New wave eli uusi aalto on paljon muutakin kuin kaupallinen versio punkista. Se on iskevää poppia ja värikästä tyyliä, mutta myös reitti, jonka kautta persoonalliset kummajaiset haastoivat täydelliset poptähdet myyntilistoilla. Kimmo Vanhatalo sukelsi pinnan alle.
Seasons (Waiting on You) -kappaleella Future Islands paljastaa avoimesti tunteensa ja opettaa, että myös sinä voit tehdä niin.
St. Vincent pohtii menetystä ja löytää jotain yksinkertaista, kaunista ja universaalia.
1990-luvun loppupuolella Cornershopin, Beckin ja The Beta Bandin postmoderni ja kollaasinomainen kirpputorisoundi näytti hetken musiikin tulevaisuudelta. Kuinkas sitten kävikään? Kimmo Vanhatalo tutkii
Falling kertoo vapaudesta. Vuonna 2013 se näytti välähdyksen monimuotoisemmasta tulevaisuudesta.
Luonnonvoimia, pyramideja, salatieteitä, Rahmaninovia, ritareita, jodlausta, kuminauhoja, ilmapallokiveksiä ja mitä näitä nyt on.
Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.
Herkän ja rennon boogie-svengin mestarit eivät piittaa sateesta.
Mitä Haim syvällisyydessään menettää, se voittaa häpeilemättömässä popnautinnossa. Anna mennä, tahdot kuitenkin.
Maya Arulpragasamin mestariteos löytää harmonian ristiriidoista.
Vuonna 2001 tarvittiin rockia, jossa kuuluu aukeavan stiletin naksahdus, pimeiden takahuoneiden venäläinen ruletti ja lasittuneiden narkkarinsilmien rappioromantiikka. Tarvittiin newyorkilaista rockia.
Voimapopsuperbändi uskoo horjumatta vanhakantaiseen melodiseen kitarapoppiin.
Phosphorescent muistaa edelliseltä Suomen visitiltään yllättäen valon ja viinan.
Black Sabbath plays Black Sabbath, Kimmo Vanhatalo kiteyttää heavy-legendan odotetun paluulevyn.
Aika-avaruusagentti Lavender selvittää, miksi liverpoolilaisyhtyeen vastustamaton läpimurtohitti ei ole tämän listan ykkösenä.
Ranskalaisyhtyeeen hitti vie siihen täydellisen toiveikkaaseen hetkeen, kun toiset tai kolmannet juomat on avattu, ja juhlien alun nihkeä vaivaantuneisuus vaihtuu kuplivaan nousuhumalaan.
Todd Rundgrenin uralla eksentrinen poukkoilu on ollut jatkuva punainen lanka. Toisin sanoen punainen lanka on yleensä ollut se, ettei sitä ole.
Kalifornialaisyhtyeen suurimman hitin teemat ovat askarruttaneet ihmistä todennäköisesti jo silloin, kun muinaisen Mesopotamian asukit katselivat epäluuloisina ensimmäistä pyörää ja muistelivat vanhoja hyviä aikoja, kun ei vielä voinut jäädä kärryjen alle.
Hetki, jolloin näiden hullujen tiedemiesten 16 vuotta kestänyt musiikillinen tutkimusretki johti voitokkaaseen “heureka”-huudahdukseen.
Kimmo Vanhatalo haastatteli Milkyä, Blurin ikimuistoisimmasta musiikkivideosta tunnettua maitotölkkiä ja brittiyhtyeen salaista taustavaikuttajaa.