Tästä se kaikki alkoi. …Baby One More Time oli oman aikansa Call Me Maybe: yliluonnollisen tarttuva popkappale, josta tuli ilmiö ja vuoden kohutuin biisi.
Kappaleen video oli tarkkaan laskelmoitu Lolita-fantasia pornahtavaan koulupukuun sonnustautuneesta koulutytöstä, joka laulaa monitulkintaisesti: ”hit me baby one more time”. Se oli avainasemassa luotaessa Britneyn imagoa, joka rakentui raivoisaan ristivetoon äärimmäisen viattomuuden…
… ja suorasukaisen seksikkyyden välillä:
Seuraavana vuonna julkaistun Oops! …I Did It Again -kappaleen ja samannimisen albumin oli tarkoitus toistaa kieliopin vastaisen pisteiden käytön lisäksi debyytin menestys. Albumi teki sen hien kohoamatta pintaan, mutta single petti hienoisesti odotukset edellisvuoden kultaturbohittiin verrattuna.
Kappale ammensi suoraan samasta Max Martinin vuosituhannen vaihteen muotista, jonka lihaksikkaasti tamppaavat kompit, jyrähtelevät synaiskut ja synteettistä siirappia vuotavat lauluharmoniat kuulostivat Backstreet Boysin käsittelyssä aivan sietämättömältä. Britney teki narisevine äänineenkin soundista nautittavaa kuultavaa.
Kappaleessa Britney pyöräyttää pelimies-kliseet päälaelleen: herttaiselta vaikuttanut tyttö onkin se, joka on leikkinyt miehen tunteilla ja joutuu nyt myöntämään, ettei ole vakavissaan mukana.
Britneyn imagon kannalta oleellisesti kappale alleviivaa lausetta ”I’m not that innocent”.
Tämä kaikki tapahtui kauan ennen kemikaalien ja surun ja julkisuuden ja ties minkä ruokkimaa kaaosta. Ja ennen tätä herraa, mutta mitä vähemmän hänestä puhumme, sen parempi.
Pääasia on, että popin kuningatar on tehnyt viime vuosina näyttävän paluun. Se lämmittää mieltä erityisen paljon siksi, että yhä useampi nuorena aloittanut naistähti tuntuu sekoavan lopullisesti median ympärivuorokautisen tarkkailun, millintarkan vartalosyynin, kaksinaismoralismin ja bailukulttuurin kiirastulessa.
Luojan kiitos, Britney sen sijaan vaikuttaa tasapainoisemmalta kuin koskaan.
Se on hienoa, sillä Nuorgam ♥ Britney.
