Limp Bizkit – bändi, joka kehnon tuurin sattuessa saattaa soida korvissani kuoleman hetkellä.
Kuulemma kuollessaan ihminen näkee elämänsä vilistävän filminauhana silmien editse. Tai ainakin silloin, kun on välittömässä vaarassa kuolla.
Itse en ole moiseen tilanteeseen koskaan joutunut, enkä ole suunnitellut joutuvani vielä toviin. Silti olen välillä pohtinut, minkälaisia nuo kuolemaa edeltävät omaelämäkerralliset hetket mahtavat olla? Valikoituvatko ne jonkun tietyn proseduurin kautta, vai ajaako muisti hurjistuneella autopilotilla läpi koko aivokuoreen tallentuneen materiaalin, kuin kovalevyään tyhjäksi formatoiva tietokone? Keittiötason neuropsykologin taidoillani veikkaisin ensimmäistä vaihtoehtoa.
Siispä esitän jatkokysymyksen: minkälaisia ovat nuo hetket, joita ihminen kuollessaan näkee? Ensin on tietenkin otettava huomioon, että muistot ovat aina tavalla tai toisella vääristyneitä representaatioita oikeasti tapahtuneesta, jolloin ihminen luonnollisesti näkee vain mielensä muokkaaman version eletyistä hetkistään. Mutta kelaako muisti silmiesi eteen vain onnistumisen kimaraa, jotka saavat elämäsi näyttämään Joakim Pirisen Familjen bra -näytelmältä? Ensimmäisen työpaikan saanti, reippaimman oppilaan diplomin pokkaaminen koulun päättäjäisissä, lempilelun paljastuminen joulukääreen alta, mitä näitä nyt on? Vai saatko pelkästään nähdä, kun oksennat jatkoilla ihastuksesi syliin, syydät viimeiset pennosesti asuntolainan takaisinmaksuun tai saatat ystävääsi maan poveen (joka tietenkin oli ennen mainittua toimenpidettä saanut seurata samaa näytelmää kalmaisten 3D-lasiensa läpi)?
Latteana kompromissihypoteesina voi toki myös esittää, että tuo kyseinen hetki on pelkkää satunnaista tajunnanvirtaa, jossa vilisevät sekä koetut ilot että surut. Kenties perusluonne, kuolemaa edeltäneet hetket, ne kuuluisat lapsuuden tapahtumat ja ties mitkä seikat vaikuttavat siihen, mitä lopulta päätyy näkemään. Jos tuntisin aivotoiminnan hienomekaniikkaa paremmin, voisin sanoa näistä jutuista jotain varmempaa.
Sen sijaan olen vain tärvännyt yllä esitettyä skenaariota kohti määrätietoisesti laukkaavaa aikaani kirjoittelemalla viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan kaikenlaisesta jonninjoutavasta rämpytyksestä internetiin. Ja ollut siinä samassa varsin keskinkertainen soittolistojen laatija. Kokoelma-CDr:iä toki tuli tehtailtua suurella innolla joskus kymmenisen vuotta sitten, aikana ennen ipodeja, mutta yleensä niille valitut kappaleet täyttivät vain yhden kriteerin: ne olivat hyvää musaa.
Nyt Nuorgam loppuu. Ovathan ne kaksi ja puoli vuotta olleet oikein mukavaa aikaa. Siksi ajattelin soveltaa pseudoeksistentialistista teoriaani tähän soittolistaan, peitellen sitä tosiasiaa, että loppujen lopuksi se on vain yksi soundtrack of my life muiden joukossa. Olkoot tämä Nuorgamin viimeiselle viikolle laatimani soiva testamentti, joka tavalla tai toisella pyrkii kuvastamaan tähän asti elettyä, verrattaen varsin lyhyttä elämääni.
Nämä lähdön hetkistä, kotisohvalla tennismailakitaralla rämpytellystä ilosta, päämäärättömän ratikka-ajelun äänimaisemasta, yli kolmen kuukauden jälkeisestä kotiinpaluusta ja monesta muusta tavalla tai toisella mieleen jääneestä tunnelmasta kootut kappaleet saattaisivat olla sellaisia, joista voisin tuonen koittaessa kuulla ainakin hajanaisia osia. Sikäli kun elämässä kuultu musiikki edes kelautuu tuona hetkenä samalla tavalla läpi kuin muut eletyt kokemukset. Toivottavasti.
En ota kantaa siihen, ovatko kaikki kappaleet mielestäni edes erityisen hyviä tai merkityksellisiä (suurin osa niistä on), minkä takia siirryn tässä tapauksessa kannattamaan esittämääni kompromissihypoteesia. Ja toisinaan se kaikkein merkityksettömin voi näyttäytyä hyvin raikkaana ja innostavana asiana – mikä minä olen sitä määrittelemään? Ennen kaikkea, ehkä tämä osittain itsestäänselvien ja kuluneidenkin laulujen kronologisesti kasattu kimara näyttäytyy jotenkin henkilökohtaisemmassa valossa tämän pohjustuksen myötä.
Kun mä kuolen, soittolistani sä saat
- J. Karjalainen Yhtyeineen – Avaruuden Ikkuna
- Michael Jackson – Smooth Criminal
- Eagles – Take It Easy
- Neil Young – Rockin’ In The Free World
- Daft Punk – One More Time
- Limp Bizkit – My Way
- Iron Maiden – Revelations
- Rush – A Passage To Bangkok
- YUP – Väärinkäsityksiä merellä
- Eläkeläiset – Humpan alla
- Genesis – Dancing With The Moonlit Knight
- Kuusumun Profeetta – Syysaika
- Markku Peltola – Sähkösatula
- Paavoharju – Valo tihkuu kaiken läpi
- Värttinä – Itkin
- The Smiths – Still Ill
- Absoluuttinen nollapiste – Kotiinpaluu, jotenkin
- Wilco – Via Chicago
- Beach House – Norway
- Kate Bush – Snowflake
Kuuntele soittolista tästä.
