Kulkija – Eden Ahbezin lumottu elämä

Kappale Nature Boy nousi Yhdysvaltojen Billboardin singlelistan ykköseksi toukokuussa 1948, tasan 70 vuotta sitten.

”Aikana, jolloin Amerikka oli juuri pudottanut kaksi atomipommia Japaniin ja suurin osa kansasta juhli maan suurimman sodan loppua, saksalaisten siirtolaisten ja juutalaisamerikkalaisten lasten heimo oli kokoontunut yhteen; sukeltelemaan vesiputouksien alle aavikolle, kiipeilemään avokadopuihin, liftaamaan läpi autiomaiden ja vuorien ilman aseita tai makuupusseja, asumaan luolissa, säveltämään musiikkia, harjoittamaan joogaa… Ja toisin kuin beatnikit tai hipit, he tekivät sen ilman pilveä, tupakkaa, happoa, quaaludeja, alkoholia, televisiota, metedriiniä, kahvia… tai rahaa äidiltä ja isältä.”
(Gordon Kennedy)

Nature Boy pysyi listaykkösenä 8 viikkoa ja osottautui pieneksi sensaatioksi. Epätyypillinen hitti riivasi ihmisiä. Mikä oli tuo mystinen melodia? Mistä se tuli? Kuka oli luonnonpoika?

Nyt on 2018 ja jokainen korvilla varustettu on taatusti joskus kuullut jonkin version Nature Boysta. Nuorisolle tai nuorekkaille keski-ikäisille tutuin versio lienee Lady Gagan levytys tai David Bowien ja Massive Attackin versio, joka kuultiin suositussa Moulin Rouge -leffassa (2001). Radio Suomen kuulijat tunnistavat ehkä parhaiten Olavi Virran suomennoksen Luonnonlapsi (jonka ovat levyttäneet myös muun muassa Topi Sorsakoski, Fredi ja Tapani Kansa).

Monet saattavat muistaa myös Nat King Colen alkuperäisen version vuodelta 1948 tai Frank Sinatran accapellan samalta ajalta. Tuoreempi Celine Dionin Las Vegas -viihdeversio miellyttänee myös monia. Omat coverinsa ovat tehneet myös Marvin Gaye, Miles Davis, James Brown, Cher, Ella Fitzgerald, Sammy Davis Jr., José Feliciano – ja valehtelematta sadat muut artistit.

Kaikista näistä versioista huolimatta kappaleen kirjoittaja Eden Ahbez ei itse ollut lauluun ihan tyytyväinen. Hänen mielestään lyriikassa: “The greatest thing you’ll ever learn, is just to love and be loved in return” oli virhe.

Eden Ahbez (George Alexander Aberle) syntyi vuonna 1908 Brooklynissa, New Yorkissa, amerikanjuutalaisille vanhemmille, jotka pula-ajan äärimmäisessä köyhyydessä antoivat Edenin ja muita lapsiaan adoptioon Brooklynin heprealaiseen orpokotiin. Vuonna 1917 Eden adoptoitiin kansasilaiseen perheeseen nimellä George McGrew.

1930-luvulla McGrew asui ja työskenteli pianistina Kansas Cityssä. Edenin nuoruudesta tiedetään vähän, mutta noina vuosina hän (omien sanojensa mukaan) vaelsi kahdeksasti Yhdysvaltojen läpi. Nämä vaellusvuodet muuttivat high school -vuosikirjan siloposkisen naapurinpojan kokonaan uudeksi mieheksi.

Los Angelesiin George saapui vuonna 1941. Laiha, pitkähiuksinen nuorimies sai paikan tiskaajana (ja satunnaisena pianistina) terveysruoka- ja rawfood-ravintola Eutropheonissa, Laurel Canyon Boulevardilla. Kahvilan omistivat John ja Vera Richter, yhdysvaltalaisen raakaruoka-skenen pioneerit, jotka olivat Saksasta rantautuneiden filosofioiden Naturmenschin ja Lebensreformin kiihkeitä oppilaita.

Lebensreform (”elämän uudistus”) oli sosiaalinen liike, joka syntyi ja sai jalansijaa 1800-luvun lopussa Saksassa ja Sveitsissä. Saksalla, tuolla alkuperäisellä teutonikansalla, on aina ollut hieman erityinen – ja erikoinenkin – luontosuhde. Muinainen pakanallinen luontomystiikka ja perinteet auringon palvomisineen ovat ehkä näennäisesti jääneet historiaan, mutta silti metsän henget ovat uinuneet vuosisadasta toiseen jossain pinnan alla, kansan kollektiivisessa alitajunnassa. Tasaisin väliajoin kaipuu luontoon on nostanut päätään ja manifestoitunut esiin modernina aikana. Saksan voimakas teollistuminen 1800-luvulla muutti elämäntapaa rajusti lyhyessä ajassa. Valtava nuorisoliike Vandervogel ja samoihin aikoihin syntynyt Lebensreform-ideologia lienevät yhdenlaisia vastareaktioita tähän uuteen mekaaniseen maailmaan.

Lebensreformin opit painottivat orgaanista kasvisruokaa ja raakaruokaa, nudismia, seksuaalista vapautumista, vaihtoehtolääketiedettä ja uskonnollista uudistumista. Opin kannattajat pidättäytyivät kahvista, tupakasta, alkoholista, huumeista ja rokotteista. Aikansa tärkeitä Lebensreformin puolestapuhujia olivat muun muassa Sebastian Kneipp, Louis Kuhne ja steinerkoulun perustaja Rudolf Steiner. Osa liikkeen kannattajista, kuten Bill Pester, Benedict Lust ja Arnold Ehret, emigroitui vuosisadan alkupuolella Kaliforniaan ja vei liikkeen opit mukanaan. Juuri Lebensreform oli yksi niistä siemenistä, joka puhkesi myöhemmin täyteen hippikukkaansa rakkauden kesänä 1967. Kaliforniaa parempaa maaperää he eivät olisi voineet löytää.

Siitä asti, kun Yhdysvallat vuonna 1848 ”lunasti” Kalifornian itselleen, alue on ollut Yhdysvaltojen virallinen eksentrinen osavaltio. ”Kalifornia-tietoisuuden” syntyyn on vaikuttanut moni tekijä. Välimerellinen ilmasto on tarjonnut paratiisimaisen maaperän unelmoijille ja utoopikoille. Boheemit, parantajat, mystikot, onnenonkijat, taiteilijat, gurut, puoskarit ja valaistuneet ovat kaikki etsiytyneet Kalifornian lempeämpään lämpöön. Erilaiset ajatukset ja filosofiat ovat olleet rakentamassa osavaltion luovaa ja omalaatuista henkistä ja uskonnollista ilmapiiriä.

Los Angeles on ollut viime vuosisadan alusta fantasiateollisuuden pääkaupunki, ja Hollywood on vielä nykyäänkin synonyymi valkokankaan tarjoamalle eskapismille. Ja jos L.A. on teollisuuskaupunki, jonka suurin vientituote on Liikkuvat Kuvat, on se myös toisenlaisten visioiden kaupunki. Suuri osa Yhdysvaltojen uususkonnoista ja New Age -liikkeestä on lähtenyt kasvamaan juuri täältä. Kalifornia on ollut olennainen paikka myös erilaisille vastakultuureille, teknisille innovaatioille sekä Yhdysvaltojen epäviralliselle valtionuskonnolle: self-help-kulttuurille.

Kaliforniassa George McGrew muuttui Eden Ahbeziksi

Eutropheon toimi 1940-luvulla magneettina uudenlaisesta elämäntavasta kiinnostuneille. George työskenteli silloin tällöin ravintolassa pianistina ja tutustui samalla uuteen skeneen, Lebensreform-aatetta seuraaviin nuoriin miehiin eli ”luonnon poikiin”. Pientä, 10–15 hengen ryhmää yhdisti pitkät hiukset, rehottava parta, hoikka tai atleettinen auringon päivettämä ulkomuoto ja täysin luonnonmukainen elämäntapa.

Luonnon pojat opiskelivat joogaa ja harrastivat meditaatiota. He söivät raakoja hedelmiä ja vihanneksia, kylpivät vesiputouksissa ja asuivat käytännössä ulkosalla; poikien nukkumapaikkoina toimivat luolat ja puut Tahquitz Canyonissa, Palm Springsin lähellä. George oli löytänyt heimonsa. Näihin aikoihin hän myös nimesi itsensä uudelleen. Georgesta tuli eden ahbez – pienillä kirjaimilla. Edenin mukaan suuret kirjaimet oli varattu vain sanoille ”Jumala” ja ”Ikuisuus”.

