henkilökohtaista. Dustyn ongelmat pysyvät kuitenkin suurimmaksi osaksi poissa otsikoista, vaikka bisneksessä ihmiset jo puhuvatkin. Dusty kuitenkin onnistuu lopulta sekä vetämään itsensä kuiville että satunnaisesti studioon ja esiintymislavoille.

Kaksi kissaa.

Kaksi kissaa.

Vuosikymmenen puolivälissä Dustyn löytää helpoiten hoitamasta kodittomia eläimiä The Wildlife Waystation -keskuksesta. Intohimoinen eläinten oikeuksien puolustaja ja kissojen ystävä kerää julkkis-statuksensa avulla järjestölle rahaa, mutta siivoaa myös kakkaa häkeistä muiden vapaaehtoisten kanssa.

Poptähteys tuntuu tässä vaiheessa toiselta elämältä. Puhelinsoitto pitkäaikaiselta managerilta Vicky Wickhamilta Lontoosta saa Dustyn kuitenkin vielä miettimään mikrofoniin tarttumista. Uusi duo nimeltä Pet Shop Boys haluaa nimittäin levyttää Dustyn kanssa. Ja mikä parasta, heillä on jo plakkarissaan yksi listaykkönen. Ehkä tämä on juuri se potku, jonka Dusty uralleen tarvitsee?

Pet Shop Boys haluaa hittisinkulleen legendan ja sen he lopulta saavatkin. Vastalahjaksi Dusty saa toisen kierroksen popkarusellissa. What Have I Done To Deserve This nousee sekä britti- että jenkkilistojen kakkoseksi. Parlophone, joka on vain vuosi aikaisemmin nyrpistellyt nokkaansa Dustylle, tarjoaa nyt innoissaan tälle levytyssopimusta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Vuosikymmenen loppuun mennessä Dusty on takaisin listoilla, nyt soolona. 1990-luvun aikana Dustyn nimi vakiintuu vihdoin rockin kuninkaallisten joukkoon. Hänet valitaan lehdistössä toistuvasti yhdeksi kaikkien aikojen laulajista, ja lopulta hänet valitaan myös Rock and Roll Hall Of Fameen.

Pari kuukautta ennen kuolemaansa Dusty Springfield saa Kuningattaren myöntämän OBE-arvonimen palveluksistaan brittiläisen viihteen hyväksi. Rintasyövän kanssa vuosia taistellut Dusty Springfield menehtyy keväällä 1999. Hän on 59-vuotias.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress