Frank Ocean, raikas tuulahdus tunkkaiseen genreen nimeltä r’n’b.
Modernin r’n’b:n mestariteos, jolla ei ole hitustakaan itsekorostusta, uhoa tai oman tähtikultin pyörittelyä.
“A tornado flew around my room before you came / Excuse the mess it made, it usually doesn’t rain / In Southern California much, like Arizona / My eyes don’t shed tears, but boy, they pour when / I’m thinking ’bout you”
Näillä sanoilla alkaa Odd Future -kollektiivista tutun, upean Nostalgia, Ultra -mixtapen vuosi sitten julkaisseen Frank Oceanin ensimmäinen virallinen pitkäsoitto. Avausraita Thinkin ‘Bout You on rehellinen kertomus Oceanin myrskyisästä ensirakastumisesta, joka jäi lopulta yksipuoliseksi. Koska seuraamme Oceanin tumblria, tai sitä seuraavia pop-medioita, tiedämme nyt, että tuo rakkaus kohdistui kenties mieheen.
Seikka ei olisi niin merkittävä, ellei kyseessä olisi nimenomaan amerikkalainen r’n’b-artisti. Koko genre nojaa kuitenkin vahvasti juuri heteronormatiivisiin miehen ja naisen malleihin – niihin, joille R. Kellyn kaltaiset artistit ovat perustaneet koko uransa. Joten kuinka käy, kun laulun “toinen” onkin mahdollisesti mies?
Channel Orangea kuunnellessa on selvää ainakin se, ettei Oceania kiinnosta Frank Ocean hahmona. Levyn urbaani uussoul on muodollisesti velkaa genren viimeaikaisille mestariteoksille, kuten Kanye Westin 808’s and Heartbreakille ja Draken Take Carelle, mutta sisältö toimii antiteesinä. Levynkansikin muistuttaa enemmän Pet Shop Boysia kuin mustaa rytmimusiikkia.
Channel Orangella ei ole hitustakaan itsekorostusta, uhoa tai oman tähtikultin pyörittelyä. Itsetietoiseksi voitaisiin korkeintaan nimetä se, kuinka poikkeukselliselta albumi tuntuu niin aiheiltaan, kielikuviltaan kuin lähestymistavaltaankin. Se on jotain, mitä tunkkainen r’n’b kipeästi kaipasi.
“This unrequited love
To me it’s nothing but
A one-man cult
And cyanide in my styrofoam cup
I can never make him love me”
Ennen kaikkea Channel Orange on albumi, jolla Frank Ocean itse pysyttelee suurelta osin varjoissa. Hän kertoo tarinoita, henkilökohtaisiakin, mutta ne on häivytetty runollisen symboliikan ja impressionististen lauserakenteiden taakse. Kaiken yllä leijuu rikkaasti kasettianalogisuutta huippumoderneihin studiojekkuihin yhdistelevä tuotanto, joka sitoo kokonaisuuden yhteen kuin aamuyön humalainen usva, joka laskeutuu amerikkalaisen Beverly Hills -idyllin ylle vääntäen sen kirkkaat värisävyt saman puklatun aamupuuron väriseksi. Miljoonan arvoinen Maserati onkin kälyinen Nissan ja jumalainen Kleopatra pelkkä korkkareissaan horjuva escort.
Channel Orange paljastuu lopulta teemalevyksi. Keskiössä on ainakin rakkaus ja sen petollisuus. Oli kyseessä sitten Thinkin ‘Bout Youn yksipuolinen lempi, Bad Religionin paranoia ja epävarmuus tai Sierra Leone, jossa Ocean keskustelee (mahdollisesti) nuoremman itsensä kanssa ja reflektoi tekemiään virheitä, kappaleita leimaa tietynlainen pelko avautua ja antaa itsestään jotain. Ja tieto siitä, että kaikilla on salaisuuksia. Pimeämpi puoli.
Tämä kuuluu hyvin Pyramidsissa, jossa kultakauden Egypti paljastuu seuraavana aamuna Las Vegasin porttolaksi, ja muinaisen maan kuvankaunis kuningatar vain hotellin edustalla työskenteleväksi prostituoiduksi.
Kahteen osaan jakautuva kymmenminuuttinen kappale on samalla kuin pienoiskuva albumin maalaamasta maisemasta. Se Orange County, josta tehdään hittisarjoja televisioon, on lopulta vain isolla rahalla fabrikoitua kulissia. Ehkä olennaisin kysymys esitetään Sweet Lifen kertosäkeessä, kun Ocean kysyy, onko parempi kurkistaa fasadin taakse ja riskeerata kaikki, vai elää onnellisena valheessa?
“Don’t know why see the world
When you got the beach
The sweet life”
95 Odd Futuren mielenkiintoisin jäsen laulaa pettymyksistä, virheistä ja rakkaudesta kypsällä ja älykkäällä äänellä. Frank Oceanin ensimmäinen varsinainen pitkäsoitto riisuu amerikkalaisen Beverly Hills -idyllin ilkosilleen ja haastaa katsomaan, mitä Gucci-kerraston alta paljastuu. Samalla se on genrensä ehdoton merkkipaalu ja vuoden tärkein r’n’b-julkaisu.
http://www.youtube.com/watch?v=F15IjgyHd60