Luonnon poikien elämäntapa oli erikoinen jopa eksentrikkojen kansoittamassa Losissa. Pitää muistaa, että elettiin aikaa, jolloin kunnon amerikkalainen mies pelkäsi köyhyyttä, kommunismia, heikkoutta ja homouden kauhistusta samalla vimmalla kuin saatanaa. Miehen malli oli äärimmäisen jäykkä ja siihen eivät todellakaan mitkään luisevat partajeesukset sopineet.

Luonnon pojat eivät kuitenkaan olleet riippuvaisia muiden myötämielisyydestä. Esimerkiksi rahaa he eivät juuri tarvinneet. Ryhmään kuulunut Gypsy Boots saattoi laulaa ja soittaa kolikon toivossa silloin tällöin (ja oli Edenin ohella toinen ryhmän tulevista ”tähdistä”). Myös Eden teki välillä töitä pianistina ansaitakseen ”ne kolme dollaria” viikossa, jotka tarvitsi elääkseen.

Joogan, meditaation ja satunnaisten hanttihommien lisäksi Edenin aika kului omaa musiikkia säveltäessä. Erään laulun parissa hän oli työskennellyt vuosia. Ensimmäinen versio Nature Boy -kappaleesta kiersi kustannuspiirejä jo vuonna 1946, tutulla melodialla mutta eri sanoituksilla. Itse Nature Boy -melodia oli osa suurempaa kokonaisuutta Nature Boy Suitea (jonka jazz-laulaja Herb Jeffries levyttäisi myöhemmin kokonaisuudessaan The Singing Prophet -albumille.

Kappaleen päätymisestä Nat King Colelle on monta legendaa, mutta pääpiirteittäin tarina menee näin: Eden, joka oli säveltäjänä täysi tuntemattomuus, yritti henkilökohtaisesti viedä nuotit Colelle tämän esiintyessä Los Angelesin Lincoln-teatterissa. Eden ei kuitenkaan saanut tavata tähteä tai edes tämän manageria ja jätti pettyneenä laulun nuottipaperit paikan ovimiehelle. Lopulta sävellys kuitenkin päätyi Colelle, joka piti siitä. Cole päätti levyttää kappaleen.

Tässä vaiheessa alettiin kaivata kappaleen tekijän allekirjoitusta, eikä Edeniä tietenkään löytynyt mistään. Hänellä ei edelleenkään ollut puhelinnumeroa, agenttia tai edes vakituista osoitetta. Eden asusteli tuolloin Hollywood Hillsillä, legendaarisen Hollywood-kyltin ensimmäisen L-kirjaimen alla.

Lopulta kontakti syntyi ja Nature Boy pistettiin purkkiin. Colen levy-yhtiö Capitol ei ollut kuitenkaan erityisen innoissaan epätavallisesta laulusta. Nature Boyn levyttämisen jälkeen puhjennut Amerikan muusikoiden liiton lakko pakotti Capitolin kuitenkin kaivamaan arkistojaan ja käyttämään aiemmin julkaisukelvottomiksi katsomiaan kappaleita. Nat King Colen uran kannalta tämä oli tähtiin kirjoitettu sattuma.

Nature Boy nousi Billboardin singlelistalle huhtikuussa 1948 ja kuukautta myöhemmin se oli ykkönen. Nature Boy pysyi listaykkösenä lopulta peräti kahdeksan viikkoa ja myi pelkästään Yhdysvalloissa yli miljoona kappaletta. Colen versiota seurasi välittömästi hyvin menestyneiden covereiden sarja: Dick Haymesin, Frank Sinatran ja Sarah Vaughanin versiot nousivat kaikki Yhdysvaltojen top 20 -listalle. Lakosta johtuen ne kaikki on esitetty accapella, ilman mitään instrumentteja.

Nature Boy oli siis hitti, mutta sensaatioksi se muuttui vasta, kun lehdistö sai vihiä kappaleen kirjoittajan elämäntavasta. Nature Boyn säveltäjä oli itse oikea Nature Boy.

