James Murphy tanssii itsensä puhtaaksi, miten päin vain.
2000-luvun indiesosiologin yksi kaikkein ”sellaisimmista” kappaleista.
”Talking like a jerk
Except you are an actual jerk
And living proof that sometimes friends are mean”
”Ellei James Murphyä olisi, hänet pitäisi keksiä”, lausui filosofi Voltaire joskus vuoden 2010 tienoilla.
James Murphy on mies, jolle tarjotaan töitä Seinfeld-sarjan kirjoitustiimistä, joka muuttaa Brooklynin Williamsburgiin, joka perustaa kotikonnuilleen viinibaarin ja joka julkaisee nimikkoespresson. Näiden lisäksi hän kirjoittaa näsäviisaita ja ”tanssittavia” kappaleita nuorten 2000-lukulaisaikuisten elämänmenosta.
Murphy on joko hahmo jossakin hysteeristä realismia edustavassa aikalaisromaanissa tai jonkinlainen ”starter pack” -meemin ilmentymä.
Kyseisessä meemissä laaditaan irvailevia karikatyyrikollaaseja erilaisten ”tyylien” edustajien ominaispiirteistä, eli suunnilleen niistä sosiaalisen pääoman elementeistä, jotka sosiologi Pierre Bourdieu niputti termin ”habitus” alle.
Jos iskee kuvahakuun lauseen ”hipster starter pack”, löytää väsyneesti naurattavia, itsestäänselviä summauksia, joissa vilisevät Pitchforkin ja NPR:n logot, viikset, polkupyörät, erikoiskahvit, Pabst Blue Ribbon -oluet tai mitkä tahansa ”tällaiset” asiat, jotka viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen päätyvät suomalaisen viihdeohjelman käsikirjoituspöydälle.
Meemin kärjistys tuntuu tietenkin banaalilta, koska vuonna 2018 se on vanha vitsi.
LCD Soundsystemin tapauksessa vitsi on lähes nostalginen. Lisäksi se on tarkka osoitus siitä, mitä ”habitus” käytännössä tarkoittaa.
Kaikki habitukset maailmassa voidaan tarvittaessa vääntää enemmän tai vähemmän naurettaviksi; ”käveleviksi Andy Warhol -näyttelyiksi”, kuten musiikkitietelijikäkaksikko Simon Frithin ja Andrew Goodwinin toimittamassa On Record -opuksessa sutkauteltiin.
Arvelen James Murphyn tietävän tämän. Siksi tuo valkoisia t-paitoja ja väljiä pukuja käyttävä, viittäkymppiä lähestyessään harmaantunut nörtti on tehnyt musiikkiaan suorastaan sosiologisella otteella.
Vai mitä voisi sanoa miehestä, joka lausui Dance Yrself Cleanilla alkavan This is Happening -levyn aikaan The Guardianissa näin:
”Tässä taisi käydä niin, että yritin ensin koko elämäni olla ’cool’, mutta päädyin lopulta vain tunnistamaan ne mekanismit, miten ’coolius’ toimii.”
Kuulostaa ihmiseltä, joka voisi kirjoittaa Seinfeld-jaksoja tai Seinfeldin dialogilta kuulostavia lauluntekstejä. Dance Yrself Clean kun on sarjaan sopivia lauseita pullollaan.
Tämän etäisyyden ja ”tarkkailijuuden” avulla James Murphy on luonut musiikkia, joka toki kuulostaa maailman eniten 2000-luvun indieltä, jossa valkoiset miehet hytkyvät v-aukkoisine paitoineen velton spastisesti soittimiensa ääressä. Karikatyyri on ilmiselvä, mutta se naurahtaa jo tekovaiheessa itselleen ja toteaa, että ”tällaisesta soundista tämä aika tullaan tunnistamaan”.
Niinpä tultiinkin. Dance Yrself Cleanin kummallinen jaarittelu on rakastettavaa, koska se on itsetietoista. Kappale on klassikko, koska sen tehnyt ihminen on vapautunut omaa aikaansa määrittävän cooliuden kahleista.
James Murphy on – kuten kappaleen otsikonkin voisi kuvitella antavan ymmärtää – tanssinut itsensä puhtaaksi.
