Shouting lager, lager. Mega-mega white thing. Rick Smith vasemmalla, Karl Hyde keskimmäisenä.
Freur –> Underworld
Suuri yleisö noteerasi Underworldin ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin bändin yhä ja ikuisesti tunnetuin single Born Slippy (NUXX) jytisi Danny Boylen Trainspotting-elokuvassa. Elektronisen musiikin tuntijat Karl Hyden, Rick Smithin ja Darren Emersonin trio oli hurmannut jo muutama vuosi aikaisemmin, jolloin se julkaisi ensimmäiset sittemmin klassikkoasemaan nousseista tekno- ja house-singleistään. Perustajajäsenet Hyde ja Smith olivat siihen mennessä pyristelleet popmusiikin pyörteissä jo yli kymmenen vuotta – ja saaneet aikaan jopa yhden new wave -klassikon, Underworldia edeltäneen Freuer-yhtyeen kuulaankauniin Doot Doot -singlen, johon ajan hammas ei pysty! Underworldin kaksikko perusti jo vuonna 1987, mutta ennen Emersonin liittymistä remmiin yhtye sai aikaan vain kaksi albumillista funkahtavaa kasarirockia (kuuntele single Stand Up vuodelta 1987), jonka laimeudesta kertonee jotain, että siitä kiinnostuivat vain jenkit ja aussit – ja hekin maltillisissa määrin.
Doot Doot
Exotic Birds –> Nine Inch Nails
Nine Inch Nails oli alusta lähtien niin viimeistelty ja mietitty konsepti, että on vaikea kuvitella Trent Reznorin touhunneen minkään muun musiikin parissa Pretty Hate Machinea (1989). Vuodet 1985–1988 Reznor kuitenkin vietti Exotic Birdsin kosketinsoittajana ja taustalaulajana. Ajanmukaista syntikkapoppia tehnyt clevelandilaisyhtye julkaisi ainoan albuminsa Equilibriumin vasta Reznorin lähdettyä yhtyeestä, mutta goottikuninkaan kädenjälkeä voi kuulla bändin L’oiseau-EP:llä (1986). Laulujen kirjoittamiseen Reznor ei tosin tuolloin vielä osallistunut.
http://youtu.be/mm4JI2hqV1s
Dancing on the Airwaves
Darlin’ –> Daft Punk
Daft Punkin Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo tutustuivat toisiinsa jo koulupoikina 1980-luvun lopulla. Klassisesta popista ja rockista innostuneet nuorukaiset päättivät perustaa yhtyeen ja nimesivät sen Beach Boysin vuonna 1967 julkaiseman Darlin’-klassikkosinglen mukaan. Trion (jonka kolmas jäsen Laurent Brancowitz tuli sittemmin tunnetuksi Phoenixista) suurimmaksi saavutukseksi jäi kahden biisin saaminen Stereolabin levy-yhtiön Duophonicin julkaisemalle Shimmies in Super 8 -kokoelmalle (1993). Melody Makerin kriitikko arvioi ranskalaisten suorituksen ”typeräksi punkiksi” (”daft punk”), josta suivaantuneena Bangalter ja Homem-Christo keksivät nimen seuraavalle projektilleen. Mutta se on toinen tarina se.
Cindy So Loud
Honey Is Cool –>The Knife
Göteborgilainen Honey Is Cool oli yksi 1990-luvun ruotsalaisen indie-aallon tärkeimpiä ja arvostetuimpia yhtyeitä, vaikka ei koskaan The Cardigansin, Wannadiesin tai Popsiclen kaltaista suosiota saavuttanutkaan. Yhteeltä julkaistiin kaksi albumia, Crazy Love (1997) ja Early Morning Are You Working? (1999), ennen kuin se heinäkuussa 2000 ilmoitti hajoamisestaan. Todennäköisesti suurin este Honey Is Coolin menestykselle oli Karin Dreijer, jonka kujertava ja kulmikas laulutapa oli suurelle yleisölle yksinkertaisesti liikaa. Maailma löysi saman aaltopituuden Ruotsin kenties omalaatuisimman popvokalistin kanssa vasta The Knifen myötä. Honey Is Cool toimi ponnahduslautana myös toiselle merkittävälle ruotsipopparille: bändin esikoisalbumiin asti sen rumpalina toimi Broder Danielista eronnut ja vuonna 1997 sen kokoonpanoon palannut Håkan Hellström, joka on sittemmin soolourallaan tehtaillut peräti kuusi Ruotsin albumilistan ykköstä.
The Lion
Pony –> LCD Soundsystem
James Murphy oli jo kypsässä 32 vuoden iässä, kun LCD Soundsystem julkaisi esikoissinglensä, kaikkien aikojen (anti)hipster-anthemin Losing My Edgen, jota seurasi kymmenen vuotta universumin älykkäintä elektropunkia. Ennen LCD:tä Murphy oli ymmärrettävästi ehtinyt musisoida yhdessä jos toisessakin orkesterissa. 1980-luvun lopulla toimineesta goottirockyhtyeestä Falling Manista ei ole jäänyt jälkipolville juurikaan tietoa: Murphy oli duon laulaja, ja sen ainoan albumin, äärimmäisen pienenä painoksena julkaistun A Christeningin (1988), tuotti muun muassa Ministryssä soittanut William Tucker. Enemmän tiedetään Ponysta, Homestead Recordsille levyttäneestä Pixies-henkisestä indierockyhtyeestä, jonka esikoisalbumin Cosmovalidatorin (1994) kannessa Murphy näyttää liehuletissään ja kauluspaidassaan Ariel Pinkin umpimieliseltä serkkupojalta. Ennen Death From Above -tuotantotiimin perustamista vuonna 1999 Murphy ehti vielä takoa rumpuja varsin erinomaisessa Speedking-yhtyeessä (kuuntele Yi Ma), jonka postpunkia, hardcorea ja elektroa yhdistelevä tuotanto on koottu vuonna 2002 julkaistulle The Fist and the Laurels -kokoelmalle.
Gimme
Aphrodite’s Child –> Vangelis
1960- ja 1970-luvun taitteessa vaikuttanut Aphrodite’s Child on yksi progressiivisen rockin eurooppalaisia kulmakiviä. Mahtipontisuutta kaihtamaton yhtye hajosi vuonna 1972, minkä jälkeen se julkaisi vielä kolmannen albuminsa, välittömästi kulttiklassikoksi nousseen 666:n. Useimmista tässä juttusarjassa esiintyvistä yhtyeistä poiketen Aphrodite’s Child pääsi nauttimaan kaupallisesta menestyksestä – se myi jopa kahdeksannumeroisen määrän albumeita – mutta kaksi sen jäsenistä ylsi vielä suurempaan menestykseen sooloutillaan. Vangeliksesta tuli yksi elektronisen musiikin ja elokuvamusiikin legendoista, bändin laulajasta eli rintakarvoistaan tunnetusta Demis Roussisista puolestaan viihdemusiikin supertähti, Suomessakin kaksinkertainen albumilistan ykkönen ja kuolemattoman Kummeli-sketsin aihe.
The Four Horsemen