Niin eriskummallinen oli Eden Ahbezin olemus sodanjälkeisessä Yhdysvalloissa, että pian tätä paljasjalkaista Jeesuksen näköistä miestä ihasteltiin Yhdysvaltojen suurimpien viikkolehtien Lifen, Timen ja Newsweekin kansijutuissa kuin marsilaista. Samana vuonna nauhoitetussa We the People -ohjelmassa Eden Ahbez kertoo kaikelle kansalle, kuinka Nature Boyn rojaltit eivät muuttaisi hänen elämäntapaansa, koska ”kaikki maailman raha ei voisi tuoda sitä mitä hänellä jo on: onnea ja rauhaa, jonka luonto ja yksinkertainen elämäntapa suovat”.

Hulabaloon hiivuttua Eden jatkoi tuoreen vaimonsa Annan kanssa yksinkertaista elämäänsä luonnossa. Seuraavina vuosina Edenin säveltämiä uusia kappaleita levyttivät Nat King Colen lisäksi ainakin sellaiset isot tähdet kuin Doris Day ja Eartha Kitt. Toisen ison listamenestyksenä Eden nappasi kymmenen vuotta myöhemmin, kun soul-legenda Sam Cooke nosti Lonely Island -sävellyksen Billboardin sinkkulistan sijalle 26.

Edenin uran tuotteliain julkaisukausi oli 1950-luku, jolloin hän sävelsi ja sanoitti kymmeniä kappaleita artisteille, kuten Tony Fontane, Vicky Young ja Frankie Laine. Ahbez työskenteli paljon viihde- ja jazz-artistien kanssa, mutta oli valmis kokeilemaan myös päivän trendisoundeja, esimerkiksi rock’n’rollia (Elvis Presley Blues, Annita Ray & the Nature Boys) tai exoticaa (Lisbon Street Dance, Zen ja Sahara, Bob Romeo & his Jungle Sextet). Monet levytyksistä olivat kaukana Nature Boyn mystisestä kaihosta. Usein ne oli kirjoitettu ja sovitettu novelty-henkisiksi hassutteluiksi, kuten villi Wild Boy (Mort Wise & the Wisemen) tai eko-henkinen The Jalopy Song (Cowboy Jack Patton).

Tuotteliaisuus ei tarkoittanut, että Eden olisi luopunut epäsovinnaisesta elämästään. Vaikka Eden avioitui, asui hän vaimonsa Annan ja poikansa Zoman kanssa pitkään pääosin luonnossa, eikä edelleenkään omistanut esimerkiksi puhelinta. Myös ura artistina ja laulunkirjoittajana seurasi miehen sisäisen äänen johdatusta. Se oli sarja alkuja ja loppuja, pikaisia spurtteja siellä täällä. Edenin diskografia artistina on hajanainen, ja jonkinlainen kattava selonteko julkaisuista on saatu koottua vasta viime vuosina. Eden marssi oman rumpunsa tahtiin, ja ura artistina seurasi logiikkaa, joka oli selvä vain hänelle itselleen.

Edenin ainoa sooloalbumi Eden’s Island julkaistiin vuonna 1960 Del-Fi Recordsilla. Eden’s Island on kokoelma Ahbezin filosofiaa ja idealismia jonkinlaisena spoken word -luentana. Lempeän aavemaiset melodiat on sovitettu huilun ja kilistimien värittämäksi exoticaksi. Levyn soundi muistuttaa esimerkiksi ”exotican isän” Martin Dennyn tuon ajan levytyksiä. Lopputulos on hurmaavan omalaatuinen ja monen vannoutuneen fanin mielestä koskettavakin.

Levyllä ei ollut hittejä, ja sen ensimmäinen painos myi vain vaivaiset 500 kappaletta. Myöhemmin esimerkiksi kappale Full Moon on muodostunut kulttiklassikoksi. Kappale todistaa, kuinka Eden kykeni parhaimmillaan kiteyttämään filosofiansa vain muutamaan sanaan. Lyriikka ”I am the wind, the sea, the evening star I am everyone, anyone, no one” on jäänyt elämään internet-aikaankin.  Edenille itselleen nimikappaleen ”Edenin saari” oli melkeinpä todellinen paikka: jonkinlainen rauhan ja rakkauden Shangri-la, utopia ihan jossain käden ulottuvilla.

Edenin myöhemmät vaiheet Eden’s Islandin jälkeen ovat pääosin hämärän peitossa. Unelma Edenin saaresta ehkä kuoli Annan menehdyttyä leukemiaan vuonna 1963 ja pariskunnan pojan Zoman hukuttua vuonna 1971, vain 22 vuoden ikäisenä. Monen vuoden ajan oli kuin Eden olisi vain lakannut kulkemasta maan päällä.

Kunnes joku taas kertoi törmänneensä häneen jossain. Ehkä nähneensä ”Ahben” soittamassa huilua rannalla? Tai seisomassa hiukset hulmuten liikennevaloissa Woodman Avenuen ja Victory Boulevardin kulmassa. Tai ehkä Eden oli vain soittanut ihan yllättäen. Tai jättänyt vastaajaan yhden niistä pitkistä viesteistä, joihin ei koskaan voinut vastat (koska hänellä ei edelleenkään ollut  puhelinta).

Sieltä täältä löytyi merkkejä mystisestä kulkijasta. Vuonna 1967 joku kuvasi Edenin istuskelemassa studiossa Smile-levytyssessiossa Brian Wilsonin kanssa. Vuonna 1972 jostain tupsahti maailmaan mahtipontinen hippisävelmä Divine Melody, joka jäi Edenin viimeiseksi julkaistuksi omaksi levytykseksi (nyt tosin nimellä Ahbe Casabe).

Vuonna 1977 Los Angeles Timesin toimittaja, Edenin edesmenneen vaimon sisko Pearl Rowe kirjoitti lankomiehestään artikkelin, joka hieman päivitti mitä tuolloin 70-vuotiaalle Ahbezille kuului. Kukkaislapset olivat tulleet ja menneet Amerikan ikuisesti muuttuvassa mielenmaisemassa, mutta Ahbea vuodet eivät olleet muuttaneet. Artikkeli päättyi ajatukseen, jonka Eden oli hiljattain esittänyt Pearlille: ”Kun olin nuori, uneksin pojasta, joka etsii Jumalaa. Nyt kun olen vanha, uneksin Jumalasta, joka etsi poikaa”.

https://www.youtube.com/watch?v=5ltt9brGSRs

Dokumentaristi Brian Chidester on yrittänyt koota palapeliä nimeltä Eden Ahbez yli kahdenkymmenen vuoden ajan

Historioitsija ja dokumentaristi Brian Chidester on kerännyt Edenin uraan liittyvää materiaalia jo 1990-luvun puolivälistä asti. Tällä hetkellä Chidester koostaa John Winerin kanssa Eden Ahbezin elämästä kertovaa dokumenttielokuvaa As the Wind: The Enchanted Life of Eden Ahbez, jonka valmistumisajankohta on ”joskus vuoden 2019 aikana”.

”Edenin vision johdonmukaisuus on suurin syy sille, että olen edelleen niin omistautunut projektille. Mutta on tosiasia, että hänen työnsä ja jäämistönsä on levittäytynyt niin monien ystävien ja arkistojen välille ja että suuri osa siitä on yhä hukassa ja unohdettuna…. historioitsijalle tilanne on vangitseva. Koko tuo valtava määrä unohdettuja teoksia – tunnen tavallaan velvollisuudekseni toimia hänen edunvalvojanaan.”

Työn alla olevasta dokumentista Chidester ei halua tehdä perinteistä henkilökuvaa.

”Dokumentti on kokoillan elokuvan mittainen tutkimusmatka Edenin elämään ja taiteelliseen tuotantoon. Arkistomateriaali, kuvat sekä säveltäjän aiemmin julkaisemattomat sävellykset ovat siis lähtökohta ja oletus, mutta dokumentissa ei ole puhuvia päitä tai kertojaääntä. Haluan lähestyä dokumentin tekemistä kuin meditaatiota. Valitsimme tämän tavan, koska pelkäsin, että jos haastattelemme liian monia ihmisiä, erityisesti historioitsijoita tai kriitikoita, elokuvassa painottuu Ahbezin ja hänen musiikkinsa kategorisoiminen ja hänen elämäntapansa sovittaminen tiettyihin historiallisiin liikkeisiin. On myös olemassa riski, että hänen elämäntapaansa ja uskomuksiinsa kohdistuisi kriittisyyttä, mikä on nykyään yleistä, kun käsitellään radikaaleja tai joidenkin näkökulmasta utopistisia aiheita. Tarve saada idealistiset ihmiset näyttämään edesvastuuttomilta tuntuu kyyniseltä. Juuri sellaista keskitietä haluan välttää.”

Dokumentaristien tehtävä ei ole ollut aivan helppo. Chidesterin mukaan Eden jätti jälkeensä ”sotkun”. Ahbez eli ja kuoli kuin kulkuri. Minkäänlaista selkeää arkistoa tai kirjanpitoa miehen tekemisistä ei ole jälkipolville jäänyt. Eden kylvi vähäiset tavaransa sinne tänne lähipiirilleen. Kymmeniä pahvilaatikoita, satoja nauhoituksia, käsikirjoituksia ja henkilökohtaista tavaraa löytyy useammalta henkilöltä.

Mielenkiintoinen yhtälö on myös Eden ja raha. Vaikka Eden Ahbez näytti laitapuolen kulkijalta, hänellä oli nimissään sijoitus, joka tuotti jatkuvasti. Nature Boy poiki satoja tuhansia dollareita rojalteina, ja Eden olisi halutessaan voinut elää mukavamminkin – tai ainakin ns. normaalisti. Sen sijaan hän jakoi rahat ystävilleen ja jatkoi vaeltamistaan. Tasaisin väliajoin Edenin lakimies nosti silti oikeusjuttuja, jotta Ahbezille kuuluvat rojaltit suostuttiin maksamaan kiltisti. Ajan myötä Eden tienasi hitillään enemmän ja enemmän; vuoteen 1988 mennessä kappaleesta oli levytetty satoja versioita lisää.

Chidesterille itselleen yllättävintä on ollut tutustua Edenin tuotantoon koko sen laajuudessa.

”Kun tein taustatutkimusta dokumenttia ja kirjaa varten, yllätyin siitä, kuinka tuottelias Eden oli lauluntekijänä. Kun kiinnostuin ensi kertaa aiheesta vuonna 1995, olin 18-vuotias. Tuolloin kokeneimmatkin musikologit ja historioitsijat tiesivät Edeniltä ehkä noin 20 laulua. Nature Boyn, Eden’s Island -albumin ja nipun satunnaisia singlejä. Tähän mennessä olen löytänyt noin 200 hänen levyttämäänsä kappaletta ja noin 750 levytystä hänen sävellyksistään. Ja tässä luvussa Nature Boy ei ole edes mukana.”

Edenin tuotantoon tutustuva voi kokea ristiriitaisia tunteita käydessään läpi materiaalia eri vuosilta. Esimerkiksi Chidesterin kuratoima Wild Boy -albumi (2016) Bear Family Recordsille esittelee artistin novelty-hittien ja exotican valossa. Uutta Nature Boyta etsivä saattaa pettyä. Kuulija voi kokea musiikin primitiivisenä ja jopa lapsellisena.

Brianille tämä ei ole ongelma.

”Minulle tuotannon epäsystemaattinen ja melkein epigrammimainen luonne ja tyyli, jolla Edenin musiikki ilmenee, on juuri se kiinnostava asia. Oliko hänen musiikkinsa esimerkiksi psykedeelistä? Hän ei käyttänyt huumeita, LSD:tä tai muita hallusinogeenejä, eikä hänen musiikissaan ole juurikaan kitarasooloja – eli millä tavoin hänen musiikkinsa oli psykedeliaa?”

Eden Ahbezin määritteleminen elämäntapansa mukaan on myös ongelmallista. Oliko hän hippi? Sanaa hippi ei ollut olemassa, kun Eden eli jo luonnonpoikana. Mikä oli hänen paikkansa Kaliforniasta versoneen uususkonnollisuuden ja New Agen maailmassa? Ehdotan, että Eden oli ehkä jonkinlainen linkki vuosisadan alun teosofisen kasvuston ja myöhemmän superkaupallisen, Oprah-show’stakin tutun New Age -spirituaalisuuden välillä?

Brian ei oikein lämpene ajatukselle:

”Luulen, että se mitä Eden ja luonnonpojat olivat, oli jotain äärettömästi vapaampaa ja epäsovinnaisempaa. Tiedän, että me, jotka olemme innostuneita terveydestä, ravinnosta ja liberaaleista arvoista, etsimme tarinamme alkuperää. En vain usko, että juuri Eden Ahbezin elämä on paikka, josta se löytyy. Monet asiat saattavat näyttää ja tuntua samoilta, mutta kaiken kaikkiaan hänen lähestymistapansa oli jotain paljon radikaalimpaa ja paljon vaikeammin rajattavaa.”

Kun kysyn, onko Eden Ahbezin tuotannolla muuta kuin kuriositeettiarvoa uudella vuosituhannella, Brian vastaa: ”Edenin työn ydinviesti oli rakkaus, ja rakkaus on aina relevanttia”.

”Eden määritteli itsensä kerran ‘syvästi nukkuvaksi, täysin heränneeksi Zenin mieheksi’. Hän uskoi, että luonto on sinfonia, ja sen teema on rakkaus. Uskonnosta hän sanoi, että ‘maan jumalia on monta, mutta taivaan vain yksi, jos sitäkään. Ihmiset vihaavat toisiaan Jumalan nimessä ja opettavat lapsensa vihaamaan. Mutta elämme uutta aikaa ja uudessa mielentilassa. Meidän ei pitäisi pelätä luopua vanhoista ajatusmalleistamme’.”

”Mitä liikkeisiin tulee, en usko että Eden oli luonteensa puolesta ‘liittyjä’. Tiedän, että hän osallistui Krishnamurtin luennoille Ojaissa 1940- ja 1950-luvuilla ja kävi silloin tällöin Yoganandan ashramissa Los Angelesin Pacific Palisadesissa. Hän jopa kirjoitti artikkelin Yoganandan Self-Realization-lehteen vuonna 1948. Hän myös soitti musiikkia joissain kulteissa 1950-luvulla ja eli aikoja eri ashrameissa 1960- ja 1970-luvuilla. Hän oli ehdottomasti kiinnostunut monesta asiasta, jotka määrittelisimme tänä päivänä New Ageksi, kuten metafyysisten merkitysten antamisesta luonnolle tai merkkien etsimisestä erilaisista tapahtumista, kuten kuun kierrosta. Hänen elämäntyylinsä ja ruokavalionsa ja se miltä hän näytti muistuttavat monia asioita, jotka ovat nyt jo klisheitä. Mutta hänen aikanaan niille ei ollut vielä edes nimiä, ja ainakaan ne eivät muodostaneet isoa liikettä, kuten New Age -uskontoa, ekoaktivismia tai edes psykedeelistä musiikkia. Ja koska tämä kaikki tuli hänelle niin filtteröimättömänä, hän kykeni luomaan tuotannon, jota on kaikella tapaa vaikea kategorisoida.”

Eden Ahbez menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1995. Hän oli  86-vuotias.

Dokumenttiin on haastateltu myös Edenin viimeistä musiikillista partneria, tuottaja-ääniteknikko Joe Romersaa. Romersa tutustui Edeniin 1980-luvun lopussa Salty Dog Recording -studiolla Los Angelesissa. Eden tarvitsi apua kelanauhan editoinnissa ja Romersa tarjoutui auttamaan yksinkertaisessa hommassa. Romersa ja Ahbe ystävystyivät ja vanha mies nauhoitteli musiikkiaan Romersan avustuksella koko 1990-luvun alun. Pitkäpartainen ja laiha Eden saattoi näyttää kodittomalta, mutta ei odottanut palveluksia, vaan maksoi omasta pussistaan loputtomat studiotunnit (75 dollaria per tunti), jotka kuluivat usein vain jutellessa ja runoja lukiessa.

Nature Boyn kahdeksankymppinen kirjoittaja ei elänyt menneessä. Hänellä oli työn alla uusia sävellyksiä sekä käsikirjoitus The Scriptures of the Golden Age, teos joka ”poistaisi kaikki rajat” ja kokoisi Edenin filosofian yksiin kansiin.

Suurinta hittiään Eden ei kokenut minään ”albatrossina”, vaan vaikutti edelleen ylpeältä kappaleesta ja sen aiheuttamasta reaktiosta. Mutta ajan kuluessa hän oli tajunnut, että sanoituksessa on virhe, jonka hän olisi vielä halunnut korjata. ”The greatest thing you’ll ever learn, is just to love and be loved in return” ei Ahben mukaan toiminut.

”To be loved in return… kuulostaa liikaa sopimukselta, eikä rakkaudessa ole sopimuksia”, hän sanoi.

”Sen pitäisi mennä: Suurin asia, jonka koskaan opit, on rakastaa ja olla rakastettu, vain rakastaa ja olla rakastettu.”

Bonus! Olavi Virta – Luonnon poika (1948)